Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 07:58
 
Lisää Facebook-sivustolle

Poliisi ratsasi squatin Tallinnassa

Kymmenen poliisia tunkeutui viime maanantaina vallattuun taloon Tallinnassa. Ensimmäinen kyttä kiipesi taloa ympäröivän aidan yli ja muut käyttivät squatin pihalta löytyneitä tikapuita.

Talossa oli paikalla kolme ihmistä, joista yksi asuu siellä pysyvästi. Poliisit väittivät että talon laillinen omistaja oli soittanut heidät. Kun valtaajat kertoivat että heillä oli suullinen sopimus omistajien kanssa, poliisi soitti näille kysyäkseen asiasta. Omistajan vahvistettua että sopimus on olemassa, poliisi pyysi häneltä lupaa tunkeutua taloon, ja he pyysivät myös talon väkeä näyttämään paperinsa. Ensin valtaajat kieltäytyivät, mutta kun heidät uhattiin pidättää poliisityön häiritsemisestä, he näyttivät paperit. Myös alkeellinen huumetesti tehtiin - valtaajien naamaa sohittiin taskulampulla heidän pupilliensa tarkistamiseksi. Poliisit ottivat talosta valokuvia, haistelivat teepusseja, kyselivät erilaisista varusteista joita he epäilivät varastetuiksi. Myös vedenlämmitinjärjestelmä vahingoittui osittain, kun kytät luulivat sitä huuuuuumeiden kasvattamiseen käytettäväksi välineeksi. Mitään laitonta ei löydetty.
Tapauksen päädyttyä valtamediaan poliisin tiedottaja kertoi, että valtaajien ulkonäkö ja käyttäytyminen viittasi huumeidenkäyttöön.

Lähellä Tallinnan keskustaa sijaitseva talo vallattiin viime toukokuussa. Se on toiminut eri aktivistiryhmien tapaamispaikkana ja useita ihmisiä asuu siellä pysyvästi. Se on myös majoittanut aktivisteja Australiasta, Suomesta, Latviasta, Puolasta, USA:sta jne. Talon sähköjärjestelmä on tähän asti ollut itsenäinen, se toimii aurinkopaneeleilla ja itse tehdyillä tuuligeneraattoreilla. Squatilla on aina noudatettu huumeetonta linjaa.

http://news.infoshop.org/article.php?story=20090225160508635

2 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Poliisi ratsasi squatin Tallinnassa
Anonyymi, perjantai, 27.02. 2009 @ 10:55
HUOM!

Kaikkea Tallinnan ja Viron squattijuttuja koskevaa lisätietoa kaivataan! Tarkoitus olisi saada jotain tietoa suomeksi tuonne: http://tresquat.rbgi.net/dokuwiki/doku.php/historia/viro

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 9

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

If green anarchists hope to influence even conscious minorities already committed to social change, let alone the large majority necessary to make significant change, they are going to have to cultivate tolerance, humility, patience, an ability to speak reasonably to people with whom they disagree and to cooperate on common projects with them. Surely, those are not only key aspects of the tribal societies many of us admire, but the proverbial seeds of the society of the future. If we can’t do that, despite our conscious philosophy of mutual aid, egalitarianism and justice, do we really think most people in mass society, with its ideological commitment to competitive individualism, greed, amoral violence and authoritarian power, ever will?
David Watson
Swamp Fever, Primitivism & the “Ideological Vortex”: Farewell to All That  (1997)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta