Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 11:34
 
Lisää Facebook-sivustolle

Kutsu yhteiseen toimintaan uuden ydinvoimalan rakentamista vastaan Valko-Venäjällä 26.4

Tsernobylin ydinvoimala-onnettomuuden vuosipäivänä.

Tämän päivän Valko-Venäjä on post-neuvostoliittolainen maa, jonka alueella muuan hallitus, muodoltaan poliisivaltio ja sisällöltään neoliberaali, on lujittanut valta-asemansa. Jo 14 vuoden ajan maata pyörittää yksi ja sama henkilö, Aleksander Lukasjenko, hallituskaudensa alussa populisti ja nyt avoimesti ajamassa antisosiaalisia uudistuksia. Maassamme ei ole sananvapautta, julkaisuvapautta eikä kokoontumisvapautta. Näitä perusoikeuksia, kuten myös poliittinen oppositio, poljetaan. Rauhallisten kokoontumisten hajoittamiset, poliittiset oikeudenkäynnit, ehkäisevät pidätykset, kaikki nämä ovat poliittisen käytännön arkipäivää Valko-Venäjällä.


Muutamia vuosia sitten hallitsevat tahot alkoivat harkitsemaan uuden ydinvoimalan rakentamista. Tätä päätöstä teki Lukasjenko piittaamatta kansalaisten toiveista, perusjärjestä puhumattakaan. Päätöstä tuki aktiivisesti kansainvälinen ydinteollisuuden lobbauskoneisto. Rakennustyön tulee tekemään venäläinen yhtiö Rosatom. Tuleva sijainti on seismisesti epävakaalla alueella, muutama kymmenen kilometriä Narochin järvestä, Valko-Venäjän suurin järvi, joka on maassamme ekologisesti ainutlaatuinen ja myös turisti- ja vapaidenvieton kohde. Rakennustyöhön kulutetaan dollareissa 4 miljoonaa, joita voisi muulloin sijoittaa vaihtoehtoisen energian kehittämishankkeisiin.

Mutta yllä lueteltuja seikkoja päihittää se tosiasia että Valko-Venäjä sai 70 prosenttia Tsernobylin ydinvoimala-onnettomuuden radioaktiivisista saasteista. Mutta hallitusta ja presidenttiä se ei huoleta. Ne haluavat tuoda tällaisen aikapommin maahan, jonka maa-alalta kolmannes on soveltumaton viljelyyn tai marjan- ja sientenkeruun.

Me, Ydinvoimanvastainen Vastarinta, anarkistiryhmä, otamme kantaa ydinteollisuutta vastaan kokonaisuudessaan ja ydinvoimalan rakentamista Valko-Venäjällä vastaan. Osa poliittisista voimista Valko-Venäjällä, muun muassa oppositio, tuki ydinvoimalan rakentamista. Toisin kuin he emme usko ydinteollisuudenturvallisuuteen, riippumatta poliittisesta hallinnosta jonka puitteissa sitä pyöritetään ja rakennetaan. Toimintamme perustuu ei-auktoritaarisille periaatteille, emme tee yhteistyötä poliittisten puolueiden kanssa, vaan ympäristöjärjestöjen ja ruohonjuurialoitteiden kanssa.

26. Huhtikuuta, Tsernobylin ydinonnettomuuden vuosipäivänä, pidetään vuosittain mielenosoitus nimellä Charnobylski Shlah (Tsernobylin Tie) muistoksi ihmisille jotka joutuivat sen välittömiksi ja pidemmän aikavälin uhreiksi. Vuodesta 1996 alkaen anarkisteja on ottanut siihen osaa ekologisilla ja ydinvoimanvastaisilla iskulauseilla. Mutta nykyään mielenosoitukseen, sen sijaan että olisi vain suru- ja muistotilaisuus, on syntymässä protestihenkeä: maassa jossa kymmeniä tuhansia ihmisiä on kuollut seurauksena ydinvahingosta ja satojatuhansille on aiheutunut siitä sairauksia tai vammaisuutta, ollaan rakentamassa uutta ydinvoimalaa! Ja tämä tietenkin tehdään auktoritaarisen poliisivaltion tavanomaisella logiikalla, kysymättä kansalta mielipiteitä, sanellen vaan heille päätöstä tosiasiana.

26. huhtikuuta tulemme taas ottamaan hyvinkin aktiivisesti osaa Tsernobylin Tiehen: yritämme viestiä kaikille meidän selkeä ydinvoimavastainen kantamme, sekä tiedottaa mahdollisimman monille lähestyvästä uhkasta. Mutta nyt se ei ole tarpeeksi! Taistelun välineenä valtion laittomuutta vastaan nojaamme kansainväliseen tukeen. Kehotamme anarkistit, luonnonpuolustajat, antiautoritaariset kaikkialla maailmassa tekemään solidaarisuuden aktioita 26.4.2009. Kutsumme hajautetun vapaamuotoisen toiminnan päiväksi, jotta ihmiset voisivat oppia meidän ongelmasta ja pysäyttää ylimielinen valtiovalta ja sen sponsorit IAEA:sta. Jos muutenkin toimit 26. huhtikuuta paikallistenne ydinteollisuus-ongelmienne piirissä, pyydämme teitä lisäämään vaatimuksiinne Valko-Venäjän Ydinvoimalahankkeen lakkauttaminen. Olet myös tervetullut osallistumaan Tsernobylin Tiehen Minskissä ja muihin aktioihin Valko-Venäjällä.

Yhdessä voimme nousta puolustamaan oikeutta elää puhtaalla ja ekologisesti turvallisella planeetalla!

Jos sinulla on aikomuksia toimia solidaarisuudessa Valkovenäjän ydinvoimanvastaisen liikkeen kanssa, tai ottaa osaa mielenosoitukseen Valkovenäjällä, ota meihin yhteyttä:

antiatombel (at) riseup.net

Levitä kutsua kaikenlaisiin sinun ulottuvissa oleviin tiedotuskanaviin, ja käännä se mielellään myös muille kielille.

Kutsu eri kielillä: http://belarus.avtonom.org/?p=3201

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 16

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

The situationist image of people making a revolution to realize their own desires is incomplete; they must also establish a community with the rest of life. As Theodore Roszak writes in Where the Wasteland Ends, 'Until we find our way once more to the experience of transcendance, until we feel the life within us and the nature about us as sacred, there will seem to be no 'realistic' future other than more of the same: a single vision and the artificial environment forever and ever, amen.'
David Watson
Anarchy & the sacred  (1989)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta