Kapinan tukeminen keskuksen ulkopuolella

Vastakulttuurin on toimittava todellisessa solidaarisuudessa muualla kamppailevien siskojen ja veljien rinnalla. Autetaan heitä kaikin mahdollisin keinoin ja tuodaan 'maailman enemmistön' taistelurintamat porvariston johtokunnan kokoushuoneisiin, makuuhuoneisiin ja kasarmeille.

"Aikomuksemme on pistää valtakunta paskaksi. Tehdä siitä toimintakyvytön, panna painetta sen heikkoihin kohtiin, tehdä sille vaikeaa jatkaa veristä toimintaansa maailman ihmisiä vastaan, liittyä maailman taisteluun, hyökätä sisältäpäin."
- Prairie Fire, The Weather Underground Organisation, 1974

Mohammed Singh Azad. Sindabad! Ei anteeksipyyntöjä. Ei laukausta pimeässä. Tämä on varoitus. Nukkuva tiikeri herää joka ikinen aamu. Nyt on oikea aika puhkaista valtakunnan kupla. Ja minun kostoiskuni on osa kamppailua. Luoti päähän ei herätä eloon kuolleita. Mutta se nostaa väkeni henkeä. Me jatkamme taistelua. Olemme olleet kaltoinkohdeltujen kansakunta. Kireä ylähuulesi vuotaa vielä verta. Ja ylpeytesi saa mustelmia. Paiskaan kättä pyövelin kanssa. Puen hirttosilmukan ylpeänä. Sillä toisin kuin Britit, ei minulla ole tililläni rikoksia joita tarvitsisi oikeuttaa. Pentonville jää viimeiseksi leposijakseni. Ja sitten kuolema vie minut takaisin synnyinmaahani.
- Assassin, Asian Dub Foundation¹

Kaikkialla maailmassa miljoonat viljelijät, työläiset ja heimokansat puolustavat itseään ja maata pääoman jatkuvia hyökkäyksiä vastaan. Luokkien välinen sota kiihtyy kaikkialla, ja tällä hetkellä rikkaat voittavat useimmat taistelut.

Aina siitä asti kun ekologinen suoran toiminnan liike ilmaantui, on yksi sen keskeisistä teemoista ollut enemmistömaailman kamppailujen tukeminen. Yhteisöt joita olemme päättäneet tukea ovat heijastelleet muutoksia maailmankuvassamme ja siinä miten näemme itsemme.

Ensin vain 'väkivallattomille' kamppailuille annettiin mitään tukea. Tästä saa käsityksen tutustumalla Direct Action Empowerment -videoon, joka tuotettiin vuoden 1993 alussa. Filmi (josta pidän joistain puistattavista hetkistä huolimatta) kuvaa ekologisia konflikteja eri puolilla maailmaa. Enemmistömaailman kamppailuista annettiin tilaa vain Narmada-mielenosoituksille, Ogoneille Nigeriassa ja Penanien metsänhakkuusaarroille Sarawakissa. Tuohon aikaan kaikki kolme yhteisöä olivat sitoutuneet jonkinlaisiin väkivallattomuuden sääntöihin. 'Väkivallattoman' yhteenoton taktiikka on, perustelluista syistä, varsin harvinainen enemmistömaailmassa, joten tämä valikoima kertoo paljon. 90-luvun kuluessa useimmat meidän piireissämme hylkäsivät väkivallattomuuden ideologian, ja sen jälkeen olemme tukeneet yhä enemmän niitä jotka osallistuvat aseelliseen vastarintaan maailmanvaltakuntaa vastaan. Nyt, kun pidämme itseämme 'vallankumouksellisina', olemme luoneet siteitä kumouksellisiin yhteisöihin.

Alunperin toimintamme oli mediakeskeistä, se yritti kiinnittää lehdistön huomiota 'adoptoimiemme' kansojen ahdinkoon. Miten me voimme sitoutua todelliseen solidaarisuuteen nyt, kun koemme olevamme osa kasvavaa vastarinnan yhteisöjen verkostoa?

Todellinen solidaarisuus ulkomaisen kapinan kanssa (kuten zapatistit meille tolkuttavat) on kapinan luomista kotona. Vain aidosti globaali kansannousu tekee lopun luokkayhteiskunnasta/sivilisaatiosta ja synnyttää uuden maailman. Ei taistelu heidän puolestaan vaan heidän kanssaan yhteistä vihollista vastaan. On kuitenkin joitain tärkeitä asioita, joiden tekeminen ei ole ajanhukkaa. Allaoleva lista ei millään muotoa ole täydellinen.

Suora raha-apu kamppaileville yhteisöille

Pikkusummilla kovaa valuuttaa voi vaihtokurssien ansiosta olla paljon suurempi vaikutus enemmistömaailman maissa kuin täällä. Käytännöllisen talousavun tarjoamista ulkomaisille vallankumouksellisille ryhmille ei pidä käsittää hyväntekeväisyytenä. Se on vain solidaarisuuden väline joka meillä on käytettävissämme, koska elämme pitkälle monetarisoidussa kapitalismin keskuksessa.

1) Rahaa yhteisön terveyteen ja selviytymiseen

Sellaista matalan intensiteetin sodankäyntiä, johon monet ryhmät huomaavat joutuneensa, ei käydä yksinkertaisesti vain sotilaiden ja aseistautuneiden ryhmien kesken. Sitä käydään koko yhteisön 'sydämissä ja mielissä'. Vanha vastavallankumouksellisen sodankäynnin oppi on, että ensin murennetaan väestön toimeentulo ja terveys. Toiseksi tarjotaan epätoivon hetkellä lääkintä-, koulutus- ja teknistä apua niille konfliktialueen perheille ja kylille, jotka haluavat liittyä valtion ja yhtiöiden puolelle. Kepillä ja porkkanalla on tarkoitus katkaista väestön yhteys sen keskuudessa eläviin radikaaleihin ja muodostaa heitä vastustavia jengejä. Tarjoamalla suoraan apurahaa kamppaileville yhteisöille voimme osaltamme vastustaa tätä prosessia positiivisella toiminnalla. Esimerkiksi pieni punk-hyväntekeväisyyskeikka jenkeissä kustansi zapatistien (EZLN) yhteisölle puhtaan veden saannin. Yksi usa-/meksikolainen anarkistifederaatio keräsi lyhyessä ajassa tarpeeksi rahaa naisten terveyskeskuksen perustamiseksi Chiapasiin.

Hallitukset levittävät usein tahallaan sairauksia kapinallisten väestöjen keskuuteen ja pystyttävät terveydenhoitosaartoja. Tätä pahentaa vielä se, että monilla kamppailevilla yhteisöillä ei ole perusvastustuskykyä länsimaisille taudeille, ja he elävät marginaalisella maalla tai slummeissa ja hökkelikylissä. Aliravitsemuksen takia heidän immuunijärjestelmänsä on jo valmiiksi heikentynyt.

Eräs bougainvilleläinen kertoi minulle, että Papua-Uuden Guinean (PUG) terveydenhoitosaarron vuoksi Britanniassa kerätyt 25 puntaa (30 euroa), jotka käytettäisi salakuljetettavaan lääkeapuun, voisivat pelastaa kuuden kumouksellisen hengen Bougainvillessä. Jos se ei ole hyvä diili, niin sitten en tiedä mikä olisi! Kuuden itseään ekologiseksi vallankumoukselliseksi kutsuvan ihmisen hengen pelastaminen kevyen baari-illan hinnalla!

2) Rahaa pakolaisleireille

Kun ihmiset yrittävä puolustaa itseään ja maataan, siitä seuraava sotilaallinen tukahduttaminen pakottaa usein suuren osan väestöstä pakenemaan yli rajojen naapurimaiden suhteelliseen turvallisuuteen. Sitä seuraava elämä pakolaisena voi vaihdella valtavasti, mutta se on lähes aina kovaa, köyhää ja ahdasta. Pakolaisyhteisöt, joiden on usein pakko turvautua ulkopuoliseen apuun, eivät joskus löydä mitään apua.

Kun Nigerian armeija iski voimalla ogonien Shell-vastarinnan kimppuun, pakeni noin kolmasosa ogoneista kotikylistään, joista monet jyrättiin maan tasalle. Tuhannet pakenivat naapurimaihin leireille, joissa he elivät kuukausia surkeissa oloissa. Solidaarisuusryhmä ja Lontoossa asuvat ogonit lähettivät sinne pienen Britanniassa kerätyn avustuspaketin lääkkeitä, vaatteita ja rahaa. Epätoivoisessa tilanteessa tällä avulla oli todella merkitystä.

Se oli kuitenkin hyvin pientä siihen verrattuna mitä oltaisi voitu saada kasaan. Siihen aikaan ogonit olivat iso juttu sanomalehdissä ja sadat ihmiset olivat valmiita osallistumaan huoltoasemasaartoihin eri puolilla maata pidätyksen uhallakin. Paikalliset ryhmät olisivat voineet helposti kerätä kymmeniä tuhansia. Suurehko summa oltaisi voitu kerätä nopeasti ilman julkista keräyskampanjaakin. Ainakin 300 ihmistä osallistui huoltoasemien saartoihin. Jos pelkästään nuo 300 olisivat kukin antaneet vitosen, oltaisi saatu kasaan 1500 puntaa (1900 euroa) pelkällä liikkeen sormien napsautuksella - tarpeeksi paljon huomattavan suureen avustuspakettiin!

Äskettäin lähetettiin Papua-Uusi Guineaan pari sataa puntaa. Tällä pikkusummalla maksettiin lasti malarilääkkeitä Länsi-Papuan pakolaisille.

3) Rahaa vangeille

Jokainen vähänkin menestyvä liike huomaa tietenkin pian joidenkin siihen kuuluvien joutuneen vankilaan. Vankeus Euroopassa ei ole mikään huviretki ja liikkeemme vangit tarvitsevat kipeästi enemmän tukea kuin saavat. Useimmat vankitukeen täällä liittyvät ongelmat ovat samanlaisia Lännen ulkopuolella, mutta raskaammilla tavoilla.

Jos perhevierailuja sallitaan lainkaan, niin ne ovat usein kalliimpia sekä matkakulujen että lahjusten osalta. Enemmistömaailman maissa vanki ei saa ruokaa vankilan budjetista, vaan elossa pysyäkseen hänen on saatava yhteisöltään joko ruokaa itselleen tai rahaa vankilalle. (Tämä oli muuten tapana myös monissa brittivankiloissa sata vuotta sitten!) Myös asiallisista lääkäreistä on maksettava, olosuhteissa jotka ovat yleensä hirveän epähygieeniset. Jopa pienin 'etuoikeus' saattaa olla mahdoton ilman vankilavirkailijoiden lahjomista. Myös lakiavusta pitää maksaa. Tämä taloudellinen taakka voi tehdä perheistä taistelukyvyttömiä. Yhä suurempi osa siitä ajasta ja energiasta, jonka yhteisö käytti vallankumoukselliseen toimintaan, täytyy nyt keskittää varojen keräämiseen, jotta vangit pysyisivät elossa ja suhteellisen terveinä.

Muutaman viimevuoden aikana Britannian Anarkistisen Mustan Ristin aktivistit ovat keränneet satoja puntia Itä-Euroopan anarkistivangeille ja heidän tukikampanjoilleen. Tämä raha on ollut suuri lisä, koska sadoilla brittipunnilla saa Tshekin ja Puolan kaltaisissa maissa paljon rahaa. Kolmannessa maailmassa vielä enemmän. Naurettavan pienillä summilla voi olla valtava merkitys siirtomaissa vangituille.

4) Rahaa agitaatioon ja propagandaan

Mikset sponsoroisi Lännen ulkopuolella toimivan anarkistisen/ekologisen ryhmän pamflettia, lehtistä, kirjaa tai julistekampanjaa? Saat takuulla enemmän propagandaa hilujasi vastaan! Esimerkiksi jenkkianarkistien 40 dollarin lahjoituksella kustannettiin anarkistien tarra-, juliste- ja lentolehtikampanja Tshekin yliopistoissa. Toinen hyvä ja tuore esimerkki on mustien vapaustaistelijoiden rahoittama ja järjestämä perus radiolähetin- ja studiolaitteisto anarkosyndikalistiselle Awareness Leaguelle Nigeriassa.

Matkustaminen ja heidän kamppailuihinsa liittyminen

Vallankumousturismi - kiistanalainen aihe! Sanoisin, että rajoituksista huolimatta länsimaiset aktivistit voivat olla hyvin hyödyllisiä paikan päällä enemmistömaailman kamppailuissa - niin kauan kunhan he kysyvät toimintavinkkejä paikallisilta ryhmiltä eivätkä vain vedä omaa linjaansa. Tähän käsitykseen yhtyvät Meksikon EZLN, Free Papua Movement (OPM), Bougainville Revolutionary Army (BRA), patoja vastustavat yhteisöt Intiassa, ja Rainbow Keepers Venäjällä; jotka kaikki ovat vastikään pyytäneet ulkomaalaisia radikaaleja tulemaan maihinsa. Vapaaehtoisen näkökulmasta toisten kamppailuissa mukana oleminen voi olla erittäin avartavaa.

Aktivistien pitäisi osallistua tähän solidaarisuuteen paikan päällä ainoastaan yhteisöjen itsensä kutsusta. Joissain tilanteissa ulkomaalaisen läsnäolo voi saada aikaan hässäköitä yhteisössä ja olla vain yksi ruokittava suu lisää. Yhteisöt kyllä tietävät mitä tarvitaan ja mille on käyttöä.

Kolme vuotta sitten jotkut EF!läiset ystävineen julkaisivat upean perusoppaan, joka selittää mitä voi tehdä paikan päällä Chiapasissa. Vaikka suuri osa siitä ei sovellu muihin kamppailuihin, niin kannustan jokaista vallankumousturistiksi lähtemistä harkitsevaa lukemaan tämän kirjan, joka menee paljon tarkemmin yksityiskohtiin kuin minä tässä.²

Hyödyllinen työ, jota länsimaiset aktivistit voivat tehdä, voidaan pohjimmiltaan jakaa työhön johon liittyy: 1 - käytännön erikoistaitoja ja 2 - työhön johon liittyy hyvin vähän käytännön erikoistaitoja. Käsittelen näitä kahta aluetta erikseen.

1. Paikan päällä tehtävä solidaarisuustyö, johon liittyy käytännön erikoistaitoja

Kamppailun luonne ratkaisee sen, mitä sellaisia taitoja ulkopuoliset radikaalit voivat tarjota, joita taistelevilla yhteisöillä ei ole omasta takaa lainkaan tai paljoa. Yleisesti ottaen ulkopuolelta tuleva teknologinen erikoisasiantuntemus on hyödyllisempää kaupunkien ulkopuolisissa kamppailuissa. Listaan vain joitain ilmiselvimpiä käyttökelpoisia taitoja, joita liikkeet ovat pyytäneet viime vuosina.

Lääkintäasiantuntemus
Tämä on juuri se taito, jota epäilemättä tarvitaan aina ja jota radikaaleilla ryhmillä ei koskaan ole tarpeeksi. Minkä tahansa muodon kamppailu ottaakaan - väkivaltaisen tai väkivallattoman - niin valtio hyökkää aina vastarintaa vastaan. Olipa kyse sitten joukkomielenosoituksista, pienistä saarroista tai sissitoiminnasta, niin kamppailuun osallistuvat ovat aina loukkaantumisen ja joskus kuoleman vaarassa. Lääkintätuki paikan päällä voi olla ratkaisevan tärkeää. Kokonaiset liikkeet toimivat joskus käytännössä ilman mitään lääkintätukea - hirvittävällä hinnalla. Tämä koskee etenkin alkuperäisväen ryhmiä, kuten OPM:a.

Radio- ja viestintäteknologia
Monet liikkeet ovat järjestäneet tämän, mutta useammat eivät. Viestintäteknologia on jaettava kolmeen alueeseen:
a) Organisaation sisäinen viestintä - kuten radiolinkit eri ryhmien välillä kautta maan ja linkit iskujen tai mielenosoitusten eri solujen välillä.
b) Ulospäin suuntautuva viestintä paikalliselle väestölle kokonaisuudessaan - kuten liikkuvat piraattiradiojärjestelmät
c) Kansainvälinen viestintä liikkeille ja ryhmille kautta maailman - kuten kännykät, kaukoyhteysradiot ja internetasennukset.
Elektronisten viestijärjestelmien puute voi jättää liikkeet - etenkin sissiliikkeet - eristyksiin sisäisesti, suhteessa kansaan kokonaisuudessaan, ja kansainvälisestä solidaarisuudesta. Ne eivät ole mitenkään välttämättömiä - ja joissain tapauksissa tarpeeton vaaratekijä - mutta ne voivat helpottaa hommia.

Soveltuva teknologia^*
Jos olet kätevä käsistäsi tekemään jätteistä käyttökelpoisia asioita, sinulle on aina paikka. Innovaatiota tarvitaan aina, kamppailun kaikissa vaiheissa. Bougainville osoitti miten pitkälle voi päästä soveltuvalla teknologialla - vesivoimaturpiineja pyörittämään valoja ja kotitekoisten aseiden valmistamiseen tarvittavia sorveja, ja kookospähkinöistä polttoainetta kokkaamiseen, BRA-yksiköiden jeeppeihin ja lähestulkoon kaikkeen muuhunkin. Suhtaudu kuitenkin varauksella kaikkiin pyrkimyksiin tuputtaa kehitystä teknologian kautta!

Aseet ja sodankäynti
Jos ryhmällä on nykyaikaisia aseita, on erittäin epätodennäköistä että se tarvitsisi länsimaalaisia kertomaan miten puuroa keitetään. Jos kuitenkin olet entinen solttu, sinusta voi olla hyötyä joissain kamppailuissa - ei minään palkattomana palkkasoturina, vaan valtion mahdollisesti opettamien erikoistaitojen ja -tietojen välittäjänä.

2. Paikanpäällä tehtävä solidaarisuustyö johon EI liity käytännön erikoistaitoja

Jos sinulla on vain vähän ylläkuvattuja taitoja, voit silti - kamppailusta riippuen - olla paljonkin avuksi paikan päällä. Länsimaisena anarkistina on siinä erikoisessa asemassa, että Lännestä lähdettyään voi tehdä joitain juttuja pelkästään passinsa tai ihonvärinsä ansiosta. Seuraavassa vain lyhyt lista joistain hyödyllisistä rooleista. On syytä alleviivata, että näitä rooleja voi yleensä ottaa vain tilanteissa jotka eivät ole matalan intensiteetin sodankäyntiä kiihkeämpiä.

Ihmiskilpi/Ihmisoikeustarkkailija
Länsimaalaisten läsnäolo voi vähentää tiettyjen hyökkäysten todennäköisyyttä yhteisöjä vastaan. Esimerkiksi ilmapommitukset ja tykistön käyttö ovat vähemmän todennäköisiä, jos siellä pyörii hankalia länsimaalaisia joita on vähän nolo tappaa. Joissain tilanteissa se, että pakottaa valtion tekemään joukkomurhat käsityönä, vähentää valtion luontaista sotilaallista etulyöntiasemaa. Joskus pelkkä länsimaalaisten läsnäolo voi rauhoittaa tilannetta - vaikkakin vain väliaikaisesti. Tällaisesta toiminnasta on ollut paljon hyötyä monissa paikoissa, mutta säännöllisimmin Chiapasissa. Tilanteet vaihtelevat maiden välillä JA maiden sisällä. Eräs Länsi-Papualle mennyt aktivisti havaitsi, että hänen läsnäolostaan oli apua yhdessä paikassa ja haittaa toisessa.

Mediatyö
Länsimaisina aktivisteina meillä on paremmat mahdollisuudet päästä kansainväliseen mediaan kuin paikallisilla yhteisöillä. Vaikka liberaalit keskittyvätkin liikaa kamppailevien ryhmien profiilin nostamiseen, sillä voi olla suuri merkitys. Kuvamateriaali ja raportit lakoista, kapinoista, aseellisesta taistelusta, mellakoista ja yleisestä kaaoksesta voivat olla ratkaiseva tekijä, joka vakuuttaa jonkun yhtiön siitä ettei sen kannata investoida sellaiseen levottomuuden pesään.

Matkaseura
Kun maanpakoon lähteneet radikaalit yrittävät palata takaisin kotimaahansa, voi olla todella hyödyllistä jos mukana on länsimaalainen jolla on jonkinlainen 'immuniteetti' pidätyksiä, kidutusta ja katoamisia vastaan. Lentokentät ja rajanylityspaikat saattavat olla erittäin vaarallisia. Enemmistömaailmasta kotoisin oleva ystävä kertoi minulle kerran, että vaikka hän oli valtion etsintäkuuluttama, hän tunsi olonsa suhteellisen turvalliseksi päästyään takaisin oman väkensä keskuuteen. Mutta maahan palaaminen oli kauhistuttavaa. Alkaisiko partioiva salainen poliisi epäillä jotain ja arvata kuka hän on? Tarkistaisivatko he, että hänen passinsa on 'täysin kunnossa'? Jos hän olisi ollut yksin lentokentällä, hänet oltaisi voitu napata kyytiin ilman että kukaan olisi saanut tietää siitä. Henkilö, jonka kukaan ei tietäisi kadonneen, ei saisi mitään ulkopuolista tukea. Tästä syystä eräs brittiaktivisti matkusti hänen kanssaan, niin että ainakin hänen väkensä ja solidaarisuusryhmät tietäisivät jos häntä pitäisi ryhtyä etsimään. Länsimaalaisen kanssa matkustaminen voi tietysti herättää myös epäilyksiä, joten se ei ole aina hyvä ajatus. Eräältä kurdianarkistilta kysyttiin, haluaisiko hän tällaisen matkakumppanin, mutta hän ei uskonut että sillä olisi Turkissa mitään merkitystä. Hänelle kidutuksen tai vielä pahemman mahdollisuus oli silkkaa arpapeliä.

Vankilavierailut
Länsimaalaiset saattavat joskus päästä paikkoihin joihin paikallisten on vaikea päästä. Voi myös olla, että paikallinen yhteisö ei syystä tai toisesta ole järjestänyt vankilavierailuohjelmaa. Vankeja saatetaan pitää kaukaisissa vankiloissa, ehkä satojen kilometrien päässä ystävistään ja perheistään. Toverien vierailut vankilassa saattavat johtaa vain siihen, että vierailijaa itseään kuulustellaan ja hänet saatetaan vangita. Tämä ei ole yhtä todennäköistä länsimaalaisten kohdalla.

Maatyö
Yksi tavallisimmista solidaarisuuden muodoista paikan päällä on ollut yksinkertaisesti asettua aloilleen ja auttaa maatöissä. Kuuba oli 70-luvulla yksi uuden vasemmiston suosikkikohteista, ja monet usa:laiset radikaalit osallistuivat sokerisadon korjuuseen. Samaan tapaan jotkut brittivasemmistolaiset menivät 80-luvulla Nicaraguaan liittyäkseen maatyöprikaateihin. Ne toimivat omassa pienessä mittakaavassaan kuin kansainvälinen punainen versio toisen maailmansodan aikaisista naisten vapaaehtoisista maatyökomppanioista - antaen viljelijöille (tällä kertaa sekä miehille että naisille) mahdollisuuden liittyä rintamalle ilman että heidän maansa menee kesannolle. Jos nyt jätetään sikseen (SUURET) Kuuban ja Sandinistien VALTIOTA koskevat poliittiset erimielisyydet, niin näiden anti-imperialistien tekemä työ oli käytännöllisellä tavalla hyödyllistä (vaikka pienimuotoista).

Chiapasissa myös 'ihmisoikeustarkkailijat' ovat osallistuneet yhteisöjen työhön sen sijaan että olisivat vain hengailleet odottamassa seuraavaa sotilaallista hyökkäystä. Tämän kirjoittamisen aikaan samanlaista työtä tehdään myös Palestiinassa, jossa israelilaiset ja kansainväliset aktivistit poimivat oliiveja etulinjan palestiinalaiskylissä. Tämä on reaktio siihen, että sionistiset uudisasukkaat ja armeija ovat ampuneet suojattomissa paikoissa satoa korjanneita palestiinalaisia. Vaikka olen sijoittanut maatyöt ei-spesialistisen työn otsikon alle, olisi tyhmää aliarvioida maatöihin liittyvää taitoa ja työtä. Ystävät ovat huomanneet yllättyneenä olevansa paljon heiveröisempiä verrattuna paljon vanhempiin zapatisti-viljelijöihin. Jopa ne, joilla on kokemusta maanviljelystä, pitävät päivää vaativana. Mutta työ on kaikkien mielestä todennäköisesti palkitsevaa, ja työn tekeminen yhdessä toisten kanssa voi olla paras tapa oppia todella tuntemaan heidät.

Isäntänä toimiminen enemmistömaailman radikaaleille
Enemmistömaailman radikaaleja saattaa monista eri syistä (turvallisuus, opiskelu, talous, toiminnan järjestäminen) ilmestyä kapitalismin keskusmaihin. Yleensä he liittyvät jo olemassaoleviin radikaalien maanpakolaisten yhteisöihin, (ks. 'Maahanmuuttajayhteisöt Roomassa' alla), mutta joillekin ei välttämättä ole yhteisöä johon liittyä. Näissä tapauksissa on meidän vastuullamme toimia hyvinä isäntinä.

Tänne saapuminen saattaa olla hyvin hämmentävää, ja voimmekin auttaa yksinkertaisesti vain tutustuttamalla heitä uusiin olosuhteisiin. On myös joitain perustarpeita kuten käteinen, ruoka ja majoitus - joista kaikki saattavat olla yksinäisten radikaalien ulottumattomilla. Valtion sorron käydessä yhä ankarammaksi vähävaraisia maahanmuuttajia kohtaan, nousevat nämä perustarpeet yhä tärkeämpään osaan. Jos he ovat täällä laillisesti, he tarvitsevat todennäköisesti apua viisumien ja matkajärjestelyjen kanssa.

Vierailunsa tarkoituksesta ja kestosta riippuen he saattavat haluta joko auttaa projekteissa joiden tavoitteena on tarjota apua täältä keskuksesta suoraan heidän väelleen, tai he saattavat haluta panna alulle perinteisiä solidaarisuuskampanjoita joihin kuuluu puhekiertueita, uutislehtiä jne. Heidän pitäisi saada itse ehdottaa miten me voimme auttaa, sen sijaan että me olettaisimme etukäteen mikä on hyödyllistä.³ Voimme olla avuksi myös tarjoamalla monenlaista tietoa - poliittisesta tekniseen.

Voimme virittää yhteyksiä heidän ja muiden samoilla seuduilla asuvien, vastaaviin ryhmiin kuuluvien välille. On ironista, että monet enemmistömaailman ryhmät kohtaavat toisensa ensi kerran juuri keskuksessa. Kulkuyhteyksien heikkous ja valtion sortotoimet voivat olla kotona suuria esteitä liikkeiden väliselle ja kansainväliselle keskustelulle.

Tulee mieleen äskettäinen esimerkki. Vaikka itätimorilaisilla ja länsipapualaisilla on yhteinen vihollinen (Indonesian valtio erityisesti ja kapitalistinen järjestelmä yleensä), on kommunikaatio niiden välillä ollut vähäistä.⁴ Uusi yhteydenpito näiden kahden liikkeen välillä sai osaltaan alkunsa, kun yhteiset ystävät esittelivät molemmista paikoista kotoisin olevia ihmisiä toisilleen Britannian EF!:n talvitapaamisessa.

Nämä ovat eriskummallisia mutta tavallisia tapahtumia historiassa - 1900-luvun kolonialismin vastaisen aallon aikana monien eri maiden militantit tapasivat ensi kerran juuri keskuksessa. Monien hajautettujen, vapaudellisten 'internationaalien' (People's Global Action, Via Campesina, International Anarchist Federation, EF!, International Workers Association ja monet radikaalit globaalit internetverkostot) äskettäinen kasvu helpottaa kommunikaatiota enemmistömaailman radikaalien (ja tietenkin meidän täällä keskuksessa) kesken. Meidän pieni roolimme liikkeiden välisen kommunikaation mahdollistajana saattaa siis pienentyä, mutta tuskin silti katoaa kokonaan.

Turvallisuuteen liittyviä asioita on pohdittava vakavasti ulkomaalaista radikaalia majoitettaessa. Valtio(i)lla jota heidän ryhmänsä vastustaa kotona, on täällä todennäköisesti lähetystö ja agentteja. Se, saavatko heidän vihollisensa selville keitä he ovat ja mitä he ovat touhuilleet, voi olla elämän ja kuoleman, vapauden ja vankeuden kysymys heidän palatessaan takaisin kotimaahansa. Monissa tapauksissa valtiot jakavat tiedustelutietoa keskenään, joten kyse ei ole vain vieraan valtion vaan myös paikallisen valtion huomion välttelemisestä.

Enemmistömaailman aktivistien isäntänä toimiminen ei ole pelkästään velvollisuutemme - se voi olla äärettömän palkitsevaa ja avartavaa.

