(Tuleva Kapina) Miltä tahansa kantilta katsottuna...

Näkymätön Komitea (Comité Invisible, 2007)

• Miltä tahansa kantilta katsottuna
• Ensimmäinen piiri - "I AM WHAT I AM"
• Toinen piiri - "Hupi on elintärkeä tarve"
• Kolmas piiri - "Elämä, terveys ja rakkaus ovat epävarmoja – miksi työn tulisi olla poikkeus?"
• Neljäs piiri - "Yksinkertaisempaa, hauskempaa, liikkuvampaa, turvallisempaa"
• Viides piiri - "Vähemmän omistuksia, enemmän yhteyksiä!"
• Kuudes piiri - "Ympäristö on teollinen haaste"
• Seitsemäs piiri - "Me rakennetaan tänne sivistynyttä tilaa"
• Lähtekää liikkeelle!
• Löytäkää toisenne
• Järjestäytykää
• Kapina
• Loppusanat

Katsottiin asiaa miltä kantilta tahansa, ei ole olemassa pakotietä pois nykyisyydestä. Kyseessä ei ole sen vähäisin voima. Se hajottaa kaikki perustukset niiltä, jotka välttämättä haluavat pitää kiinni toivosta. Jos joku väittää tietävänsä ratkaisuja, hänen osoitetaan heti olevan väärässä. Kaikki tietävät asioiden voivan mennä vain pahempaan suuntaan. ”Tulevaisuudella ei ole tulevaisuutta” on sellaisen aikakauden viisaus, joka kaiken äärimmäisen normaaliuden ulkokuorensa alla on saavuttanut ensimmäisiä punkkareita vastaavan tietoisuuden tason.

Poliittisen edustamisen alue on suljettu. Vasemmalta oikealle, sama tyhjyys esittää vuoronperään keisaria ja pelastajaa, samat myyntiapulaiset muuttavat puhettaan viimeisimpien mielipidemittausten mukaan. Vaikuttaa siltä, että ne jotka vielä äänestävät, tekevät niin vain äänestämällä protestina, voidakseen tuhota äänestyskopit. Äänestävät äänestämistä itseään vastaan. Emme ole nähneet mitään lähellekään nykytilanteen veroista. Väestö vaikuttaa pelkällä hiljaisuudellaan 'aikuisemmalta' kuin kaikki ne, jotka keskenään kiistelevät heidän hallitsemisestaan. Kuka tahansa Bellevillen chibani¹ on rupatteluissaan viisaampi kuin kaikkien niin kutsuttujen johtajien suuret julistukset yhteensä. Sosiaalisen kattilan kansi on laitettu erittäin tiiviisti kiinni, eikä sen sisällä oleva paine lakkaa kasautumasta. Argentiinan Que Se Vayan Todos -huudon² haamu alkaa toden teolla kummitella hallitsijoiden päissä.

Marraskuun 2005 tulet eivät koskaan lakkaa langettamasta varjoaan kaikkien mieliin. Nuo ensimmäiset riemun lieskat olivat lupauksia täynnä olleen vuosikymmenen kaste. Median sepitelmä "lähiöt vs. Tasavalta" saattaa toimia, mutta se häviää totuudessa sen minkä tehokkuudessa voittaa. Tulipaloja sytytettiin myös kaupunkien keskustoissa, mutta uutiset niistä tukahdutettiin järjestelmällisesti. Solidaarisuutena paloi kokonaisia katuja Barcelonassa, ilman että niistä koskaan sai tietää ketkään muut kuin paikalliset. Eikä maa ole lakannut palamasta. Syytettyjen penkiltä löytyy monenlaista sakkia, jota ei yhdistä juuri muu kuin vihamielisyys vallitsevaa yhteiskuntaa kohtaan; heitä ei yhdistä luokka, ihonväri tai edes naapurusto. ”Lähiöiden kapina” ei ollut uusi juttu sillä se on ollut käynnissä jo 80-luvulta, mutta uutta oli sen murtautuminen ulos vakiintuneista muodoistaan. Hyökkääjät eivät enää kuunnelleet ketään, eivät isoveljiään eivätkä paikallisyhdistyksiä, joiden tehtävä oli auttaa asioiden palauttamisessa normaaliksi. Mikään ”SOS Racisme”³ ei pysty upottamaan syöpäisiä juuriaan sellaiseen tapahtumaan, jolle pisteen voisi laittaa vain väsymys, vääristely ja median omertà.⁴ Sarja yöllisiä iskuja, anonyymeja hyökkäyksiä ja sanatonta tuhoa onnistui tekemään suuren halkeaman politiikan ja poliittisen välille. Kukaan ei voi rehellisesti kiistää sitä mikä on ilmiselvää: kyseessä oli hyökkäys ilman vaatimuksia, uhka ilman viestiä, eikä sillä ollut mitään tekemistä politiikan kanssa. Mutta täytyisi olla täysin tietämätön viimeisen 30 vuoden autonomisista nuorisoliikkeistä, jos ei näe sitä mikä on puhtaan poliittista tässä päättäväisessä politiikan negaatiossa. Hylättyjen lapsien tapaan poltimme ensimmäiset leikkikalut yhteiskunnalta, joka ei ansaitse yhtään enempää kunnioitusta kuin Pariisin monumentit Verisen Viikon lopussa⁵ - ja se tietää sen itsekin.

Nykyiseen tilanteeseen ei ole yhteiskunnallista ratkaisua. Ensinnäkään siksi, että niillä epämääräisillä sosiaalisten ryhmittymien, instituutioiden ja yksilöiden kokonaisuuksilla, joihin viittaamme anti-ilmaisulla ”yhteiskunta”, ei ole sisältöä, sillä jäljellä ei ole kieltä jolla ilmaista yhteistä kokemusta. Tarvittiin puoli vuosisataa valistuksen taistelua synnyttämään Ranskan Vallankumous, ja sen jälkeen vuosisadan ajan työn taistelua synnyttämään ”hyvinvointivaltio”. Taistelut loivat kielen, jolla uusi järjestys ilmaisi itseään. Ei enää. Eurooppa on nykyään pennitön manner, joka hiipii hiljaa Lidliin ja lentää halpayhtiöillä voidakseen jatkaa lentämistä. Mitään yhteiskunnallisella kielellä esitettyjä ”ongelmia” ei voida ratkaista. Kysymykset eläkepommista, ”prekaarisuudesta”, ”nuorisosta” ja sen ”väkivallasta” voidaan pitää loitolla niin pitkään, kun tilanteista, joita nuo sanat pyrkivät peittelemään, jatkuvasti siivotaan poliisitoimin pois kaikki levottomuuden merkit. Kukaan ei iloitse nähdessään kuinka vanhukset siivotaan polkuhintaan pois silmistä, ja jätetään omilleen vailla sanottavaa. Ja ne, jotka ovat löytäneet rikollisen elämästä vähemmän nöyryytystä ja enemmän hyötyä kuin lattioiden siivoamisesta, eivät tule luovuttamaan aseitaan, eikä vankila saa heitä rakastamaan yhteiskuntaa. Nautintoa epätoivoisesti etsivien eläkeläislaumojen kuukausitukien leikkaaminen saa heidät kihisemään kiukusta yhä suuremmassa osassa nuorisoa esiintyvästä työstä kieltäytymisestä. Lopulta mikään mukakapinan jälkeisenä päivänä myönnetty perustulo ei vala perustuksia uudelle New Dealille, uudelle sopimukselle ja uudelle rauhalle. Yhteiskunnallinen henki on kadonnut niin täysin, että se ei tule onnistumaan.

Ratkaisu, paine siihen, että mitään ei tapahdu, tuo mukanaan yhä kasvavan poliisivalvonnan. Miehittämätön lentokone, joka poliisin mukaan lensi Seine-Saint-Denisin⁶ yllä viime heinäkuun puolivälissä on tulevaisuudenkuva, joka on huomattavasti kirkkaampi kuin kaikki humanisteilta tulevat utuiset kuvat. Se, että he näkivät vaivan tähdentää ettei kone ollut aseistettu, kertoo varsin selvästi mihin suuntaan olemme menossa. Maa pilkotaan yhä tiiviimpiin taskuihin. ”Herkkien kaupunginosien” ympärille rakennetut moottoritiet muodostavat jo nyt näkymättömän muurin, jolla ne voidaan leikata erilleen varakkaampien alueista. Mitä tahansa hyvät patriootit siitä ajattelevatkaan, korttelien hallinta ”yhteisölähtöisesti” on kaikista tehokkain saatavilla oleva keino. Puhtaan metropolitaaniset alueet, merkittävimmät keskustat, kulkevat etunenässä kohti yhä laskelmoidumpia, yhä hienostuneempia ja yhä säihkyvämpiä ristiriitoja. Bordelliensa punaisilla lyhdyillä ne valaisevat koko planeetan, samalla kun siviiliasuisten poliisien ja yksityisten turvayhtiöiden – lue: miliisien – määrä kasvaa äärettömiin, nauttiessaan yhä röyhkeämmän oikeusjärjestelmän suojaa.

Vaikka nykyisyyden pattitilanne on nähtävissä kaikkialla, se kiistetään kaikkialla. Koskaan ei niin monet psykologit, sosiologit ja kirjailijat ole omistautuneet sille omalla erikoisella jargonillaan, ja omalla erikoisratkaisullaan jota ei ole. Riittää kun kuuntelee tämän päivän lauluja - tyhjänpäiväistä ”uutta ranskalaista musiikkia”, jossa pikkuporvaristo ruotii sielun tilaa, sekä Mafia K'1Fryn⁷ tekemiä sodanjulistuksia - niin tietää, että tämä rinnakkaiselo kohtaa pian loppunsa, ja että päätöksenteon hetki on käsillä.

Tämän kirjan kirjoittajaksi on merkitty kuvitteellinen kollektiivi. Sen toimittajat eivät ole sen tekijöitä. Ne ovat vain kasanneet yhteen sitä mikä on hajallaan aikakauden yhteisillä alueilla, kapakoiden turinoissa, makuuhuoneiden suljettujen ovien takana. Ne ovat vain määrittäneet muutaman kiistattoman totuuden, joiden yleismaailmallinen tukahduttaminen täyttää mielisairaalat ja tuskaiset katseet. Ne ovat tehneet itsestään tilanteen kirjureita. Radikaalien olosuhteiden etuna on se miten logiikan väsymätön soveltaminen johtaa vallankumoukseen. Riittää kun sanomme sen mitä näemme silmiemme edessä, emmekä karta johtopäätöksien tekemistä.

Viitteet:
1. ”Chibani” on arabian sana vanhasta miehestä; samanniminen kahvila Pariisin Bellevillessä on vanhoja maahanmuuttajamiehiä täynnä oleva paikka.
2. ”Menkööt kaikki”, yleinen huuto vuoden 2001 kapinassa.
3. Ranskasta alkunsa saanut rasisminvastainen kansalaisjärjestö, joka on käytännössä sosialistipuolueen eturyhmä.
4. Mafian ”vaikenemisen laki”: Yhteistyöstä kieltäytyminen valtion viranomaisten kanssa ja kieltäytyminen niiden palveluista, jopa silloin kun on itse rikoksen uhri.
5. Pariisin Kommuunin murskannut viikon kestänyt teurastus 21.-28.5. 1871
6. Perinteisesti vasemmistoon kallellaan ollut hallintoalue Pariisin koillispuolella, jossa on suurin suhteellinen osuus maahanmuuttajia. Marraskuun 2005 mellakat alkoivat kyseiseltä alueelta.
7. Tunnettu ranskalainen rap-posse.