Luo tunnus!
Kirjaudu
tiistai, 22.05. 2012 @ 21:14
 
Lisää Facebook-sivustolle

Talonvaltausfestivaali Ruotsin Lundissa 16.-17.5.

Euroopassa on käynnissä kansannousu! Maailman yli pyyhkäissyt uusliberaali järjestys on lyönyt lujaa niitä jotka eivät ole rikkaita. Meitä, joilla ei ole työllisyysturvaa ja elämme epävarmoissa olosuhteissa, yhtiöiden ja omistajien kiusaamina, meitä kodittomia ilman rahaa.

Syksyn 2008 aikana vastarintamme kiihtyi. Spontaanius, raivo, sekä kompromissiton halu olla ottamatta enää paskaa niskaan ovat olleet erottuvia ominaisuuksia. Samaan aikaan on selvää että eristyneisyytemme on murtunut. Toiminta ja katupolitiikka on synnyttänyt äkkinäisesti ja vähäeleisesti yhteyksiä ryhmiin, joiden suuntaan organisoitunut vasemmisto ei ole osannut kommunikoida.
Olemme nähneet tämän kehityksen myös Lundissa ja Malmössä. "Mansikkapaikan" (Smultronstället) valtauksen aikana syksyllä saimme uusia yhteyksiä ja ratkaisuja, joita aiemmin oli vaikea huomata. Lundin skene alkoi puhumaan toisilleen auttamaan toisiaan ja vastustamaan. Marraskuun viimeisen päivän natsien vastainen mielenosoitus keräsi yli tuhannen ihmisen monenkirjavan ja militantin joukon. Malmön Rosengårdin mellakoiden aikana tämä kehitys tuli vielä ilmeisemmäksi. Se osoitti että olemme menossa jonnekin. Nyt näemme spontaanin proletaarisen kansannousun alkion, ja olemme valmiita. Se tapahtuu Euroopan kaduilla ja meidän kaduillamme!

16. toukokuuta Lundin talonvaltaajat järjestävät talonvaltausfestivaalin yhdessä Malmöstä tulevien tovereiden kanssa. Kokoonnumme kaupungin keskustaan ja pidämme katujuhlat, sitten muodostamme mielenosoituksen ja valtaamme useamman talon. Innostus tälle tempaukselle tulee Kööpenhaminan G13-päivästä, ja toiminnassa tullaan käyttämään hyökkäävää väkivallattomuutta. Jos kuitenkin järjestäjien mielestä näyttää siltä että tempausta ei voida tehdä, silloin se perutaan ja osanottajat reagoivat tilanteeseen haluamallaan tavalla. Yhtenäisyytemme on uhka, ja mahdollisia skenaarioita on vain kaksi: parhaat juhlat ikinä, tai kaupunki liekeissä.

Tämä ei ole vain yksittäinen tempaus. Se kaikuu läpi vallan käytävien, pyyhkäisee jokaisen paikallispoliitikon ja viranomaisen yli kaikkialla Ruotsissa, jokaisen sijoituksillaan elävän ahneen paskiaisen yli. Viestimme on siinä että meillä on homma hallussa ja tilanteemme on vain omissa käsissämme.

Festarien suunnittelussa aktiivinen porukka on ollut noin kolmekymmentä ihmistä, ja olemme jakautuneet kuuteen ryhmään. Tapaamme säännöllisesti yleistapaamisissa joissa teemme päätöksiä yhteisistä asioista. Nyt pyydämme apuanne. Me, Lundin talonvaltaajat, pyydämme teitä tekemään tempauksia jotka korostavat toukokuun 16. järjestettävää tempausta, kirjoittakaa artikkeleita Valtausuutiset -lehteemme, painostakaa paikallisia poliitikkojanne, järjestäkää tukibileitä, järjestäkää matkoja Lundiin 16. toukokuuta, pitäkää keskustelutilaisuuksia ja elokuvanäytöksiä. Ottakaa aloite itsellenne ja tehkää se osaksi toimintapäivän valmisteluja. Meillä on julisteita, tarroja ja nettisivut osoitteessa http://ockupantscenen.se/. Älkää epäröikö ottaa meihin yhteyttä jos haluatte materiaalia tai teillä on jotain kysyttävää. Nähdään Lundissa 16. toukokuuta!

Nyt otetaan koko helvetin kaupunki!
www.ockupantscenen.se

1 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Squattausfestivaali Ruotsin Lundissa 16.-17.5.
Anonyymi, tiistai, 5.05. 2009 @ 10:16
Lund: "Viekää meiltä talo, niin me viedään teiltä kaks"
http://takku.net/article.php/20081106115617140

Lisää talonvaltauksia Ruotsissa
http://takku.net/article.php/200811091312140

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 2

Tapahtumat

Pääkalenteri

perjantai 18.05.2012 -
keskiviikko 23.05.2012
tiistai 22.05.2012
keskiviikko 23.05.2012
perjantai 25.05.2012 -
sunnuntai 27.05.2012
perjantai 25.05.2012
perjantai 25.05.2012 -
sunnuntai 27.05.2012
perjantai 25.05.2012
torstai 31.05.2012 -
maanantai  4.06.2012
perjantai 15.06.2012

Miete

In my world the political militant, the journalist and the academician do not and cannot help establish a human community because their very existence presupposes the absence of community.
Yarostan Vochek
Letters of Insurgents  (1976)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta