Luo tunnus!
Kirjaudu
keskiviikko, 8.02. 2012 @ 19:38
 
Lisää Facebook-sivustolle

Metsähallitus haaskaa Saamenmaan metsiä

Suomen valtion liikelaitos Metsähallitus on aikeissa tuhota korvaamatonta vanhaa metsää alueilla, jotka ovat saamelaisten perinteisen poronhoidon kannalta elintärkeitä. Se suunnittelee hakkaavansa metsää Inarissa Muotkatunturin ja ikimetsää Paatsjoen paliskuntien alueella, vaikka paikalliset poronhoitajat ovat jo aiemmin tiedottaneet Metsähallitukselle kyseisten kohteiden tärkeydestä laidunmetsinä ja aita-alueina.


Metsähallitus ja Suomen valtio eivät turvaa saamelaisten oikeutta ylläpitää elinkeinoaan ja kulttuuriaan, vaan toteuttaessaan hakkuita toimivat sekä Suomen lain että kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastaisesti. Suomi on saanut YK:lta velvoitteen huolehtia saamelaisten maaoikeuksista, koska on vältellyt ratifioimasta Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimusta 169, jossa määritellään alkuperäiskansojen oikeudet itsenäisissä valtioissa.

Perinteinen poronhoito, saamelaisten alkuperäiskulttuuri ja vanhat metsät muodostavat erottamattoman kokonaisuuden. Metsäteollisuuden toimintatapa on kestämätöntä, eikä perustu kunnioitukseen saamelaisten oikeuksia tai luonnontilaisen metsän arvoa kohtaan.

Tämän takia vaadimme, että

  1. Metsähallituksen on lopetettava vanhojen metsien hakkuut Inarissa.
  2. Saamelaisten oikeudet alkuperäisväestönä on tunnustettava ja Suomen on noudatettava kansainvälisiä ihmisoikeussopiksia suhteessaan alkuperäisväestöön.
  3. Metsät ovat porojen ruoka- ja talvilaidunvaroja. Suunniteltuja hakkuita ei tule toteuttaa, jotta perinteinen porojen talviruokinta on mahdollista tulevaisuudessakin.

Saamen metsä -ryhmä
 

Lähteitä ja lisätietoja:

http://www.inarinpaliskunnat.org
takku.net/article.php/20090219113436666
yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2009/02/jarjestot_raivostuivat_lapin_aarniometsien_hakkuista_557648.html

Kartta-aineistoa:
http://weblog.greenpeace.org/metsa/archives/kartat/index.html

Mitä sinä voit tehdä?

  • Kerro kansanedustajille ja ystävillesi mielipiteesi
  • Osallistu keskusteluun tiedotusvälineissä, kirjoita yleisönosastoon, kommentoi blogeja ja verkkolehtien uutisia.
  • Kerro mielipiteesi Metsähallitukselle: http://www.metsa.fi
  • Ota selvää oman paikkakuntasi metsätoiminnasta
  • Perusta oma ryhmä Saamen metsiä puolustamaan

Metsiensuojelujärjestöjä:

http://www.maanystavat.fi/metsa/
http://www.luontoliitto.fi/metsa/
http://www.greenpeace.org/finland/

1 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Metsähallitus haaskaa Saamenmaan metsiä
Anonyymi, torstai, 26.02. 2009 @ 12:58
metsäryhmä jatkaa tapaamisia ja toimintaa, seuraavaksi hirvitalolla maanantaina 2.3. kello 18, katsotaan elokuva Viimeinen joiku Saamenmaan metsistä ja suunnitellaan toiminnan jatkoa.

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 14

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Sosiaalisia suhteita ei voi räjäyttää. Tämän yhteiskunnan täydellinen romahtaminen ei antaisi mitään takeita tilalle tulevasta. Mikäli ihmisten enemmistöllä ei olisi vaihtoehtoisen yhteiskunnan luomiseen tarvittavia ajatuksia ja organisaatiota, näkisimme vanhan maailman palaavan, koska siihen ihmiset olivat tottuneet, siihen he uskoivat ja se heissä haasteetta eli.
Anonyymit australialaiset anarkistit
You Can't Blow Up A Social Relationship - The Anarchist Case Against Terrorism 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta