Mellakoita Ateenassa ja Thessalonikissa solidaarisuutena vangitulle anarkistille
Mellakat ja kapinat | maanantai, 16.03. 2009 @ 12:23
Katselukertoja: 516
Samaan aikaan Thessalonikissa mellakoijat hajottivat useita pankkeja kaupungin keskustassa. Mellakat ovat saaneet aikaiseksi suuria riitoja puolueiden välille parlamentissa, sillä Yhdysvaltojen ulkoministeriö kehoitti perjantaina matkailijoita välttämään Exarchian kaupunginosaa.
Mellakat tapahtuivat taas yhden levottoman viikon päätteeksi.
Maanantaina 9. maaliskuuta iltapäivällä Terveyden Avoimen Neuvoston (Open Assembly for Health) jäsenet valtasivat neljäksi tunniksi Punaisen Ristin sairaalan vastaanottotiskin Ateenassa. Valtaajat vaativat kaikille ilmaista terveydenhuoltoa. Kyseessä on jatkoa taistelulle terveydenhuollon tuotteistamista vastaan, mikä on ollut käynnissä eri puolilla Kreikkaa joulukuun kapinasta lähtien.
Keskiviikkona 11. maaliskuuta satamatyöläiset ja hiljattain irtisanotut satama-alueen rakennustyöläiset hyökkäsivät Kaupallisen Merenkulun Ministeriön rakennusta vastaan Pireuksessa. Aitoja ja pääsisäänkäyntiä rikottiin. Työläiset yrittivät vallata rakennuksen, mutta satamapoliisin erikoisyksikkö onnistui ajamaan työläiset pois valokranaateilla ja suurella määrällä kyynelkaasua.
Samana päivänä kulttuuriministeriölle työskentelevät työläiset sulkivat jälleen kerran Akropoliksen saadakseen neljän kuukauden maksamattomat palkkansa ja irtisanotut toverinsa takaisin töihin. Huolimatta aikaisemmista uhkauksista käyttää mellakkapoliisia lakkolaisia vastaan, hallitus ei halunnut muuttaa muinaisia nähtävyyksiä taistelukentäksi. Neuvottelujen umpikuja on pakottanut Kreikan presidentin puuttumaan asiaan henkilökohtaisesti.
Myöhemmin samana päivänä järjestettiin mielenosoitus joulukuun kapinassa pidätettyjen tueksi Ateenan Oikeustieteellisen Yliopiston edustalla. Poliisien kanssa puhkesi yhteenottoja sen jälkeen kun mielenosoittajat olivat tehneet graffiteja. Yksi poliisi loukkaantui ja kytät onnistuivat runsaalla kemikaalien käytöllä ajamaan mielenosoittajat takaisin yliopistolle.
Torstaina 12. maaliskuuta puhkesi aamupäivällä yhteenottoja uusnatsien ja vasemmistolaisten välille Ateenan Korkeimman Oikeuden ulkopuolella. Tämä tapahtui Antonis Androutsopoulosin oikeudenkäynnin jälkeen. Androutsopoulos on Kultainen Aamunkoitto -fasistijärjestön entinen varajohtaja ja taisteluyksiköiden johtaja 90-luvulla, joka tuomittiin marxilaisen opiskelijan murhan yrityksestä vuonna 1998. Yhteenotto alkoi sen jälkeen kun uusnatsit hailasivat syytetylle oikeussalissa. Poliisien puututtua tilanteeseen käynnistivät vasemmistolaiset mielenosoituksen protestoidakseen syytetyn vapauttamista kahdesta muusta murhan yrityksestä ja tuomion lyhentämisestä yhdeksällä vuodella. Mielenosoitus kulki Ateenan keskustaan ja huusi "väki ei unohda, se hirttää fasistit" ja "TV, kytät ja uusnatsit, kaikki saasta työskentelee yhdessä".
Samana iltapäivänä järjestettiin mielenosoitus Luoteis-Kreikan Ioanninassa protestina fasisti-paravaltiolliselle kranaattihyökkäykselle maahanmuuttajien sosiaalikeskusta vastaan kaksi viikkoa aiemmin.
Samaan aikaan ambulanssityöläiset järjestivät mielenosoituksen ja saartoivat provinssin ministeriön Thessalonikissa edistääkseen vaatimuksiaan paremmista työskentelyolosuhteista.
