(Tuleva Kapina) Miltä tahansa kantilta katsottuna...

Näkymätön Komitea (Comité Invisible, 2007)

• Miltä tahansa kantilta katsottuna
• Ensimmäinen piiri - "I AM WHAT I AM"
• Toinen piiri - "Hupi on elintärkeä tarve"
• Kolmas piiri - "Elämä, terveys ja rakkaus ovat epävarmoja – miksi työn tulisi olla poikkeus?"
• Neljäs piiri - "Yksinkertaisempaa, hauskempaa, liikkuvampaa, turvallisempaa"
• Viides piiri - "Vähemmän omistuksia, enemmän yhteyksiä!"
• Kuudes piiri - "Ympäristö on teollinen haaste"
• Seitsemäs piiri - "Me rakennetaan tänne sivistynyttä tilaa"
• Lähtekää liikkeelle!
• Löytäkää toisenne
• Järjestäytykää
• Kapina
• Loppusanat

Katsottiin asiaa miltä kantilta tahansa, ei ole olemassa pakotietä pois nykyisyydestä. Kyseessä ei ole sen vähäisin voima. Se hajottaa kaikki perustukset niiltä jotka välttämättä haluavat pitää kiinni toivosta. Jos joku väittää omaavansa ratkaisuja, hänen osoitetaan heti olevan väärässä. Ymmärretään että asiat voivat mennä vain huonommaksi nykyisestä pahasta. ”Tulevaisuudella ei ole tulevaisuutta” on sellaisen aikakauden viisaus, joka kaiken äärimmäisen normaaliuden ulkokuorensa alla on saavuttanut ensimmäisiä punkkareita vastaavan tietoisuuden tason.

Poliittisen edustamisen alue on suljettu. Vasemmalta oikealle, sama tyhjyys esittää vuoronperään keisaria ja pelastajaa, samat myyntiapulaiset muuttavat puhettaan viimeisimpien mielipidemittausten mukaan. Vaikuttaa siltä että ne jotka vielä äänestävät, tekevät niin vain äänestämällä protestina, voidakseen tuhota äänestyskopit. Äänestävät äänestämistä itseään vastaan. Emme ole nähneet mitään lähellekään nykytilanteen veroista. Väestö vaikuttaa pelkällä hiljaisuudellaan 'aikuisemmalta' kuin kaikki ne jotka keskenään kiistelevät heidän hallitsemisestaan. Kuka tahansa Bellevillen chibani¹on rupatteluissaan viisaampi kuin kaikkien niin kutsuttujen johtajien suuret julistukset yhteensä. Yhteiskunnallisen kattilan kansi on laitettu erittäin tiiviisti kiinni, eikä sen sisällä oleva paine lakkaa kasautumasta. Argentiinan Que Se Vayan Todos -huudon² haamu alkaa toden teolla kummitella hallitsijoiden päissä.

Marraskuun 2005 tulet eivät koskaan lakkaa langettamasta varjoaan kaikkien mieliin. Nuo ensimmäiset riemun lieskat olivat lupauksia täynnä olleen vuosikymmenen kaste. Jos median myytti "lähiöt vs. Tasavalta" ei olekaan tehoton, on se selvästikin valheellinen. Isänmaa oli liekeissä koko matkan keskustasta kaikkialle; liekeissä, jotka lopulta tukahdutettiin järjestelmällisesti. Solidaarisuutena paloi kokonaisia katuja Barcelonassa ilman että niistä koskaan sai tietää ketkään muut kuin paikalliset. Eikä maa ole lakannut palamasta. Syytettyjen penkiltä löytyy monenlaista sakkia, jota ei yhdistä juuri muu kuin vihamielisyys vallitsevaa yhteiskuntaa kohtaan; heitä ei yhdistä luokka, ihonväri tai edes naapurusto. ”Lähiöiden kapina” ei ollut uusi juttu sillä se on ollut käynnissä jo 80-luvulta, mutta uutta oli sen murtautuminen ulos vakiintuneista muodoistaan. Hyökkääjät eivät enää kuunnelleet ketään, eivät isoveljiään eivätkä paikallisyhdistyksiä, joiden tehtävä oli auttaa asioiden palauttamisessa normaaliksi. Mikään ”SOS Racisme”³ ei pysty upottamaan syöpäisiä juuriaan sellaiseen tapahtumaan, jolle pisteen voisi laittaa vain väsymys, vääristely ja median omertà⁴. Sarja yöllisiä iskuja, anonyymeja hyökkäyksiä ja sanatonta tuhoa onnistui tekemään suuren halkeaman politiikan ja poliittisen välille. Kukaan ei voi rehellisesti kiistää tuon hyökkäyksen ilmiselvää painoa; hyökkäyksen, joka ei tee vaatimuksia, ja jolla ei ole muuta viestiä kuin uhka jolla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa. Mutta täytyisi olla sokea jos ei näe sitä mikä on puhtaan poliittista tässä päättäväisessä politiikan negaatiossa, eikä sitä varten tarvitse selvästikään tietää yhtään mitään viimeisen 30 vuoden autonomisista nuorisoliikkeistä. Hylättyjen lapsien tapaan poltimme ensimmäiset leikkikalut yhteiskunnalta, joka ei ansaitse yhtään enempää kunnioitusta kuin Pariisin monumentit Verisen Viikon lopussa⁵, ja se tietää sen itsekin.

Nykyiseen tilanteeseen ei ole yhteiskunnallista ratkaisua. Ensinnäkään siitä syystä että niillä epämääräisillä sosiaalisten ryhmittymien, instituutioiden ja yksilöiden kokonaisuuksilla, joihin viittaamme anti-ilmaisulla ”yhteiskunta”, ei ole sisältöä, sillä jäljellä ei ole kieltä jolla ilmaista yhteistä kokemusta. Tarvittiin puoli vuosisataa valistuksen taistelua kitkemään pois Ranskan Vallankumouksen mahdollisuudet, ja sen jälkeen vuosisadan ajan työn taistelua synnyttämään ”hyvinvointivaltio”. Taistelut loivat kielen jolla uusi järjestys ilmaisi itseään. Ei enää. Eurooppa on nykyään pennitön manner, joka hiipii kilpaa Lidliin ja lentää halpayhtiöillä voidakseen jatkaa lentämistä. Mitään yhteiskunnallisen kielen ”ongelmia” ei voida ratkaista. Kysymykset eläkepommista, ”prekaarisuudesta”, ”nuorisosta” ja sen ”väkivallasta” voidaan pitää jännitystilassa niin pitkään kun niistä syntyvä yhä enemmän huomiota herättävä pinnallinen toiminta hallitaan poliisitoimin pois. Kukaan ei iloitse nähdessään kuinka vanhukset siivotaan polkuhintaan pois ja jätetään omilleen vailla sanottavaa. Ja ne, jotka ovat löytäneet rikollisen elämästä vähemmän nöyryytystä ja enemmän hyötyä kuin lattioiden siivoamisesta, eivät tule luovuttamaan aseitaan, eikä vankila saa heitä rakastamaan yhteiskuntaa. Raivoon liittyvät eläkeläisten joukot eivät ota kuukausitukiensa leikkauksia mukisematta vastaan, ja suuressa osassa nuorisoa tapahtuva työstä kieltäytyminen vain lisää kiihkoa. Lopulta mikään mukakapinan jälkeisenä päivänä myönnetty perustulo ei vala perustuksia uudelle New Dealille, uudelle sopimukselle ja uudelle rauhalle. Yhteiskunnallinen henki on kadonnut niin täysin että se ei tule onnistumaan.

Ratkaisu, paine siihen että mitään ei tapahdu, tuo mukanaan yhä kasvavan poliisivalvonnan. Miehittämätön lentokone joka poliisin mukaan lensi Seine-Saint-Denisin⁶ yllä viime heinäkuun puolivälissä on tulevaisuudenkuva, joka on huomattavasti kirkkaampi kuin kaikki humanisteilta tulevat utuiset kuvat. Se, että he näkivät vaivan tähdentää ettei kone ollut aseistettu kertoo varsin selvästi mihin suuntaan olemme menossa. Maa pilkotaan yhä tiiviimpiin taskuihin. ”Herkkien kaupunginosien” ympärille rakennetut moottoritiet muodostavat jo nyt näkymättömän muurin jolla ne voidaan leikata erilleen varakkaampien alueista. Mitä tahansa hyvät patriootit siitä ajattelevatkaan, korttelien hallinta ”yhteisölähtöisesti” on kaikista tehokkain tapa ihan vain maineensa vuoksi. Puhtaan metropoliset alueet, merkittävimmät keskustat, kulkevat etunenässä kohti yhä laskelmoidumpia, yhä hienostuneempia ja yhä säihkyvämpiä ristiriitoja. Bordelliensa punaisilla lyhdyillä ne valaisevat koko planeetan, samalla kun siviiliasuisten poliisien ja yksityisten turvayhtiöiden – lue: miliisien – määrä kasvaa äärettömiin nauttiessaan yhä röyhkeämmän oikeusjärjestelmän suojaa.

Vaikka nykyisyyden pattitilanne on nähtävissä kaikkialla, se kiistetään kaikkialla. Koskaan ei niin monet psykologit, sosiologit ja kirjailijat ole omistautuneet sille omalla erikoisella jargonillaan, ja omalla erikoisratkaisullaan jota ei ole. Riittää kun kuuntelee tämän päivän lauluja - tyhjänpäiväistä ”uutta ranskalaista musiikkia” jossa pikkuporvaristo ruotii sielun tilaa, sekä Mafia K'1Fryn⁷ tekemiä sodanjulistuksia – niin tietää että tämä rinnakkaiselo kohtaa pian loppunsa, ja että päätöksenteon hetki on käsillä.

Tämän kirjan kirjoittajaksi on merkitty kuvitteellinen kollektiivi. Sen toimittajat eivät ole sen tekijöitä. Ne ovat vain kasanneet yhteen sitä mikä on hajallaan aikakauden yhteisillä alueilla, kapakoiden turinoissa, makuuhuoneiden suljettujen ovien takana. Ne ovat vain määrittäneet muutaman kiistattoman totuuden, joiden yleismaailmallinen tukahduttaminen täyttää mielisairaalat ja tuskaiset katseet. Ne ovat tehneet itsestään tilanteen kirjureita. Radikaalien olosuhteiden etuna on se miten huolellisuus johtaa vallankumoukseen. Riittää kun sanomme sen mitä näemme silmiemme edessä emmekä karta johtopäätöksien tekemistä.

Viitteet:
1. ”Chibani” on arabian sana vanhasta miehestä; samanniminen kahvila Pariisin Bellevillessä on vanhoja maahanmuuttajamiehiä täynnä oleva paikka.
2. ”Menkööt kaikki”, yleinen huuto vuoden 2001 kapinassa.
3. Ranskasta alkunsa saanut rasisminvastainen kansalaisjärjestö, joka on käytännössä sosialistipuolueen eturyhmä.
4. Mafian ”vaikenemisen laki”: Yhteistyöstä kieltäytyminen valtion viranomaisten kanssa ja kieltäytyminen niiden palveluista, jopa silloin kun on itse rikoksen uhri.
5. Pariisin Kommuunin murskannut viikon kestänyt teurastus 21.-28.5. 1871
6. Perinteisesti vasemmistoon kallellaan ollut hallintoalue Pariisin koillispuolella, jossa on suurin suhteellinen osuus maahanmuuttajia. Marraskuun 2005 mellakat alkoivat kyseiseltä alueelta.
7. Tunnettu ranskalainen rap-posse.