(Kutsu) Ehdotus III

Ne jotka vastaavat tilanteen kiireellisyyteen reaktionsa kiireellisyydellä vain lisäävät yleistä tukehtumista.
Heidän tapansa puuttua asioihin kertoo myös kaiken muun heidän politiikastaan, agitaatiostaan.
Meille tilanteen kiireellisyys vain mahdollistaa vapautumisen kaikista laillisuuden tai oikeutuksen pohdinnoista. Pohdinnoista, joista on joka tapauksessa tullut käyttökelvottomia.
Meitä ei pelota se, että voittoisan vallankumouksellisen liikkeen rakentaminen kaikessa laajuudessaan saattaa kestää sukupolven verran.
Kohtaamme sen tyynesti.
Aivan kuten kohtaamme tyynesti olemisemme ja eleidemme rikollisen luonteen.

Huomioita

Olemme tunteneet, ja tunnemme yhä, aktivismin houkutukset.

Vastahuippukokoukset, No-Border -leirit, valtaukset sekä kampanjat häätöjä, uusia turvallisuuslakeja ja vankiloita vastaan; kaiken tämän jatkumo. Aina kasvava kollektiivien hajonta vastaamassa samaan toiminnan hajontaan.

Juoksua liikkeiden perässä.

Voimamme tuntemista ad hoc -pohjalta, vain sillä hinnalla, että joka kerta palaamme pohjalla olevaan voimattomuuteen.

Hinnan maksamista jokaisesta kampanjasta. Sen annetaan kuluttaa kaikki energiamme. Sitten siirtyminen seuraavaan, joka kerta kapeammin, väsyneemmin, lohduttomammin.

Ja vähä kerrallaan, vaatimalla, julistamalla, muuttuminen kyvyttömäksi aistimaan taistelun oletettua perustaa, lävitsemme virtaavan kiireellisyyden luonnetta.

***

Aktivismi on ensimmäinen refleksi. Standardivastaus nykytilanteen kiireellisyyteen. Pomomme ja hallituksemme ovat totuttaneet meidät jatkuvaan mobilisaatioon kiireellisyyden nimissä. Jopa silloin kun taistelemme pomoja ja hallituksia vastaan.

Elämänmuotoja katoaa joka päivä. Kasvi- tai eläinlajeja, ihmiskokemuksia, sekä lukemattomia suhteita niiden kaikkien välillä. Mutta kiireellisyyden tunteemme liittyy vähemmän näiden sukupuuttojen nopeuteen, kuin niiden peruuttamattomuuteen, ja jopa enemmän kyvyttömyyteemme asuttaa autiomaa uudestaan.

Aktivistit mobilisoivat itsensä katastrofia vastaan. Mutta vain jatkaakseen sitä. Heidän hätiköintinsä kuluttaa sen pienen maailman mikä on jäljellä. Aktivistin vastaus kiireellisyyteen pysyy kiireellisyyden järjestelmän sisällä, ilman toivoakaan päästä siitä ulos tai häiritä sitä. Aktivisti haluaa olla kaikkialla. Hän menee kaikkialle minne koneen hajoamisen rytmi hänet vie. Kaikkialle hän tuo mukanaan käytännöllisen kekseliäisyytensä, katastrofin vastustuksensa juhlaisan energian. Aktivisti mobilisoi varmuudella. Mutta hän ei koskaan anna itselleen keinoja ymmärtää kuinka se tulisi tehdä. Kuinka estää konkreettisesti autiomaan eteneminen, jotta voitaisiin perustaa asuinkelpoisia maailmoja tässä ja nyt.

Hylkäämme aktivismin. Unohtamatta sitä mikä antaa sille voiman: tietty läsnäolo tilanteessa. Liikkumisen helppous sen sisällä. Tapa lähestyä taistelua, ei moraaliselta tai ideologiselta kantilta, vaan tekniseltä ja taktiselta.

Vanha vasemmistolainen militanttius tarjoaa vastakkaisen esimerkin. Militanttien jähmeys tilanteen edessä on jotain merkille pantavaa. Muistamme kohtauksen Genovasta: noin 50 Ligue Communiste Révolutionnairen militanttia heiluttaa punaisia lippujaan, joissa lukee "100% Vasemmalla". Ne ovat liikkumattomia, ajattomia. Ne karjuvat huolella valittuja iskulauseitaan rauhanpoliisin ympäröimänä. Samaan aikaan muutaman metrin päässä jotkut meistä tappelevat carabinierin linjoja vastaan. Kyynelkaasuammuksia heitetään takaisin, katukiviä revitään irti, polttopulloja tehdään roskiksesta löytyneistä pulloista ja kaadetuista Vespoista saadusta bensasta. Kun heidän on pakko kommentoida meitä, militantit puhuvat seikkailullisuudesta, ajattelemattomuudesta. Heidän tekosyynsä on se, ettei olosuhteet ole oikeat. Me sanomme ettei mitään puuttunut, kaikki oli siinä, paitsi ne.

Hylkäämme vasemmistolaisessa militanttiudessa tämän tilanteesta puuttumisen. Aivan kuten hylkäämme sen epäjohdonmukaisuuden, johon aktivismi meidät tuomitsee.

***

Aktivistit itse tuntevat tämän epäjohdonmukaisuuden. Ja siksi he aika ajoin kääntyvät vanhimpiensa, militanttien, puoleen. He lainaavat niiden tavat, taistelun alueet, iskulauseet. Vasemmistolaisessa militanttiudessa heihin vetoaa johdonmukaisuus, rakenne; se täsmällisyys, joka heiltä puuttuu. Tämä mahdollistaa sen, että aktivistit voivat turvautua iskulauseisiin ja vaatimuksiin - "kansalaisuus kaikille", "ihmisten vapaa liikkuminen", "taattu toimeentulo", "ilmainen joukkoliikenne".

Vaatimusten ongelma on siinä, että muotoillessaan tarpeet tavoilla jotka valta pystyy kuulemaan, ne eivät sano mitään niistä tarpeista, ja siitä mitä todellisia muutoksia maailmassa vaaditaan niitä varten. Näin ollen ilmaisen joukkoliikenteen vaatiminen ei sano mitään tarpeestamme matkustaa, sen sijaan että meitä liikuteltaisiin joukoittain, tarpeestamme hitauteen.

Vaatimukset päätyvät usein myös peittämään todelliset konfliktit, joiden panokset ne asettaa. Ilmaisen joukkoliikenteen vaatiminen vain jarruttaa pummilla matkustamisen tekniikoiden leviämistä, ainakin tässä ympäristössä. Ihmisten vapaan liikkuvuuden vaatiminen vain väistää kysymyksen käytännöllisestä pakenemisesta kontrollin kiristymisestä.

Taatun toimeentulon puolesta taisteleminen on, parhaimmillaan, itsemme tuomitsemista siihen illuusioon, että kapitalismista pois pääsemiseksi vaaditaan kapitalismin parantelua. Minkä tahansa muodon se ottaa, kyseessä on aina sama umpikuja: saadut subjektiiviset resurssit voivat olla vallankumouksellisia; silti ne pysyvät radikaalien reformien sisällä. Reformin ja vallankumouksen vastakkaisuuden ylittämisen verukkeella uppoamme otolliseen epäselvyyteen.

***

Nykyisessä katastrofissa on kyse maailmasta, jota aktiivisesti muutetaan asuinkelvottomaksi. Jonkinlainen kaiken sellaisen järjestelmällinen hävittäminen mikä säilyi elossa ihmisten välisissä suhteissa ja ihmisten suhteissa maailmoihinsa. Kapitalismi ei olisi juhlinut voittokulkuaan läpi planeetan ilman vallan tekniikoita, etenkin poliittisia tekniikoita. On kaikenlaisia tekniikoita: työkalujen kanssa tai ilman, henkilökohtaisia tai yleisiä, eroottisia tai kulinaarisia, kontrollin oppeja ja mekanismeja. On hyödytöntä tuomita "tekniikoiden mahti". Kapitalismin poliittiset tekniikat koostuvat ensinnä niiden sitoumusten murtamisesta, joiden avulla ryhmä löytää keinot tuottaa, samalla kertaa, elämisen ja olemisen olosuhteet. Erottamalla ihmisyhteisöt lukemattomista asioista - kivet ja metallit, kasvit, puut joilla on tuhat tarkoitusta, jumalat, henget, villit tai kesyt eläimet, lääkkeet ja psykoaktiiviset aineet, amuletit, koneet ja kaikki muut olennot joiden kanssa ihmisryhmät muodostavat maailmoja.

Pilaamalla kaiken yhteisön, erottamalla ryhmät olemisensa keinoista ja siihen liittyvästä tiedosta, poliittinen järki määrää tavaramuodon tunkeutumisen kaikkien suhteiden välittäjäksi. Aivan kuten noidista eroon hankkiutuessa täytyi hävittää heidän lääketietonsa, ja kommunikaatio niiden tilojen välillä joiden olemassaolon he sallivat, nykypäivän viljelijöiden täytyy luopua kyvystään istuttaa omat siemenensä, jotta voidaan ylläpitää ylikansallisten suuryhtiöiden ja muiden isojen maataloustoimijoiden otetta.

***

Kapitalismin poliittiset tekniikat löytävät keskittämisen huippukohtansa nykypäivän metropolissa. Metropoli on paikka jossa viime kädessä ei ole jäljellä lähestulkoon mitään haltuunotettavaa. Ympäristö jossa kaikki on tehty niin että ihminen suhteutuu vain itseensä, luo vain itsensä erillisenä muista olemisen muodoista, käyttää tai viettää aikaa niiden kanssa, koskaan kuitenkaan kohtaamatta niitä.

Tämän erottelun taustalla, ja säilyttäjänä, kaikista pienimmästäkin yrityksestä tavarasuhteiden hylkäämiseksi on tehty rikollista. Laillisuuden kenttä on jo aikaa sitten kutistettu moninaisiin elämästä mahdotonta tekeviin rajoitteisiin, oli kyse sitten palkkatyöstä tai itsehallinnosta, vapaaehtoisesta avusta tai vasemmistolaisesta militanttiudesta.

Kun tämä kenttä muuttuu koko ajan elinkelvottomammaksi, kaikki mikä voisi auttaa elämän mahdollistamisessa on muutettu rikokseksi.

Kun aktivistit väittävät että "kukaan ei ole laiton", täytyy tunnistaa vastakkainen: nykypäivänä täysin laillinen oleminen tarkoittaisi täyttä alistumista.

On veronkiertoa, valheellista työllistymistä, sisäpiirikauppoja ja valekonkursseja, määrärahojen kavallusta ja vakuutuspetosta, väärennettyjä asiakirjoja ja sossuhuijauksia. On matkoja rajojen yli lentokoneen tavaratilassa, matkaliputtomia reissuja kaupunkien ja maiden läpi. Pummilla matkustaminen ja näpistely ovat tuhansien ihmisten päivittäisiä käytäntöjä metropolissa. Ja on laittomia siemenkaupan muotoja jotka ovat pelastaneet monia kasvilajeja. On laittomuuksia jotka toimivat toisia paremmin kapitalistisen maailmanjärjestelmän kannalta. Joitain siedetään, joihinkin rohkaistaan ja lopulta niitä joista rankaistaan. Jättömaalle improvisoidulla kasvipuutarhalla on kaikki todennäköisyys joutua puskutraktorin jyräämäksi ennen ensimmäistä sadonkorjuuta.

Jos tarkastelemme poikkeuslakeja ja erityissääntöjä, jotka hallitsevat niitä tiloja joiden läpi jokainen kulkee päivittäin, ei ole yhtään olemista jolle voitaisiin taata rangaistuksettomuus. On olemassa lakeja, koodeja ja oikeusoppineiden päätöksiä jotka tekevät kaiken olemisen rankaistavaksi. Kyse on vain niiden soveltamisesta kirjaimellisesti.

***

Emme ole valmiita lyömään vetoa sen puolesta, että pelastus kasvaa siellä missä aavikko kasvaa. Mitään ei voi tapahtua mikä ei ala luopumisella kaikesta mikä saa tämän autiomaan kasvamaan.

Tiedämme että minkä tahansa voiman rakentaminen vie aikaa. On paljon asioita joita emme enää osaa tehdä. Itse asiassa, kuten kaikki jotka hyötyivät kehittyneissä maissamme jaetusta modernisaatiosta ja koulutuksesta, osaamme hädin tuskin yhtään mitään. Jopa kasvien keräämistä ruoaksi tai lääkkeeksi koristeen sijaan pidetään parhaimmillaankin vanhahtavana, pahimmillaan outona.

Teemme yksinkertaisen havainnon: jokainen voi saada haltuunsa jonkin verran resursseja ja tietoa, jotka tulevat saataville pelkästään sillä että eletään näillä vanhan maailman mailla; nuo resurssit ja tiedot voidaan tehdä yhteiseksi.

Kyse ei ole siitä käyttääkö rahaa vai elääkö ilman sitä, ostaako vai varastaako, käykö töissä vai ei, vaan kuinka käyttää rahaa niin että se kasvattaa autonomiaamme tavarahyödykkeen piiristä. Ja jos suosimme ennemmin varastamista kuin työskentelyä, itsellemme tuottamista ennemmin kuin varastelua, se ei johdu minkäänlaisesta puhtaudesta. Se johtuu siitä että tavarahyödykkeen virtoja säestävät vallan virrat, selviytymisen keinoja ehdollistava subjetiivinen alistuminen, ovat muuttuneet kohtuuttomiksi. On monia epäasiallisia tapoja sanoa se mitä haluamme: emme halua lähteä maaseudulle emmekä kerätä muinaista tietoa sen kasaamisen vuoksi. Meitä ei kiinnosta pelkästään keinojen ottaminen uudelleen haltuun. Emmekä rajaa itseämme tiedon takaisinottamiseen. Jos laitamme yhteen kaikki tiedot ja tekniikat, kaikki aktivismin kentällä nähty kekseliäisyys, emme saisi aikaiseksi vallankumouksellista liikettä. Kyse on ajallisuudesta. Siitä että luodaan olosuhteet jossa hyökkäys voi kuihtumatta ylläpitää itseään, muodostaa sellaiset materiaaliset solidaarisuudet jotka mahdollistavat kestämisemme.

Uskomme että vallankumousta ei ole ilman yhteisen materiaalisen voiman muodostamista. Emme sivuuta tähän uskomukseen liittyvää anakronismia.

Tiedämme että on liian aikaista, ja liian myöhäistä. Siksi meillä on aikaa.

Olemme lakanneet odottamasta.

Ote vuonna 2004 anonyymina julkaistusta kirjasta L'Appel. Kirjasta on olemassa kaksi englanninkielistä käännöstä nimellä Call, joihin suomennos perustuu. Englanninkieliset versiot löytyvät Quiver distron sivuilta sekä Zinelibrarysta