Trotskin tuhkat varastettiin ja leivottiin pipareiksi

Lähteet....?
Voi vittu mikä läppä:D

[ Vastaa tähän | # ]

Tuo infoshop näyttää olevan. Siellä kovasti keskustellaan että onko tämä nyt tosijuttu vai ei.

Samapa tuo. Hauska juttu joka tapauksessa :D

[ Vastaa tähän | # ]

Ei vittu. Herätkää nyt nykypäivään.

[ Vastaa tähän | # ]

Eikös tää nykypäivä oo sitä että lopulta Trotski meni pipariks?

[ Vastaa tähän | # ]

Tuolla kuvia:
http://www.indymedia.org.uk/en/2009/04/427707.html

[ Vastaa tähän | # ]

Mulla on heikko kielitaito, mut se on kyllä "kahdeksankymmentä kahdeksan vuotta sen jälkeen kun..."

"Eighty eight years of the day Trotsky directed the suppression.."

[ Vastaa tähän | # ]

TROTSKI JA ANARKISTIT

Voline (1882-1945), tunnettu venäläinen anarkisti joka osallistui aktiivisesti vuosien 1905 sekä -17 tapahtumiin tunsi Leo Trotskin henkilökohtaisesti. He oleskelivat kumpainenkin Amerikassa vielä vuoden 1917 alussa, toimittaen kahta lehteä; Trotski Novy Mir -nimistä ja Voline Golos Trudaa (“Työn ääni“) ja sen viimeisiä numeroita. Eräässä öisessä keskustelussa puhuttiin taasen Venäjän tapahtumista jolloin Voline sanoi mm. seuraavaa: “...olen vakuuttunut, että te marxilaiset saatte vallan käsiinne Venäjällä hyvin pian... syndikalistit ja anarkistit ovat vielä liian heikkoja saadakseen työläisten tuen puolelleen... ja niin tulee teistä “maan valtiaita“. Ja silloin, anarkistit, olkaa varuillanne! Konflikti teidän ja meikäläisten välillä on väistämätön. Heti kun olette lujittaneet valtanne, alatte vainota meikäläisiä, ja päädytte lopulta siihen, että ammutte meitä kuin peltopyitä!“ Trotski katseli ja kuunteli vakavailmeisenä ja avasi suunsa. “Kuulkaahan nyt toveri, voi teidän itsepäistä ja parantumatonta mielikuvitusta. Luuletteko meidän olevan todella jakaantuneita? Kysymyshän on vain metodista, mikä on aivan toissijainen... ja kuten tekin olemme mekin loppujen lopuksi anarkisteja. Ainoa ero on siinä, että haluatte pystyttää anarkianne välittömästi, ilman valmistelevaa välivaihetta, kun taas me marxilaiset emme usko tällaiseen... Tulemme varmasti marssimaan käsi kädessä. Ja sitten, vaikkemme olekaan samaa mieltä kanssanne olette täysin väärässä luullessanne meidän käyttävän väkivaltaisia keinoja anarkisteja vastaan... ettekö voi ymmärtää millainen absurditeetti se olisikaan! Sosialistit ampumassa anarkisteja!“ Pari vuotta myöhemmin oli Voline sairastunut ja joutui bolshevikkien pidättämäksi Ukrainan Makhnolaisella alueella. Koska häntä pidettiin melkoisen tärkeänä henkilönä kysyivät pidättäjät välittömästi neuvoa Trotskilta, miten menetellä hänen kanssaan. Sähke Trotskilta saapui heti, siinä luki lyhyesti ja lakoonisesti: AMPUKAA HÄNET VÄLITTÖMÄSTI - TROTSKI. Voline sattui kuitenkin pelastumaan tuomiolta tiettyjen onnekkaiden yhteensattumien johdosta.

Trotskin suhtautuminen anarkisteihin vuoden -17 tapahtumien jälkeen oli äärimmäisen jyrkkä (itse asiassa ei edes Lenin ollut niin anarkistivihamielinen kuin vasen kätensä L.T.) Anarkistien osuus Venäjän vallankumouksessa on jäänyt meilläpäin lähes täydelliseen pimentoon. Tapahtumat Ukrainassa, jossa kuuluisa anarkistipäällikkö Nestor Makhno piti pitkän aikaa puoliaan niin valkoisia kuin punaisiakin herroja vastaan, sekä Kronstadtin kansannousu vuonna 1921 ovat useimmille tuntemattomia. Niin Kronstadtin verilöylyssä, jossa kapinaan ja itsehallintoa vaatimaan nousseet teurastettiin, kuin Ukrainan, vapaan Ukrainan, ja Nestor Makhnon ja hänen seuraajiensa viimeisissä vaiheissa näytteli Trotski merkittävää, ellei merkittävintä osaa. Kronstadtin löylyyn liittyen kirjoitti Trotski myöhemmin mm. “Kronstadtin kansannousu oli vain episodi proletaarisen kaupungin ja pikkuporvarillisen kylän välillä“ ja siten “sosiaalivallankumoukselliset/anarkistiset neuvostot eivät voineet toimia muuna kuin siltana proletariaatin diktatuurista kapitalismin palauttamiseen. Muuta osaa ne eivät voineet näytellä, riippumatta siitä, mitkä olivat siihen osallistuneiden ajatukset ja päämäärät. Kronstadtin kansannousulla oli siten vastavallankumouksellinen luonne.“!! Nestor Makhno ja hänen seuraajansa mustamaalattiin siten, että tietämättömille selitettiin heidän olevan vain ryöstelevä rosvojoukkio ja vallankumouksen este. Vuodesta -17 vuoteen 1921 piti Makhno joukkoineen puoliaan yhä suuremmaksi käyvää puna-armeijaa vastaan, jonka johdossa “toveri Trotski“ istui. Vuoden -21 paikkeilla saatiin lähes kaikki makhnolaiset anarkistijohtajat ovelan juonen avulla samaan paikkaan, jossa heidät sitten riisuttiin aseista ja vangittiin -– useimmat ammuttiin myöhemmin. N. Makhno itse pääsi pakoon ja vietti lopun elämästään Ranskassa. George Orwellin maanmainiossa kirjassa “Katalonia, Katalonia“ mikä suomentui jokin aika sitten, puhutaan paljon anarkisteista sekä trotskilaisista ja näiden välisistä suhteista. P.O.U.M. mikä esitetään trotskilaisena ei kuitenkaan ollut tällainen vaan eräs vasemmistokommunismin muoto. Tästä sekaannuksesta johtuen saattaa moni pitää trotskilaisia hyvinkin anarkisteja lähellä olevina, vaikka itse asiassa he kaiken järjellisyyden mukaan ovat anarkistien arkkivihollisia. Venäjän vallankumouksesta ja anarkisteista Venäjällä yleensäkin (vieläkin?) luultavasti perusteellisemmin seuraavissa numeroissa. Kärsimättömille voitaneen kuitenkin jo nyt suositella alalta paria kirjaa: The Russian Anarchists: by Paul AVRICH (Princeton University Press, 1967). La Révolution Russe en Ukraine: Nestor MAKHNO (Paris, 1927). Nineteen-Seventeen: The Russian Revolution Betrayed: VOLINE (New York, 1954).

J. O-nen.

Anarkia 1/1975 (Helsinki), s. 72-73

http://www.geocities.com/aivokuume/txt/trotski_ja_anarkistit.htm

[ Vastaa tähän | # ]

KRONSTADTIN KAPINA

Kirjoittanut
Alexander Berkman
(Suomennos)

NEW ERA PUBLISHING CO.
Box 175, Duluth, Minn.



1. TYÖVÄESTÖN LEVOTTOMUUDET PIETARISSA

Oli aikaiseen vuonna 1921. Pitkät vuodet sotaa, vallankumousta ja sisällissotaa olivat näännyttäneet Venäjän ja saattaneet sen kansan epätoivon partaalle. Mutta vihdoinkin oli sisällissota päättynyt. Lukuisat rintamat olivat puhdistetut ja Wrangel — liittolaisten ja Venäjän vastavallankumouksellisten viimeinen toivo — oli voitettu ja hänen sotatoimenpiteensä Venäjällä päättyneet. Luottavaisena kansa odotti nyt ankaran bolshevikien hallinnon lieventymistä. Odotettiin kommunistien tulevan sisällissodan päätyttyä helpottamaan taakkaa, poistamaan sota-aikaiset rajoitukset, asettamaan voimaan joitakin perusvapauksia ja alkamaan normaalisemman elämän järjestämisen. Vaikkakaan bolshevikit eivät suinkaan olleet suosiossa, silti bolshevikihallituksella oli työläisten kannatus julistamassaan suunnitelmassa ryhtyä maan taloudelliseen uudelleenrakentamiseen, sotatoimenpiteiden päätyttyä. Kansa oli halukas toimimaan sen kanssa, panemaan liikkeelle alote- ja luomiskykynsä hävitetyn maan ylösrakentamiseksi.

Oli mitä suurin onnettomuus, että nämä odotukset olivat tuomitut kärsimään haaksirikon. Kommunistinen valtio ei näyttänyt aikovansa helpottaa iestä. Sama menettely jatkui. Työn militarisoiminen orjuutti yhä edelleen kansaa, katkeroittaen [4] sitä lisääntyvällä sorrolla ja hirmuvallalla, halpauttaen siten kaiken mahdollisen teollisen elpymisen. Köyhälistön viimeinen toivo hävisi. Kasvoi vakaumus, että kommunistipuolue harrasti enemmän poliittisen vallan hallussaan säilyttämistä, kuin vallankumouksen pelastamista.

Venäjän vallankumouksellisimmat ainekset, Pietarin työläiset, puhuivat ensiksi suunsa puhtaaksi. Muiden syiden ohella sanoivat he bolshevikien keskittämispolitiikan, virkavaltaisuuden ja itsevaltaisen suhtautumisen talonpoikiin ja työläisiin olevan suoranaisesti syynä suureen osaan kansan kurjuutta ja kärsimystä. Useita Pietarin tehtaita oli suljettu ja kirjaimellisesti sanoen, työläiset kärsivät nälkää. He kokoontuivat pohtimaan asemaa. Hallitus tukahdutti kokoukset. Pietarin köyhälistö, joka oli kantanut vallankumoustaistelujen raskaimman taakan ja jonka suuret uhraukset ja sankarillisuus yksistään olivat pelastaneet kaupungin Judenitshiltä, vastustivat hallituksen toimenpidettä. Mieliala bolshevikien harjoittamia menettelytapoja vastaan kasvoi. Useampia kokouksia kutsuttiin koolle ja tulos oli aina sama. Kommunistit eivät tehneet köyhälistölle myönnytyksiä, vaikkakin he samaan aikaan tarjosivat sovintoa Europan ja Amerikan kapitalisteille. Työläiset olivat suutuksissaan. He kiihottuivat. Pakoittaakseen hallituksen käsittelemään heidän vaatimuksiaan, kutsuttiin Patronnin ammuketehtaat, Truboshnin ja Baltyskin myllyt ja Lafermin tehtaat lakkoon. Sen sijaan, että olisi keskustellut tyytymättömien työläisten kanssa, muodosti “Työläisten ja Talonpoikain Hallitus“ sota-aikaisen komitean (Obronin), jonka puheenjohtajana toimi Sinoviev, Pietarin [5] vihatuin mies. Komitean tarkoituksena oli lakkoliikkeen tukahduttaminen.

Lakot julistettiin helmikuun 24 p. Samana päivänä lähettivät bolshevikit kurssilaiset, sotilasakatemian (joka kasvattaa armeijalle ja laivastolle upseereja) kommunistiset oppilaat, hajoittamaan Pietarin työväen kaupunginosassa, Vasiljevski Ostrovissa, kokoontuneet työläiset. Seuraavana päivänä kävivät tästä suuttuneet työläiset amiraliteetin pajoissa ja Galernaian telakoilla ja saivat sikäläiset työläiset yhtymään vastalauseeseensa hallituksen itsevaltiutta vastaan. Asestettu sotaväki hajoitti lakkolaisten yrittämän katumielenosoituksen.

26 p. piti Pietarin neuvosto istunnon, jossa huomattu kommunisti, Lashevitsh, joka kuului puolustuskomiteaan ja Tasavallan Vallankumoukselliseen Sotilasneuvostoon, tuomitsi ankarin sanoin lakkoliikkeen. Hän syytti Trubotshnin tehtaan työläisiä tyytymättömyyden lietsomisesta ja sanoi heidän olevan omavaltaisia työväen nylkijöitä ja vastavallankumouksellisia. Hän esitti, että Trubotshnin tehtaat suljettaisiin. Pietarin neuvoston toimeenpaneva komitea (puheenjohtaja Sinojeff) hyväksyi ehdotuksen. Trubotshnin tehtaan työläiset suljettiin työstä, joten heiltä automaattisesti riistettiin ruoka-annokset.

Nämä bolshevikisen hallituksen menettelytavat katkeroittivat työläisiä ja tekivät heidät vastahakoisiksi.

Pietarin kaduille alkoi nyt ilmetä lakkolaisten julistuksia. Joillakin niistä oli silmiinpistävä valtiollinen luonne. Merkillisin niistä oli pantu kaupungin seinille 27 p. helmikuuta, kuuluen: [6]

“Hallituksen politiikassa on täydellinen muutos tarpeen. Ennen kaikkea tarvitsevat työläiset ja talonpojat vapautta. He eivät halua elää bolshevikien säädösten mukaan, vaan haluavat itse määrätä kohtalonsa.
“Toverit, säilyttäkää vallankumouksellinen järjestys. Päättäväisesti ja järjestelmällisesti vaatikaa:
“Kaikkien vangittujen sosialistien ja puolueettomien työläisten vapauttamista.
“Sotalain poistamista. Puhe-, kokoontumis- ja painovapautta kaikille työläisille.
“Työpaja-, tehdas- ja ammattiyhdistyskomiteain, ynnä neuvostoedustajain vapaata valintaa.
“Kutsukaa koolle kokouksia. Hyväksykää ponsia ja lähettäkää edustajianne viranomaisten luokse ja toimikaa vaatimustenne toteuttamiseksi.“

Hallitus vastasi lakkolaisten vaatimuksiin panemalla toimeen lukuisia vangitsemisia ja lakkauttamalla useita työväenjärjestöjä. Seurauksena tästä oli se, että mieliala kasvoi entistä enemmän bolshevikivastaiseksi. Taantumuksellisia tunnuslauseita alettiin kuulla. Siten ilmestyi helmikuun 28 p. Nevskin piirin sosialististen työläisten julistus, joka päättyi perustuslakia säätävän kokouksen kutsumisvaatimukseen:

“Me tiedämme kutka pelkäävät perustuslakia säätävää kokousta. Ne ovat ne, jotka eivät enää kykenisi ryöstämään kansaa. Sen sijaan on heidän vastattava kansan edustajille petoksestaan, ryöväyksistään ja rikoksistaan.
“Alas vihatut kommunistit!
“Alas neuvostohallitus!
“Kauan eläköön perustuslakia säätävä kokous!“

Samalla keskittivät bolshevikit Pietariin suuret määrät maakunnista tuotua sotilasvoimaa. He tuottivat rintamalta luotetuimmat kommunistiset rykmentit kaupunkiin. Pietari asetettiin erikoisen sotalain alaiseksi. Lakkolaiset masennettiin ja työväestön levottomuus murskattiin rautakourin. [7]





2. KRONSTADTIN LIIKE.

Kronstadtin merisotilaat olivat hyvin hämmennyksissä Pietarin tapahtumien johdosta. Ystävällisin silmin he eivät katsoneet hallituksen julmaa lakkolaisten kohtelua. He tiesivät, mitä pääkaupungin vallankumouksellisella köyhälistöllä oli ollut kannettavanaan sitten vallankumouksen ensi päivien, miten urhoollisesti se oli taistellut Judenitshia vastaan ja miten kärsivällisesti se oli kestänyt puutteen ja kurjuuden. Mutta Kronstadt ei suosinut ollenkaan perustuslakia säätävää kokousta eikä vaatimusta vapaasta kaupasta, jota kuultiin Pietarissa. Merisotilaat olivat täydellisesti vallankumouksellisia sekä hengessä että teoissa. He olivat neuvostojärjestelmän vankimmat kannattajat, mutta he vastustivat jokaisen puolueen diktatuuria.

Myötätuntoinen liike Pietarin lakkolaisiin nähden alkoi sotalaivojen Petropavlovskin ja Sevastopolin merisotilaiden keskuudessa — noiden laivojen, jotka 1917 olivat olleet bolshevikien pääkannattajina. Liike levisi koko Kronstadtin laivastoon, sitten Kronstadtiin sijoitettuihin punaisen armeijan rykmentteihin. Helmikuun 28 p. hyväksyivät Petropavlovskin miehet päätöslauselman, johon myöskin Sevastopolin miehet yhtyivät. M.m. vaadittiin päätöslauselmassa Kronstadtin neuvostojen vapaata valintaa, koska viimeksimainitun [8] virkakausi oli loppumaisillaan. Samaan aikaan lähetettiin merisotilaskomitea Pietariin ottamaan selvää sikäläisestä asemasta.

Maaliskuun 1 p. pidettiin Jakornin torilla, Kronstadtissa, yleinen kokous, jonka kokoonkutsujat olivat Itämeren laivaston ensimmäisen ja toisen eskadroonan miehistöt. Kokoukseen otti osaa 16,000 merisotilasta, puna-armeijalaista ja työläistä. Puheenjohtajana toimi Kronstadtin neuvoston toimeenpanevan komitean puheenjohtaja, kommunisti Vasiljeff. Läsnä olivat Venäjän Sosialistisen Liittotasavallan presidentti Kalinin ja Itämeren laivaston komissaari Kusmin, jotka puhuivat kokouksessa. Osoitteeksi merisotilaiden ystävällisestä mielialasta bolshevikihallitusta kohtaan, mainittakoon, että Kalinin saapuessa Kronstadtiin, otettiin hänet vastaan sotilaallisin kunnianosoituksin, lipuilla ja musiikilla. Merisotilaiden komitea, joka oli lähetetty Pietariin helmikuun 28 p., esitti kertomuksensa. Se vahvisti sen, mitä Kronstadtissa oli pahimmin pelätty. Kokouksen osanottajat eivät löytäneet sanoja tulkitakseen suuttumuksensa niiden menettelytapojen johdosta, joita kommunistit olivat käyttäneet murskatakseen Pietarin työläisten kohtuulliset vaatimukset. Päätöslauselma, jonka Petropavlovskin miehistö oli hyväksynyt 28 p. helmikuuta, esitettiin kokoukselle. Presidentti Kalinin ja komissaari Kusmin hyökkäsivät ankarin sanoin päätösesitystä vastaan ja soimasivat Pietarin lakkolaisia samoin kuin Kronstadtin merisotilaita. Mutta heidän todistuskappaleensa eivät vaikuttaneet kuulijakuntaan ja Petropavlovskin päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Tämä historiallinen asiakirja kuuluu seuraavasti: [9]

“Itämeren laivaston ensimmäisen ja toisen eskadroonan miehistöjen maaliskuun 1 p., 1921, pitämän yleisen kokouksen hyväksymä ponsi:
“Kuultuamme laivojen miehistöjen yleisen kokouksen Pietariin tutkimaan lähettämien edustajien kertomuksen, päätettäköön:
“1. Katsoen siihen, että nykyiset neuvostot eivät ole työläisten ja talonpoikain tahdon ilmaisijoita, on toimitettava uudet vaalit salaäänestyksellä. Ennen vaaleja olkoon täydellinen agitatsionivapaus työläisten ja talonpoikain keskuudessa.
“2. Työläisille ja talonpojille, anarkisteille ja vasemmistolaisille sosialistipuolueille on annettava puhe- ja painovapaus.
“3. Työläisten taloudellisille järjestöille ja talonpoikain järjestöille on taattava kokoontumisvapaus.
“4. Työläisten, punaisen armeijan sotilaiden ja Pietarin ja Kronstadtin kuvernementin merisotilaiden puolueeton neuvottelukokous on kutsuttava koolle, ei myöhemmin kuin 10 p. maaliskuuta, 1921.
“5. Kaikki sosialistisiin puolueisiin kuuluvat poliittiset vangit, samoin kuin työläisten ja talonpoikain liikehtimisten johdosta vangitut työläiset, talonpojat, sotilaat ja merisotilaat, on vapautettava.
“6. On valittava komissioni tutkimaan niiden juttuja, joita pidetään vankiloissa ja pidätysleireillä.
“7. Kaikki valtiolliset toimistot (politotdelit) on lakkautettava, koska millekään puolueelle ei pitäisi antaa erikoisoikeuksia ajatuksien levittämisessä ja hallituksen kannatusta sellaisiin tarkoitusperiin. Sen sijaan perustettakoon kasvatus- ja sivistyskomissioneja, jotka valitaan paikallisesti ja joita hallitus rahastaa.
“8. Sagriaditelnije otriadi (Bolshevikien järjestämät aseelliset ryhmät estämään kauppaa ja takavarikoimaan ruokatarpeita ja muita tuotteita. Näiden vastuunalaisuudettomuus ja mielivaltaisuus oli puheenaiheena koko maassa. Hallitus lakkautti nämä Pietarin kuvernementissa Kronstadtin hyökkäyksen aattona — lahjukseksi Pietarin köyhälistölle. — A. B.) on lakkautettava heti.
“9. Kaikkien työtätekevien elintarvikeannokset on tasoitettava [10], paitsi niiden, jotka työskentelevät terveydelle vaarallisissa töissä.
“10. Kommunistiset taisteluosastot armeijan kaikissa osissa, samoin kuin myllyissä ja tehtaissa vartiopalveluksessa pidetyt kommunistiset suojeluskunnat on lakkautettava. Sellaiset suojeluskunnat tai sotilasosastot, jotka katsotaan tarpeellisiksi, on valittava armeijan miehistöstä ja tehtaissa työläisten harkinnan mukaan.
“11. Talonpojille on annettava täysi toimintavapaus maahansa nähden ja oikeus pitää karjaa sillä ehdolla, että hoitavat tilan omin apuinensa, s. o., pitämättä palkkatyötä.
“12. Pyydettävä armeijan kaikkia osastoja kuin myöskin kurssilaisia yhtymään päätöslauselmaamme.
“13. Vaadittava sanomalehdistöä antamaan mahdollisimman täydellinen julkisuus päätöksellemme.
“14. Valittava matkustava kontrollikomissioni.
“15. On sallittava vapaa kustarnoje (yksilöllisesti pienessä määrässä tapahtuva tuotanto henkilön itsensä ponnisteluna).
“Päätöksen yksimielisesti hyväksynyt brigaadin kokous kahden pidättäytyessä äänestämästä.
“PETRITSHENKO, brigaadin kokouksen puheenjohtaja.
“PEREPELKIN, sihteeri.
“Päätöksen hyväksynyt musertavalla enemmistöllä Kronstadtin puolustusväki.
“VASILJEFF, puheenjohtaja.
“Toveri Kalinin kanssa äänesti Vasiljeff päätöstä vastaan.“

Tämä päätös, kuten jo ennemmin mainittiin, jota Kalinin ja Kusmin voimakkaasti vastustivat, hyväksyttiin heidän vastalauseistaan huolimatta. Kokouksen jälkeen sallittiin Kalinin palata koskemattomana Pietariin.

Samassa kokouksessa päätettiin myös lähettää edustajisto Pietariin selittämään työläisille ja varusväelle Kronstadtin vaatimukset ja pyytämään, että Pietarin proletariaatti lähettäisi puolueettomia edustajia Kronstadtiin ottamaan selvä asiain todellisesta tilasta ja merisotilaiden vaatimuksista. [11] Tämän edustajiston, joka käsitti kolmekymmentä henkilöä, bolshevikit vangitsivat Pietarissa. Se oli ensimäinen isku, jonka kommunistinen hallitus iski Kronstadtia vastaan. Edustajiston kohtalo pysyi salaisuutena.

Koska Kronstadtin neuvoston jäsenten virkakausi oli loppumaisillaan, niin päätti brigaadin kokous myös kutsua koolle edustajien kokouksen maaliskuun 2 päiväksi, keskustelemaan siitä, millä tavalla uudet vaalit toimitettaisiin. Kokous muodostuisi laivojen varusväen, eri neuvostolaitosten, työväen taloudellisten järjestöjen ja tehtaiden edustajista, kutakin järjestöä edustaen kaksi edustajaa.

Maaliskuun 2 päivän neuvottelukokous pidettiin Kasvatustalossa (entinen Kronstadtin insinöörikoulu) ja otti siihen osaa yli 300 edustajaa, joiden joukossa oli myös kommunisteja. Merisotilas Petrishenko avasi kokouksen ja huutoäänestyksellä valittiin viisihenkinen puhemiesneuvosto. Pääkysymyksenä edustajilla oli lähestyvät vaalit Kronstadtin neuvostoon, jotka piti panna tasapuolisemmalle pohjalle kuin ennen. Kokouksen piti myös ryhtyä toimenpiteisiin maaliskuun 1 päivän päätöksen johdosta ja miettiä keinoja sille, miten saataisiin autetuksi maa pois siitä epätoivoisesta tilasta, johon nälkä ja polttoainepula olivat sen saattaneet.

Neuvottelukokouksen henki oli kauttaaltaan neuvostollinen. Kronstadt vaati neuvostoja, jotka olisivat vapaat kaikkien puolueiden määräysvallasta. Se halusi puolueettomia neuvostoja, joissa työläisten ja talonpoikain tarpeet todellisesti heijastuisivat ja jotka olisivat heidän tahtonsa ilmaisu. Edustajien kanta oli virkavaltaisten komissaarien mielivaltaista [12] hallintoa vastaan, mutta suosiollinen kommunistipuolueelle sellaisenaan. He olivat neuvostojärjestelmän vankkoja kannattajia ja halusivat hartaasti voitavan ystävällisin ja rauhallisin keinoin ratkaista painavat pulmat.

Itämeren laivaston komissaari Kusmin puhui ensiksi kokoukselle. Hänellä on enemmän tarmoa kuin arvostelukykyä. Hän ei ollut aseman tasalla. Hän ei tiennyt miten koskettaa noiden yksinkertaisten miesten, merisotilaiden ja työläisten sydämiin, jotka olivat uhranneet niin paljon vallankumoukselle ja jotka olivat epätoivoon saakka nääntyneet. Edustajat olivat kokoontuneet neuvotellakseen hallituksen edustajien kanssa. Sen sijaan Kusminin puhe osottautui ruutiin heitetyksi tulikekäleeksi. Hän sytytti kokouksen uhmailuillaan ja taipumattomuudellaan. Hän sanoi ettei Pietarissa ollut työläisten levottomuuksia ja selitti kaupungin olevan rauhallinen ja työläisten tyytyväisiä. Hän ylisti komisaarien työtä, pani Kronstadtin vallankumoukselliset motiivit kyseenalaisiksi ja varotteli Puolan taholta uhkaavasta vaarasta. Hän käytti arvottomia soimauksia ja pauhasi uhkauksia. “Jos haluatte avointa sotaa,“ sanoi Kusmin lopuksi, “niin tulette sitä saamaan, sillä kommunistit eivät tule luopumaan hallitusohjaksista.“

Tämä Itämeren laivaston komisaarin tahditon ja yllyttävä puhe loukkasi ja häpäisi edustajia. Kronstadtin neuvoston puheenjohtajan, kommunisti Vasiljeffin, joka puhui seuraavana, puhe ei tehnyt mitään vaikutusta kokoukseen. Mies oli väritön ja epäröivä. Sikäli kuin kokousta jatkui, kävi mieliala yhä selvemmin bolshevikivastaiseksi. Mutta edustajat toivoivat voivansa päästä ystävälliseen [13] yhteisymmärrykseen hallituksen edustajain kanssa. Mutta yhtä kaikki kävi ilmeiseksi, kuten virallisessa kertomuksessa lausutaan, että: “Me emme voineet enää luottaa tovereihin Kusminiin ja Vasiljeffiin, joten oli tarpeellista pidättää heidät väliaikaisesti, erittäinkin, koska kommunisteilla oli hallussaan aseita, eikä meillä ollut pääsyä puhelimeen. Sotilaat pelkäsivät komisaareja, kuten kokoukselle luettu kirje osoitti, eivätkä kommunistit sallineet varusväen pitää kokouksia.“

Kusmin ja Vasiljeff siis poistettiin kokouksesta ja vangittiin. Osoituksena kokouksessa vallinneesta hengestä on todistuksena se, että esitys, että toiset läsnäolevat kommunistit pidätettäisiin, kärsi musertavan tappion. Edustajat olivat sitä mieltä, että kommunistien täytyy saada nauttia samoja oikeuksia kuin toistenkin järjestöjen edustajien ja täytyy heille antaa sama kohtelu. Kronstadt oli yhä edelleen sitä mieltä, että oli löydettävä jonkunlainen sopimusperusta kommunistipuolueen ja bolshevikihallituksen kanssa.

Maaliskuun 1 päivän päätökset luettiin ja innostuksen vallitessa hyväksyttiin. Juuri tällä hetkellä joutui kokous suuren kiihkon valtaan kun yksi edustaja julisti bolshevikien olevan hyökkäämäisillään kokouksen kimppuun ja että 15 vaunulastia kivääreillä ja konetykeillä varustettuja sotamiehiä ja kommunisteja oli lähetetty sitä tarkoitusta varten. “Tämä ilmoitus,“ kertoo Isvestia, “synnytti kiihkeää suuttumusta edustajien keskuudessa.“ Tutkimus pian osoitti ilmoituksen perättömäksi, mutta huhuilut jatkuivat, että rykmentti kurssilaisia, johtajanaan kuuluisa tshekalainen Dulkiss, oli marssimassa Krasnaja Gorkan linnoitusta [14] kohden. Ottaen huomioon nämä uudet tapahtumat ja muistaen Kusminin ja Kalinin uhkaukset, ryhtyi kokous heti pohtimaan Kronstadtin puolustamista bolshevikien hyökkäykseltä. Ajan säästämiseksi päätettiin muuttaa kokouksen puhemiesneuvosto Väliaikaiseksi Vallankumouskomiteaksi, jonka tehtäväksi jätettiin kaupungin järjestyksen ja turvallisuuden säilyttäminen. Tämän komitean tuli myös suorittaa tarpeelliset valmistelut Kronstadtin uusien vaalien pitämiseksi. [15]





3. BOLSHEVIKIEN TAISTELU KRONSTADTIA VASTAAN.

Pietari oli suuren hermojännityksen tilassa. Uusia lakkoja puhkesi ja huhuja työväestön levottomuuksista Moskovassa ja talonpoikain nousuista idässä ja Siperiassa oli liikkeellä. Luotettavan julkisen sanomalehdistön puutteessa ihmiset uskoivat mitä liioitelluimpia ja ilmeisesti valheellisia kertomuksia. Kaikkien silmät olivat kohdistetut Kronstadtiin, josta odotettiin tärkeitä uutisia.

Bolshevikit eivät hukanneet aikaa järjestääkseen hyökkäyksen Kronstadtia vastaan. Jo maaliskuun 2 p. julkaisi hallitus Leninin ja Trotskin allekirjoittaman julistuksen, jossa syytettiin Kronstadtin liikettä kapinaksi kommunistisia viranomaisia vastaan. Tässä asiakirjassa merisotilaiden syytettiin olevan “aseita entisille tsaarin kenraaleille, jotka yhdessä sosialivallankumouksellisten petturien kanssa suunnittelivat vastavallankumousta proletariaatin tasavaltaa vastaan.“ Kronstadtin liikkeen vapaiden neuvostojen aikaansaamiseksi Lenin ja Trotski leimasivat “liittolaisten interventsionistien ja ranskalaisten vakoojain työksi.“ “Helmikuun 28 p.“, niin kuuluu julistus, “Petropavlovskin miehet hyväksyivät päätöksiä, jotka huokuvat ‘Mustan Sadan’ henkeä. Sitten ilmaantui näyttämölle entisen kenraali Koslovskin ryhmä. Hän ja kolme upseeriaan, joiden nimiä emme ole vielä saaneet [16] tietoomme, ovat avoimesti ryhtyneet kapinaan. Siten äskeisten tapahtumain tarkoitus on käynyt selville. Sosialivallankumouksellisten takana seisoo taasen tsaarin kenraali. Tämän kaiken huomioon ottaen, työ- ja puolustuskomitea määrää: 1) Julistettavaksi entinen kenraali Koslovski ja hänen avustajansa lain ulkopuolelle. 2) Pietari ja Pietarin kuvernementti asetettavaksi sotatilaan. 3) Annettavaksi koko Pietarin piirissä ylin valta Pietarin puolustuskomitean käsiin.“

Kronstadtissa oli tosiaankin entinen kenraali Koslovski. Mutta Trotski oli asettanut hänet sinne tykistöekspertiksi. Hän ei näytellyt minkäänlaista osaa Kronstadtin tapahtumissa. Bolshevikit vaan käyttivät viekkaasti hänen nimeään hyväkseen mustatakseen merisotilaat neuvostotasavallan vihollisiksi ja vastavallankumouksellisiksi. Bolshevikien virallinen sanomalehdistö alkoi syöstä lokatulvaa Kronstadtia vastaan ja parjaamaan sitä kenraali Koslovskin johtaman valkokapinan taimilavaksi. Kommunistisia agitaattoreita lähetettiin Pietarin ja Moskovan tehtaiden ja myllyjen työläisten keskuuteen kehottamaan proletariaattia “rientämään kannattamaan ja puolustamaan Työläisten ja Talonpoikain Hallitusta“ Kronstadtin vastavallankumouksellista kapinaa vastaan.

Kaukana siitä, että Kronstadtilla olisi ollut mitään tekemistä kenraalien ja vastavallankumouksellisten kanssa. Vieläpä Kronstadtin merisotilaat kieltäytyivät ottamasta vastaan sosialivallankumouksellisen puolueen apua. Sen johtaja, V. Tshernoff, joka oli silloin Räävelissä, yritti vaikuttaa merisotilaisiin puolueensa ja sen vaatimusten hyväksi, saamatta kuitenkaan minkäänlaista myötätunnon [17] osoitusta Väliaikaiselta Vallankumouskomitealta. Tshernoff lähetti Kronstadtiin seuraavan radiosanoman:

“Perustuslakia säätävän kokouksen puheenjohtaja, V. Tshernoff, lähettää veljellisen tervehdyksensä urhoollisille toveri-merisotilaille, punaisen armeijan miehille ja työläisille, jotka kolmatta kertaa jälkeen vuoden 1905 heittävät hartioiltaan tyranniuden iestä. Hän tarjoutuu auttamaan miehillä ja elintarpeilla Kronstadtia Venäjän ulkomaisten osuusliikkeiden kautta. Ilmoittakaa, mitä ja kuinka paljon tarvitaan. Olen valmis tulemaan itse henkilökohtaisesti ja antamaan tarmoni ja vaikutusvaltani kansan vallankumouksen palvelukseen. Minä uskon työläisjoukkojen lopulliseen voittoon . . . . . Kunnia niille, jotka ensiksi ovat nostaneet kansan vapautuksen lipun. Alas sekä oikeiston että vasemmiston mielivalta.“

Samaan aikaan sosialivallankumouksellinen puolue lähetti Kronstadtiin seuraavan tiedotuksen:

“Sosialivallankumouksellisen puolueen ulkomailla oleva osa, nyt kun kansan vihan malja vuotaa ylitse, tarjoutuu auttamaan kaikilla sen vallassa olevilla keinoilla taistelua vapauden ja kansanvaltaisen hallituksen puolesta. Ilmoittakaa, missä muodossa apua halutaan. Kauan eläköön kansan vallankumous! Kauan eläkööt vapaat neuvostot ja perustuslakia säätävä kokous!“

Kronstadtin vallankumouksellinen komitea ei huolinut sosialivallankumouksellisten tarjouksista. Se lähetti V. Tshernoffille seuraavan vastauksen:

“Kronstadtin Väliaikainen Vallankumouskomitea lausuu kaikille ulkomailla oleville veljille syvän kiitollisuuden myötätunnostaan. Väliaikainen Vallankumouskomitea on kiitollinen toveri Tshernoffin tarjouksesta, mutta kieltäytyy nykyisin, s. o., kunnes myöhäisemmät tapaukset tulevat selvemmiksi. Sillä välin kaikki otetaan punnittaviksi.
“PETRISHENKO, Väliaikaisen Vallankumouskomitean puheenjohtaja.“ [18]

Moskova jatkoi kuitenkin väärennystaisteluaan. Maaliskuun 3 p. bolshevikien radioasema lähetti maailmalle seuraavan tiedotuksen (muutamista osista ei saatu selkoa, koska toiset asemat häiritsivät):

“Että entisen kenraali Koslovskin aseellisen kapinan ovat järjestäneet liittolaisten urkkijat, kuten monet edelliset samanlaiset salaliitot, käy selville ranskalaisesta porvarillisesta Matin-lehdestä, joka kaksi viikkoa ennen Koslovskin kapinaa julkaisi seuraavan Helsingistä lähetetyn sähkösanoman:
“ ‘Johtuen äskeisestä Kronstadtin kapinasta, ovat bolshevikiset sotilasviranomaiset ryhtyneet toimenpiteisiin eristääkseen Kronstadtin merisotilaat ja sotamiehet menemästä Pietariin. . . .’
“Sosialivallankumoukselliset, joita vallitaan ja ohjataan Pariisista, ovat valmistelleet kapinoita neuvostohallitusta vastaan ja niin pian kuin heidän valmistelunsa olivat suoritetut, astui näkyviin tämä todellinen herra, tsaarinaikainen kenraali.“

Useiden muiden Moskovan lähettämien tiedotusten luonne voidaan päättää seuraavasta radiosanomasta:

“Pietarissa vallitsee järjestys ja rauha. Nekin harvat tehtaat, joissa äsken lausuttiin syytöksiä neuvostohallitusta vastaan, ymmärtävät nyt, että se on provokaattorien työtä. He käsittävät, mihin liittolaisten ja vastavallankumouksellisten asiamiehet heitä johtavat.“
“. . . Juuri tällä hetkellä, jolloin republikaanipuolue Amerikassa ottaa vallanohjat käsiinsä ja osoittaa taipumusta ryhtyä liikesuhteisiin Neuvosto-Venäjän kanssa, ainoana tarkoituksena valheellisten huhujen levittämisellä ja epäjärjestyksen järjestämisellä Kronstadtissa on vaikuttaa uuteen presidenttiin ja saada hänet muuttamaan politiikkansa Venäjää kohtaan. Samaan aikaan Lontoon konferenssi pitää istuntojaan ja tällaisten huhujen levittämisellä täytyy olla vaikutus turkkilaiseen valtuustoon, tehden sen alistuvaisemmaksi liittolaisten vaatimuksille. Petropavlovskin [19] miehistön kapina on epäilemättä osa suuresta salaliitosta synnyttää selkkauksia Neuvosto-Venäjällä ja vahingoittaa ulkomaista asemaamme . . . . Tätä suunnitelmaa panevat täytäntöön Venäjällä eräs tsaarinaikainen kenraali ja entiset upseerit ja heidän toimintaansa kannattavat menshevikit ja sosialivallankumoukselliset.“

Pietarin puolustuskomitea, puheenjohtajanaan Sinovjeff, otti täysin valtaansa Pietarin kaupungin ja maakunnan. Koko Pohjoinen piiri asetettiin sotalain alaiseksi ja kaikki kokoukset kiellettiin. Erikoisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin hallituksen laitoksien suojelemiseksi. Konetykkejä asetettiin Astoria-hotelliin, jossa Sinovjeff ja muut korkeat bolshevikiset toimitsijat asuivat. Julistuksissa, joita pantiin kaduilla oleville ilmoitustauluille, määrättiin kaikki lakkolaiset palaamaan heti tehtaisiin. Työn lakkauttaminen kiellettiin. Kansaa varoitettiin kokoontumasta kaduille. “Sellaisissa tapauksissa sotamiehet tulevat turvautumaan aseisiin. Vastustettaessa ammutaan paikalla,“ sanottiin julistuksessa. Puolustuskomitea ryhtyi järjestelmällisesti “puhdistamaan kaupunkia.“ Useita merisotilaita, työläisiä ja sotamiehiä, joiden luultiin olevan Kronstadtille myötätuntoisia, vangittiin. Kaikki Pietarin merisotilaat ja useita armeijan rykmenttejä, joiden arveltiin olevan “valtiollisesti epäluotettavia“, määrättiin kaukaisiin paikkoihin, samalla kun Kronstadtin merisotilaiden Pietarissa asuvat perheet otettiin PANTTIVANGEIKSI. Puolustuskomitea ilmoitti Kronstadtille teostaan julistuksilla, joita pudotettiin ilmalaivasta maaliskuun 4 p., joissa sanottiin:

“Puolustuskomitea julistaa, että vangitut pidetään panttivankeina Itämeren laivaston komisaari Kusminista ja Kronstadtin neuvoston puheenjohtaja Vasiljeffista ja muista [20] kommunisteista. Jos pidätetyt toverimme kärsivät pienintäkin väkivaltaa, saavat panttivangit maksaa sen hengellään.“
“Me emme halua verilöylyä. Me emme ole ampuneet yhtäkään kommunistia“, oli Kronstadtin vastaus. [21]





4. KRONSTADTIN PYRKIMYS.

Kronstadt heräsi uuteen elämään. Vallankumouksellinen innostus kohosi “lokakuun päivien“ innostuksen tasolle, jolloin merisotilaiden sankaruus ja asian harrastus näytteli niin ratkaisevaa osaa. Nyt, ensi kerran sen jälkeen kuin kommunistipuolue otti yksinomaisesti käsiinsä Venäjän vallankumouksen kontrollin ja Venäjän kohtalon, tunsi Kronstadt olevansa vapaa. Uusi solidaarisuuden ja veljeyden henki toi merisotilaat, varusväen, tehdastyöläiset ja puolueettomat ainekset yhteen yhteisesti ponnistelemaan yhteisen asian hyväksi. Myöskin kommunisteihin vaikutti koko kaupungin veljestyminen ja he liittyivät Kronstadtin neuvostojen vaaleja varten suoritettavaan valmistelutyöhön.

Väliaikaisen Vallankumouskomitean ensimäisiä askeleita oli vallankumouksellisen järjestyksen säilyttäminen Kronstadtissa ja virallisen äänenkannattajan, päivälehti Isvestian, julkaiseminen. Sen ensimäinen vetoomus Kronstadtin väestölle (No. 1, maaliskuun 1 p.) oli kauttaaltaan merisotilaiden kantaa ja mielialaa kuvaava. “Vallankumouskomitea“, niin siinä sanottiin, “on mitä huolellisin, että verta ei vuodateta. Se on tehnyt parhaansa luodakseen kaupunkiin, linnoitukseen ja linnakkeihin vallankumouksellisen järjestyksen. Toverit ja kansalaiset, älkää lakatko työstä. Työläiset, [22] pysykää koneittenne ääressä. Merisotilaat ja sotamiehet, olkaa vartiopaikoillanne. Kaikkien neuvostotyöläisten ja -laitosten on jatkettava työtään. Väliaikainen Vallankumouskomitea kutsuu teitä kaikkia, toverit ja kansalaiset, antamaan kannatuksenne ja apunne. Sen kutsumuksena on järjestää kanssanne veljellisessä yhteistoiminnassa olosuhteet, jotka ovat tarpeelliset rehellisten ja oikeudenmukaisten uusien neuvostovaalien toimittamiseksi.“

Isvestian sivut antavat ylenpalttisesti todistuksia Vallankumouskomitean luottamuksesta Kronstadtin väestöön ja heidän pyrkimyksistään vapaiden neuvostojen saamiseksi todelliseksi tieksi vapautua kommunistisen virkavaltaisuuden sorrannasta. Joka päivä ilmestyvässä lehdessään ja radiosanomissaan torjui se vihaisesti bolshevikien solvaustulvaa ja tavan takaa vetosi se Venäjän ja koko maailman köyhälistöön saadakseen ymmärrystä, myötätuntoa. Maaliskuun 6 p. lähetetty radiosanoma ilmaisee Kronstadtin vetoomuksen sisällön:

“Meidän asiamme on oikea. Me seisomme neuvostojen vallan, eikä puoluevallan kannalla. Me kannatamme sitä, että työläiset saavat vapaasti valita edustajansa. Kommunistipuolueen niin kutsutut neuvostot ovat aina olleet kuurot tarpeillemme ja vaatimuksillemme. Ainoa vastaus, minkä olemme koskaan saaneet on ollut AMPUMINEN . . . . Toverit, he eivät ainoastaan petä teitä, he tahallaan vääristävät totuuden ja turvautuvat mitä häpeämättömimpään solvaukseen. Kronstadtissa koko valta on yksinomaan vallankumouksellisten merisotilaiden, sotilaiden ja työläisten käsissä. Emme ole jonkun Koslovskin johtamia vastavallankumouksellisia, kuten valehtelevan Moskovan radiosanomat koettavat teille uskotella. Älkää viivytelkö toverit. Liittykää meihin. Alkakaa yhteyteen kanssamme. Vaatikaa edustajillenne [ 23] pääsyä Kronstadtiin. Ainoastaan he tulevat kertomaan teille koko totuuden ja paljastamaan vihamielisen solvauksen “Suomen leivästä ja liittolaisten tarjouksista.“
“Kauan eläköön vallankumouksellinen köyhälistö ja talonpoikaisto!“
“Kauan eläköön vapaasti valittujen neuvostojen valta!“

Väliaikaisella Vallankumouskomitealla oli ensin pääkortteerinsa lippulaiva Petropavlovskilla, mutta muutaman päivän kuluttua muutti se Kansan Kotiin, Kronstadtin keskuuteen, ollakseen, kuten Isvestia sanoo, “lähemmässä yhteydessä kansan kanssa ja tehdäkseen pääsyn komitean luokse helpommaksi kuin sen ollessa laivalla“. Vaikka kommunistinen sanomalehdistö jatkoi halpamaista Kronstadtin parjaamista “kenraali Koslovskin vastavallankumoukselliseksi kapinaksi,“ niin tosiasia on, että vallankumouskomitea oli proletaarinen, ollen suurimmalta osalta kokoonpantu työläisistä, joilla oli vallankumouksellinen menneisyys. Komiteaan kuului seuraavat 15:

1. PETRISHENKO, kirjuri lippulaiva Petropavlovskilla.
2. JAKOVENKO, telefooninhoitaja Kronstadtin piirissä.
3. OSSOSSOFF, koneenrakentaja Sevastopol-laivalla.
4. ARKHIPOFF, koneenkäyttäjä.
5. PEREPELKIN, mekanikko Sevastopolilla.
6. PATRUSHEFF, päämekanikko Petropavlovskilla.
7. KUPALOFF, vanhempi lääkärinapulainen.
8. VERSHININ, merisotilas Sevastopolilla.
9. TUKIN, sähkömekanikko.
10. ROMANENKO, ilmailuaseman hoitaja. [24]
11. ORESHIN, kolmannen teollisuuskoulun liikkeenhoitaja.
12. VALK, sahalaitostyöläinen.
13. PAVLOFF, merimiinoittaja.
14. BAILOFF, ajuri.
15. KILGAST, syvänveden merimies.

Olipa siinä todellakin humooria, kun Isvestia tämän johdosta sanoi: “Nämä ovat MEIDÄN kenraalimme, herrat Trotski ja Sinovjeff, kun TEIDÄN puolellanne sitä vastoin ovat Brusiloffit, Kamenjeffit, Tukhatshevskit ja muut tsaarihallituksen kuuluisuudet.“

Väliaikainen Vallankumouskomitea nautti Kronstadtin koko väestön luottamusta. Se sai yleisesti arvonantoa panemalla täytäntöön ja vakavasti noudattamalla periaatetta “Yhtäläiset oikeudet kaikille, ei etuoikeuksia kenellekään.“ Merisotilaat, jotka bolshevikihallituksen aikana saivat paljon suurempia ruoka-annoksia kuin työläiset, päättivät itse ei ottaa vastaan enempää kuin muutkaan tavalliset kansalaiset ja työläiset. Erikoisia herkkuja annettiin ainoastaan sairashuoneille ja lastenkodeille.

Vallankumouskomitean oikeamielinen ja ylevä kanta Kronstadtissa olevia kommunistipuolueen jäseniä kohtaan — joista ainoastaan muutamia oli vangittu siitä, että bolshevikit sortivat ja pitivät vangittuina merisotilaiden perheitä — sai kommunistienkin arvonannon. Isvestian palstat sisältävät lukuisia kommunististen ryhmien ja järjestöjen kirjoituksia, joissa tuomitaan keskushallituksen kanta ja hyväksytään Väliaikaisen Vallankumouskomitean kanta ja toimenpiteet. Useat Kronstadtin kommunistit ilmoittivat julkisesti luopuvansa puolueesta [25] vastalauseeksi mielivaltaan ja virkavaltaiseen turmelukseen. Useissa Isvestian numeroissa on satojen kommunistien nimiä, joiden omatunto teki heille mahdottomaksi jäädä “teloittaja Trotskin puolueeseen“, kuten jotkut heistä lausuivat. Luopumiset kommunistipuolueesta tulivat lopulta niin lukuisiksi, että se muistutti yleistä kansanvaellusta. Seuraavat kirjeet, jotka ovat valikoimatta otetut sieltä täältä lukuisten kirjeiden joukosta, kuvaavat riittävästi Kronstadtin kommunistien kantaa:

1) “Olen alkanut käsittää, että kommunistipuolueen politiikka on vienyt maan toivottomaan umpikujaan, josta sillä ei ole poispääsymahdollisuutta. Puolue on tullut virkavaltaiseksi. Se ei ole oppinut mitään, eikä halua oppia. Se kieltäytyy kuuntelemasta 115,000,000 talonpojan ääntä. Se ei halua tajuta, että ainoastaan puhevapaus ja tilaisuus ottaa osaa maan uudelleenrakentamiseen muutettujen vaalimenettelyjen kautta, voi pelastaa maan herpaustilasta. Minä kieltäydyn tästä lähtien pitämästä itseäni Venäjän kommunistipuolueen jäsenenä. Minä hyväksyn täydellisesti maaliskuun 1 p. pidetyn, koko kaupunkia käsittävän, kokouksen päätöksen ja asetan täten tarmoni ja kykyni Väliaikaisen Vallankumouskomitean käytettäväksi.
“HERMAN KANEFF, punaisen armeijan upseeri, 193-jutun poliittisen pakolaisen poika.“

Isvestia, No. 3, maaliskuun 5 p., 1921.

2) “Toverit, punaisen armeijan ja laivaston teollisuuskoulun oppilaat!
“Melkein 30 vuotta olen elänyt syvästi kansaa rakastaen ja olen vienyt valoa ja tietoa niin pitkälle, kuin se on minulle ollut mahdollista, kaikille, jotka sitä janosivat, aina nykyhetkeen saakka.
“Vuoden 1917 vallankumous antoi suuremmat toimintamahdollisuudet työlleni ja antauduin suuremmalla tarmolla palvelemaan ihanteitani.
“Kommunistinen tunnuslause ‘Kaikki Kansan Hyväksi’ [26] innostutti minua jaloudellaan ja kauneudellaan ja helmikuussa, 1920, astuin Venäjän kommunistipuolueeseen kokelaana. Mutta ensi laukaus, joka on ammuttu rauhalliseen väestöön, hartaasti rakastamiini lapsiin, joita Kronstadtissa on noin 7,000, täyttää minut kauhulla, kun ajattelen, että jos minuakin pidettäisiin osallisena ja vastuunalaisena viattoman veren vuodatukseen. Minä tunnen, etten enää voi uskoa siihen enkä levittää sitä oppia, joka on halventanut itsensä vihollistöillä. Siksi, ensimäisen laukauksen tultua ammutuksi, olen lakannut pitämästä itseni kommunistipuolueen jäsenenä.
"MARIA NIKOLAJEVNA SHATEL, opettaja.“

Isvestia, No. 6, maaliskuun 8 p., 1921.

Tämänlaisia kirjoituksia ilmestyi melkein jokaisessa Isvestian numerossa. Merkillisin niistä oli kommunistipuolueen Kronstadtin jaoston väliaikaisen viraston selitys, joka manifesti julkaistiin jäsenistölle Isvestiassa No. 2, maalisk. 4 p., 1921:

“. . . . Käsittäköön jokainen puolueemme jäsen nykyhetken tärkeyden. Älkää luottako niihin vääriin huhuihin, että kommunisteja ammutaan ja että Kronstadtin kommunistit ovat tarttumassa aseisiin. Tällaisia huhuja levitetään verenvuodon aikaansaamiseksi.
“Me julistamme, että puolueemme on aina puolustanut työväenluokan saavutuksia kaikkia työläisten ja talonpoikain neuvostojen julkisia ja salaisia vihollisia vastaan ja tulee tekemään sen edelleenkin.
“Kommunistipuolueen Kronstadtin jaoston väliaikainen toimisto näkee välttämättömäksi toimeenpanna uudet vaalit edustajien valitsemiseksi neuvostoon ja kehottaa kaikkia kommunistipuolueen jäseniä ottamaan osaa vaaleihin.
“Kommunistipuolueen väliaikainen toimisto kehottaa kaikkia puolueen jäseniä pysymään paikoillaan ja olemaan millään tavalla sekaantumatta Väliaikaisen Vallankumouskomitean toimenpiteisiin ja olemaan häiritsemättä niitä.
“Kauan eläköön neuvostojen valta!
“Kauan eläköön työläisten kansainvälinen unio!
“Venäjän Kommunistipuolueen Kronstadtin jaoston väliaikainen toimisto. [27]
“F. PERVUSHIN.
“Y. YLYIN.
“A. KABANOFF.“

Samalla tavalla eri siviili- ja sotilaalliset järjestöt ilmaisivat vastustavan kantansa Moskovan hallintoon nähden ja Kronstadtin merisotilaiden vaatimuksien täydellisen hyväksymisen. Kronstadtin linnoituksella vahtipalveluksessa olevat punaisen armeijan rykmentit laativat myös useita samanluontoisia ponsia. Seuraava kuvaa niiden yleisen luonteen:

“. . . Älköön kukaan uskoko ilmalaivoista viskattuja kommunistien julistuksia. Meillä ei ole täällä mitään kenraaleja eikä tsaarilaisia upseereja. Kronstadt on aina ollut työläisten ja talonpoikain kaupunki ja tulee sellaisena pysymään. Kenraalit ovat kommunistien palveluksessa.
“. . . Tällä hetkellä, jolloin maan kohtalo on vaakalaudalla, me, jotka olemme ottaneet vallan omiin käsiimme ja jotka olemme uskoneet taistelun johdon Vallankumouskomitealle — me julistamme koko linnoitukselle ja työläisille, että olemme valmiit kuolemaan työläisjoukkojen vapauden puolesta. Vapautuneina kolmivuotisesta kommunisti-ikeestä ja -terrorista tulemme ennemmin kuolemaan kuin perääntymään yhhtään ainoata askelta. Kauan eläköön työväen vapaa Venäjä!
“KRASNOARMEETZ“-linnakkeen miehistö.“

Isvestia, No. 5, maaliskuun 7 p., 1921.

Rajaton luottamus todellisiin neuvostoihin ja tulinen rakkaus vapaata Venäjää kohtaan innostivat Kronstadtia. Se uskoi saavansa tukea koko Venäjältä, Pietarilta erikoisesti, joka tuottaisi lopullisen vapautuksen maalle. Kronstadtin Isvestia ilmaisee tämän kannan ja toivon, koettaen lukuisissa kirjoituksissa ja vetoomuksissa selostaa kantansa bolshevikeihin ja pyrkimystään luoda pohja uudelle, vapaalle elämälle Kronstadtissa ja [28] koko Venäjällä. Tämä vaikuttimiltaan puhdas, suuri pyrkimys ja hehkuva vapautuksen toivo pistävät huomattavasti esille Kronstadtin Väliaikaisen Vallankumouskomitean virallisen äänenkannattajan palstoilla, ilmaisten täydellisesti sotilaiden, merisotilaiden ja työläisten mielentilaa. Bolshevikisen sanomalehdistön ilmeisiin hyökkäyksiin ja Moskovan radioaseman lähettämiin hävyttömiin valheisiin, joissa syytettiin Kronstadtia vastavallankumouksellisuudesta ja valkoisten kanssa salaliittoutumisesta, vastasi vallankumouskomitea arvokkaalla tavalla. Osoittaakseen Kronstadtin väestölle, kuinka alhaisiin menettelytapoihin bolshevikit saattavat turvautua, julkaisi se usein äänenkannattajassaan Moskovan julistuksia. Toisinaan Isvestia paljasti kommunistien menettelyjä, selostaen ne oikeutetulla mielikarvaudella, kuten maaliskuun 8 päivän numerossa (No. 6), otsikolla “Me ja He“:

“Tietämättä miten säilyttää valtansa, joka on luisumassa heidän käsistään, turvautuvat kommunistit inhottavimpiin, provoseeraaviin menettelytapoihin. Heidän iljettävä sanomalehdistönsä on pannut liikkeelle kaikki voimansa kiihottaakseen joukkoja ja asettaakseen Kronstadtin liikkeen valkokaartilaissalaliiton valoon. Ryhmä häpeämättömiä roistoja on toitottanut maailmalle, että “Kronstadt on myynyt itsensä Suomelle“. Heidän sanomalehdistönsä syöksee tulta ja myrkkyä ja epäonnistuttuaan yrityksessään uskottaa proletaareille, että Kronstadt on vastavallankumouksellisten käsissä, yrittävät he nyt vedota kansallistunteeseen.
“Radiomme avulla on koko maailma jo saanut tietää minkä puolesta Kronstadtin linnoitus ja työläiset taistelevat. Mutta kommunistit yrittävät vääristellä tapausten merkitystä ja siten johdattaa harhaan pietarilaisia veljiämme.
“Pietari on kurssilaisten ja puolueen ‘vartijoiden’ ympäröimä. Maliuta Skuratoff — Trotski — ei salli puolueettomien työläisten ja sotilaiden edustajain mennä [29] Kronstadtiin. Hän pelkää, että he tulisivat siellä tietämään koko totuuden, joka tulisi heti lakaisemaan kommunistit pois ja tällöin valistuneet työläisjoukot ottaisivat vallan omiin käsiinsä.
“Siinä syy miksi Pietarin neuvosto ei vastannut radiosanomaamme, jossa pyysimme todella puolueettomien tovereiden lähettämistä Kronstadtiin.
“Asemaansa peläten tukahduttavat kommunistijohtajat totuuden ja levittävät valhetta, että valkokaartilaiset ovat toiminnassa Kronstadtissa; että Kronstadtin proletariaatti on myynyt itsensä Suomelle ja Ranskan urkkijoille; että suomalaiset ovat jo järjestäneet armeijan, hyökätäkseen Kronstadtin kapinallisten avustamana Pietaria vastaan j. n. e.
“Tähän kaikkeen voimme vastata ainoastaan seuraavalla: Kaikki valta neuvostoille! Pitäkää kätenne irti heistä — kädet, jotka ovat punatut niiden marttyyrien verellä, jotka ovat kuolleet taistelussa valkokaartilaisia, maaherroja ja porvaristoa vastaan!“

Yksinkertaisella ja avomielisellä kielellä yritti Kronstadt tuoda esille kansan äänen, kansan, joka kaihosi vapautta ja tilaisuutta itse muokata kohtalonsa. Se piti itseään, sanokaamme etuvartiojoukkona Venäjän proletariaatille, joka on juuri nousemaisillaan puolustamaan niitä suuria pyrkimyksiä, joiden puolesta kansa oli taistellut ja kärsinyt lokakuun vallankumouksessa. Kronstadtin luottamus neuvostojärjestelmään oli syvä ja horjumaton. Sen kaikkisisältävä tunnussana oli: “Kaikki Valta Neuvostoille, Eikä Puolueille!“ Siinä oli sen ohjelma. Sillä ei ollut aikaa kehittää sitä, eikä teoretisoida. Se pyrki kansan vapauteen kommunistisesta ikeestä. Tämä sietämättömäksi käynyt ies oli se, joka teki kolmannen vallankumouksen välttämättömäksi. Tie vapauteen ja rauhaan lepäsi vapaasti valituissa neuvostoissa, jota he pitivät “uuden vallankumouksen kulmakivenä.“ Isvestian [30] palstoilla on runsaasti todisteita vilpittömästä rehellisyydestä ja suoraluontoisuudesta ja siitä liikuttavasta luottamuksesta, jonka Kronstadtin merisotilaat ja työläiset omasivat tehtäväänsä kolmannen vallankumouksen toimeenpanijoina. Nämä pyrkimykset ja toivomukset ovat selvästi esitettyinä maaliskuun 8 päivän (No. 6) Isvestian toimituskirjoituksessa “Minkä Puolesta Taistelemme“:

