Olli Tammilehto: Tehty särkymään

Ekologisesti orientoitunut ihminen haluaa käyttää tavaroitaan mahdollisimman pitkään. Hän pyrkii tietoisesti torjumaan muodin, uusien keksintöjen ja mainosten houkutukset ja käyttää samoja vanhoja esineitä vuodesta toiseen. Ennen pitkään ne kuitenkin särkyvät. Korjaaminen on usein kohtuuttoman kallista tai aikaavievää. Monesti se ei ole edes mahdollista. Niinpä ympäristöstään vastuuta kantavan kuluttajankin ostettava uusia vaatteita ja laitteita.

Useimmat ihmiset suhtautunevat tavaroiden särkymiseen kuin luonnonilmiöön: sille ei voi mitään. Mutta entä jos tavaroiden rikkimeno tai toiminnan lakkaaminen onkin suunniteltu, jotta uusien tuotteiden myynti varmistuisi?

Kanadalainen vapaa tutkija ja kirjoittaja Giles Slade esittää teoksessaan Made to Break: Technology and Obsolescence in America (Harvard University Press, Cambridge, Massachusetts 2006), että suunniteltu vanheneminen keksittiin 1930-luvun pula-aikana. Kun tavaroiden ostaminen väheni ratkaisevasti, tehtailijat keksivät uuden keinon lisätä kulutusta: tuotteisiin käytettiin tahallaan huonolaatuisia raaka-aineita ja komponentteja, jotta ne särkyisivät kyllin aikaisin. Tieteellisillä testeillä valittiin oikeaan aikaan rikkimeneviä materiaaleja ja osia.

Nykyisin on tavallista suunnitella elektronisten laitteiden akut vanhenemaan nopeasti. Applen iPod-soittimen akku alkaa heiketä vuoden käytön jälkeen, ja sitä on hankala vaihtaa.

Tietokoneiden käyttöikä on saatu pudotettua muutamaan vuoteen paljolti Microsoftin ja tietokonevalmistajien yhteistyöllä. Microsoft lopettaa vanhojen käyttöjärjestelmäversioiden päivittämisen ja muun tukemisen ennen aikojaan ja tekee uusista yhä enemmän muistia ja prosessoritehoa vaativia. Uudet Windowsit pyörivät siksi kunnolla vain uusissa koneissa, joihin Microsoftin uusin käyttöjärjestelmä onkin asennettu yleensä valmiiksi. Uusien koneiden ostopakon keinotekoisuutta korostaa se, että monet upouudet, avoimeen lähdekoodiin perustuvat Linux-käyttöjärjestelmät toimivat vaikeuksitta vanhoissa tietokoneissa.

Tavaroiden lyhyt käyttöikä on monien ammattisuunnittelijoiden työn keskeinen lähtökohta. Eräs suuren tietokonelaitteita suunnittelevan yhtiön työntekijä totesikin hiljattain Wall Street Journalille: ”Työpaikallani lasketaan leikkiä sanomalla, että suunnittelemme kaatopaikkoja.”

Jotkut teollisuuden edustajat puolustavat avoimesti suunniteltua vanhenemista: mainonta ja tekniset muutokset vanhentavat joka tapauksessa tuotteet muutamassa vuodessa, joten lyhyessä ajassa särkyvien komponenttien käyttö on palvelus kuluttajille, koska se laskee tuotteen hintaa. Eettinen kuluttaminen ei paljon auta, kun koko tuotantojärjestelmä on jo teknisellä tasolla suunniteltu tuhlauksen maksimoimiseen.

Suunniteltu vanheneminen on hyvä esimerkki siitä, että yksityisen kuluttajan huonon omantunnon herättelyyn perustuva muutosstrategia on virheellinen. Sen sijaan, että koemme jatkuvasti syyllisyyttä kulutuskäyttäytymisestämme, olisi tärkeää huomata, että nykyinen talousjärjestelmämme perustuu pitkälti kuluttamiseen, ja ainoa mahdollisuus on järjestelmän muuttaminen.

Monissa asioissa ihmisellä on mahdollisuus valita, olla ostamatta tai ostaa eettisesti valmistettuja tuotteita. Useimmiten todellista valintamahdollisuutta ei kuitenkaan ole, ja on välttämätöntä muuttaa ylikulutukseen perustuvaa talousjärjestelmäämme.

http://www.tammilehto.info/tehty_sarkymaan.htm