Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 04:21
 
Lisää Facebook-sivustolle

Kanadalaisprofessori kieltäytyi antamasta arvosanoja - häädettiin kampukselta

Ottawan yliopiston fysiikan professori Denis Rancourt ilmoitti heti lukuvuoden alussa neljännen vuosikurssin opiskelijoilleen, että he kaikki tulisivat saamaan arvosanaksi täyden kympin, A+. Päätöstään Rancourt perusteli sillä että hänen työnsä ei ole sijoittaa opiskelijoiden taitoja arvoasteikkoon tulevia työnantajia varten, saati kouluttaa opiskelijoista "tiedonsiirtokoneita", jotka toistavat faktoja vaadittaessa.

Joulukuussa Rancourtin opetus lopetettiin ja hänen laboratorionsa suljettiin. Professori sai kuulla yliopistohallinnon harkitsevan hänen erottamistaan ja häätämistä kampukselta. Tammikuussa Rancourt yritti mennä yliopistolle pitämään dokumenttielokuvakerhonsa kokoontumista, mutta poliisi vei hänet käsiraudoissa pois ja antoi sakot hallinnan loukkauksesta. Kyseisiä sakkoja annetaan yleensä talonvaltaajille.
Vertaus talonvaltaajaan ei välttämättä ole kaukaa haettu. Yli 20 vuotta talossa ollut Rancourt alkoi vuonna 2005 kokeilemaan kriittisellä radikaalipedagogialla, jota yliopistossa ei perinteisesti oltu harjoitettu. Siitä asti hän on ollut riidoissa yliopiston hallinnon kanssa. Rancourt lakkasi antamasta opiskelijoille arvosanoja, ja olisi halunnut käyttää hyväksytty/hylätty -merkintää, mutta kun yliopistohallinto ei sitä hyväksynyt, päätti hän antaa kaikille arvosanaksi parhaan mahdollisen A+. Samalla professori muutti opetussuunnitelmaa opiskelijoiden toiveiden mukaan ilman hallinnon hyväksyntää. Menetelmää hän kutsuu nimellä "academic squatting", akateeminen talonvaltaus.

Arvosanat johtavat alistuvuuteen

Rancourt on perustellut päätöstään luopua arvosanoista seuraavasti:

"Arvosanojen myötä opiskelijat oppivat arvaamaan mitä professorilla on mielessään, ja tottelemaan. Se on hyvin hienostunut koneisto, jossa tuhotaan luonnollinen halu oppimiseen, sisäinen halu oppia jotain koska asia itsessään kiinnostaa. Arvosanat ovat keppi ja porkkana joilla muovataan tottelevaisia työntekijöitä, sekä valmistetaan opiskelijoita korkeamman tason muovaukselle opintojen edetessä. Ainoa tapa itsenäisen ajattelun kehittämiseen luokkahuoneessa on vapauden antaminen, valtasuhteen rikkominen poistamalla vallan väline."

Arvosanoista luopumisen seuraukset näkyivät Rancourtin mukaan siinä miten opiskelijat tarkastelivat asioita syvemmin, kun he pystyivät rauhassa lähestymään asiaa omalta kantiltaan ja ohjaamaan omaa tutkimustaan itse. Jopa neljännen vuoden opiskelijoiden kanssa oli käynyt ilmi, että monet eivät olleet ymmärtäneet edes ensimmäisen vuoden perusasioita kunnolla, sillä päämääränä oli ollut syvän ymmärtämisen sijaan vain kokeiden nopea selvittäminen.

Rancourtin mukaan arvosanat ovat aidon oppimisen este, joilla opiskelijoista tehdään vain parempia arvosanoja etsiviä tottelevaisia koneita. Hän muistuttaa että arvosanattomassa opiskelussa ei myöskään ole mitään uutta, vaan sen hyödyt on tiedetty jo pitkään. Menetelmä on laajalti käytössä muun muassa kirurgien koulutuksessa, sekä Ivy League -huippuyliopistoissa, joissa on nykyään enemmän tarjolla kursseja hyväksytty/hylätty -merkinnällä kuin arvosanoilla.

Rancourt toteaa että hänen työnkuvassaan tai yhdessäkään yliopiston määrittävässä dokumentissa ei sanota että professoreilla on velvollisuus laittaa opiskelijat paremmuusjärjestykseen työnantajia varten. Sen sijaan niissä sanotaan että kyse on oppimisesta. Näin hän kokee velvollisuudekseen hoitaa oppimispuolen niin hyvin kuin mahdollista, ja on siksi päättänyt luopua arvosanoista kokonaan, eikä halua vaarantaa oppimista sen takia että ulkopuolella olevat työnantajat haluavat hänen laittavan opiskelijoita paremmuusjärjestykseen työmarkkinoita varten.

