Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 16:03
 
Lisää Facebook-sivustolle

Junanvaunuja poltettu Ateenassa - vahingot 16 miljoonaa euroa

Varhain tiistaina tuhottiin polttopuolloilla kuusi Ateena-Piraeus (ISAP) -linjan vaunua. Silminnäkijöiden sekä teosta vastuun ottaneen tiedotteen mukaan matkustajat tai henkilökunta ei joutunut vaaraan, sillä heidät pyydettiin poistumaan vaunuista ennen niiden sytyttämistä palamaan. Rautatieviranomaisten ja valtamedialähteiden mukaan iskun kokonaisvahingot on noin 16 miljoonaa euroa.

Isku tehtiin Ateenan vauraan Kifisian kaupunginosan asemalla junan pysähtyessä sinne. Tekijät olivat pukeutuneet karnevaalinaamareihin ja huusivat anarkistisia iskulauseita.


Ateenan Indymediaan lähetettiin tiedote, jossa Peraman Tietoisten Ääriainesten Jengit ottivat vastuun iskusta. Perama on työväenluokkainen kaupunginosa Piraeuksen lähellä.

Ote tiedotteesta:

[...]Joten pyyhkäisimme pois kaksi ISAPin junaa ja aiheutimme häiriötä. Emme epäröineet sabotoida kaikkien niiden työmatkareittiä, jotka kaikessa rauhassa kyyditään työpaikoilleen ja takaisin, koteihin ja takaisin, virkistäytymiskohteisiin ja takaisin. Ehkä tämä korvaa heidän silmissään olleen apatian ja välinpitämättömyyden kalamaisen katseen jollakin energisemmällä ja jännittyneemmällä.

Sillä ei ole väliä kuinka monta työpaikkaa he perustavat. Siirtokuljetusten turvallisuus on tästedes kyseenalaistettu. Ihmisten vapaa kuljettaminen kuin he olisivat tuotteita muuttuu turvattomuuden vapaaksi kuljettamiseksi metropolin komentokeskuksissa.

Lähetämme lämpimimmät terveisemme Konstantina Kunevalle [ISAPille työskennellyt joulun alla hyökkäyksen kohteeksi joutunut maahanmuuttajataustainen siivooja ja ay-aktiivi -suom.] ja kunnioituksemme hänen kunniakkaalle asenteelleen politiikan kidnappaajia vastaan, jotka olisivat halunneet rahastaa hänellä lokerona äänestyslistassa. Työtovereidensa enemmistön orjamaiseen kurjuuteen alistumisen sijaan hän nousi ylös, vaikkakin reformistisen ay-toiminnan kehyksessä. Olkoon häneen kohdistunut hyökkäys esimerkki siitä kuinka ay-vaatimukset, siihen pieneen pisteeseen asti kun ne voivat olla vaarallisia, maksetaan kymmenkertaisena takaisin työnantajien konnien toimesta. Työntekijöiden laillisia vaatimuksia työnantajille ei aina käsitellä vastaavalla laillisuudella.

[On The Greek Riots | Anarchistnews]

10 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Junanvaunuja poltettu Ateenassa - vahingot 16 miljoonaa euroa
Anonyymi, torstai, 5.03. 2009 @ 15:32
Ilmasto pelastuu näin.


Tai sit niinku ei.
Junanvaunuja poltettu Ateenassa - vahingot 16 miljoonaa euroa
Anonyymi, torstai, 5.03. 2009 @ 16:43
Taisit lukea uutisen

..tai sitten et
Junanvaunuja poltettu Ateenassa - vahingot 16 miljoonaa euroa
Anonyymi, sunnuntai, 8.03. 2009 @ 12:22
Minusta on ainakin helvetin anarkistista ja radikaalia jos työmatkalle saa välillä vähän jännitystä. Aina vaan harmittaa kun matkalla töihin ei ikinä tapahdu mitään siistiä, esim. pommi-iskuja.
Tosta uutisesta oli tosi vaikea tajuta, mikä iskun pointti oli. Isku oli suoraan sanottuna minusta äärimmäisen typerä. Kovin laajojen joukkojen kannatusta ei saavuta tällaisessa ihme jargonilla: "Ehkä tämä korvaa heidän silmissään olleen apatian ja välinpitämättömyyden kalamaisen katseen jollakin energisemmällä ja jännittyneemmällä." "Siirtokuljetusten turvallisuus on tästedes kyseenalaistettu. Ihmisten vapaa kuljettaminen kuin he olisivat tuotteita muuttuu turvattomuuden vapaaksi kuljettamiseksi metropolin komentokeskuksissa."
Itse kannattaisin enemmän esim. lentokentän tai valtatien blokkausta jos liikennettä vastaan halutaan iskeä. Silloin joku muukin kuin takkua raamattuna lukeva radikaali ekologinen anti-sivilisaatioanarkisti(sori, provo:) saattaisi tajuta, mitä iskulla tavoiteltiin.
Junanvaunuja poltettu Ateenassa - vahingot 16 miljoonaa euroa
Anonyymi, lauantai, 14.03. 2009 @ 03:43
Komppaan kyllä tätä. Oli varmaan urpoin isku todella pitkään aikaan.
Junanvaunuja poltettu Ateenassa - vahingot 16 miljoonaa euroa
Anonyymi, lauantai, 14.03. 2009 @ 13:08
Matkustajajuna on tosiaan ehkä huonoin kohde millekään iskulle, ja tossa hyökkäyksessä oli mun mielestä melkeinpä terroristisia piirteitä, joita ei kyllä millään ylevällä manifestilla selitetä pois. Fiksumpaa olis häiritä vaikka raiteilla kulkevaa tavaraliikennettä, siihen ei kai tarvita muuta kuin kuparilankaa tms?

Mutta noi provot sais jäädä mun puolesta kirjottamatta, ottaa pannuun nää yleistykset.

t. yx radikaali ekologinen anti-sivilisaatioanarkisti, joka ei lue mitään raamattuna
Junanvaunuja poltettu Ateenassa - vahingot 16 miljoonaa euroa
Anonyymi, lauantai, 14.03. 2009 @ 14:04
Tossa kandee huomata se että ilmeisesti homma meni niin että kyseessä oli viimeisen junan pääteasema, ja tekijät kehoittivat sekä jäljellä olleita matkustajia että henkilökuntaa poistumaan ja kertoivat aikovansa tuikata junan tuleen. Pankkeja on myös poltettu aikoinaan keskellä päivää samalla tyylillä.

Eikä pidä unohtaa tuota ulottuvuutta että ISAP oli K. Kunevan työnantaja.
Junanvaunuja poltettu Ateenassa - vahingot 16 miljoonaa euroa
Anonyymi, lauantai, 14.03. 2009 @ 15:10
Piti taas oikein pysähtyä miettimään. Totta kyllä, kun sen laittaa tuohon oikeaan kontekstiin. Jos vaikka VR:n siivoojan kasvoille heitettäis jotain happoa siitä syystä että se olis ollut järjestämässä ay-toimintaa, niin ehkä ei sittenkään olis liikaa polttaa suutuspäissään joku tyhjä M-juna pääteasemalla. Terrorismiviittaus saattoi olla multa vähän hätäinen. Voihan olla että henkilökunta ja matkustajat hyvinkin käsittivät mistä oli kysymys, täältä asti on vaikea sitä arvata. Eikä junaan kohdistunut väkivalta ollut mitenkään summittaista tässä tapauksessa.

t. yx radikaali ekologinen anti-sivilisaatioanarkisti, joka ei lue mitään raamattuna
Junanvaunuja poltettu Ateenassa - vahingot 16 miljoonaa euroa
Anonyymi, lauantai, 14.03. 2009 @ 18:13
No se m-junahan sitä happoa naamalle varmaan heitti.
Junanvaunuja poltettu Ateenassa - vahingot 16 miljoonaa euroa
Anonyymi, lauantai, 14.03. 2009 @ 19:11
ötvv
Junanvaunuja poltettu Ateenassa - vahingot 16 miljoonaa euroa
Anonyymi, sunnuntai, 15.03. 2009 @ 12:38
Mitä tahansa saa tehdä, kunhan omaisuus säästyy?

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 9

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

In my world the political militant, the journalist and the academician do not and cannot help establish a human community because their very existence presupposes the absence of community.
Yarostan Vochek
Letters of Insurgents  (1976)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta