Kirje Benjaminilta (Tarnac9)
Hei vaan kaikille,
Kolmen viikon lepäämisen, pohdiskelun ja tähän "juttuun" liittyvien asioiden huolellisen lukemisen jälkeen aloin kirjoittamaan tätä kirjettä.
Minut vapautettiin Fresnesin vankilasta noin kolme viikkoa sitten. Vapautuessani olin hieman ymmälläni. En odottanut pääseväni vapaaksi niin pian tässä tilanteessa, joka vaikutti hyvin suunnitellulta ansalta. Tietenkin oli suuri helpotus saada takaisin ulkoilma ja nähdä maailman horisontti. Seiniin ja kaltereihin tottuu nopeasti, ja parin-kolmen viikon sijaan ne tuntuu kestävän vuosisatoja. Olen kiitollinen kaikille niille ihmisille jotka taistelivat vapauttamisemme puolesta. Oikeusjärjestelmän mielivaltaisuudesta huolimatta olen varma siitä että tukikomiteoiden, vanhempien ja ystävien painostuksella oli suuri vaikutus. Haluaisin kiittää teitä yhdessä kanssasyytettyjeni kanssa, mutta kuten ehkä jo tiedätte, saatamme joutua takaisin vankilaan mikäli pidämme yhteyttä toisiimme.
Olen kuitenkin varma siitä että vapautumiseni johtui siitä että olen ihonväriltäni valkoinen, minulla on ollut tilaisuus kouluttautua, ja sekä vanhempani että ystäväni tulevat etuoikeutetusta ympäristöstä. Heidän toimintansa on ollut tehokkaampaa mitä se olisi ollut mikäli olisin syntynyt jossain muualla ja tulisin erilaisesta taustasta.
Minua vaivaa tieto siitä että ystäviäni on yhä vankilassa järjettömin perustein. Minua vaivaa myös tieto siitä että lyhyen vangitsemiseni aikana tapasin satoja ihmisiä joilla ei ole minun etuoikeuksiani. Ranskan vankilat ovat viime vuosina nielaisseet sisäänsä merkittävän osuuden nuoresta väestä. Tämä huonosti sopeutuneina usein koettava yhteiskunnan osa kohtaa jatkuvaa ahdistelua, heidän on ikuisesti tuomittu, eivätkä he silti suostu astumaan tukahduttavan yhteiskunnan riveihin. Yksi asia on päivänselvä siinä vaiheessa kun kävelee vankilan pihalle: selkeä enemmistö vankilaväestöstä tulee "ongelmalähiöistä" ja suuri osa heistä on pysyvästi laitostuneita. Samaan tapaan silmään pistää käsittämättömän suuri määrä ihmisiä, jotka ovat usein pitkiä aikoja tutkintavankeudessa niin kutsutuissa "poikkeustapauksissa". Kuusi kuukautta, yhdeksän kuukautta, yksi, kaksi tai kolme vuotta ilman oikeudenkäyntiä ja usein ilman merkittäviä todisteita. Epäilemättä on vaikeampaa löytää ihmisiä todistamaan hyvästä käytöksestä ja tarjoamaan uskottavia vakuutuksia siitä että ilmestyt oikeudenkäyntiin jos tulet Villiers-le-Belistä, Aubervilliersistä tai muista köyhemmän väen lähiöistä, jos vanhempasi koetaan "muukalaisina" eivätkä he hallitse maistraattien ja median kieltä, tai jos heillä ei ole vakaata ja arvostettua ammattia.
Mutta ei ole mitään epätoivon huutoa, muurien sisäpuolella on todellista solidaarisuutta. Nykyisen hallituksen rikoslait ja käytännöt rakentavat aikapommia. Mitä enemmän ne pakkaavat ihmisiä linnaan, sitä enemmän ihmisten tiet kohtaavat rakentamaan siltoja sellaisten ympäristöjen välille jotka ulkopuolella erotetaan toisistaan tarkoituksellisesti.
Politiikan, poliisin ja median reaktioiden läheisyyden (kolmio toimii niin hyvin että miksi sitä ei yhdistetä virallisesti?) Tarnacin ja Villier-le-Belin [jossa nähtiin isoja mellakoita syksyllä 2007] välillä voi perustella useilla syillä. Marraskuun 2005 mellakat, mielenosoitukset uutta työlakia vastaan 2006, presidentinvaalit, Villiers-le-Bel, yliopistouudistus: kaksi toisistaan erillistä nuorison osaa olivat yhdessä ruokkimassa hallituksen vainoharhaisuutta.