Vankien tukeminen
Kirjeiden kirjoittaminen ytimen ulkopuolella istuville vangeille on yksi helpoimmista - ja todellisimmista - tavoista auttaa kaukana kamppailevia siskoja ja veljiä. Amnesty International harvemmin tukee niitä jotka ovat joutuneet vankilaan todella vastustettuaan jotain, sen sijaan että olisivat vain sanoneet jotain. On siis meistä kiinni tukea vapauden ja ympäristön puolesta toimineita sabotöörejä, mellakoijia, sissejä, aktivisteja ja heimosotureita. Anarkistisen Mustan Ristin ryhmät ovat tehneet erinomaista työtä, mutta sitä ei pitäisi jättää yksin heille. Kirje kaukaisesta maasta voi piristää vangin päivää ja muistuttaa vartijoita siitä että heitä pidetään silmällä.

ChiapasLink sai zapatistien vankijärjestöltä viestin vastauksena kirjekampanjaansa. José, autonomisesta pitäjästä nimeltä '17.marraskuuta', kirjoitti: "Mielialat olivat olleet todella matalalla äskettäisen pidätysaallon vuoksi. Olimme masentuneita. Kirjeet Englannista nostattivat mielialaa ja saivat meidät tuntemaan ettemme ole yksin. Haluamme sanoa teille kiitos.

Solidaarisuustoiminta

Vuosien ajan olemme barrikoineet itsemme yhtiöiden toimistoihin, häirinneet yhtiökokouksia, sulkeneet huoltoasemia ja menneet johtajien kotien luokse. Nämä ovat kaikki jatkamisen arvoisia, mutta haittaavatko ne tehokkaasti järjestelmää vai vastustavatko ne sitä lähinnä symbolisesti? Katsotaan ensin, mitä olemme tähän mennessä tehneet.

Solidaarisuustoiminnallamme on yleensä ollut kolme päämäärää:

a) Nostattaa henkeä: Kun kuulee, että ihmiset jossain kaukana välittävät sinusta ja tarttuvat toimeen, vaikka miten pieneen, se voi todella nostaa henkeä.

b) Hyökkääjien häirintä: Maailmaa hajalle repivät toimijat perääntyvät yksittäisistä hyökkäyksistä vain, jos heidän hyvinvointinsa tai taloudelliset voittonsa ovat uhattuina.

c) Kamppailujen paljastaminen: Toiminta lisää tietoisuutta sekä kyseessä olevasta yksittäisestä kamppailusta että globaalista kamppailusta yleensä. Tämä auttaa meitä täällä, ja joissain tapauksissa saa aikaan suoraa apua 'sinne kauas'.

Jotkut viime vuosikymmenen solidaarisuustoimet ovat vaatineet yksityiskohtaista suunnittelua, kuten Shell-Mexin toimiston valtaus.⁵ Toisiin, kuten Nigerian suurlähetystön ikkunoiden hajottamiseen kirkkaassa päivänvalossa, tarvittiin vain parikymmentä rohkeaa ihmistä.

Näillä iskuilla voi joskus olla suurikin vaikutus. Yksi toimiston valtaus johti sisäiseen raporttiin, jossa todettiin että iskut lokaavat yhtiön julkisuuskuvaa ja yritysetiikkaa. Kun iso joukko meikäläisiä oli blokkaamassa Shellin huoltoasemia eri puolilla maata, vaikutti yritys totta puhuen sittenkin aika mitättömältä. Toisinaan saatoimme sulkea huoltoaseman muutamaksi tunniksi tai jopa puoleksi päiväksi, joskus koordinoidusti ympäri maata, mutta oliko sillä mitään vaikutusta? Yllättävä vastaus on kyllä!

Kun Nigerian valtio/Shell teloittivat Ken Saro-Wiwan, hänen 21 'rikostoveriaan' virui vankilassa odottamassa samaa kohtaloa. Vastoin odotuksia vangit vapautettiin kuukausien kärsimisen jälkeen. Päästyään pois telkien takaa he kirjoittivat kirjeen tukijoilleen Britanniassa. Kirjeessä kiitettiin jokaista tuesta ja mainittiin erityisesti huoltoasemien blokkaukset tärkeänä syynä heidän selviytymiselleen.

Shell-kampanja keräsi höyryä vuosien ajan ja sai Kenin teloituksen jälkeen taakseen merkittävää valtavirran tukea (josta vain pieni osa oli muodoltaan todella vaikuttavaa). Se oli poikkeuksellista, muttei onneksi ainoa poikkeus.

Useimmiten toimintamme voima syntyy jatkuvuudesta, siitä että kohteisiin isketään yhä uudelleen. Ulkomaisten kriisien aikaan yksittäisetkin iskut voivat kuitenkin olla hyödyllisiä. Tuore hauska esimerkki oli, kun 'Ne ärsyttävät kakarat' valtasivat Argentiinan suurlähetystön, vetivät alas sen lipun ja nostivat salkoon punamustan. Sillä ei ole mitään merkitystä Argentiinan kaduilla, mutta kuva siitä on kulkenut halki maailman lehdissä ja netissä. Se sai Argentiinan anarkot todella iloiselle mielelle ja nostatti heidän henkeään.

Muut solidaarisuustoimet, etenkin zapatistien rinnalla tehdyt, ovat enemmän tai vähemmän onnistuneet nostattamaan henkeä, häiritsemään hyökkääjiä ja paljastamaan kamppailuja. Luulen, että lukumääriimme nähden meidän solidaarisuustoimintamme on viime vuosikymmenellä onnistunut huomattavan hyvin näissä tavoitteissaan. Voidaan kuitenkin sanoa, että joskus käytämme enemmistömaailman kamppailuja käsikirjoituksina joiden avulla voimme näytellä omaa politiikkaamme.

Pilvet kertyvät?

Ylläkuvatun kaltaisten solidaarisuustoimien tulisi jatkua, mutta myönnetään pois - ne tuskin todella haittaavat järjestelmää, vaan vastustavat sitä symbolisesti. Symbolismissa on paljon voimaa - mutta ei yhtä paljon kuin voimankäytössä.

Vuonna 1997 brittiläisen RTZ-kaivosjätin puolesta toiminut brittiläis/etelä-afrikkalainen palkkasotilasryhmä suunnitteli Lontoon toimistossaan Kings Roadilla kapinallisten hallussaan pitämän alueen polttamista maan tasalle. Vastarinnan ydinalueen mattopommitusta. Helikopterien piti kylvää pommeja ja luoteja ystäviin, perheisiin ja metsiin. Myrkkyjä. Tulta. Verta.

Palkkasotilaat olisivat rikastuneet ja murhattu maa olisi ollut jälleen hallinnassa - valmis kaivostoimintaa varten. Onneksi kansannousu PUG:ssä romutti tämän suunnitelman viime hetkellä ja pakotti palkkasoturit ulos maasta.

Kuvittele jos niin ei olisikaan käynyt, ja ajattele olevasi jonkun itseään 'ekologisena vallankumouksellisena' pitävän kengissä Bougainvillessä, katselemassa Jaban jokilaaksosta tuhansien kilometrien päähän Lontoon kaduille. Mitä tekisit jos voisit olla Kings Roadilla Lontoossa, sen sijaan että olisit Tyynenmeren alueen viidakossa odottamassa kuolemaa? Levittäisit bannerin? Huutaisit joillekin ihmisille? Valtaisit toimiston?

Jos sellainen tilanne syntyisi jälleen, ja niin tulee käymään, niin miten meidän piirimme vastaavat? Samaan aikaan kun brittiläiset palkkasoturit PUG:ssa valmistelivat teurastusta Bougainvillessä, kreikkalaiset ja italialaiset joukot olivat kukistamassa Albanian kapinaa. Länsi-Euroopan joukkoja tullaan todennäköisesti käyttämään yhä useammin enemmistömaailman vallankumousten kukistamiseen. Suoraa toimintaa on käytettävä pääoman aseellisten siipien toiminnan vaikeuttamiseksi, kun ne kurottautuvat nitistämään ekologisia ja vapaudellisia kapinoita. Me olemme siellä missä ne pitävät perustukikohtiaan. Me olemme siellä missä aseet valmistetaan. Koska me olemme pedon sydämessä, voi pienellä intensiivisellä toiminnalla olla suhteettoman suuri vaikutus.

On paikallaan katsoa hieman, millaisia solidaarisuusyrityksiä aiemmat radikaalit kapitalismin keskuksessa tekivät.

1960- ja 70-luvuilla länsimainen solidaarisuus Vietnamin taistelun⁶ rinnalla sai monia muotoja, joista useimmat olivat varsin hyödyttömiä. Kuten eräs American Indian Movementin jäsen sanoi: "Kynttilöiden polttaminen ja kaduilla käveleminen eivät ole 'solidaarista toimintaa' niiden rinnalla jotka ovat osallisina aseellisessa taistelussa."⁷ Joillain harvoilla iskuilla oli kuitenkin todellista vaikutusta. Saksalainen vasemmistolainen kaupunkisissiryhmä, Punainen armeijakunta, hyökkäsi monia USA:n armeijan kohteita vastaan. Eräs sen onnistuneimmista iskuista oli mittava hyökkäys USA:n tärkeään tukikohtaan, josta käsin organisoitiin Vietnamin miinoitusta. Valtameren takana Weather Underground asetti pommin Ilmavoimien siipeen Pentagonissa. Sitä seurannut tulva kaatoi USA:n armeijan globaalin kommunikaatiojärjestelmän keskustietokoneen. Näillä kahdella iskulla oli todellinen vaikutus. 'Tuomalla sodan kotiin' ne liittyivät suoraan osaksi Vietnamin viidakoissa käytävää taistelua ja olivat osaltaan lamauttamassa USA:n taistelutahtoa. Se, että molempien iskujen juuret olivat 'epätoivon politiikassa' (joka nousi Vietnamiin järjestetystä apokalypsistä ja 'emämaan radikaalien' itseään rauhoittavasta, rasistisesta luonteesta ja harhakuvitelmista), ei vähentänyt niiden vaikutusta tukena kapinalle ytimen ulkopuolella, se vähensi ainoastaan iskut tehneiden järjestöjen kykyä selviytyä.

Useimmilla 60-70-lukujen eurooppalaisilla sissijärjestöillä oli kielteinen vaikutus vallankumouksen kehittymiseen kotimaissaan. Irlantilaisten tasavaltalaisuudella ja baskiseparatismilla (Euroopan pitkäkestoisimmat aseelliset kamppailut) oli molemmilla juurensa kapinoivissa yhteisöissä. Eurooppalaisen uusvasemmiston sissiryhmät sen sijaan (poikkeuksena Italia) olivat lähinnä keskiluokkaisten opiskelijaradikaalien projekti, jolla ei ollut juurikaan sosiaalista 'perustaa'. Kun ne pitivät itseään usein etujoukkona joka johdattaisi työväenluokan voittoon, niistä tuli itsetuhoisia klikkejä jotka luultavasti jopa taannuttivat vallankumouksen rakentamista omissa maissaan.

Tämä ei kuitenkaan vähennä sen arvoa, että jotkut heidän toimistaan olivat erittäin tehokkaita sodan aikana suoritettuja 'neljännen kolonnan operaatioita'. Kun kapitalismin ytimessä ei käyty mitään yleistä kamppailua, nämä radikaalit joutuivat tekemään valinnan. He päättivät käytännössä loikata. Kun muut uusvasemmiston ryhmät uppoutuivat vallankumousta kotimaassa rakentavaan (enimmäkseen tuloksettomaan) toimintaan (kuten ammattiliittojen tukemiseen), niin Weather Underground keskittyi 'globaaliin kamppailuun'. Heidän (hämmästyttävän ylimielinen) asenteensa muuta maataan kohtaan kiteytyi hyvin siihen, miten he reagoivat vastustavien vasemmistoryhmien iskulauseeseen 'Palvele kansaa'. Weather vastasi että he "taistelisivat kansaa vastaan, jos se edistäisi kansainvälistä vallankumousta."⁸

Kysymys ei ole siitä onko 'etujoukkona seikkailu' tapa nostattaa vallankumosta kotimaassa (ei se ole), vaan ovatko mahdolliset hyödyt muualla tapahtuville vallankumouksille suuremmat kuin ne negatiiviset vaikutukset joita sillä on yhteiskunnalliseen kehitykseen kotimaassa.

Jossain mielessä tämä on aika typerä, mutta silti todellinen kysymys, joka nousee 'globaaliin kamppailuun' luonnostaan liittyvistä ristiriidoista. Kaikki riippuu siitä miten arvioi vallankumouksellisen kehityksen mahdollisuuksia keskuksessa juuri tällä hetkellä - ja poliittisten aktivistien suhteita sellaisiin mahdollisuuksiin, jos niitä on olemassa - sekä vallankumousta kehittävien / kapitalismin laajenemista vastustavien kamppailujen mahdollisuuksia enemmistömaailmassa.

Jos tulisimme siihen johtopäätökseen, että emme liikkeenä ole etenemässä mihinkään, ja olisimme kuitenkin asemassa jossa voisimme joko: a) merkittävästi auttaa toisaalla käytävää samanhenkistä kamppailua jolla on parempi mahdollisuus menestyä, tai b) merkittävästi vähentää väkivallan määrää vereen hukkuvia ystäviä kohtaan; mitä tekisimme?

Mikä tahansa todella tehokas isku saattaisi saada aikaan sellaisen repression tason josta piirimme eivät yksinkertaisesti selviäisi. Mutta jos merkittävään toimintaan ei ryhdytä vain siitä syystä että vältyttäisi henkilökohtaisilta vaikeuksilta (eikä mistään oikeasti strategisesta syystä) niin syyllistymme 'edistysmielisinä esiintymiseen' vaikka samaan aikaan sopeudumme vallan alaisuuteen. Tässä on paikallaan toistaa hyvin tunnettu lainaus eräältä Mustalta pantterilta, Assata Shakurilta. Vuonna 1984 hän sanoi:

"Jokaisella, joka väittää vastustavansa sortoa, on henkilökohtainen velvollisuus vastustaa sortajaa kaikin käytössään olevin keinoin. Olla ryhtymättä fyysiseen vastarintaan, aseelliseen vastarintaan sortoa kohtaan, on yhtä kuin palvella sortajan etuja; ei enempää, ei vähempää. Sääntöön ei ole poikkeusta, ei helppoa tietä ulos..."

Itseasiassa kysymys ei koske pelkästään 'aseellista vastarintaa'.⁹ Jos 'väkivallaton toiminta' on todella vaikuttavaa (ei vain symbolista), myös se johtaa ankaraan repressioon. Tällä hetkellä joukko eläinten vapauttajia istuu vankilassa seurauksena tuhopolttoaallosta, jota ALF:n mediaedustaja pitäisi aivan oikein 'väkivallattomana'. Jokaista iskujen aaltoa seurannut repressio on ollut huomattavaa. Voisimme olla varmoja vähintään samanlaisesta repressiosta jos ekologiset piirit joskus valitsisivat joidenkin menneiden solidaarisuusliikkeiden tien.

Sissiliikkeet tuhosi valtion repressio ja niiden sisäinen dynamiikka. Vankila ja kuolema koituivat monien edeltäjiemme kohtaloksi. Minä en omasta puolestani halua tehdä seuraa heille, mutta on tärkeää tarkastella heidän tarinoitaan ja miettiä vakavasti näitä asioita. Valitettavasti on sanottava, että kaupunkisissit eivät monella tavalla koskaan päässeet kunnolla irti siitä symbolisen politiikan maaperästä jolla he olivat kasvaneet. Kun katsotaan heidän valitsemiaan kohteita, nähdään kerta toisensa jälkeen globaalisti merkityksettömiä armeijan tukikohtia, värväystoimistoja ja sellaisia. Vaikka heidän iskunsa olivat hyvin suoria, niin joitain poikkeuksia lukuunottamatta ne osuivat varsin harvoin hyvin kohteeseen. Suurin osa aseellisesta toiminnasta oli suhteellisen pienimuotoista, ja tietenkin armeijat on suunniteltu ylläpitämään joukkokuolemaa ja tuhoa, sekä selviytymään sen keskellä. Tärkeisiin asetehtaisiin kohdistuneilla hyökkäyksillä olisi esimerkiksi ollut paljon suurempi vaikutus paikan päällä Vietnamissa.

On monia kysymyksiä, jotka koskevat strategiaa, rasismia, symbolismia, väkivaltaa, uhrautumisen luonnetta ja meidän asemaamme orjuuden globaalissa pyramidissa. Näitä on käytävä mielessään huolellisesti läpi, välttämällä koko ajan sekä väkivallan kulttia että passiivisuuden sisäistämistä.

Maahanmuuttajayhteisöt 'Roomassa'

Monet pitivät vuonna 2000 hyväksyttyä terrorismilakia 'suoran toiminnan skeneen' kohdistuvan valvonnan kiristämisenä. Joitan sen valtuuksista tullaankin todennäköisesti käyttämään meitä vastaan, mutta uuden lainsäädännön kohteina me olemme toisarvoisia. Tärkeimmät kohteet ovat epäilemättä Irlannin tasavaltalaiset sekä maahanmuuttajayhteisöt. Vastikään kielletyt järjestöt ovat lähes kaikki enemmistömaailman järjestöjen brittisiipiä - lähinnä kommunisteja tai islamisteja. Tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä - valtiot ovat aina olleet huolissaan siitä, että maahanmuuttajayhteisöistä nousee 'sisäisiä vihollisia'.¹⁰

Viime vuosisadalle asti Läntisen vallan instituutiot ja henkilöt olivat pääosin heidän murhaamiensa kaukaisten kansojen tavoittamattomissa. Kansainvälisen matkustuksen kasvun ja kapitalismin keskusmaihin suuntautuneen maahanmuuton lisääntymisen myötä tilanne on muuttunut. [Tämä kappale kirjoitettiin ennen Pentagoniin ja WTC:hen kohdistuneita iskuja - käsittelen näitä alla olevassa laatikossa.] Jotkut näistä järjestöistä ovat lähettäneet taistelijoita enemmistömaailman taisteluihin ja tehneet iskuja keskuksessa. Me olemme ehkä lähettäneet jalkapalloilijoita Chiapasiin¹¹, mutta islamistit ovat lähettäneet sissejä Jemeniin. Ei siis ole yllättävää ketkä joutuivat kiellettyjen listalle.

Olivatpa kyseessä sitten islamistit tai kommunistit, ei meillä pitäisi olla mitään harhaluuloja näiden ryhmien autoritaarisesta luonteesta. On aika epätodennäköistä, että anarko-ateistityypeillä olisi mitään yhteistä asiaa minkään uskontokunnan sekopäiden kanssa, mutta usein kuullaan kutsuja rakentaa 'anti-imperialistista yhtenäisyyttä' maahanmuuttajayhteisöjen kommareiden kanssa.

Paras esimerkki vasemmistolaisesta maahanmuuttajayhteisöstä ovat kurdit. Kurdiryhmät täällä Britanniassa pitävät suoria yhteyksiä omiin järjestöihinsä sekä kotona että muualla Euroopassa. Kurdien työväenpuolueen (PKK) johtajan oikeudenkäynnistä seuranneet mielenosoitukset, valtaukset ja itsemurhapoltot Lontoossa - ja kautta koko kurdi-diasporan - olivat pitkälle koordinoituja. Kurdit ovat olleet hyvin aktiivisia esimerkiksi Liverpoolin satamatyöläisten ja muiden vastaavien kamppailujen tukemisessa - marsseihin osallistumalla ja rahaa keräämällä. He ovat ilmestyneet joukolla kahteen asekauppiaiden saartoon, ja he olivat yksi valmistautuneimmista porukoista vappuna 2000 Lontoossa. Saksassa kurdiväestö on paljon suurempi, ja vaikka PKK on ollut kielletty jo vuosia, ovat hyökkäykset turkkilaisia kohteita vastaan jatkuneet. Itse asiassa PKK on yksi suurimmista vasemmistolaisista järjestöistä Saksassa.

Toinen hyvä esimerkki ovat palestiinalaiset. Vuonna 1970 nähtiin keskuksessa palestiinalaisten järjestöjen (lähinnä PFLP) iskuja heidän kamppailuunsa liittyviin kohteisiin. Vaikka palestiinalaisten tekemät hyökkäykset Lännessä ovat vähentyneet, tapahtuu purkauksia vielä varsin säännöllisesti. Tätä kirjoittaessani kaksi palestiinalaista istuu vankilassa pommi-iskuista Lontoossa 1994.¹²

---

11.9.2001

Sanon pari sanaa 'S11'sta. Sain kuulla hyökkäyksistä Pentagonia ja WTC:tä vastaan innostuneelta koulupojalta vietettyäni suurimman osan upeasta aurinkoisesta päivästä ihan eri maailmassa, keräämässä papuja puutarhapalstalla. Kuten bin Ladenin CIA-taustasta käy selvästi ilmi, tässä tulivat, käyttääkseni Malcolm X:n sanoja Kennedyn murhasta, USA:n kanat kotiin yöpuulle.

Maailma on jakautunut luokkiin ja tulvillaan uskonnollista idiotismia. Niin kauan kuin näin on, sota kaikkine kauhuineen kohtaa ihmisiä kaikkialla. S11 oli kauhea tapaus, mutta yli 4000 kuollutta on pientä verrattuna niihin, jotka laitetaan teollisuuden, saastumisen, pakkolunastusten jne. kaasukammioihin. Vaikka monien hysteerinen reaktio näihin tapahtumiin onkin ymmärrettävä, se tuntuu aika tympäisevältä kun otetaan huomioon, etteivät taloudellisen voitontekemisen ja vallitsevan hierarkian joka päivä aiheuttamat tuhannet kuolemat herätä samanlaisia reaktioita.

S11:lla on monia vaikutuksia, mutta mainitsen vain pari. Ensinnäkin USA:n radikaalien vankien olot käyvät sen johdosta ankarammiksi. He tarvitsevat tukeamme. Toiseksi, sanoin yllä että enemmistömaailman militantit lisäävät hyökkäyksiään keskuksessa - globaalin yhteiskunnan luonteen muutoksesta johtuen. Rooman ryöstivät armeijat, jotka tunkeutuivat Roomaan käyttämällä hyväkseen sen itse rakentamia teitä. Kun kirjoitin tämän kappaleen, en ajatellut mitään yhtä dramaattista kuin S11. Ei ole oikeastaan yllättävää, että iskun toteuttivat uskonnolliset sekopäät, kun otetaan huomioon se mitä sanon myöhemmin kappaleessa 'Ei ruusuista kuvaa'. S11 oli ensimmäinen enemmistömaailman militanttien isku tuossa mittakaavassa, ja se on vasta ensimmäinen. Kaikkialla maailman hökkelikylissä ja slummeissa teinit, joilla ei ole mitään tulevaisuutta, miettivät mitä voikaan saada aikaan parilla mattoveitsellä - ei edes puukkoa tarvita, helvetti sentään! Ensimmäisen ydinpommin räjäyttäneen Los Alamosin labratiimin eräs jäsen sanoi, ettei siinä ollut mitään salamyhkäistä mikä olisi estänyt muita tekemästä samaa. Salaisuus oli siinä että se voidaan tehdä. S11 osoitti mitä voidaan tehdä. Leviathanin orjien kuohunta on vasta alkanut.

Tuhansien siviilien massamurha Dresdenissä, jonka Britannian Kuninkaalliset ilmavoimat tekivät toisessa maailmansodassa palopommeilla, oikeutettiin sanomalla, että ne jotka tekevät töitä Natsien sotakoneiston tehtaissa ovat sotilaskohteita aivan samalla tavalla kuin rintamasotilaat. Sotaa seuranneessa anti-imperialistisessa aallossa algerialaiset sissit torjuivat tämän ajattelutavan, kun he hylkäsivät suunnitelman lentää kaapatulla lentokoneella päin Pariisia. Toisilleen uskollisina vastapuolina 50 vuotta toimineiden kommunismin ja kapitalismin kauhut ovat johtaneet nyt siihen, että koraaniin eksyneet arabi-'anti-imperialistit' hyväksyvät Bomber Harrisin logiikan.

Ajatusten herättäjänä suosittelen kirjaa Some People Push Back: On the Justice of Roosting Chickens, jonka on kirjoittanut American Indian Movementin aktivisti Ward Churchill.

Ei sotaa kansojen välillä.

Ei rauhaa luokkien välillä.

---

Näyttäisi siltä, että on hyviä syitä toimia yhdessä näiden yhteisöjen kanssa, mutta Kurdien tapaus nostaa kuitenkin tärkeitä kysymyksiä joita voi pohtia yleisemminkin. PKK sekä sen eri haarat ja kilpailijat ovat enimmäkseen stalinistisia puolueita, joiden poliittiset tavoitteet ovat täydellisessä ristiriidassa vapauden ja ekologian kanssa. Tämä voi johtaa vakaviin ongelmiin - niin täällä kuin Kurdistanissakin.

Pari vuotta sitten kurdilaisen stalinistilahkon jäsenet uhkailivat London 5th of May Groupin (maanpaossa olevien turkkilaisten ja kurdien anarkistiryhmän) jäseniä. Turkissa sama lahko oli murhannut kaksi anarkistia, toisen kadulla ja toisen vankilassa. Ironisesti samaisen lahkon brittisiipi pyysi solidaarisuutta PKK-vangeille heidän taistelussaan eristyssellejä vastaan.

Samoihin aikoihin Parliament Squarella liehui Turkin stalinistipuolueiden lippuja 'meidän' vappunamme 2000. Jos niitä olisivat kantaneet valkoihoiset englantilaiset, olen varma että meidän porukat olisivat pakottaneet ne alas. Nämä autoritaarisen sosialismin tunnukset ovat menneiden, nykyisten ja tulevien vapaudellisten ihmisten hautakiviä. Miltä meistä tuntuisi jos turkkilaiset anarkistit marssisivat sellaisen jengin lippujen rinnalla, joka olisi teloittanut jonkun meistä?

Vaikka 'anti-imperialistinen yhtenäisyys' vaikuttaakin puoleensavetävältä, se voi olla pahempaa kuin vain tyhjää. Se voi tarkoittaa yhtenäisyyttä uusien valtakuntien papistojen kanssa. Aito vastarinta Valtakuntaa vastaan edellyttää, että valitsemme tarkoin minkä yhteisöjen ja järjestöjen kanssa teemme yhteistyötä.

Tämä ei tarkoita, etteikö meidän pitäisi osallistua kamppailuun ankarasti vastustamiemme ryhmien rinnalla. Olisi ollut naurettavaa jos emme olisi Liverpoolin satamatyöläisten marssin aikana osallistuneet mielenosoitukseen siksi, että siihen osallistui myös joukko kurdi-stalinisteja - jotka olivat siellä osana innostavaa ja aitoa luokkasolidaarisuutta. (Yhtä naurettavaa kuin olisi kieltäytyä vaikkapa ottamasta osaa Newburyn ohitustien protestiin, koska teollisuudelle myönteinen Maan ystävät oli mukana.) Tällaiset väistämättömät ristiriidat liittyvät kuitenkin lähinnä vallankumouksen edistämiseen kotimaassa (Tehtävä I). Tässä meitä kiinnostaa kapinan tukeminen keskuksen ulkopuolella (Tehtävä IV).

Vaikka vallankumouksellisen kamppailun dynamiikka saattaa ratkaista meidän puolestamme sen, keiden kanssa joudumme samaan kelkkaan, voimme silti päättää itse ketä aktiivisesti tuemme. Tarkoitan siis toimintaa, rahaa, resurssien jakamista ja solidaarisuutta. Se, että antaa täällä tukea järjestöille jotka vastustavat kotimaissaan vapaudellisia suuntauksia (puhumattakaan ihmisten ja planeetan eduista!), on huonompi vaihtoehto kuin olla tekemättä mitään.

Marxilaiset autoritaariset ideologiat, jotka tekevät kuolemaa kaikkialla keskuksessa, ovat pysyneet voimissaan sen ulkopuolella. Radikaalit maahanmuuttajayhteisöt heijastelevat kotoperäistä poliittista kulttuuriaan, mutta monissa näistä yhteisöistä on kuitenkin vapaudellisia ja teollisuuden vastaisia ryhmiä ja yksilöitä. On meistä kiinni etsiä heidät ja selvittää miten voimme auttaa heidän väkeään ja maataan.

---

Maalaisrahvas ja siirtymäluokka



Ei ole mitenkään yllättävää, että valtaosa Maailmanvaltakunnan vastustuksesta nousee siellä, missä valtaosa sen alaisista ja orjista elää - hupaisasti nimetyssä 'kolmannessa maailmassa'. Tämän toteaminen ei tarkoita luokkataistelun todellisuuden kiistämistä kapitalismin keskusmaissa, vaan yksinkertaisesti matematiikan ja maantieteen lainalaisuuksien hyväksymistä. Kolmas maailmahan on kuitenkin suurin osa maailmasta.

Enemmistömaailmassa globaali eliitti tapaa luokkavihollisia jotka he ovat jo ajat sitten kukistaneet teollistetussa Lännessä - maalaisrahvaan ja siirtymäluokan. Nämä kaksi luokkaa ovat tärkein inhimillinen este eliitin laajentumiselle ja vakiintumiselle planeetan valtaosassa.

Lähes puolet maailman väestöstä elää kaupunkien ulkopuolella. Näistä sadat miljoonat ovat tuskin lainkaan pääoman tosiasiallisen vallan alaisia. Maalaisrahvaana heillä on yhä suhteellisen suuri autonomia, eikä pääoma ole vielä kokonaan (tai jopa lainkaan) liittänyt heitä piiriinsä. Jotta pääoman todellinen herruus voisi laajeta, tuo autonomia on tuhottava. Heidät itsensä ja maa jolla he elävät on muutettava tavaramuotoon; heidän maansa on muutettava 'luonnonvaroiksi' ja heidät itsensä palkkaorjiksi.

Eri puolilla enemmistömaailmaa jatkuva luokkataistelu yhtäältä metsäyhtiöiden, maatalousbisneksen, öljy-yhtiöiden, paikallisten isäntien ja valtion, toisaalta maalaisrahvaan ja heimoväen välillä, on itseasiassa rajasota globaalin talouden ja maayhteisön välillä. Se on rajasota jota rahakkaat ovat suureksi osaksi voittamassa, huolimatta raskaasta vastarinnasta josta vastaavat niinkin erilaiset ryhmät kuin Intian viljelijät, Nigerian jokisuistojen yhteisöt, zapatistit Meksikossa ja Papuan heimot. Ihmiset eivät tietenkään heti alistu vallalle ja hyväksy asemaansa palkkaorjina. Kautta 'kehittyvän' maailman (paljon kertova ilmaisu) kaupunkien uudet asukkaat taistelevat vastaan.

Voisi luulla, että länsimaiset radikaalit suuntautuisivat 'kolmannen maailman' kamppailuihin nykyisen luokka-asemansa johdosta, ja siitä syystä että meidän yhteinen menneisyytemme on heidän yhteistä nykyisyyttään. Valitettavasti monien kommunistien, liberaalien, vihreiden ja anarkistien näkemykset ovat vielä epäselviä, marxismin harhaanjohtavien mytologioiden sumentamia. Joskus näyttää siltä kuin olisi ylittämätön kahtiajako niiden välillä, jotka ajattelevat että yhteiskunnallinen muutos voi nousta vain kapitalismin ydinmaista, ja niiden, jotka uskovat että taistelu käydään 'kolmannessa maailmassa'. Tämä on tosiasiassa virheellinen kahtiajako, ja molemmat puolet saavat typerät käsikirjoituksensa vasemmistolta.

Yhtäältä 'kolmasmaailmalaiset' ovat tukeneet kaikenlaisia autoritaarisia murhajengejä ja hallituksia naurettavilla perusteilla, kuten 'sorrettujen nationalismi on erilaista kuin sortajan nationalismi'. (Israelin valtion tapa kohdella palestiinalaisia tai Etiopian hyökkäykset Eritreaa vastaan ovat vain kaksi esimerkkiä siitä, miten sorrettujen nationalismista tulee sortajan nationalismia; näihin viittaaminen alkaa jo vähitellen olla pelkkä latteus). Kukaan jotain tällaista väittävä ei mitenkään voi olla anarkisti, ja historian tässä vaiheessa tällaisten väitteiden pitäisi herättää vain naurua. Leninin hullunkurisesti päälaelleen käännetyllä anti-imperialismilla on paljon tilillään. 'Mitäpä nyt muutamasta massamurhasta tovereiden kesken'-suuntauksen edustajat ovat kuvottavassa käänteessä usein ensimmäisenä tuomitsemassa vähäisimmänkään vallankumouksellisen väkivallan Lännessä - "On ihan okei jos neekerit ja kinuskit kaukaisissa maissa tappavat toisiaan vallankumouksen pyörteissä, mutta älä heittele kiviä valkoista englantilaista poliisia kohti - hekin ovat ihmisiä!"

Toisaalta marxilainen dogma, jonka mukaan 'vallankumouksen subjekti' on täysin kehittynyt teollinen työväenluokka, on johtanut monet jättämään huomiotta enemmistömaailmassa laajassa mittakaavassa käytävän taistelun. Tämä on erittäin ironista ottaen huomioon, että Euroopan 'proletariaatin kunnianpäiviä', alkaen Ranskan kapinasta 1848 ja päättyen Espanjan vallankumouksen murskaamiseen, ajoi eteenpäin luokka, joka nykyään löytyy helpoiten kaikkialta enemmistömaailmasta, mutta joka on Lännessä yhteiskunnan marginaalissa. Toista kertaa tässä pamfletissa lainaan pitkähkön pätkän Bookchinin tärkeästä kirjasta The Spanish Anarchists:

"Kesäkuun barrikadeilla 1848 ei itseasiassa nähty teollista proletariaattia, 'Kurinalaista, yhtenäistä, ja kapitalistisen tuotantoprosessin järjestämää,' [Marx] vaan käsityöläisiä, kotityöläisiä, kaikenlaisia sekatyöläisiä ja palvelijoita, työtöntä kaupunkilais- ja maalaisköyhälistöä, jopa tavernanpitäjiä, tarjoilijoita ja prostituoituja - lyhyesti sanottuna ranskalaisen yhteiskunnan roskaväki... Nämä samat ainekset olivat lähes neljännesvuosisataa myöhemmin Pariisin kommuunin barrikadeilla. Juuri Ranskan teollistaminen Kommuunin jälkeen - ja sen myötä 'kypsyneen' perinnöllisen proletariaatin, 'kurinalaisen, yhtenäisen, ja kapitalistisen tuotantoprosessin järjestämän', synty - lopulta vaiensi Ranskan 'punaisen kukon' kiekumisen, joka oli kutsunut Euroopan vallankumoukseen 1800-luvulla. Jotakuinkin samaa voidaan sanoa myös Venäjän vuoden 1917 proletariaatista, joka oli niin tuoreeltaan värvätty maalta, että se oli kaikkea muuta kuin 'kypsynyt' työväenluokka."



"Suuria proletaarisia kapinoita, jotka näyttivät tarjoavan niin vastustamatonta tukea proletaarisen sosialismin ajatukselle, sai aikaan pääasiassa yhteiskunnallinen kerrostuma, joka ei elänyt sen paremmin teollisessa kuin kyläyhteiskunnassakaan, vaan näiden molempien jännittyneessä, lähes sähköisessä voimakentässä. Työväenluokkaisesta sosialismista ei tullut liki vuosisadan ajan kestänyttä vallankumouksellista voimaa siksi, että tehdasjärjestelmän myötä oli syntynyt hyvin organisoitu, vakiintunut, perinnöllinen työväenluokka, vaan itse proletarisoitumisen prosessin johdosta. Osattomaksi jätetyt viljelijät ja käsityöläiset siirtyivät pois hajoavasta esiteollisesta elämäntavasta ja ahdettiin standardisoituun, epäinhimillistävään ja mekaaniseen kaupunki- ja teollisuusympäristöön. Eivät yksin kylät ja pienet työpajat, eikä yksin tehdas, tehnyt heistä valmiita mitä rohkeimpaan toimintaan; pikemminkin heidät sai liikkeelle aiemman hajoaminen ja jälkimmäisen aiheuttama järkytys. Piittaamattomuuteen asti masentuneina, säädyttöminä hengeltään ja muutenkin, heistä tuli Pariisin Kommuunin, Pietarin neuvostojen ja Barcelonan CNT:n kannattajia."

"Proletariaatti oli entistä maalaisrahvasta ja taitavia käsityöläisiä, tai ehkä siitä asemasta juuri syrjäytetty sukupolvi, ja juuri tämä 'keskenkasvuisuus' tuotti sen eloisuuden, uppiniskaisuuden ja rohkeuden, jonka teollinen järjestelmä ja tehtaan hierarkia vaimensi heidän jälkeläisissään - 1940- ja 1950-lukujen perinnöllisessä proletariaatissa, luokassa joka ei tuntenut mitään muuta maailmaa kuin teollisen. Tälle luokalle ei ollut mitään jännitettä kaupungin ja maaseudun välillä, kaupungin sosiaalisen vierauden ja pienyhteisön yhteisen vastuuntunnon välillä, tehtaan standardisoitujen rytmien ja maan luonnollisten rytmien välillä. Tämän myöhemmän ajan proletariaatin perusoletukset rakentuivat sen ympärille, että tehdas on kelvollinen paikka tuottavalle toiminnalle, teollinen hierarkia on perusteltu teknisen auktoriteetin järjestelmä, ja ammattiliiton byrokratia tarpeellinen luokkakomennon rakenne. Proletaarisen sosialismin aikakausi päättyi vähitellen prosessissa, jonka myötä 'keskenkasvuisesta,' 'primitiivisenä' pidetystä proletariaatista tuli 'täysikasvuinen', 'kypsä' - lyhyesti sanottuna täysin proletarisoitu."¹⁵

Sadat miljoonat, enemmistömaailman kasvaviin metropoleihin ahdetut ihmiset huomaavat tänään olevansa osa tätä siirtymävaiheessa olevaa luokkaa, ansassa kylän ja kaupungin välisessä sähköistävässä voimakentässä. Kaupungissa he joutuvat epäinhimillisiin ja epätoivoisiin olosuhteisiin palkkaorjina. Heillä on muistissaan kylän yhteisöllisiä kokemuksia, joiden ansiosta he voivat kuvitella toisenlaisen todellisuuden, jonka he voisivat luoda. Jo pelkästään samassa luokka-asemassa olevien hökkelikylien/ghettojen nuorten määrissä heillä on valtavan yhteisen voiman mahdollisuus. Tämä on voimakas vallankumouksellinen sekoitus.

Monet enemmistömaailman kirjoittajat puhuvat tästä 'kylästä kaupungissa'. Slummeissa ja hökkelikylissä elävä vanha sukulaisuuden ja yhteisöllisen päätöksenteon järjestelmä auttaa yhä selviytymään vihamielisessä kapitalistisessa ympäristössä. Juuri näistä yhteisöistä nousevat massamittaiset maanvaltaajien liikkeet, kuten Maattomien liike (MST) Brasiliassa, jokta haastavat kaupunkien herrat ja maaseudun latifundiat.

Tämä jännite ajoi kapinalliset ihmisjoukot syöksemään Suharton vallasta 1997 ja polttamaan järjestelmällisesti maan tasalle Indonesian eliitin kartanot. Ei pitäisi olla yllätys, kun kuulemme Lucy Parsonsin äänen kaikuvan sadan vuoden takaa Haymarketilta - "Me tuhoamme puistokadut, joilla rahakkaat asuvat!" Parsonsin synnyttäneestä luokasta sikiää tänään lukemattomia lapsia kaikkialla 'kehittyvässä maailmassa'.

Minä EN väitä etteikö kapinoita ja vastarintaa puhkeaisi kapitalismin ydinmaissa. Niin kauan kuin yhteiskunta perustuu luokkasodankäyntiin, kapinan ja jokapäiväisen vastustuksen jaksot keskeyttävät 'normaalitilan' tuon tuostakin. Laajalle levinnyt kapina ja anarkistinen vallankumous ovat kuitenkin aivan eri asia. Kaikkein järisyttävimmät taistelut käydään planeetan enemmistöosassa. Sorrettujen globaalin enemmistön vastarinnalla ja vapautumisella 'kolmannessa maailmassa' on lähes koko viime vuosisadan ajan ollut kaksi suurta vastustajaa. Kapitalismin kahden eri muodon toisilleen uskollinen oppositio: paikallisten eliittien marxilainen 'kansallinen vapaustaistelu' ja länsimaisten eliittien kolonialismi ovat kampittaneet sorrettut pyrkimyksissään.

Neuvostoliiton kuoltua ja valtiososialismin vihdoinkin 'haihduttua' kaikkialla maailmassa, on kehittymässä yhä syvempi yhteys maalla elävien ja hökkelikylissä elävien ihmisten liikkeiden välille. Yhä vapaudellisemmat ja ekologisemmat uudet sukupolvet ovat tulossa etualalle. Tämä yhteys, enemmän kuin mikään muu, saattaa muuttaa suunnan, horjuttaa kapitalismin perustaa ja ehkä jopa korvata sen aidommalla maailmalla.

Pantterit - Siirtymäluokan militantit

Kiinnostava sivupolku. 60- ja 70-luvuilla Lännen yli pyyhkineeseen radikaaliin aaltoon vaikutti todella paljon Mustien vapaustaistelu Amerikassa. Kaksi esimerkkiä nousevat yli muiden. Germaine Greerin mukaan feminismin toinen aalto otti iskulauseensa - Naisten vapautuminen - heijastuksena samanaikaisista Mustien vapaustaisteluista (ks. hänen kirjansa The Whole Woman). Tasavaltalaisuuden uusi nousu Pohjois-Irlannissa puolestaan johtui suurelta osin kansalaisoikeusliikkeestä, joka sai nimensä ja paljolti myös inspiraationsa mustilta amerikkalaisilta.

The Black Panther Partya - joka itse sai paljon vaikutteita enemmistömaailman kamppailuista - pidetään usein alkuperältään täysin kaupunkilaisena. Vastakohtana tälle David Hilliard, Pantterien entinen puheenjohtaja, mainitsee että sillä syvän Etelän maaperustaisella kulttuurilla, jossa monet Pantterit tai heidän vanhempansa varttuivat, oli suuri vaikutus:

"Kun mietin, mitkä vaikuttimet inspiroivat Black Panther Partyn henkeä ja työtä - joista suurta osaa ei vieläkään ymmärretä - nousee tämä kulttuuri suureen osaan. Monet puolueen tärkeimmistä jäsenistä - kuten John ja Bobby Seale ja Geronimo Pratt, Bobby Rush ja Fred Hampton - kantoivat vanhempiensa moraalisia ja henkisiä arvoja; ja puolueelle tehty työ, arvokkuutemme itsenäisinä ihmisinä, yhteisöllinen ihanne ja käytäntö jotka muovasivat ohjelmiamme, ne kaikki juontuvat osaksi siitä sivistyksestä, jota äitini ja isäni niin hyvin edustivat."¹⁶

---

Luddiittihyökkäykset kehittyvää eliitin teknologiaa vastaan

Aivan samoin kuin meidän pitäisi vastustaa pääoman täällä sijaitsevia aseellisia siipiä, niin meidän on myös hidastettava eliitin uusien teknologioiden (luokkasodan aseiden) kehittymistä täällä. Eräs geenimuuntelun tärkeimmistä tavoitteista on tietoisesti tuhota se sosiaalinen kudos, joka pitää maayhteisön koossa, ja kytkeä maalaisrahvas täysin globaaliin rahatalouteen. Uhka muutetaan vaarattomaksi, ja siitä tulee yhä edemmäs laajenevan koneen polttoainetta.

GM-sabotaasi yleistyy kautta maailman. Voidaan sanoa, että täällä Britanniassa olemme vaikeuttaneet tämän teknologian kehittymistä merkittävästi.

Nykypäivän luddiitteina me tiedämme, että tämän yhteiskunnan jatkaessa radallaan saattaa uusien teknologisten aseiden kehittämisen pysäyttäminen - lopullisesti - olla mahdotonta. Vaikka emme onnistuisikaan pysäyttämään geenimuuntelua, olemme jo hidastaneet tämän teknologian käyttöönottoa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että olemme onnistuneet lykkäämään miljoonien ihmisten elämän kurjistumista entisestään vähän tuonnemmas. Olemme lykänneet kuukausilla, kenties vuosilla, sitä ekologista tuhoa, nälkää, epätoivoa ja perheväkivaltaa, jota yhteisöjen hajottaminen tuo tullessaan. Jos emme muussa onnistukaan, niin sittenkin olemme saavuttaneet jo paljon.¹³

Hidastamalla pääomaan liittämisen teknologioita, me puolustamme enemmistömaailman viljelijäyhteisöjen kykyä kapinoida. Useammat tulevat kärsimään näiden liitosten johdosta enemmän kuin koskaan avoimissa globaaleissa poliisioperaatioissa / imperialistisissa sodissa. Tehokkaat iskut GM- ja muita eliitin teknologioita vastaan ovat suoria hyökkäyksiä Valtakunnan laajentumisvoimaa vastaan. Jatketaan hyvää työtä.

Spektaakkelin murskaaminen - spektaakkelimaisesti!

Äskettäinen globaalin vastarinnan jakso on onnistunut erinomaisesti luomaan solidaarisuutta yli rajojen ja tukemaan kapinoita ytimen ulkopuolella. Radikaalit ovat taistelleet yhdessä maailman joka kolkalla PGA:n kutsumina kansainvälisinä toimintapäivinä. Tämä fyysinen yhtenäisyys on äärettömän voimallista. Suoran kommunikaation lisäksi katutaisteluilla itsellään on tärkeä viesti, jota välikäsien voimat eivät voi laimentaa.

"Tämä on tärkeä muistaa Genovasta - koska se oli G8-kokous, koko maailman media oli siellä, ja uutiset ja kuvat mellakoista on toimitettu lähes jokaiseen maailman maahan. Tämän arvoa on mahdoton mitata, etenkin suuressa osassa kolmatta maailmaa. Monet ihmiset muualla maailmassa kuvittelevat että Lännessä kaikki elävät laiskassa ylellisyydessä. Muistakaa, että Baywatch on maailman suosituin tv-ohjelma. Tämä kuva monilla kautta maailman on elämästä Lännessä. On todella arvokasta, että he näkevät kuvia siitä miten tuttuja asioita - köyhien taisteluja poliisia vastaan - tapahtuu 'rikkaassa' Lännessä. Tämä johtaa heidät ymmärtämään, että se kuva mitä heille on länsimaisesta elämäntavasta syötetty, ei ole kaikkea mitä väitetään, ja että kenties siellä Lännessä on samanlaisia ihmisiä kuin he itsekin, taistelemassa samojen asioiden puolesta kuin hekin. Genovan mellakat lähettävät toivon sanoman ihmisille kaikkialla maailmassa, että aivan hirviön sydämessä on tuhansia ihmisiä, jotka taistelevat järjestelmää vastaan ja ovat valmiita asettamaan oman henkensä ja vapautensa alttiiksi siinä taistelussa."¹⁴

Hetken ajan Genovan palavat barrikadit sabotoivat tehokkaasti globaalia kuvatehdasta, joka pyrkii valuttamaan tyhjiin enemmistömaailman ihmisten omanarvontunnon, saadakseen lisää mukautuvaa ainesta globaalin talouden käyttöön.

Se ilmapiiri, jonka 'katu' luo globaaleissa konferensseissa, on myös auttanut murtamaan halkeamia Valtakuntaan. WTO-neuvottelujen romahtaminen Seattlen aikaan on hyvä esimerkki. Toinen on protestien antama ylimääräinen tinkimisvoima enemmistömaailman eliiteille. He, kuten kaikki heidän globaaliin luokkaansa kuuluvat, ovat lurjuksia, mutta kaikki toiminta mikä avaa erimielisyyksiä globaalin hallitsevan luokan sisällä, ja samalla kuroo umpeen kuiluja globaalin väen keskuudessa, on hienoa.

Tehtävän yhteenveto: Ei ruusuista kuvaa

Vaikka tuppaan uskomaan, että yhteiskunnallinen vallankumous on äärimmäisen epätodennäköinen ytimessä, niin ei kuvani enemmistömaailmastakaan ole erityisen ruusuinen.

Sosiaalisten suhteiden mureneminen, k