Perjantaina 13. maaliskuuta puhkesi aamulla yhteenottoja opiskelijoiden ja mellakkapoliisien välille Patran kaupungissa. Mielenosoittajat yrittivät tunkeutua hotelliin jossa opetusministeri oli tapaamisessa eri teknillisten korkeakoulujen johtajien kanssa osana neuvotteluja opetusuudistuksesta, jota on pidetty parodiana vasemmiston parissa.
Myöhemmin samana iltapäivänä mielenosoittajat valtasivat samanaikaisesti 6 ISAP -junan asemaa Ateenassa protestina K. Kunevaan viime joulukuussa kohdistunutta murhayritystä vastaan. Alihankkijayhtiön kautta ISAPille siivoojana työskennellyt Kuneva taistelee yhä hengestään sairaalassa. Asemia vallanneet mielenosoittajat lukivat megafonin avulla kapitalistisen riiston ja yhtiöväkivallan vastaisia tekstejä ja jakoivat matkustajille tuhansia lentolehtisiä.
Kaupunkisissirintaman uutisia sen verran että Vallankumouksellinen Taistelu otti vastuun kahdesta hyökkäyksestä Citibankia vastaan. Ryhmä lähetti Pontiki -viikkolehdelle kahdeksan sivua pitkän tiedotteen, jossa analysoidaan uuskolonialismia, talouskriisia sekä 'varkaiden ja bandiittien kerhoksi' kuvaillun Citibankin imperialistista roolia. Lisäksi ryhmä sanoo varoittaneensa Nea -päivälehteä etukäteen Citibankin Kreikan pääkonttoria vastaan suunnatusta epäonnistuneesta pommi-iskusta Ateenassa viime kuussa. Tiedotteessaan ryhmä puolusti yksityiskohtaisesti strategiaansa, ja sanoi tekevänsä kaikki varoitoimet joilla estää siviilejä vahingoittumasta hyökkäyksissä. Ryhmä sanoi tekevänsä jatkossakin varoitussoittoja lehdistölle jotta kohteina olevat rakennukset ehditään evakuoida. Aiemmin Vallankumouksellinen taistelu on muun muassa ampunut raketilla Yhdysvaltojen Ateenan suurlähetystöä sekä ampunut kohti mellakkapoliiseja tammikuussa kostona Alexandros Grigoropoulosin murhalle.
Viime viikolla pääsi julkisuuteen vuotamaan terrorisminvastaisen viraston lista joka pitää sisällään 80 kohdetta (ihmisiä ja rakennuksia) joiden vartiointia aiotaan parantaa tulevien iskujen ehkäisemiseksi. Vuoto tapahtui vain päivä sen jälkeen kun poliisi myönsi päivälehdelle ettei se pysty mitenkään estämään uusia hyökkäyksiä. Tämä aiheutti yleistä huvittuneisuutta poliisia kohtaan ja listassa nimettyjen ihmisten suuttumusta.
Kreikan kyttien kykenemättömyys aseenkantoon todistettiin jälleen kerran traagisesti torstaina 12. maaliskuuta, kun vapaalla ollut mellakkapoliisi avasi tulen kohti kahta elektroniikkakaupan ryöstäjää kohti ateenalaisessa lähiössä. Seuranneessa tulitaistelussa kuoli 32 -vuotias myyjä ja toinen ryöstäjistä on sairaalassa kriittisessä tilassa. Ryöstösaalis oli vain 300 euroa. Alexandros Grigoropoulosin murhan jälkeen poliiseille tehdyt psykologiset testit ovat tähän mennessä osoittaneet että maan 50 000 aseistetusta kytästä 3000 pitää välittömästi riisua aseista. Viimeisimpään välikohtaukseen liittyen poliisin tekninen tutkinta on todennut ettei se osaa sanoa kuoliko myyjä poliisin vai ryöstäjien luoteihin. Tämä on saanut monet epäilemään taas uutta peittelyn yritystä poliisin puolelta. Vasemmiston parissa on esitetty vaatimuksia poliisin riisumiseksi aseista kokonaan. Perjantaina 13. päivä Ateenassa sijaitsevan Kypselin poliisiaseman päällikkö ampui kahvilan omistajan henkilökohtaisen riidan seurauksena. Päällikkö oli edellisenä päivänä läpäissyt aseenkantoon liittyvät psykologiset testit...
[libcom]