“Työväenluokka toivoi lokakuun vallankumouksen vapauttavan sen. Mutta siitä olikin seurauksena suurempi ihmisen persoonallisuuden orjuutus.
“Poliisi- ja santarmi-monarkian valta lankesi anastajain — kommunistien — käsiin, jotka, sen sijaan, että olisivat antaneet kansalle vapauden, ovat saattaneet sen olemaan alituisessa pelon vallassa tshekasta, joka hirmuisuudessa on edellä tsaarinaikaisesta santarmivallastakin . . . . Pahin ja rikollisin kaikesta on kommunistien vehkeily henkisellä alalla: he ovat myöskin sekaantuneet työläisjoukkojen sisäiseen elämään, pakottaen jokaisen ajattelemaan kaavan mukaisesti.
“. . . Raatajain Venäjä, joka ensimmäiseksi kohotti työväen vapautuksen punaisen viirin, on läpikastettu niiden verellä, jotka ovat tulleet uhratuiksi kommunistisen vallan kunniakkaammaksi saattamiseksi. Näihin verivirtoihin hukuttavat kommunistit kaikki loistavat lupaukset ja työväen vallankumouksen mahdollisuudet. Nyt on käynyt selväksi, ettei Venäjän kommunistipuolue ole työläisjoukkojen puolustaja, joka se on olevinaan. Työläisten edut ovat sille vieraat. Saavutettuaan vallan, pelkää se nyt ainoastaan sen menettämistä ja siksi pitääkin se kaikkia menettelytapoja, kuten parjauksen, petoksen, väkivallan, murhaamisen ja koston kapinallisten perheitä kohtaan, luvallisina.
“Pitkällisellä kärsivällisyydellä on rajansa. Siellä ja täällä on maassa leimahtanut kapinan tuli sortoa ja väkivaltaa vastaan. Työläisten lakot ovat moninkertaistuneet, mutta bolshevikinen poliisivalta on ryhtynyt kaikkiin varovaisuustoimenpiteisiin välttämättömän kolmannen vallankumouksen puhkeamista vastaan. [31]
“Mutta kaikesta huolimatta on se puhjennut ja sen ovat suorittaneet työläisjoukot. Kommunismin kenraalit näkevät selvästi, että se on kansa joka on noussut — se kansa, joka on tullut vakuutetuksi siitä, että kommunistit ovat pettäneet sosialismin aatteen. Peläten turvallisuuttaan ja tietäen, ettei löydy paikkaa, johon voisivat piiloittautua työläisten vihalta, yrittävät kommunistit vielä terrorisoida kapinallisia vankilalla, teloituksilla ja muilla raakuuksilla. Mutta elää kommunistien diktatuurin alaisuudessa on hirveämpi kuolemaa . . . . .
“Keskitietä ei löydy. Voittoon tai kuolemaan! Kronstadt asettaa esimerkin, Kronstadt, joka on sekä oikealta että vasemmalta uhkaavan vastavallankumouksen hirmu. Täällä on tapahtunut suuri vallankumouksellinen teko. Täällä on kohotettu kapinan viiri kommunistisen harvainvallan kolmivuotista hirmuvaltiutta ja sortoa vastaan, joka on asettanut varjoon monarkismin kolmisatavuotisen yksinvaltiuden. Täällä, Kronstadtissa, on laskettu kolmannen vallankumouksen kulmakivi, joka tulee särkemään työläisten viimeiset kahleet ja aukaisemaan sosialistiseen luovaan kauteen johtavan uuden, lavean tien.
“Tämä uusi vallankumous tulee nostamaan idän ja lännen joukot, tullen olemaan esimerkkinä uudesta sosialistisesta rakentavaisuudesta ja vastakohtana hallitukselliselle oikeaoppiselle kommunistiselle ‘rakentavaisuudelle’. Työläisjoukot tulevat näkemään, että se, mitä on tähän saakka tehty työläisten ja talonpoikain nimessä, ei ollut sosialismia.
“Yhtäkään laukausta laukaisematta ja ainoatakaan veripisaraa vuodattamatta on ensimäinen askel otettu. Ne, jotka tekevät työtä, eivät tarvitse verta. He vuodattavat sitä ainoastaan itsepuolustuksekseen . . . . . Työläiset ja talonpojat marssivat eteenpäin. He jättävät taakseen kokoomushallituksen porvarivaltansa kanssa ja kommunisti-puoluediktatuurin tshekansa ja valtiokapitalisminsa kanssa, jotka ovat asettaneet hirttosilmukan työläisten kaulaan, uhaten kuristaa heidät kuoliaaksi.
“Nykyinen muutos tarjoaa viimeinkin työläisjoukoille tilaisuuden luoda vapaasti valitut neuvostot, jotka tulevat toimimaan tarvitsematta pelätä puolueruoskaa. Työläisjoukot [32] voivat nyt uudelleen järjestää hallituksellistutetut uniot vapaaehtoisiksi työläisten, talonpoikain ja työtätekevän älymystön liitoiksi. Viimeinkin on kommunistisen harvainvallan poliisinuija säretty.“

Tämä oli ohjelma. Nämä ne välittömät vaatimukset, joiden johdosta bolshevikihallitus alkoi hyökkäyksensä Kronstadtia vastaan klo 6:45 i. p., maaliskuun 7 p., 1921. [33]





5. BOLSHEVIKIEN ULTIMATUMI KRONSTADTILLE.

Kronstadt oli jalomielinen. Bolshevikihallituksen kukistustoimenpiteistä, kaupungin saartotilasta, ja kaikista provoseerauksista huolimatta ei se vuodattanut yhtäkään tippaa kommunistista verta. Se ylenkatsoi jäljitellä kommunistien kostoesimerkkiä, mennen vielä niinkin pitkälle, että varoitti Kronstadtin väestöä saattamasta itseään vikapääksi liiallisuuteen kommunistipuolueen jäseniä kohtaan. Väliaikainen Vallankumouskomitea julkaisi tätä asiaa koskevan julistuksen, vieläpä senkin jälkeen kun bolshevikihallitus oli ylenkatsonut merisotilaiden vaatimuksen vapauttaa Pietarissa panttivangeiksi otetut. Kronstadtin radiolla lähettämä vaatimus Pietarin neuvostolle ja Vallankumouskomitean manifesti julkaistiin samana päivänä, maaliskuun 7 p., ollen ne tässä:

“Kronstadtin linnoituksen nimissä vaatii Kronstadtin Väliaikainen Vallankumouskomitea Pietarin neuvoston panttivankeina pitämien merisotilaiden, työläisten ja puna-armeijalaisten perheiden vapauttamista 24:n tunnin sisällä.
“Kronstadtin linnoitus julistaa, että Kronstadtissa olevat kommunistit nauttivat täyttä vapautta ja että perheensä ovat täydellisesti turvatut. Pietarin neuvoston esimerkkiä ei tulla seuraamaan täällä, koska pidämme sellaisia menettelytapoja (panttivankien ottamista) mitä häpeällisimpinä ja siveettömimpinä epätoivoisimmassakaan raivossa. Historia ei tunne sellaista häpeää. [34]
“Matruusi PETRISHENKO, Väliaikaisen Vallankumouskomitean puheenjohtaja.
“KILGAST, sihteeri.“

Manifesti Kronstadtin väestölle kuului osaksi seuraavasti:

“Kommunistisen diktatuurin pitkäaikainen työläisjoukkojen sortaminen on aikaansaanut luonnollisen suuttumuksen ja vihan tunteen väestön keskuudessa. Seurauksena tästä ovat kommunistien sukulaiset joissakin tapauksissa joutuneet pois toimistaan ja boikotin alaisiksi. Se ei saa tapahtua. Me emme halua kostoa. Me puolustamme oikeuksiamme työläisinä.“

Kronstadt eli pyhän ristiretken hengessä. Sillä oli luja luottamus asiansa oikeuteen ja piti itseään vallankumouksen todellisena puolustajana. Tässä mielentilassa ollessaan merisotilaat eivät uskoneet hallituksen tulevan hyökkäämään heidän kimppuunsa asevoimalla. Näiden yksinkertaisten maan ja veden lapsien vaistomaisessa mielialassa iti tunne, että voittoa ei saavuteta ainoastaan väkivallalla. Slaavilainen psykologia näytti uskovan, että asian oikeudenmukaisuuden ja vallankumouksellisen hengen voimakkuuden täytyy voittaa. Oli miten hyvänsä, niin Kronstadt kieltäytyi hyökkäämästä. Vallankumouskomitea ei hyväksynyt sotilaseksperttien kehotusta mennä viipymättä Oraniebaumiin, joka on suuresta strategisesta merkityksestä oleva linnake. Kronstadtin sotilaiden ja merisotilaiden tarkoituksena oli vapaat neuvostot ja olivat valmiit puolustamaan oikeuksiaan hyökkäyksiltä, mutta kieltäytyivät hyökkäämään.

Pietarissa oli liikkeellä huhuja hallituksen varustautumisesta sotilaallisia toimenpiteitä varten Kronstadtia vastaan, mutta kansa ei kiinnittänyt [35] huomiota sellaisille jutuille. Se näytti niin törkeältä ja typerältä. Kuten mainittu, puolustuskomitea (joka tunnettiin Työ- ja Puolustusneuvoston nimellä) oli julistanut pääkaupungin “erikoiseen piiritystilaan“. Kaikenlaisten kokousten pito ja kokoontuminen kadulla oli kielletty. Pietarin työläiset tiesivät vähän siitä mitä Kronstadtissa tapahtui. Ainoa tiedonlähde oli kommunistinen sanomalehdistö ja usein julkaistut bulletiinit, joissa ilmoitettiin “tsaristi-kenraali Koslovskin järjestäneen vastavallankumouksellisen kapinan Kronstadtissa.“ Kansa odotti mielenkiinnolla Pietarin neuvoston istuntoa, jonka oli määrä toimia Kronstadtin asiassa.

Pietarin neuvosto kokoontui maaliskuun 4 p. Kokoukseen pääsi ainoastaan kortilla, jonka tavallisesti ainoastaan kommunisti kykeni saamaan. Tämän kirjoittaja, ollen silloin vielä hyvissä väleissä bolshevikien ja erityisesti Sinovjeffin kanssa, oli läsnä. Pietarin neuvoston puheenjohtajana Sinovjeff avasi istunnon, esittäen pitkässä puheessaan Kronstadtin tilanteen. Minä myönnän, että mennessäni kokoukseen, olin kokolailla Sinovjeffin kannalla: olin varuillani pienimpäänkin vastavallankumoukselliseen vaikuttimeen nähden Kronstadtissa. Mutta itse Sinovjeffin puhe totesi minulle, että merisotilaita vastaan tehdyt syytökset olivat puhtaasti tekaistuja, sisältämättä hitustakaan totta. Olin kuunnellut Sinovjeffia lukuisissa tilaisuuksissa. Huomasin hänet vaikuttavaksi puhujaksi, jos hyväksytään hänen kantansa. Mutta nyt hänen suhtautumisensa, väitteensä ja käytöksensä — kaikki osoittivat hänen sanoissaan piilevän valheellisuuden. Voin tuntea hänen oman omantuntonsa [36] protesteeraavan. Ainoa Kronstadtia vastaan esitetty “todiste“ oli maaliskuun 1 päivän ponsi, jossa esitetyt vaatimukset olivat oikeutetut ja kohtuulliset. Silti se oli tämän asiapaperin perusteella, Kalinin raivoisan, melkein hysteerisen tuomitsemisen tukemana, kun se turmiollinen askel otettiin. Etukäteen laaditun ponnen Kronstadtia vastaan esitti voimakasääninen Sinovjeffin “oikea käsi“, Jevdokimoff. Sen hyväksyivät kärsimättömiksi ja verenhimoisiksi kiihotetut edustajat, useiden Pietarin tehdasedustajain ja merisotilaiden vastustuksista huolimatta. Ponnessa Kronstadt julistettiin syylliseksi vastavallankumoukselliseen kapinaan neuvostotasavaltaa vastaan ja vaadittiin antautumaan viipymättä.

Se oli sotajulistus. Moni kommunistikaan ei uskonut ponnen tulevan täytäntöönpannuksi. Olisihan se hirveä teko hyökätä asevoimalla “Venäjän vallankumouksen ylpeyden ja kunnian“ kimppuun, joksi Trotski oli ristinyt Kronstadtin merisotilaat. Ystäviensä keskuudessa moni maltillinen kommunisti uhkasi erota puolueesta, jos tällainen veriteko toteutettaisi.

Trotskin oli odotettu tulevan puhumaan Pietarin neuvoston istunnossa, mutta kun hän ei sitä tehnytkään, niin jotkut selostivat sen merkitsevän sitä, että tilanteen vakavuutta oli liioiteltu. Mutta yön aikana saapui hän Pietariin ja seuraavana aamuna, maaliskuun 5:nnen päivän, antoi hän Kronstadtille seuraavan ultimatumin:

“Työläisten ja talonpoikain hallitus on päättänyt, että Kronstadtin ja kapinallisten laivojen on viipymättä alistuttava neuvostotasavallan alaisuuteen. Siksi annan määräyksen jokaiselle, joka on kohottanut kätensä sosialistista isänmaata [37] vastaan, heti laskemaan aseensa alas. Uppiniskaiset on riisuttava aseista ja luovutettava neuvostovirkailijoiden huostaan. Vangitut komisaarit ja muut hallituksen edustajat on vapautettava heti. Ainoastaan ehdoitta antautuvat voivat toivoa armoa neuvostotasavallalta.
“Samalla annan määräyksen valmistautua lannistamaan kapinalliset asevoimalla. Vastuunalaisuus rauhallisen väestön kohdalle mahdollisesti koituvista kärsimyksistä tulee lankeamaan kokonaan vastavallankumouksellisten kapinallisten kontolle.
“Tämä varoitus on lopullinen.
“TROTSKI, Tasavallan Vallankumouksellisen Sotilasneuvoston puheenjohtaja.
“KAMENJEFF, ylipäällikkö.“

Tilanne näytti pahaa ennustavalta. Suuret määrät sotilasvoimaa virtasi jatkuvasti Pietariin ja ympäristölle. Trotskin ultimatumia seurasi julistus, joka sisälsi historiallisen uhkauksen “Tulen Ampumaan Teidät Kuin Koirat.“ Joukko Pietarissa silloin olevia anarkisteja teki viimeisen yrityksen kehottaa bolshevikeja harkitsemaan uudelleen päätöstään hyökätä Kronstadtia vastaan. He pitivät velvollisuutenaan vallankumousta kohtaan yrittää, vaikka se olisi toivotontakin, ehkäistä uhkaavan Venäjän vallankumouksen kukan, Kronstadtin merisotilaiden ja työläisten teurastuksen. Maaliskuun 5 p. he lähettivät protestin puolustuskomitealle, osoittaen Kronstadtin vaatimusten oikeudenmukaisuutta ja tarkoitusperien rauhallista luonnetta, muistuttaen kommunisteja merisotilaiden urhoollisesta vallankumouksellisesta historiasta ja ehdottaen keinoa riitaisuuden ratkaisemiseksi tovereille ja vallankumouksellisille soveliaalla tavalla. Tämä asiapaperi on seuraava: [38]

“PIETARIN TYÖ- JA PUOLUSTUSNEUVOSTOLLE.