Hallituksen reaktio molempia puolia kohtaan oli samanlainen. Toisaalla "taistelu nuorisojengejä vastaan" oikeutti mellakoita seuranneen tukahduttamisen. Toisaalla taas "ultravasemmistolaisten" ryhmien niin kutsutun "anarko-autonomisen" liikkeen keksiminen on toiminut pelotteena ihmisillä jotka alkoivat kapinoimaan sosiaalisten liikkeiden aikana. Molemmissa tapauksissa "sisäisen vihollisen" rajat määritellään laajalle levitettävällä viestinnällä, jonka jälkeen kuvaan astuu mediahypen siivittämät poliisiratsiat. Kohtuuton voimannäyttö, mediavimma, vangitsemiset. Niiden lisäksi jotka ovat olleet vankilassa marraskuun 2005 mellakoista lähtien, viisi ihmistä on yhä tutkintavankeudessa "Villiers-le-Belin" jäljiltä odottamassa oikeudenkäyntiä jota ei tule, sillä todisteita ei ole.
Nyt on meidän vuoromme. Mutta "autonomisten anarkistien" metsästys alkoi vuosi sitten. Joulukuusta 2007 lähtien ainakin kuusi ihmistä on viety kuulusteluihin "terrorismin vastaisten" pykälien nojalla väitetyistä rikoksista joita siihen asti ei koskaan oltu käsitelty kyseisten pykälien pohjalta. Verkko kiristyy, keinoja kaihtamatta.
Tukikomiteat ovat jo perinpohjaisesti selittäneet kuinka paljon tämä terrorismin vastaisten työkalujen käyttö edustaa merkittävää muutosta hallituksen käytännöissä ja sen keinoissa "hallita" toisinajattelua. Muutaman viime vuoden aikana useissa maissa koetut skenaariot (USA, Iso-Britannia, Saksa, Italia...) ovat nyt tulossa kovalla kädellä Ranskaan, ja ne johdattavat hallintoa jossa poikkeus on sääntö. Suurimman osan ajasta tällä ei ole mitään tekemistä "terrorismin" kanssa, välittämättä siitä minkä määritelmän tuolle sanalle antaa. Ne seuraavat ikivanhaa logiikkaa jossa "yksi tukahdutetaan, jotta sata pelkää". Menneisyydessä "muutama" olisi hirtetty esimerkkinä kaupungin portille.
Meidän tapauksessamme käy nopeasti selväksi että "luotijunien sabotaasi" oli vain hyödyllinen tekosyy käynnistää tiedolevityksen ja "ennaltaehkäisevän neutralisaation" operaatio, jota oltiin suunniteltu jo pitkään (siitä asti kun Michèle-Alliot Marie tuli sisäministeriksi). "Operaatio Taigan" nopeus, sekä ainetodisteiden lähes täydellinen puuttuminen jopa etsintöjän ja laajojen kuulustelujen jälkeen, paljastaa helposti poliisin valheet. Silti on kovasti yritetty maustaa tätä tylsää tarinaa. "Pieni maanalaisuudelle omistautunut eristynyt ryhmä", "kiistämätön johtaja", hänen "oikea kätensä", hänen "avustajansa", jotkut "ystävälliset suhteet" joita kylässä on luotu "pelkästään strategisista syistä". Onneksi mikään tuosta ei riittänyt estämään ihmisiä uskomasta "enemmän siihen mitä elävät kuin siihen mitä näkevät televisiossa".
Kun kysymys osallisuudesta tai osattomuudesta luotijunalinjoihin kohdistuneeseen "vahingontekoon" oli käsitelty jokaisen yksilön kohdalla, jäi jäljelle vain tuo suuri ja ilmaa täynnä oleva syyte "terroristiverkostoon liittyvästä rikollisesta salaliitosta". Se on enää ainoa syyte jota syytetyillä, myös minulla, on vastassaan.
Tuo syytös perustuu hajanaiseen tietoon ja olettamuksiin, jonka tiedustelupalvelut ovat keränneet, mutta jonka vain erittäin mielikuvituksellinen poliisiproosa onnistui tuomaan julki niin yksipuolisella tavalla. Ystävälliset suhteet, joista jokainen on omalla tapaa poliittinen, muttuu epäilemättä organisaatioyhteydeksi tai jopa hierarkioiksi. Sarja kohtaamisia, muutamien osallistuminen mielenosoituksiin, joidenkin osallistuminen muutaman viime vuoden sosiaalisiin liikkeisiin, muuttuvat todisteeksi 'poliittisesta' (sanan klassisimmassa ja kirjaimellisimmassa merkityksessä) identiteetistä "ryhmällä" joka voidaan eristää (syöpäisenä?) "soluna". Tämä on täydellinen epätotuus, ja siihen liittyy useita vakavia väärintulkintoja siitä mitä olemme eri tavoilla viime vuosina tehneet.
Syyte "salaliitosta" mahdollistaa sen että kohteena olevien ihmisten koko oleminen voidaan kertalaakista sisällyttää syytteeseen: kirjallisuus, puhuttu kieli, taidot, yhteydet ihmisiin muissa maissa, liikkuvuus, kännyköiden puute, irroittautuminen urasuunnitelmista tai sosiaalisesta taustasta, romanssit jne...
"Terrorismin vastaisten" työkalujen käyttö vain oikeuttaa sellaisen vallan aggressiivisuuden, joka kokee itsensä uhatuksi kaikilta suunnilta. Kyse ei ole närkästyksestä. On tärkeämpää varoa tulemasta tämän poliittisen poliisin tekemän operaation hämäämäksi. Kyseessä on vain vallassaolijoiden yritys viestiä yhteiskuntarakenteen suuntaan omaa vainoharhaisuuttaan. Tämä vainoharhaisuus ei välttämättä ole täysin irrationaalista.
Paljon on puhuttu kirjasta "Tuleva Kapina", ja kaikilla tuntuu olevan oma teoriansa siitä KUKA on tuon "näkymätön komitea" -allekirjoituksen takana. Kysymys on kiinnostava vain poliisin näkökulmasta. Tehty valinta anonyymiudesta täytyy mielestäni nähdä kirjoittajien vainoharhaisuuden sijaan (vaikka tällä hetkellä se olisi sata kertaa oikeutetumpaa) kiinnittymisenä pohjimmiltaan kollektiiviseen puheeseen. Ei laskettavissa olevan "kirjoittajakollektiivin" puheeseen, vaan liikkeen oikkujen myötä muotoutuneeseen puheeseen jossa ajattelua ei voida osoittaa yhdelle tai toiselle yksilölle niiden luojana.
Tämä kirja herättää paljon erimielisyyksiä, jopa paheksuntaa, myös meidän keskuudessa, jotka olemme kaikesta huolimatta pyrkineet lukemaan ja ymmärtämään sen. Minusta tuntuu siltä että poliittisen kirjoittamisen päämäärä on nostaa etusijalle se mistä pitää keskustella ja tehdä siitä väistämätöntä, vaikka se tarkoittaisi raakoja ja suoria sävyjä.
Lisäksi kaikki ne valehtelevat, jotka teeskentelevät tietävänsä KUKA/KETKÄ kirjoittivat kirjan, tai ainakin ne ottavat olettamuksensa totena.
Tuon kirjan hiljattaisen "lukemiset", etenkin poliisin ja joidenkin nojatuolikriminologien toimesta, nostaa esiin aiheen "radikaaliuden". Tämä "radikalismi" heitetään meille takaisin jonkinlaisena kuvaavana identiteettinä, jopa jonkinlaisena syytöksenä joka on lähes myönnetty. En pidä itseäni erityisen radikaalina. Päinvastoin, tilanne on radikaali ja koko ajan jännittyneempi. Se määrittää hajanaisia radikalisaation liikkeitä, jotka eivät ole riippuvaisia mistään epämääräisistä pienryhmistä. Arjessani työn parissa (kaupassa tai baarissa) tai vankilassa keskustelen, kuuntelen sitä mitä on sanottu, ajateltu, tunnettu, ja joskus koen itseni varsin maltilliseksi suhteessa siihen raivoon joka nousee kaikkialla kartalla. Tämä hallitus on selvästikin oikeassa pelätessään tilanteen hallinnan menettämistä, mutta me emme palvele sen ennaltaehkäisevää terrorikampanjaa, sillä tuulen suunta on muuttumassa. Se puhaltaa välimereltä.
Vielä jää monia asioita sanottavaksi, epäilyksiä selvennettäväksi ja kepulikonsteja estettäväksi, mutta tämä on vasta alkua. Oma kantani on sama kuin suurinpiirtein kaikkialla putkahtelevien tukiryhmien: "terrorismia" ja "rikollisjärjestöä" koskevista syytteistä luopuminen, ja kaikkien näiden syytteiden pohjalta vangittujen välitön vapauttaminen näin aluksi.
Vielä tulee aika tilien tasaamiselle siitä suuresta harmista mitä meille ja Tarnacille on tehty. Vielä tulee aika myöntää että tämä on vain yksi provokaatio lisää niitä kaikkia vastaan jotka eivät hyväksy nykyistä katastrofaalista tilannetta.
Benjamin
Aiemmin aiheesta ja sen vierestä:
Kanada: Hyökkäys rautateitä vastaan (22.10.2008)
Ranskalaisten raidevandaalien mietteitä vuodelta 1985 (12.11.2008)
Ranskassa luotijunaliikenteen sabotoinnista epäiltyjen anarkistien pidätyksestä (19.11.2008)
Pysäyttäkää tuo luotijuna (21.11.2008)
Tuleva kapina, otteita (21.11.2008)
Kirje Ranskassa raidesabotaasista epäiltyjen vanhemmilta (30.11.2008)
Ranskan raidesabotaasi: 3 vapautettu, enää kaksi vankilassa (4.12.2008)
Toisinajattelun kriminalisointi (30.1.2009)
(Tuleva Kapina) Miltä tahansa kantilta katsottuna... (15.2.2009)
