Yksitoista keskeisintä sääntöä yritysten toiminnassa

Seuraava lista on yritys artikuloida tärkeimmät säännöt joiden mukaan yritykset toimivat. Jotkut näistä sisältävät päällekkäisyyksiä, mutta kokonaisuudessaan auttavat ymmärtämään miksi yritykset toimivat kuten on nähtävissä ja miten ne ovat tulleet hallitsemaan ympäristöä ja ihmistä sen mukana.

• Tulosimperatiivi: Tulos on tärkein periaate kaikessa yrityksen päätöksenteossa. Se ohittaa merkittävyydessä yhteisön hyvinvoinnin, työntekijöiden terveydentilan, julkisen terveydentilan, ympäristönsuojelun tai kansakunnan turvallisuuden.

  Yritykset jopa löytävät tapoja käydä vaihtokauppaa valtiollisten "vihollisten" kanssa - Libya, Iran, entinen Neuvostoliitto, Kuuba - kun yleinen periaate vastustaa sitä. Tulosimperatiivi ja kasvuimperatiivi ovat tärkeimmät yrityksen vieteistä; yhdessä ne merkitsevät yrityksen "elossapysymisviettiä."

• Kasvuimperatiivi: Yritykset elävät tai kuolevat sen mukaan miten ne pystyvät ylläpitämään kasvua. Tästä riippuu suhde sijoittajiin, pörssiin, pankkiin ja yleiseen mielipiteeseen. Kasvuimperatiivi myös ajaa yrityksen halua etsiä ja kehittää niukkoja resursseja syrjäisissä osissa maailmaa. Tämä on nykyään selvästi nähtävissä kun maailman muutamat jäljellä olevat koskemattomat alueet luovutetaan yritysten tuotannolle.

  Niitä kansoja jotka asuttavat näitä resurssirikkaita alueita, painostetaan luopumaan perinteistään ja astumaan tuottamisen ja kuluttamisen pyörään. Yritysten suunnittelijahenkilöt (corporate planners) tietoisesti yrittävät saattaa "vähemmän kehittyneet yhteiskunnat nykymaailmaan" luomaan infrastruktuuria kehitykselle, ja myös uusia työläisiä ja uusia kuluttajia. Yritykset väittävät tekevänsä näin altruistisista syistä kohottaakseen elintasoa - mutta yrityksillä ei ole hyväntahtoisuutta.

  Teoreettisesti yksityisillä yrityksillä - yksilöiden tai perheiden omistamilla - ei ole laajentumisimperatiivia. Käytännössä kuitenkin niiden käyttäytyminen on sama. Sellaiset yksityisesti omistetut jättiläiset kuten Bechtel Corporation eivät ole näyttäneet merkkejä kasvun hillitsemisestä.

• Kilpailu ja aggressiivisuus: Yhtiöt asettavat jokaisen hallinnossa toimivan yksilön kiivaaseen kilpailuun toisten kanssa. Kaikkien jotka ovat kiinnostuneita urasta yhtiössä täytyy hioa kykyjään tilaisuuteen tarttumisessa. Tämä merkitsee etulyöntiaseman hankkimista toiseen yhtiöön nähden tai työtoveriin yhtiön sisällä. Työntekijänä sinun odotetaan olevan osa "joukkuetta," mutta myös olemaan valmis kiipeämään kollegoidesi ylitse.

  Yritysten ideologia esittää että kilpailu kehittää työntekijöiden aloitekykyä ja yrityksen suorituskykyä ja sitä kautta hyödyttää yhteiskuntaa. Yhteiskuntamme on täysin hyväksynyt tämän ajatuksen. Ikävä kyllä, se tulee myös esiin yksityisissä ihmissuhteissa. Eläessään kilpailun ja aggressiivisuuden ilmapiirissä työssään, ihmisillä on vain vähäisiä mahdollisuuksia ilmaista lämpimämpiä, yksityisempiä tunteitaan. (Politiikassa ei-hyökkäävä käytös mielletään heikkoudeksi.)

• Epämoraalisuus: Yrityksillä ei ole moraalia tai hyväntahtoisia tavoitteita. Päätökset joilla on haittavaikutuksia yhteisön pyrkimyksille tai ympäristön hyvinvoinnille tehdään ilman epäilyksiä. Itse asiassa yrityksen johtohenkilöt ylistävät "tunteettomuutta" perustana "objektiiviselle" päätöksenteolle.

  Tosiasiassa yritykset pyrkivät piilottamaan epämoraalisuutensa ja yrittävät käyttäytyä kuin niillä olisi hyväntahtoisuutta. Viime aikoina on ilmennyt yhdessä sovittu yritys Amerikan teollisuudelta näyttää siltä, että ne olisivat kiinnostuneita ympäristön puhtaudesta, yhteisöllisestä taiteesta tai lääkeohjelmista. Yritysten toimenpiteet jotka näyttävät hyväntahtoisilta ovat itse asiassa PR-juonia tai suoraan omia etuja palvelevia projekteja.

  Nyrkkisääntönä voidaan sanoa että yritykset mainostavat ominaisuuksia, joita niillä juuri ei ole vähentääkseen negatiivisia vaikutelmia itsestään julkisuudessa. Kun yritykset sanovat "me välitämme," se on lähes aina vastauksena yleiseen käsitykseen että niillä ei ole tunteita tai moraalia.

  Jos hyötyä ei kerry todennettavasti, hyväntahtoisuuden naamio poistetaan. Kun Exxon ymmärsi että Alaskan rannikon puhdistamisyritykset eivät vähentäneet yleistä raivoa öljyvuotoja kohtaan, se vain yksinkertaisesti lopetti kaiken hyväntahtoisuuden teeskentelemisen ja työnsä.

• Hierarkia: Yrityslainsäädäntö vaatii että yritykset strukturoidaan ylempien ja alamaisten luokkiin keskitetyn pyramidistruktuurin mukaisesti: puheenjohtaja, hallintoneuvosto, toimitusjohtaja, varapääjohtajat, toimistopäälliköt ja niin edelleen. Tämän hierarkian muodon tehokkuutta (mikä myös ilmenee armeijassa, hallituksessa ja useimmissa yhteiskuntamme instituutioissa) harvoin kyseenalaistetaan.

  Yhteiskuntaan se vaikuttaa siten että saadaan näyttämään luonnolliselta että meidät on sijoitettu kansalliseen nokkimisjärjestykseen. Toiset työt ovat parempia kuin toiset, toiset elämäntyylit ovat parempia kuin toiset, jotkut asuinalueet, rodut, tieto. Miehet naisten yli. Länsimaiset ei-länsimaisten yli. Ihminen luonnon yli.

  Se, että tehokkaita, hierarkiattomia organisaation muotoja on olemassa maailmassamme, ja on ollut vuosituhansia, on miltei tuntematonta useimmille länsimaalaisille.

• Kvalifikaatio, lineaarisuus, segmentointi: Yritykset vaativat että subjektiivinen tieto käännetään objektiiviseksi, esimerkiksi numeroiksi. Metsien subjektiivinen tai spirituaalinen arvo, esimerkkinä, ei ole käännettävissä, joten ne eivät koskaan ilmene yritysten laskelmissa. Metsiä arvioidaan vain hyötymitoin.

  Kun yrityksiä käsketään siistimään savupäästöjään, ne lobbaavat heikentääkseen standardeja voidakseen minimoida kulut. Seurauksena on, että arvattavissa olevan määrän ihmisiä odotetaan sairastuvan ja kuolevan.

  Yritysten operatiivinen standardi ei ole "niin turvallisesti kuin mahdollista," vaan enemmänkin "niin turvallisesti kuin mahdollista suhteessa riittävään voittoon."

• Epähumanisaatio: Valtaosassa yrityksistä työntekijät nähdään merkityksettöminä, ei-hallinnollisina rattaina pyörässä, korvattavissa toisilla työntekijöillä tai koneilla. Mitä tulee hallinnollisiin työntekijöihin, jotka eivät ole alttiina samoille epäarvokkuuksille, tulee heidän kuitenkin harjoittaa sen tyylistä päätöksentekoa joka "ei anna tunteiden tulla tielle." Tämä pitää paikkansa yhtä hyvin potkujen antamisessa kuin reagoinnissa yrityksen toimien seuraumuksiin ympäristössä tai yhteisössä.

• Hyväksikäyttö: Kaikki yrityksen tuotto kerätään yksinkertaisella kaavalla: Voitto on yhtä kuin erotus sen välillä mitä työntekijälle maksetaan ja työntekijän tuotannon taloudellinen arvo, ja/tai erotus sen välillä mitä tuotannossa käytetystä raakamateriaalista on maksettu (prosessointikustannukset mukaan luettuna), ja lopullinen myyntihinta prosessoidulle raakamateriaalille. Karl Marx oli oikeassa: työntekijälle ei makseta täyttä hintaa hänen työnsä arvosta - kuten ei raaka-ainetoimittajallekaan. Voitto perustuu alimittaiseen korvaukseen.

  Kapitalistit väittävät että tämä on reilu kauppa, koska sekä palkolliset että ihmiset jotka louhivat tai viljelevät resurssit (usein kolmansissa maissa) tulevat palkituiksi. Mutta tämä järjestely on lähtökohdiltaan epätasapainossa. Pääoman omistaja - yritys tai pankki aina kerää lisävoiton. Kun työntekijä tekee työn, pääoman omistaja saa hyödyn tehdystä työstä plus ylijäämävoiton sen myynnistä, mikä sitten investoidaan uudestaan tuottamaan lisää voittoa.

• Hetkellisyys: Yritykset ovat olemassa ajan ja tilan tuolla puolen: ne ovat lakiluomuksia jotka ovat olemassa vain paperilla. Ne eivät kuole luonnonmukaisesti: ne elävät luojiensa ylitse. Niillä ei ole sitoumuksia lokaaliin, työntekijöihin tai naapurustoon. Ilman moraalia, sitoumuksia paikkaan ja ilman fyysistä olemassaoloa (tehdas, vaikka onkin fyysinen entiteetti, ei ole itse yritys). Yritys voi siirtää kaikki sen toiminnot ensimmäisen epämukavuuden ilmetessä - vaadittaessa työntekijöitä, korkeita veroja, tai rajoittavia ympäristölakeja. Perinteinen yhteisöllisen osallistumisen idea on antiteettistä yrityksen toiminnalle.

• Luonnonvastaisuus: Vaikka yksilöt jotka toimivat yrityksissä saattavatkin pitää luonnosta, yritykset itse, ja korporatiiviset yhteiskunnat, ovat lähtökohtaisesti sitoutuneet puuttumaan luonnon prosesseihin, sekä muuttamaan ja muokkaamaan niitä. Yritykselle joka on omistautunut valmistamiseen, voitto tulee raakamateriaalin muokkaamisesta myytävään muotoon. Maasta saatavat metallit muutetaan autoiksi.

  Puut muutetaan laudoiksi, taloiksi, huonekaluiksi ja paperituotteiksi. Öljy muutetaan energiaksi. Kaikessa sen tyyppisessä energiassa otetaan kappale luontoa sieltä minne se kuuluu ja prosessoidaan uuteen muotoon. Kaikki valmistustuotanto riippuu luontoon puuttumisesta ja sen uudelleenjärjestelystä. Kun luonnonvarat on käytetty loppuun yhdessä maailman osassa, yritys siirtyy toisaalle.

  Tämä luonnon muokkaaminen ilmenee kaikissa yhteiskunnissa missä tuotantoa tapahtuu. Mutta kapitalistisessa, korporatiivisissa yhteiskunnissa, tämä prosessi on kiihtynyt koska kapitalististen yhteiskuntien ja yritysten täytyy kasvaa ottamalla resursseja luonnosta ja prosessoimalla ne alati kiihtyvällä vauhdilla. Samanaikaisesti kuluttamiskierros on myöskin nopeutunut, niiden yritysten toimesta joiden etujen mukaista on uskotella että hyödykkeet tuovat aineellista mielihyvää. Sisin mielihyvä, itseriittoisuus, täyttymys luonnossa tai mieltymättömyys rahankeruuseen ovat yrityksen tavoitteiden vastaisia.

  Pankit rahoittavat luonnon muuntamista, vakuutusyhtiöt auttavat vähentämään siihen liittyviä taloudellisia riskejä. Rajallisella planeetalla tämä prosesi ei voi jatkua loputtomiin.

• Homogenisointi: Amerikkalainen retoriikka väittää että hyödykeyhteiskunta tuo enemmän vaihtoehtoja ja diversiteettiä kuin muut yhteiskunnat. "Vaihtoehto" tässä yhteydessä tarkoittaa tuotteen valintamahdollisuutta kauppapaikalla: tarjolla monia tuotemerkkejä, mistä valita, eroavia yksityiskohtia muutoin identtisissä tuotteissa. Itse asiassa yrityksillä on osuutensa siinä, että kaikki meistä elävät elämäämme samaan tapaan, saaden mielihyvämme asioista, jotka ostamme maailmassa, missä jokainen perhe elää eristäytyneenä omassa asunnossaan missä on samat laitteet kuin kaikissa muissakin asunnoissa samassa korttelissa. "Sinkku"-ilmiö on osoittautunut vielä hyödyllisemmäksi kuin ydinperhe, koska jokainen yksilö toistaa jokaisen muun kulutuskuvion.

  Elämäntyylit ja taloudelliset systeemit jotka painottavat hyödykkeiden ja työn jakamista, mitkä eivät rohkaise hyödykkeiden keräämistä tai jotka ylistävät ei-materialistisia arvoja, eivät ole bisnekselle hyväksi. Yhteisöllisesti elävät ihmiset, jakaessaan sellaiset "kovat" hyödykkeet kuten pesukoneet, autot ja työkalut (tai pahempaa, tullessaan toimeen ilman niitä) ovat kauhistus yritysten hallitsemalle hyödykeyhteiskunnalle.

  Alkuasukasyhteiskunnat - jotka ylistävät ei-materialistista suhdetta elämään, maahan ja henkeen, pidetään takapajuisina, alempiarvoisina ja valaistumattomina. Meille kerrotaan että he kadehtivat niitä valinnanvapauksia joita meillä on. Siinä määrin kun näitä yhteiskuntia vielä on olemassa, ne esittävät uhkaa maailmanlaajuiselle markkinoiden ja kulttuurin tasapäistämiselle. Yritysjohtoinen yhteiskunta toimii vahvasti uudelleenkouluttaakseen sellaiset ihmiset asenteissaan ja arvoissaan yrityksien tavoitteisiin sopiviksi.

  Maailman kehittymättömissä osissa satelliittikommunikaatio tuo sinne länsimaisen television ja mainostuksen, samaan aikaan kun edistyaskeleet teknisessä infrastruktuurissa nopeuttavat kehitystä. Suurin osa tästä aktiviteetista on Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston rahoittamaa, sekä muiden entiteettien, jotka palvelevat [multinational corporate enterprise] ylikansallista yritysverkostoa.

  Ylikansallisten yritysten perimmäinen tavoite ilmaistiin Nabisco co:n pääjohtajan paljastavassa lainauksessa: "Yksi tasapäinen kulutuksen maailma... Odotan päivää jolloin Arabit ja Amerikkalaiset, Latinot ja Skandinaavit, mässyttävät Ritz-keksejä yhtä innostuneesti kuin he jo nyt juovat Coca-Colaa tai pesevät hampaitaan Colgatella."

  Kirjassaan Trilateralism, kirjoittaja Holly Sklar sanoi: "Yritykset eivät vain mainosta tuotteitaan, ne promotoivat kulutukseen pohjautuvaa elämäntyyliä, pitkälti Yhdysvaltain mallin mukaan hahmoteltua... ne odottavat jälki-nationaalista aikakautta missä [länsimaiset] sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset arvot muuttuvat universaaleiksi arvoiksi... maailmanekonomia jossa kaikki kansalliset taloudet lyövät yrityksellisen kapitalismin rytmiin... Länsimainen suunta on oikea; kansalliskulttuuri on alempiarvoinen."

Meidän tulee hylätä ajatus että yritykset voisivat reformoida itsensä. On absurdia pyytää yritysjohtajia käyttäytymään moraalisesti. Yritykset, ja ihmiset niiden sisällä, seuraavat sellaista logiikan systeemiä joka pystäyttämättömästi etenee kohti dominoivia käyttäytymismalleja. Pyytää yritystä toimimaan toisin on sama kuin pyytäisi armeijaa muuttumaan rauhanomaiseksi.

Alkuperäinen englanninkielinen teksti:
http://dieoff.org/page12.htm