“Puheenjohtaja Sinovjeff:

“Äänettömänä pysyminen tällaisena hetkenä on mahdottomuus, vieläpä rikoksellista. Viimeaikaiset tapahtumat pakottavat meitä anarkisteja kohottamaan äänemme ja julkituomaan kantamme nykyiseen tilanteeseen nähden.
“Työläisten ja sotilaiden keskuudessa ilmenevä liikehtiminen ja tyytymättömyys johtuvat syistä, jotka vaativat vakavan huomiomme. Kylmä ja nälkä ovat aiheuttaneet tyytymättömyyttä ja omaamatta tilaisuutta keskustella ja arvostella, ovat työläiset ja merisotilaat pakotetut tuomaan vaivansa ilmoille.
“Valkokaartilaisjoukot toivovat ja tulevat mahdollisesti yrittämään käyttää tätä tyytymättömyyttä luokkaetujensa edistämiseksi. Työläisten ja merisotilaiden taakse piiloutuneina kohottavat he ilmoille tunnuslauseita perustuslakia säätävästä kokouksesta, vapaasta kaupasta ja muita samallaisia vaatimuksia.
“Me anarkistit olemme jo aikoja sitten paljastaneet tällaisten tunnuslauseiden mitättömyyden ja julistamme koko maailmalle, että tulemme yhdessä kaikkien yhteiskunnallisen vallankumouksen ystävien ja käsi kädessä bolshevikien kanssa taistelemaan ase kädessä jokaista vastavallankumouksellista yritystä vastaan.
“Mikäli neuvostohallituksen ja työläisten ja merisotilaiden välinen riitaisuus on kysymyksessä, niin katsomme sen täytyvän tulla ratkaistuksi, ei asevoimalla, vaan toverillisella, veljellisellä sopimuksella. Verenvuodatukseen turvautuminen neuvostohallituksen taholta ei tule nykyisessä tilanteessa pelottamaan tai rauhoittamaan työläisiä. Päinvastoin tulee se ainoastaan saattamaan asiat pahemmalle kannalle ja voimistuttamaan liittolaisia ja sisäistä vastavallankumousta.
“Vielä enemmän: väkivallan käyttö työläisten ja talonpoikain hallituksen taholta työläisiä ja merisotilaita vastaan tulee vaikuttamaan taannuttavasti kansainväliseen vallankumousliikkeeseen, seurauksena tullen olemaan arvaamaton vahinko yhteiskunnalliselle vallankumoukselle.
“Bolsheviki-toverit, harkitkaa asiaa ennenkuin se on liian [39] myöhäistä! Älkää leikkikö tulella. Olette juuri ottamaisillanne mitä vakavimman ja ratkaisevimman askeleen.
“Täten teemme teille seuraavan esityksen: Valittakoon viisihenkinen komissioni, johon kuuluisi kaksi anarkistia. Komissioni menisi Kronstadtiin sovittamaan riitaisuuden rauhallisilla keinoilla. Nykyisessä tilanteessa on tämä radikaalisin menettelytapa. Se tulee olemaan kansainvälisestä vallankumouksellisesta merkityksestä.
“ALEXANDER BERKMAN.
“EMMA GOLDMAN.
“PERKUS.
“PETROVSKI.“

Sinovjeff, saatuaan kuulla, että puolustusneuvostolle tullaan esittämään Kronstadtia koskeva ponsi, lähetti henkilökohtaisen edustajansa noutamaan sen. Tämän kirjoittajan tiedossa ei ole, josko mainittu ryhmä käsitteli tätä kirjettä. Mitään tämän asian suhteen ei ainakaan tehty. [40]




6. ENSIMÄINEN LAUKAUS.




Urhoollinen ja jalomielinen Kronstadt unelmoi Venäjän vapauttamisesta kolmannen vallankumouksen avulla, jonka alullepanemisesta se tunsi itsensä ylpeäksi. Se ei laatinut mitään erikoisempaa ohjelmaa. Sen tunnussanoina olivat vapaus ja yleismaailmallinen veljeys. Se piti kolmatta vallankumousta asteettaisena vapautuksen prosessina, ensimmäisenä askeleena tässä ollen itsenäisten neuvostojen vapaa valinta, joita mikään poliittinen puolue ei kontrolleeraisi, vaan, jotka olisivat kansan tahdon ja etujen ilmaisijoita. Rehelliset ja vilpittömät merisotilaat julistivat koko maailman työläisille suurta ihannettaan, kehottaen proletariaattia yhtymään suureen taisteluun. He luottivat siihen, että asiansa tulisi saamaan innokasta kannatusta ja että Pietarin työläiset tulisivat heti ensimmäiseksi kiirehtimään apuun.

Trotski oli sillävälin koonnut joukkojaan. Luotetuimmat divisioonat rintamilta, kurssilaisrykmenttejä, tsheka- ja pelkästään kommunisteista kokoonpantuja sotilasosastoja kerättiin nyt Sestroretskin, Lissy Nossin, Krasnaja Gorkan ja muihin lähellä oleviin linnakkeihin ja linnoitettuihin paikkoihin. Venäjän parhaat sotilasekspertit kiirehdittiin paikalle laatimaan suunnitelmia Kronstadtin piirityksestä ja sitä vastaan hyökkäystä varten. Kuuluisa [41] Tukhatshevski nimitettiin Kronstadtin piirityksen ylikomentajaksi.

Kello 6:45 maaliskuun 7:nnen päivän iltana, laukaisivat kommunistiset patterit Sestroretskissa ja Lissy Nossissa ensimmäiset laukauksensa Kronstadtia vastaan.

Tämä tapahtui työläisnaisten päivänä. Piiritystilassa ja hyökkäyksen alaisena oleva Kronstadt ei unohtanut tätä suurta juhlapäivää. Lukuisten patterien pommittaessa lähettivät nämä urhoisat merisotilaat radiotervehdyksensä maailman työläisnaisille. Tämä teko on mitä ominaisin kuvaamaan kapinallisen kaupungin mielialaa. Sanoma kuului seuraavasti:

“Tänään on yleismaailmallinen juhlapäivä — työläisnaisten päivä. Kanuunoiden jyristessä lähetämme me, kronstadtilaiset, ystävälliset tervehdyksemme maailman työläisnaisille. * * * Toivomme teidän pian saavuttavan vapautuksenne kaikenlaisesta väkivallan ja sorron alaisuudesta. * * * Kauan eläköön vapaat vallankumoukselliset työläisnaiset! Kauan eläköön maailmanlaajuinen yhteiskunnallinen vallankumous.“

Vähemmän kuvaava ei ollut Kronstadtin sydäntäsärkevä huuto, “Jotta Maailma Tietäisi!“ joka julkaistiin Isvestian n:ssa 6, maaliskuun 8 p., sen jälkeen kun ensimäinen laukaus oli laukaistu:

“Ensimäinen laukaus on laukaistu . . . . Polviin saakka työläisten veressä seisova marsalkka Trotski oli ensimäinen laukaisemaan vallankumouksellista Kronstadtia vastaan, joka on noussut kommunistien harvainvaltaa vastaan, perustaakseen todellisen neuvostovallan.
“Vuodattamatta tippaakaan verta, me, Kronstadtin puna-armeijan miehet, merisotilaat ja työläiset olemme vapauttaneet itsemme kommunistien ikeestä ja olemme vielä säästäneet heidän henkensä. Tykistöllä uhkaamalla yrittävät [42] he alistaa meidät uudelleen hirmuvaltansa alaisuuteen.
“Haluamatta verenvuodatusta, pyysimme me Pietarin proletariaatin keskuudesta valittujen puolueettomien edustajain lähettämistä luoksemme, jotta he tulisivat näkemään, että Kronstadt taistelee neuvostoille perustuvan vallan puolesta. Mutta kommunistit ovat pidättäneet vaatimuksemme Pietarin työläisiltä ja nyt he ovat alkaneet ampumisen — joka on tavallinen vastaus työläisten ja talonpoikain hallituksena esiintyvän hallituksen taholta työläisjoukkojen vaatimuksiin.
“Tietäkööt koko maailman työläiset, että me, neuvostoille perustuvan vallan puolusta

[ Vastaa tähän | # ]

...

Kronstadt luotti suuresti siihen, että Pietarin proletariaatti tulee apuun. Mutta Pietarin työläiset olivat terroriseeratut ja Kronstadt oli täydellisesti eristetty, joten se tosiasiassa ei voinut odottaa apua mistään. Kronstadtin linnoitus käsitti vähemmän kuin 14,000 miestä, josta 10,000 oli merisotilaita. Tämän joukon oli puolustettava laajaa rintamaa, useita linnakkeita ja pattereita laajalla alalla. Uusiintuvat hyökkäykset bolshevikien taholta, jotka keskushallinto jatkuvasti varusti uusilla joukoilla; elintarpeiden puute piiritetyssä kaupungissa; pitkien unettomien öiden viettäminen vahdissa — kaikki nämä kuluttivat Kronstadtin elinvoimaa. Silti nämä merisotilaat säilyttivät urhoollisesti järkähtämättömyytensä viimeiseen saakka, luottaen siihen, että vapauttamisesimerkkiä tultaisiin seuraamaan kautta maan, joka tuottaisi heille huojennusta ja apua. “Vetoomuksessa Työläistovereille ja Talonpojille“ (Isvestia, No. 9, maaliskuun 11 p.), lausui Väliaikainen Vallankumouskomitea:

“Työläistoverit, Kronstadt taistelee teidän puolestanne, nälkäisten, viluisten ja alastomain puolesta. * * * Kronstadt on kohottanut kapinan lipun, luottaen siihen, että kymmenet miljoonat työläiset ja talonpojat tulevat noudattamaan sen kehotusta. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Kronstadtissa valjennut päivänsarastus muuttuisi kirkkaaksi auringonpaisteeksi koko Venäjälle. Kronstadtin nousu ei voi epäonnistua nostattamaan koko Venäjän ja ennen kaikkea Pietarin.“ [45]

Mutta mitään apua ei tullut. Kronstadt kävi päivä paivältä uupuneemmaksi. Bolshevikit jatkoivat uusien joukkojen lähettämistä piiritettyä kaupunkia vastaan, heikentäen sitä jatkuvilla hyökkäyksillään. Kaikki edellytykset, sisältäen lukumäärän, tarpeet ja aseman, olivat kommunistien puolella. Kronstadtia ei ollut rakennettu kestämään hyökkäystä mannermaalta päin. Bolshevikien levittämä huhu, että merisotilaat aikoivat pommittaa Pietaria, oli siis perätön. Tämä kuuluisa linnoitus on rakennettu kokonaan tarkoituksella puolustaa sillä Pietaria mereltä hyökkääviä ulkopuolisia vihollisia vastaan. Edelleen, jos Kronstadt joutuisi ulkopuolisen vihollisen käsiin, niin Krasnaja Gorkan rannikkopatterit taistelisivat Kronstadtia vastaan. Pitäen tällaista mahdollisena, jättivät rakentajat tahallisesti Kronstadtin mannermaapuolen linnoittamatta.

Bolshevikit tekivät hyökkäyksiä melkein joka yö. Koko maaliskuun 10:nnen päivän pommitti kommunistinen tykistö taukoamatta eteläisiltä ja pohjoisilta rantamilta. 12:sta ja 13:sta päivän välisenä yönä hyökkäsivät kommunistit, turvautuen taas valkoisiin vaippoihin, uhraten useita satoja kurssilaisia. Monesta unettomasta yöstä ja miesten ja ravinnon puutteesta huolimatta taisteli Kronstadt vimmatusti. Se taisteli mitä urhoollisimmin pohjoisesta ja etelästä, idästä ja lännestä yhtäaikaa tehtyjä hyökkäyksiä vastaan, Kronstadtin patterien kyetessä puolustamaan linnoitusta ainoastaan läntisellä puolella. Kronstadtilaisilta puuttui jäämurtajakin, jolla olisivat voineet tehdä kommunistijoukkojen lähestymisen mahdottomaksi.

Maaliskuun 16:sta päivänä toimeenpanivat bolshevikit [46] keskitetyn hyökkäyksen kolmelta puolelta yhtäaikaa — pohjoisesta, etelästä ja idästä. Dibenko, entinen bolshevistinen laivastokomisaari ja myöhemmin voitetun Kronstadtin diktaattori lausui asiasta m. m. seuraavaa: “Hyökkäyssuunnitelma, pienimpiä seikkoja myöten, laadittiin ylikomentaja Tukhatshevskin ja eteläisten joukkojen kenttästaapin määräysten mukaisesti. Päivän valjetessa aloimme hyökkäyksen linnoituksia vastaan. Valkoiset vaipat ja kurssilaisten rohkeus teki mahdolliseksi hyökätä kolonnoissa.“

Maaliskuun 17:sta päivän aamulla olivat useat linnoitukset tulleet vallatuiksi. Kronstadtin heikoimmasta kohdasta — Pietarin porteista — murtautuivat bolshevikit Kronstadtiin ja silloin alkoi mitä raakamaisin teurastus. Kommunistit, joiden hengen merisotilaat olivat säästäneet, pettivät heidät, hyökäten takaapäin. Itämeren laivaston komisaari Kusmin ja Kronstadtin neuvoston puheenjohtaja Vasiljeff, jotka kommunistit olivat vapauttaneet vankilasta, ottivat nyt osaa käsikähmä-katutaisteluun veljesveren vuodatuksessa. Myöhäiseen yöhön jatkui Kronstadtin merisotilaiden ja sotilaiden kamppailu ääretöntä ylivoimaa vastaan. Kaupunki, joka viiteentoista päivään ei ollut vahingoittanut ainoatakaan kommunistia, virtasi punaisena Kronstadtin miesten, naisten ja vieläpä lastenkin verestä.

Kronstadtin komisaariksi nimitetyllä Dibenkolla oli täydellinen valta “puhdistaa kapinallinen kaupunki.“ Seurasi koston orgia, tshekan öisin toimeenpanemien joukkoteurastuksien vaatiessa lukuisia uhreja.

Maaliskuun 18:sta päivänä bolshevikihallitus ja [47] Venäjän kommunistipuolue juhlivat julkisesti vuoden 1871 Pariisin kommuunia, jonka Gallifet ja Thiers hukuttivat työläisten vereen. Samalla kertaa ne juhlivat Kronstadtin yli saavuttamaansa “voittoa“.

Useita viikkoja olivat Pietarin vankilat täytettyinä sadoilla Kronstadtissa vangiksi otetuilla. Tshekan määräyksestä otettiin heidän joukostaan pieni joukko kerrallaan, joka hävisi ikipäiviksi elävien joukosta. Viimeksi ammutuksi tullut oli Kronstadtin Väliaikaisen Vallankumouskomitean jäsen, Perepelkin.

Vankilat ja pidätysleirit jäisessä Arkangelin piirissä ja kaukaisessa Turkestanissa olevat vankiluolat lopettavat hivuttavasti niitä Kronstadtin miehiä, jotka nousivat bolsheviki-byrokratiaa vastaan ja kohottivat maaliskuussa, 1921, ilmoille vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen tunnussanan: “Kaikki Valta Neuvostoille!“

http://www.geocities.com/aivokuume/txt/kronstadtin_kapina_-_berkman.htm

[ Vastaa tähän | # ]

Mahnolaisuus - kirjasta Radikaali-Vasemmisto, Daniel ja Gabriel Cohn-Bendit, 1969 s.324-341

"Mahnovitsina" valaisee esimerkillisesti kaikkia Venäjän vallankumoukseen sisältyneitä mahdollisuuksia. Niin hyvin porvarilliset kuin stalinistiset ja trotskilaiset historiankirjoittajat vähättelevät tietenkin anarkistista liikettä, jonka perusti nuori ukrainalainen anarkisti Mahno. "Mahnovitsina" Venäjän vallankumouksen reunailmiönä osoittaa, missä määrin bolsevikkien täytyi taistella kaikkia talonpoikien ja työläisten autonomisia liikkeitä vastaan sekä sotilaallisesti että parjauskampanjoiden avulla.

Maantieteellisesti mahnolaisuus käsittää alueen, jonka läpimitta on 250km ja jolla asuu seitsemän miljoonaa ihmistä. Sen keskustana oli Guljaipole, ukrainalainen 30 000 asukkaan pikkukaupunki. Etelässä alue ulottui Asovan mereen.

Ajallisesti liike ulottui vuodesta 1918 vuoden 1921 kesään, jolloin puna-armeija murskasi sen lopullisesti. Vuosina 1918-1921 mahnolaiset taistelivat aseellista ratsuväkeä vastaan taukoamatta. Mahno puolusti käytännöllisesti katsoen yksin Ukrainan rintamaa valkoisten kenraali Denikiniä vastaan, jonka joukot hän löi 1919, sekä myös kenraali Wrangelia vastaan.

Mahnolaisuutta luonnehtii parhaiten sen ohjelmajulistus, jonka laati "kapinallisen mahno-armeijan kulttuuri- ja koulutussihteeristö" ja jota levitettiin talonpoikien ja työläisten keskuuteen.

1. Keitä ovat "mahnolaiset" ja minkä puolesta he taistelevat?

"Mahnolaiset" ovat talonpoikia ja työläisiä, jotka ovat jo vuodesta 1918 lähtien taistelleet porvarillisen yhteiskunnan raakuutta, Saksaa, Unkaria, Itävaltaa ja Ukrainan hetmania vastaan. Mahnolaiset ovat se työtätekevän väestön ryhmä, joka on nostanut kapinalipun Denikiniä vastaan sekä jokaista sorron, väkivallan ja valheen muotoa vastaan. He ovat työtätekevän väestön ryhmä, joka kättensä työllä on rikastuttanut ja lihottanut porvaristoa yleensä ja nykyisin erityisesti neuvostovenäläisiä.

2. Minkä vuoksi he ovat "mahnolaisia"?

Koska olemme Ukrainan taantumuksen synkkinä päivinä löytäneet riveistämme uupumattoman ystävän ja johtajamme Mahnon. Hänen äänensä sai vastakaikua kautta koko Ukrainan. Se protestoi kaikkea työläisille tehtyä väkivaltaa vastaan ja kutsui kaikkia taisteluun sortajia, varkaita, vallan anastajia ja poliittisia huijareita vastaan, jotka pettävät työläisiä. Tämä ääni kaikuu vieläkin joukossamme. Keskeytyksettä se kutsuu taisteluun päämäärään puolesta, taisteluun työläisten vapauttamiseksi kaikenlaisesta sorrosta.

3. Kuinka tämä vapautuminen tapahtuu?

Me kaadamme tsaarinystävien, tasavaltalaisten, sosiaalidemokraattien, kommunistien ja bolsevistien suuren kokoomuksen. Sen paikalle on tultava vapaasti valittujen työläisneuvostojen, jotka muodostavat hallituksen ilman kirjoitettuja ja mielivaltaisia lakeja. Todellinen neuvostojärjestelmä ei ole autoritaarinen, päinvastoin kuin on sosiaalidemokraattisten ja bolsevististen kommunistien, jotka nykyisin ilmoittavat olevansa Neuvosto-Venäjän herroja. Se on anti-autoritaaristen ja anti-byrokraattisen sosialismin puhtain muoto, joka ilmenee työläisten yhteiskuntaelämän vapaassa järjestäytymisessä täysin riippumatta autoritaarisista laitoksista. Se antaa jokaiselle työläiselle mahdollisuuden, olipa hän yksin tai kommuunissa, elää täysin vapaana omaa onneaan ja hyvinvointiaan ajatellen yhteisössä solidaarisuuden, ystävyyden ja tasa-arvoisuuden lakien mukaan.

4. Mitä mahnolaiset tarkoittivat neuvostojärjestelmällä?

Työläisten on itse valittava omat neuvostonsa (sovjetit). Näiden neuvostojen on toteutettava työläisten ehdotukset ja ohjeet. Kysymyksessä ovat siis puhtaasti toimeenpanevat eivätkä määräävät laitokset. Maapohja, tehtaat, yritykset, kaivokset, liikennevälineet jne... kaikki kansan rikkaudet kuuluvat työtätekevälle väestölle.

5. Mitkä tiet johtavat mahnolaisten päämäärään?

Kauan kestävä ja katkera taistelu valheita, mielivaltaa ja väkivaltaa vastaan, tulivatpa ne miltä taholta hyvänsä; taistelu elämästä ja kuolemasta, vapaa sana, oikeutettu teko, taistelu kohotetuin miekoin! Vasta syrjäyttämällä kaikki hallitsevat, kaikki vallan edustajat, poistamalla radikaalisesti kaikki poliittinen, taloudellinen ja valtiollinen tekopyhyys ja lopettamalla valtio sosiaalisen vallankumouksen aikana voidaan työläisten ja talonpoikien neuvostojärjestelmästä tehdä todellisuus ja toteuttaa sosialismi.

Bolsevisteista oli Trotski mahnolaisten katkerin vastustaja. Mahno oli aina kieltäytynyt alistamasta yksiköitään puna-armeijan komentoon. Kesäkuun 4. päivänä 1919 Trotski aloittaa ensimmäisen solvaus- ja rauhoituskampanjansa Mahnoa vastaan. Hän antaa kuuluisan käskynsä 1824. Tällä käskyllä aiotaan estää suunniteltu Ukrainan neuvostojen autonominen kokous. Trotski syyttää Mahnoa, että tämä on "kyvyttömänä ja rikollisten ja petollisten aikeiden takia perääntynyt rintamalla valkoisten tieltä".

Käsky 1824 sisälsi mm. seuraavat kohdat: 1. mainittu kokous on kielletty eikä sitä pidetä; 2. työläisille ja talonpojille ilmoitetaan, että osallistumista tähän kokoukseen pidetään valtiopetoksena; 3. kaikki tämän kokouksen valtuutetut pidätetään heti ja asetetaan Ukrainan 14. armeijan sotaoikeuden eteen.

Näin käsitteli Trotski niiden työläisten ja talonpoikien vapautta, jotka haluavat itse päättää kokouksessa tulevaisuudestaan! Talonpoikia ammuttiin ja työläisten kokouksia hajoitettiin sotilaallisen väkivallan avulla. Syytös, jonka mukaan Mahno olisi väistynyt valkoisten tieltä, kun Mahno itse asiassa oli taistellut heitä vastaan jo toista vuotta, oli puhdas solvaus, jonka koko Venäjän lehdistö toisti. Mutta vielä kerran esti valkoisten odotettavissa oleva hyökkäys käsky 1824:n soveltamisen. Lykkäys ei kuitenkaan merkitse peruutusta. Marraskuussa 1920 Trotski asettaa "mahnolaisuudelle" ansan. Hän pidättää useita sotilasneuvostoon kutsuttuja Mahnon armeijan upseereita ja ammuttaa heidät. Näin alkaa yhteensä yhdeksän kuukautta kestävä taistelu Mahnoa vastaan. Lopulta luvultaan ja aseistukseltaan ylivoimaiset, jatkuvasti täydennetyt Trotskin joukot voittavat. Tämän taistelun aikana esittävät "mahnolaiset" seuraavan "kehotuksen veljilleen puna-armeijassa".

"Mahnolaisten" kehotus veljilleen puna-armeijassa

Pysähdy! Lue! Ajattele!

Puna-armeijan toveri!

Komentava komissaari on kutsunut sinut aseisiin taistelemaan kapinallisia vallankumouksellisia "mahnolaisia" vastaan.

Käskyä seuratessasi tuhoat rauhallisia maita, vainoat, vangitset ja surmaat ihmisiä, joita et henkilökohtaisesti tunne, mutta joita sinulle on solvattu kansan vihollisiksi.

Sinulle sanotaan, että "mahnolaiset" ovat rosvoja ja vastavallankumouksellisia. Sinua käsketään kysymättä sinulta mitään. Sinua yllytetään käskyn orjana taisteluun. Sinä vangitset ja surmaat!

Keitä? Miksi? Mistä syystä?

Ajattelu, puna-armeijan toveri! Ajatelkaa, työläiset ja talonpojat, jotka olette alistuneet uusien herrojen valtaan, jotka koristavat itsensä "työläis- ja talonpoikaisvallan" nimellä. Me, kapinalliset vallankumoukselliset mahnolaiset, olemme teidän laillanne talonpoikia ja työläisiä, puna-armeijan veljiä! Olemme nousseet sortoa ja alennusta vastaan. Taistelemme paremman ja kauniimman elämän puolesta. Ihanteemme on työläisten yhteisö, jossa ei ole auktoriteettia, ei loisia eikä komissaareja. Lähitavoitteemme on vapaa neuvostotasavalta ilman bolsevikkien herruutta, ilman minkään puolueen painostusta. Bolsevikkien hallitus on lähettänyt tiedät rankaisuretkelle. Se rientää solmimaan rauhan Denikinin, rikkaiden puolalaisten ja muiden valkoisen armeijan roistojen kanssa, jotta voisi sitten helpommin vainota kapinallisten, vallankumouksellisten mahnolaisten, sorrettujen ja kaiken ikeenalaisuuden vastustajien kansanliikettä. Mutta valkoisten ja punaisten käskynhaltijoiden uhkaukset eivät meitä pelota! Väkivaltaan vastaamme väkivallalla. Jos tarvitaan, niin me, kourallinen miehiä, lyömme puna-armeijan divisioonat pakosalle. Sillä me olemme vapaita ja rakastamme vapautta! Olemme kapinallisia vallankumouksellisia ja taistelemme oikean asian puolesta. Toveri! Ajattele, kenen kanssa ja ketä vastaan taistelet. Älä ole orja, ole mies!

Kapinalliset vallankumoukselliset mahnolaiset

Ehkäpä joku kustantaa Pierre Archinoffin laatiman mahnolaisuuden historian, teoksen jota ei hevin löydä nykyisin ja joka on perustavanlaatuinen Venäjän vallankumouksen ymmärtämisen kannalta. Mahnon tappio oli vallankumousliikkeen tappio, Trotskin voitto byrokraattisen vastavallankumouksen voitto.

Samaan aikaan kun Ukrainassa käytiin taisteluja sovjettidemokratian puolesta anarkismin mustan lipun alla, tukahduttivat bolsevikit kaikki vastarinnan ilmaukset puolueen sisällä. Puolueessa alkoi keväällä 1918 keskustelu yritysten itsehallinnosta. Tietoinen ja johdonmukainen politiikka, jota bolsevistiset puoluejohtajat olivat noudattaneet yritysten johtoa koskevissa asioissa vuoden 1918 alusta, oli niin räikeässä ristiriidassa heidän aikaisempiin lupauksiinsa nähden, että se johti pian proletariaatin edistyneimmän osan demoralisoitumiseen, alistumiseen ja uupumiseen. Tämä kyllästyminen puolestaan edisti byrokraattista vääristymää. Leninin kirjoitus "Izvestijassa" huhtikuun 28. päivänä 1918 (Neuvostohallituksen pikaiset tehtävät) toi ensi kerran peittelemättä esiin puoluejohtajien käsitykset tästä kysymyskompleksista. Pelkästään sanallisesti Lenin ylistää perustan aloitekykyisyyttä ja valvontaa, mutta itse asiassa hän vaatii kuria, tottelevaisuutta ja henkilökohtaisen johdon asettamista kollektiivisen edelle: "Taloudellisen nousun edellytyksenä on työläisten kurin vahvistaminen... työtehon lisääminen... Venäjän proletariaatin tietoinen avantgarde on jo ryhtynyt toteuttamaan työkurin lujittamista. Siten ovat esimerkiksi metallityöväenliiton keskuskomitea ja ammattiyhdistysten keskusneuvosto ryhtyneet hahmottelemaan tarpeellisia toimenpiteitä ja ohjeita".

Työkurin tehostamiseen tähtäävät toimenpiteet ja ohjeet saavat seuraavien tapahtumien valossa traagisia piirteitä. Lenin aloittaa valittamalla kaiken työkurin puuttumista ja suosittelee sitten sääntöjä, joiden tarkoituksena on nostaa työmoraalia, esimerkiksi normivalvontajärjestelmää ja tavoitteen ylittämisen palkitsemista.

Mutta Lenin menee vielä askeleen pitemmälle: "Tyypillinen on taistelu rautatiehallinnon tuoreimmista ohjeista, jotka antavat yksityisille johtajille diktatooriset valtuudet. Ainoastaan poroporvarillisen velttouden tietoiset edustajat katsovat, että tämä rajattomien valtuuksien antaminen yksityishenkilöille merkitsee luopumista kollegiaalisuuden, demokratian periaatteesta... Täysin mekanisoitu teollisuus vaatii ehdotonta ja lujaa tahdon yhtenäisyyttä... Kuinka tämä yhtenäisyys voidaan turvata? Alistamalla tuhansien ihmisten tahto yhden ainoan tahtoon".

Sama koskee toimintaa työpaikoilla. Lenin hylkää työläisten esitys- ja keskusteluoikeuden. "Vallankumous vaatii sosialismin edun vuoksi, että massat ovat ehdottaman kuuliaisia työprosessin johtajan tahdolle". Työläisten itsehallinnosta ei enää puhuta. Myöhemmin Lenin sanoo sitä jopa "pelkäksi ylellisyydeksi". Sitä ei selvitetä, ketkä johtavat yritystä. "Työaikana on oltava ehdottoman kuuliaisia hallituksen edustajia kohtaan... on noudatettava rautaista työkuria ja oltava ehdottoman kuuliaisia yksityishenkilön, neuvostohallituksen edustajan tahdolle".

Puolueessa nämä käsitykset kohtaavat innokkaita vastaväitteitä. Vuoden 1918 alussa julkaisee Pietarin piiri "vasemmistokommunistisen" aikakauslehden Kommunistin ensimmäisen numeron. Sen toimittivat Radek, Buharin ja Ossinski. Ensimmäisessä numerossa on profeetalliset sanat: "Työkurin palauttaminen samalla kun jälleen toteutetaan kapitalistinen liikkeenjohto teollisuudessa ei voi todella lisätä työläisten tuottavuutta, vaan se vähentää proletariaatin luokka-aloitteita, aktiivisuutta ja organisaatiokykyä. Se uhkaa uudelleen orjuuttaa työväenluokan. Se ruokkii niin jälkeenjääneiden aineksien kuin proletariaatin avantgarden tyytymättömyyttä. Uuden järjestelmän toteuttamiseksi on puolueen käytettävä poroporvaristoa työläisiä vastaan: täten lakkaa kommunistinen puolue olemasta proletariaatin puolue".

Lenin reagoi kiivaasti, hän puhui "häpeästä" ja syytti tekijöitä "lopullisesta siirtymisestä poroporvarien leiriin"; heidän epäiltiin joutuneen mensevikkien ja muiden kapitalismin juudasten provokaatioiden uhriksi. Vasemmiston puolestapuhujia mitattiin samalla mitalla kuin vallankumouksen pahimpia vihamiehiä; tästä poliittisten rintamien häivyttämistavasta kehitti Stalin myöhemmin metodinsa.

Taistelu aikakauslehti Kommunistia vastaan saavutti Leningradissa sellaiset mittasuhteet, että toimituksen oli siirryttävä Moskovaan, missä lehti ilmestyi huhtikuussa 1918 uudelleen. Ensin se oli paikallisen puoluejohdon nimenomaisessa suojeluksessa ja myöhemmin puolueen erään ryhmittymän epävirallinen äänenkannattaja. Jo 1918 seurasi välirikko. Kommunist, joka ensin oli tuominnut puolueen vääristymän, hyökkäsi nyt neuvostojen vääristymää vastaan. "Loogisena seurauksena liikkeenjohdosta, joka perustuu kapitalistien mukaanottamiseen ja byrokraattisen sentralismin periaatteisiin, on sellaisen työläispolitiikan harjoittaminen, joka alistaa työläiset uudelleen ankaraan valvontaan. Vallankäytön sovellutuksen muodot kehittyvät johdonmukaisesti byrokraattiseksi sentralismiksi, komissaarien herruudeksi ja alueneuvostojen riippumattomuuden tappioksi".

Buharin kirjoitti silloin: "Lenin sanoi osuvasti kysymyksen olevan siitä, että jokainen keittäjätär oppii ohjaamaan valtiota. Mutta mitä tapahtuu, jos jokaisen keittäjättären ohjaamiseksi tarvitaan komissaari?" Leninin ja "vasemmistokommunistien" välinen avoin selkkaus saavutti kohokohtansa touko- ja kesäkuussa 1918 talousneuvostojen ensimmäisessä kongressissa. Opposition onnistui saada hyväksytyksi päätöslauselma, jossa vaadittiin, että työläiset itse valitsisivat kaksi kolmannesta liikkeen johtoon kuuluvista. Tämä "mieletön ratkaisu" kauhistutti Leniniä. Hänen johdollaan kokous "paransi" päätöslauselmaa ja päätti lopuksi, että korkeintaan yksi kolmannes johtoelimistä sai olla työläisten valitsemia. Monimutkainen hierarkinen rakennelma lyötiin lukkoon. Johtoon tuli veto-oikeudella varustettu kansallinen talousneuvosto.

Kaikki kauniit sanat, jotka Lenin oli aikaisemmin keksinyt teoksessaan "Valtio ja vallankumous", puhuvat uutta suuntausta vastaan: esimerkiksi tehtaan johtajien "vaalit" ja erotettavuus.

Vasemmistokommunistit jakaantuvat. Ossinski ja hänen kannattajansa muodostavat uuden ryhmän, "demokraattiset sentralistit". "Työläisoppositio" omaksuu myöhemmin heidän käsityksensä työläisten itsehallinnosta.

Ossinski määrittelee näkökannat selvästi. Kommunistin toisessa numerossa. "Kannatamme proletaarisen yhteiskunnan rakentamista työväenluokan luovien ominaisuuksien avulla, mutta emme teollisuuspamppujen käskyjen avulla... Luotamme proletariaatin luokkatietoisuuteen, aloitekykyyn ja aktiivisuuteen. Muita teitä ei ole. Jos proletariaatti itse ei luo sosialistisen järjestyksen välttämättömiä edellytyksiä, ei kukaan muukaan voi ottaa tätä tehtävää, kukaan ei voi pakottaa proletariaattia täyttämään tehtäväänsä. Jos työläisiä vastaan käytetään ruoskaa, sen voi tehdä vain jokin muu luokka - tai neuvostovalta. Mutta silloin on neuvostovallan pakko käyttää toisen luokan, esimerkiksi talonpoikien, apua proletariaattia vastaan. Näin proletariaatin diktatuuri tuhoaa itse itsensä. Vain proletariaatti itse voi luoda sosialismin ja sosialistisen järjestyksen - muuten niitä ei luoda koskaan. Niiden tilalle tulee silloin jotain vallan muuta: valtiokapitalismi".

Koska jo Leninin ja Trotskin politiikka vahvisti nämä Ossinskin profeetalliset lauseet, osoittaa se legendaksi väitteen, jonka mukaan vasta Stalin Julma aloitti Neuvostoliiton byrokratisoinnin. Trotski osoittautui jälleen, niin teoriassa kuin käytännössä, viisaimmaksi ja kaukonäköisimmäksi. Vuoden 1919 lopulla hän esitti keskuskomitealle kuuluisat teesinsä "siirtymisestä sodasta rauhaan". Hänen tärkein ehdotuksensa koski "proletariaatin militarisoimista".

Hän ei kylläkään uskonut, että hänen ehdotuksensa poikkesivat olennaisesti keskuskomitean käsityksistä. Puoluejohtajat olivat tietenkin selvillä siitä, että satojentuhansien venäläisten työläisten elämän- ja työehtoja koskevien päätösten tuli tapahtua vain keskuskomitean suljettujen ovien takana.

Mutta ilmeisesti "erehdyksessä" Buharin julkaisi joulukuun 17. päivän Pravdassa 1919 seikkaperäisen selonteon. Tämä rikkomus synnytti Isaac Deutscherin mukaan jyrkän ristiriidan, joka jatkui vuosikausia: vain sattumalta sai työväenluokka tilaisuuden keskustella tärkeimmistä eduistaan.

Trotski puolusti näkökantojaan IX puoluekokouksessa huhtikuussa 1920: "Työläisten massat eivät voi kuljeskella ympäri Venäjää. Ne on sidottava kiinteisiin työpaikkoihin, ne on jaettava ja niitä on johdettava... Pakollisen työn on saavutettava suurin tehonsa siirryttäessä kapitalismista sosialismiin". Tämä siirtyminen ei ole vielä nytkään tapahtunut eikä tapahdukaan, ellei Venäjällä tule uutta vallankumousta. Trotski jatkaa: "On muodostettava rankaisupataljoonia ja teljettävä kaikki työhön haluttomat keskitysleiriin".

Stalin, jolla Trotskin kuvauksen mukaan ei ollut nimeksikään teoreettista mielikuvitusta, jatkoi vain Trotskin teoreettista ja käytännön työtä. Trotski kannatti myös "palkkiojärjestelmää" ja "sosialistista kilpailua" sekä esitti, että omaksuttaisiin "edistykselliset kohdat taylorismista", silloisen kapitalistisen riiston tehokkaimmasta menetelmästä. Puoluekokous hyväksyi Leninin käsitykset "yhden ihmisen johdosta" ja "työkurista".

IX puoluekokouksen jälkeen sanoo Trotski III:ssa yleisvenäläisessä ammattiyhdistyskokouksessa: "Nuori työläisvaltio tarvitsee ammattiyhdistyksiä, ei sen vuoksi että ne taistelisivat parempien työehtojen puolesta, vaan sen vuoksi että ne organisoivat työväestön tuotannon vaatimusten mukaisesti ja että ne kasvattavat työläiset ja saattavat heidät kuriin... Ammattijärjestöjen on pidettävä työläiset kurissa ja saatava heidät käsittämään, että tuotannon edut on asetettava omien tarpeiden edelle".

"Työn militarisoinnista" Trotski huomauttaa: "Tämä käsite vie meidät oitis alueelle, missä opposition taikausko on suurin ja kauhistus äänekkäin". Jälleen mitataan kaikkia vastustajia samalla mitalla ja heidät leimataan mensevikeiksi ja "ammattiyhdistysfetisisteiksi": "Työn militarisointi on ainoa menetelmä, jonka avulla pystymme jakamaan työvoimamme oikein". Kun Trotski häikäilemättä leimaa proletariaatin työvoiman "omakseen", hän vahvistaa sen, mitä Debord väittää kirjassaan "La Societe du Spectacle": "Valtiomonopolin puuttuminen työläisten edustustoihin ja itsesuojeluelimiin oli puolueen kannattama toimenpide ja teki puolueesta sen, mikä se olikin, proletariaatin omistavien puolueen, joka oli poistanut aikaisemmat omistussuhteet".

Trotski kysyy sarkastisesti, onko pakollinen työ sitten tuottamatonta, ja hän itse antaa vastauksen: "Ei, tämä käsitys on naurettava liberaalinen ennakkoluulo. Kahleisiin kytketyt orjat olivat tietenkin hyvin tuottavia. Ja myös maaorjien päivätyö oli aikoinaan täysin edistyksellinen ilmiö".

Trotski haluaa osoittaa, etteivät "työn militarisointi ja kuriin saattaminen ole mitään hätäratkaisuja" ja että "työläisvaltiolla on normaalisti oikeus pakottaa jokainen kansalainen mihin työhön tahansa millä hyvänsä valtion määräämällä seudulla". Mitan täytteeksi hän lisää, että "ammattiyhdistysten ja liikennelaitoksen militarisointi vaatii ideologista militarisointia".

Ideologinen aliupseeri Stalin omaksui sana sanalta trotskilaisen militarisoinnin puolustuksen. Trotski osoittaa huomattavan neroutensa siinä, että hän ennakoi sitä, jonka hän itse mahdollisti: stalinismia.

Trotski, joka jo oli harjoittanut armeijan sotilaallisesti ja jälleen lopettanut neuvostojen ensimmäisellä dekreetillä synnytetyt sotamiesneuvostot, aloitti vuoden 1920 jälkeen liikennelaitoksen militarisoinnilla. Vuonne 1920 hän oli ottanut puolustusministeriön ohella haltuunsa vielä kulkulaitosministeriön. Isaac Deutscher kuvaa Trotski elämäkerrassaan, että politbyroo ilmoitti olevansa valmis tukemaan hänen kovimpiakin toimenpiteitään.

Ryhdyttyään kulkulaitosministeriön johtoon hän alkoi toteuttaa lempiajatustaan, työn militarisointia. Rautatieläiset ja korjaamoiden henkilökunta asetettiin sotaoikeuden alaiseksi.

Vaientaakseen kriitikot hän erotti työläisten valitut edustajat ammattiyhdistyksestä ja nimitti itselleen uskollisia edustajia. Hän loi Zektranin (rautateiden keskushallinnon), johon oli liitetty asianomaiset puolue-elimet. Trotskia johdatti todellakin vallankumouksellinen ihmiskuva, kun hän kirjoitti, että ihmisten olemukseen kuuluu kaihtaa työtä, että ihminen on luonnostaan laiskiainen. Taistellakseen tehokkaasti "laiskuutta" vastaan Trotski kehitti työn militarisoinnin taantumuksellisen käytännön. Kirjoituksessa "Terrorismi ja kommunismi", joka on Trotskin silloisten ajatuskulkujen todellinen kukkanen, tapaamme seuraavanlaisia huomautuksia: "Työläiset, jotka tekevät enemmän kuin muut yleisen edun hyväksi, ansaitsevat suuremman osuuden kansantuotteesta kuin laiskurit, typerykset ja tuholaiset".

Viimeinen välienselvittely tapahtui puolueessa 1920-21. Uusi oppositioryhmä nimittää itseään "työläisoppositioksi", Alexandra Kollontaista tulee eräs sen edustajista. Selkkaus puolueessa jatkuu IX ja X puoluekokouksen välillä. Marraskuussa 1920 Moskovassa pidetty puoluetilaisuus osoitti, että "työläisoppositio" sai jatkuvasti uusia kannattajia puolueen sisällä. Daniels toteaa teoksessaan "The Conscience of the Revolution": Työläisoppositiolla, demokraattisilla sentralisteilla ja Ingatovin ryhmällä (moskovalainen ryhmittymä, joka oli kiinteässä yhteistyössä 'työläisopposition' kanssa ja liittyi siihen myöhemmin) oli 124 paikkaa - kun taas keskuskomitean kannattajat saivat 154 paikkaa.

Puoluejohto alkoi pelätä ja ryhtyi erinäisiin toimenpiteisiin "työläisoppositiota" vastaan. Jotkut sen juonitteluista olivat niin skandaalimaisia, että Moskovan puoluekomitea teki päätöksen, jossa Leningradin puoluejärjestöä syytettiin avoimesti rehellisen välienselvittelyn pelisääntöjen rikkomisesta. Myös keskuskomiteaa arvosteltiin; sitä kehotetaan valvomaan, että alustusten ja puheenvuorojen jako tapahtuu oikeudenmukaisesti niin että kaikki näkökannat saavat sananvuoron. Puoluekokouksessa Alexandra Kollontai ilmoitti, että "Työläisoppositio" - kirjasen jakelua oli suunnitelmallisesti estetty.

Avainpuheessaan Lenin hyökkäsi kiivaasti "työläisoppositiota" vastaan; hän selitti sen olevan "uhka vallankumoukselle". Puoluekokouksessa levisi hysteerinen tunnelma, jollaista ei ollut vielä ennen koettu. Alexandra Kollontai, Ignatov ja useat muut puhujat arvostelivat byrokratisoitumista, byrokratian epäproletaarista luokkaluonnetta ja puolueen vääristymistä epäproletaariseksi organisaatioksi, kun siihen otettiin uusia jäseniä. Nyt oli todellisuudeksi muuttunut se, mitä "vasemmistokommunistit" olivat ennustaneet 1918, minkä Volin ja anarkistit olivat julistaneet tulevaksi. "Kaikki valta neuvostoille" -tunnuksen sijaan tuli tunnus "Kaikki valta puolueellle". Puolueesta tuli uran luomisen ponnahduslauta neuvostobyrokratiassa, vanhan Venäjän kaikkien pyrkyrien kokoontumispaikka.

Lenin ja Trotski voittivat "työläisopposition" lopullisesti; sen mukaan vaimeni neuvostolaisen työväenluokan viimeinen virallinen ääni. Puoluekokous hyväksyi ehdottoman ryhmäkiellon ja vei siten oppositioajatuksilta viimeisetkin esiintymismahdollisuudet. X puoluekokouksen jälkeen oli käytännössä vain puoluejohdolla vapaan mielipiteen esittämisoikeus. Kaikki opposition ilmaukset puolueen ulkopuolella oli kielletty, ja sitä seurasi kielto, joka koski puolue-elimissä esitettyjä kriittisiä lausuntoja. Kaikessa tässä oli kysymys enemmästä kuin ideologisesta hiusten halkomisesta, oli kysymys työväenluokan mahdollisuuksista pitää puolensa byrokratiaa vastaan. Iskettäessä "vasemmistokommunisteja", "demokraattisia sentralisteja" ja "työläisoppositiota", iskettiin suoraan työväenluokkaan. Työläisiltä, jotka taistelivat työväenluokan johtaman yhteiskunnan puolesta, tukittiin suu.

Trotski selitti puoluekokouksessa "työläisoppositiota": "He levittävät vaarallisia tunnuksia. He ovat tehneet demokraattisista pelisäännöistä fetisin. He ovat asettaneet työläisten oikeudet puolueen valittujen edustajien oikeuksien edelle. Aivan kuin puolueella ei olisi oikeutta toteuttaa diktatuuriaan silloinkin, kun se joutuu ristiriitaan työläisdemokratian vaihtelevien oikkujen kanssa... Meidän on tultava tietoisiksi puolueen historiallisesta osasta. Puolueen on pakko ylläpitää diktatuuriaan - piittaamatta massojen spontaanisen reaktion ohimenevistä kuohahteluista, piittaamatta työväenluokan tilapäisestä jälkeenjäämisestä. Tämä tietoisuus merkitsee meille yhtenäisyytemme käyteainetta. Diktatuuri ei voi joka hetki nojautua työläisdemokratian muodolliseen periaatteeseen!"

Lenin vastasi "työläisoppositioon" ironialla: "Tuottajien kokous?" Mitä se merkitsee? Tämä typeryyshän on mykistävää. Kysyn: Lasketteko leikkiä? Voidaanko näihin ihmisiin suhtautua vakavasti? Tuotanto on aina tarpeen. Demokratia ei. Tuotannon demokratia johtaa kokonaiseen täysin väärien käsityksien joukkoon".

Kuinka yksinkertaista olisikaan esittää Leninille vastineeksi se, mitä hän kirjoitti 1917 teoksessaan "Valtio ja vallankumous". Tämän kirjan jokainen lause tuomitsee bolsevikkien menettelyn vuosina 1918-1921. Mutta silloin massat vielä pakottivat Leninin olemaan enemmän anarkisti kuin bolsevisti. "Valtion ja vallankumouksen" ohjelma jäi pelkäksi lupaukseksi. Mutta samaan aikaan, kun Trotski kiivaili "työläisoppositiota" vastaan, ei Kronstadtin "työväenluokan tilapäistä jälkeenjääneisyyttä" voitu enää korjata pelkästään sanoilla. Nyt ratkaisivat puolueen luodit sen selkkauksen "työläisdemokratian vaihtelevien oikkujen kanssa".

http://www.geocities.com/aivokuume/txt/mahnolaisuus.htm

[ Vastaa tähän | # ]

Kronstadtin kapina 1921 ja sen perilliset Suomessa
http://kronstadt.suntuubi.com/?cat=1

[ Vastaa tähän | # ]

How Anarchist is the Platform?
http://www.anti-politics.net/distro/download/platform-imposed.pdf

Mahnon ja Malatestan välinen keskustelu.

[ Vastaa tähän | # ]