Mielenosoitus päättyi mellakkaan Ateenassa, fasistijärjestön päämaja poltettiin täysin
Mellakat ja kapinat | perjantai, 6.03. 2009 @ 13:55
Katselukertoja: 547
Kaksi päivää iskun jälkeen tapahtuneen ensimmäisen mielenosoituksen aikana anarkistimielenosoittajat irroittautuivat päämielenosoituksesta ja hyökkäsivät ultrakonservatiivisen Apogevmatini -päivälehden pääkonttoria vastaan. Lehti hyökkää jatkuvasti yhteiskunnallisia ja työväenliikkeitä vastaan. 1980-luvulla Marraskuun 17. -liikkeen sissit teloittivat lehden päätoimittajan Momferatosin kostona tämän yhteistyölle CIA:n kanssa sotilasjuntan aikaan.
Huomattavasti suurempi protestimielenosoitus lähti Ateenan kaduille torstaina 5. maaliskuuta. Sen aikana syntyi suuria katutaisteluita mielenosoittajien ja demon kimppuun hyökänneiden mellakkapoliisien välille. Eri puolille kaupungin keskustaa levinneiden yhteenottojen aikana tuhottiin useita pankkeja ja kalliita kauppoja. Lisäksi mielenosoittajat murtautuivat paravaltiollisen Kultainen Aamunkoitto -fasistijärjestön toimistoihin. Järjestö on vastuussa useista murhayrityksistä maahanmuuttajia, anarkisteja ja vasemmistoa vastaan, sekä terrorikampanjasta radikaaleja infrastruktuureja kohtaan. Toimistot poltettiin täysin.
Samana päivänä Thessalonikissa järjestetyssä antifasistisessa protestimielenosoituksessa puhkesi katutaisteluita mielenosoittajien ja mellakkapoliisien välille kaupungin keskustabulevardilla.
Jännitteiden kohoaminen Ateenan kaduilla tapahtui taas yhden levottoman viikon jälkeen:
Perjantaina 27.2. oppilaat rikkaiden lähiöiden Philothein ja Palaeo Psichicon valtionkouluista hyökkäsivät suljettua yksityiskoulua "Ateenan Opistoa" vastaan. Kyseessä on Kreikan hallitsevan luokan kehto. Hyökkäys tehtiin perinteisen karnevaalien jälkeen tapahtuvan koulujen appelsiinisodan verukkeella. Oppilaat murtautuivat sisään koulun takaovesta, hajottivat vartiokopin, sekä spreijasivat seiniin anarkisti-iskulauseita ja -merkkejä. Tämän jälkeen he laukaisivat ilotulitteita ja heittelivät koulubusseja appelsiineilla. Kun oppilaat yrittivät hyökätä koulun päärakennukseen, heitä vastassa oli vahva poliisijoukko. Kytät hyökkäsivät oppilaita vastaan ja ottivat kiinni 13-vuotiaan pojan ja 12-vuotiaan tytön, jota raahattiin maata pitkin. Poliisi joutui kuitenkin vapauttamaan molemmat, kun oppilaat tekivät vastahyökkäyksen poliiseja vastaan opettajien avustamana, jotka syyttivät poliiseja raakuudesta.
Maanantaina 2.3. afgaanimaahanmuuttajat ja solidaariset paikalliset sulkivat Patrasin merkittävimmän rantakadun palavilla barrikadeilla. Kyseessä oli protesti sitä vastaan kun afgaanimaahanmuuttaja oli jäänyt päälleajoa tarkoituksellisesti yrittäneen kuorma-autokuskin ajoneuvon alle. Maahanmuuttaja on hengenvaarallisessa tilassa sairaalassa, ja kuljettaja on pidätetty tapon yrityksestä. Yli tuhannen afgaanimaahanmuuttajan reaktio oli välitön, mutta se kohtasi poliisin ja paikallisten fasistien rajun vastareaktion. Runsaan kyynelkaasun käytön ja toistuvien brutaalien mellakkapoliisin ja heidän uusnatsikavereidensa hyökkäysten jälkeen afgaanit pakotettiin takaisin slummiinsa. Tukahduttamisen aikana otettiin kiinni neljä mielenosoittajaa. Yksi heistä, kreikkalainen, hakattiin rajusti poliisin panssariautossa. Myöhemmin samana iltana paikalliset kreikkalaiset estivät fasistien hyökkäyksen slummiin heittämällä paravaltiollisia aineksia pulloilla ja muilla esineillä parvekkeiltaan. Äärioikeistolaisilla 'paravaltiollisilla' organisaatioilla on Patrasissa pitkät perinteet. Siihen kuuluu Kalabokas -jengi, joka murhasi kommunistiopettaja Tembonerasin vuoden 1991 koulutuslakiuudistusta vastustaneen valtausliikkeen aikana.
Tiistaina 3.3. hyökättiin aamuyöstä ISAP -paikallisjunan pääteasemalle Kifisiassa, Ateenan rikkaassa pohjoisessa lähiössä. Naamiaisasuihin pukeutuneet matkustajat hyökkäsivät viimeistä yöjunaa vastaan kaatamalla bensaa vaunujen sisälle ja huutamalla iskulauseita. Tämän jälkeen he heittivät polttopulloja. Palokunnan estoyrityksistä huolimatta tuli tuhosi koko junan, levisi muihin asemalla olleisiin juniin ja aseman katolle, sekä vahingoitti rautatielinjaa niin että pääteasema sekä kaksi edellistä asemaa muuttui toistaiseksi toimintakyvyttömiksi. ISAP -yhtiö oli Konstantina Kunevan työnantaja. Kuneva on maahanmuuttajasiivooja ja ay-aktiivi, jonka kimppuun yhtiön konnat hyökkäsivät hapolla viime joulukuussa. Hän on ollut jatkuvan väkivaltaisen ja väkivallattoman kampanjan kohteena siivojien oikeuksiin liittyen. Hyökkäyksestä otti vastuun "Omatunnon Jengi", joka sijoitti hyökkäyksensä uuden kaupunkisissisodan kehyksee, jota hallituspiirit ovat kuvailleet "matalan intensiteetin sodankäynniksi". Tekijät liittivät iskunsa myös Konstantina Kunevaan, sekä nuoren graffitimaalari Barnsin kuolemaan. Barns kuoli sähköiskuun viime syyskuussa paetessaan vartijoita ISAP -asemalla. Iskun tehnyt ryhmä on aiemmin hyökännyt Ateenan työväenluokkaisen Aegaleon kaupunginosan poliisiasemaa vastaan.
Osa tekijöiden tiedotteesta täällä.
Keskiviikkona 4.3. paikallinen nuoriso kokoontui varhain aamulla Alexandros Grigoropoulosin murhapaikalle Exarchian kaupunginosassa Ateenan keskustassa. Nuoret yrittivät lopettaa rakennustyöt murhapaikan vieressä olevalla tyhjällä tontilla, jonne rakennusyhtiöt yrittävät kyhätä kerrostaloja. Mielenosoittajat ovat viime päivinä pitäneet työmaan pystyttämistyöt jäissä. Keskiviikkoaamuna nuoret hyökkäsivät rakennuskoneita vastaan ja polttivat ison puskutraktorin kokonaan. Tämän seurauksena mellakkapoliisi hyökkäsi kyynelkaasulla ja lähikujille syntyi pieniä katutaisteluita. Toinen Alexandrosin murhapaikan lähellä oleva suuri tyhjä tontti kuuluu Ateenan kaupungille ja paikalliset ovat ottaneet sen haltuun vapaana julkisena tilana, mikä on johtanut jännitteiden kasvamiseen entisestään urbaanin liikehdinnän ja kaupungintalon välillä.
Lisäksi keskiviikkona mielenterveysalan työntekijät eri puolilta Kreikkaa kokoontui Ateenaan ja pystytti telttoja työvoimaministeriön edustalle. Mielenosoittajat vaativat maksamattomia palkkojaan, joita mielenterveystyöläiset eivät ole saaneet viime elokuun jälkeen. Kreikan mielenterveysinstituutiot kärsivät vakavasta rahoituksen puutteesta.
Akropoliksella ollut arkeologinen nähtävuus pysyy suljettuna toistaiseksi koska työläiset lakkoilevat maksamattomien palkkojensa takia. Kulttuuriministeriö ei ole maksanut heille palkkaa neljään kuukauteen.
[libcom]













