Valtaus Tampereen yliopistolla
Arkisto | torstai, 23.04. 2009 @ 02:04
Katselukertoja: 672
Toimiva yliopisto -verkoston organisoiman Autonomisen opiskelun ja toiminnan viikon yhteydessä joukko opiskelijoita, tutkijoita ja asiasta kiinnostuneita on pitänyt kello 19.00 kokouksen Tampereen yliopiston päärakennuksessa. Kokous on päättänyt vallata rakennuksen 22.4. ja 23.4. väliseksi yöksi avoimeen keskusteluun opiskelun itsenäisyydestä ja julkisista tiloista.
Tampereen toimintaviikko on osa kansainvälistä, 30 maassa vietettävää Reclaim your education -viikkoa. Seuraavan vuorokauden aikana paikalla olevilla on tarkoitus suunnitella tulevaa toimintaa ja järjestää työryhmiä. Huomenna viikon vietto jatkuu luennoilla ja keskusteluilla. Käsiteltävänä on muun muassa yliopistojen tulevaisuus, työläisten asema, tilan julkisuus, tiedon vapaus, yliopisto elinympäristönä ja toimeentulo nyky-Suomessa.
Valtauksen alkaessa kello 19 osallistujia oli noin 60. Toimiva yliopisto -verkosto toivottaa kaikki demokratiasta, työvoiman oikeuksista, julkisesta tilasta ja tiedon vapaudesta kiinnostuneet tervetulleeksi luomaan tulevaa yliopistoa ja vapaampaa elinympäristöä.
Valtamedioissa:
Tampereen yliopiston päärakennus vallattiin yöksi (YLE)
Tampereen yliopisto vallattu - poliisikin kävi paikalla (Aamulehti)
Mielenilmaus Tampereen yliopistolla jatkuu läpi yön (HS)