Rancourt kokee että kiistassa yliopiston hallinnon kanssa on kyse paljon syvemmästä ilmiöstä kuin pelkästä arvosanattomuudesta. Professorin mukaan hallinto yrittää päästä hänestä eroon toisinajattelijana, joka kritisoi yliopiston roolia yhteiskunnan likaista työtä tekevänä instituutiona joka luo ja muovaa tottelevaisia työntekijöitä vapaiden ajattelijoiden sijaan. Sama ilmiö yliopistojen haltuunottamisesta ja akateemisen vapauden kaventamisesta on käynnissä muuallakin, ja Rancourt viittaa esimerkkeinä Norman Finkelsteiniin ja Ward Churchilliin tapauksina, joissa professoreita on potkittu pihalle poliittisten näkemysten takia.

Opettaja-aktivismia

Rancourtin viime vuosina järjestämiin kursseihin lukeutuu muun muassa syksyllä 2006 järjestetty aktivismikurssi, joka oli suuressa suosiossa, mutta jonka yliopiston korkein johto lakkautti suoralla väliintulolla.

Otsikoihin professori pääsi nostettuaan yliopistoa vastaan ihmisoikeuskanteen ikäsyrjinnästä, sen jälkeen kun hallinto ei antanut 10-vuotiaiden kaksosten osallistua äitinsä kanssa hänen kurssilleen.

Hän käynnisti 2005 viikottaisen dokumenttielokuvakerhon Cinema Politica, joka keskittyy dokumentteihin ja keskusteluihin yhteiskunnallisista aiheista. Hallinto on luonnollisesti yrittänyt parhaansa mukaan laittaa kapuloita myös elokuvakerhon rattaisiin.

Viikko sen jälkeen kun poliisi vei Rancourtin ja opiskelija Marc Kellyn käsiraudoissa pois elokuvakerhosta ja antoi heille sakot hallinnan loukkauksesta, molemmat uhmasivat päätöstä ja tulivat pitämään elokuvakerhoa yhdessä koolle kutsumansa 50 hengen saattojoukon kanssa. Tällä kertaa virkavalta ei rohjennut puuttua asiaan.

Muutamaa päivää myöhemmin Rancourt, Kelly ja joukko opiskelijoita saapui yliopistosenaatin kokoukseen. Yliopiston sihteeri oli aiemmin kehoittanut professoria sanomaan sanansa sähköpostilla, mutta Rancourt ei tähän suostunut, sillä hänen mielestään päätös olla päästämättä häntä yliopistolle on laiton. Kun opiskelijat yrittivät kuvata senaatin kokoontumista, lopetti senaatti kokouksen ja sen jäsenet poistuivat paikalta. Tämän jälkeen opiskelijat menivät yliopiston lakiasiaintoimistoon vaatimaan Kellyn kampusalueella liikkumiselle asetettujen rajoitusten poistamista.

Sekä Rancourt että joukko hänen opiskelijoitaan on haastanut Ottawan yliopiston oikeuteen. Laboratorion sulkemisen myötä keskeytyi myös usean jatko-opiskelijan tutkimukset, ja he vaativat nyt yliopistolta rahallista korvausta tutkimustensa häirinnästä.

Professori Rancourt saa yhä palkkaa odottaessaan yliopiston päätöstä erottamisesta. Hänellä ei kuitenkaan edelleenkään ole asiaa kampukselle, ja hän tapaakin opiskelijoitaan kahviloissa epämuodollisissa merkeissä. Luonnollisesti hän on entistä vahvemmin sitä mieltä että arvosanat myrkyttävät oppimisympäristön.

Ajattelunsa vaikuttimista kysyttäessä Rancourt nosti esiin mestariteoksena pitämänsä Paolo Freiren Sorrettujen Pedagogiikan. Lisäksi hän suosittelee Jeff Schmittin kirjaa nimeltä Disciplined Minds. Lopuksi hän sanoo vielä saaneensa suuresti innoitusta Mihail Bakuninin ajattelusta.

Lue myös:
Rancourtin blogi
Rancourtin kotisivu Ottawan yliopistolla
Academicfreedom.ca
Wikipediassa Rancourtista
Globe and Mail -lehden juttu
rabble.ca -sivuston tekemä Rancourtin haastattelu

1 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
The Institution Controls Your Mind
Anonyymi, keskiviikko, 25.02. 2009 @ 20:35

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 11

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

In my world the political militant, the journalist and the academician do not and cannot help establish a human community because their very existence presupposes the absence of community.
Yarostan Vochek
Letters of Insurgents  (1976)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta