Luo tunnus!
Kirjaudu
keskiviikko, 8.02. 2012 @ 20:49
 
Lisää Facebook-sivustolle

Maailma ei tarvitse "meidän" tiedettä, vaan sen tuhoamista ja kapinaamme

Teksti tulostusvalmiina lenttarina kirjastossa

Pohdintaa Kreikasta vuosikymmenen alkupuolelta.

Yliopiston rooli on olla keskus vallitsevan ideologian kehittämiselle, järjestämiselle ja uudelleen tuottamiselle (yksinkertaisena tai laajennettuna). Tämä rooli ei ole pohjimmiltaan muuttunut ajan myötä; ja se tuskin tulee muuttumaan ennen kuin kaikki omaisuus- ja valtasuhteet on lakkautettu. Lisäksi yliopisto täyttää ja rajaa itsensä sellaisilla tekniikoilla, metodeilla ja ohjelmilla, joiden tarkoitus on teljetä ajattelu ja kokemisen virta. Tällainen valvonta, kurinpito ja kasvatus saavuttaa jopa pisteen, jossa tuotetaan yleisemmin 'psykiatreina' tunnettuja erityisiä ajatuspoliiseja.
Kreikan yliopistojen nykyistä tilannetta määrittää valtion ('kansalais-' tai 'järjestäytyneen yhteiskunnan', kuten sen kaunistelijat tapaavat sanoa) ja professori-paimenkoirien puolelta yritys vakiinnuttaa tiukkojen valintakriteerien ja nopean opiskelutahdin järjestelmä. Sen tarkoituksena on tuottaa teknokraattista eliittiä (teknilliset korkeakoulut), kuten myös alempaa toteuttavaa kastia (alemmat teknilliset koulut), joita molempia on ideologisesti manipuloitu ja täsmällisesti (väärin)koulutettu. Lisäksi puolueiden ja opiskelijaliittojen (jotka molemmat ovat vallitsevan kapitalismimallin köyhiä sukulaisia, sekä välttämättömiä järjestysvoimia - toisin sanoen: siltoja niiden muuntautumiseksi valtiokapitalistiseen muotoon) ohjaavat komissaarit pyrkivät saamaan meistä pelkkiä tottelevaisia automaatteja, välineitä käytettäväkseen; ne yrittävät suitsia, häiritä, rampauttaa sekä uudelleenohjata halujamme, voidakseen itse saavuttaa paremman aseman tuotantoprosessissa; yrittävät manipuloida meitä - passiivisia, ajattelemattomia ja ehkä hyvinkin sopeutuneita opiskelijoiden "massoja" - voidakseen ennemmin tai myöhemmin laittaa meidät tavoittelemilleen sosialistisille tai kommunistisille työvoimamarkkinoille.

Kuten kuuluisa byrokraatti ja kiinalaisen Pääoman modernisoija Deng Xiaoping asian muotoili: "valkoinen kissa - musta kissa, kaikki kissat syövät rottia". Todellakin, jos vallankumouksen vanha rotta ei tällä kertaa onnistu, on George Orwellin hahmottelema totalitaarinen yhteiskunta lähellä, hyvin lähellä. Tieteentekijä on samanaikaisesti porvarillisen sosiaalisen järjestyksen - sekä etenkin työn pirstoutumisen ja raaistumisen - tuote, uhri ja tukipilari. Hän lakkaa olemasta uhri vain jos hän torjuu sosiaalisen roolinsa, sekä tämän pirstotutuneen tieteen ja kastroidun/kastroivan/luutuneen tiedon. Kuinka hän voi torjua tämän kaiken? Ensiksikin, torjumalla tiedon keskittymisen harvojen ammattilaisten/yhtiöiden käsiin; yrittämällä sen ottamista radikaaliin käyttöön, muuntamalla/takaisinottamalla sen pienen osan josta on aidosti hyötyä "väelle", niille proletarisoiduille yksilöille joita asia kiinnostaa.

Järjestelmä ja sen tiede perustuu erottelujen ja kategorisointien yhdistymiseen, tuohon todellisuuden pakkopaitaan, tietämättömyyteen, häpeilemättömiin tai koristeellisiin valheisiin, harhakuvitelmiin ja petoksiin, suoraan tai epäsuoraan tukahduttamiseen. Radikaali tieteen itsensä kritiikki jättää sen sanattomaksi ja lamaantuneeksi. Olemme persoonattoman ja persoonattomaksi tekevän koneen rattaita. Torjutaan tämä olosuhde, sillä turvallisuus siitä että emme kuole nälkään pohjautuu varmuuteen siitä että kuolemme tylsyyteen; kuten päivittäinen kuolema jota kärsimme armeijassa, palkkatyön kaleereissa, virkistäytymisen ghetoissa, kampuksilla, vankiloissa ja mielisairaaloissa.

Kaikki, jotka uskovat siihen että opiskelijaliitot ovat luovuttaneet, ovat tietoisesti sokeita itsepetokselleen. Opiskelijaliittojen rooli on manipuloida meitä ammattimaisesti, ohjaamalla opiskelijakamppailut vaalipolitiikkaan, oppositiopuolueiden valttikorteiksi. On ilmiselvää että hallituksen julistama yliopistojen työsulku on osa vehkeilyä, joka pitää sisällään vakuuttavalta tuntuvan "kamppailun kiihdyttämisen", kontrolloituja ja kurinalaisia valtauksia, joiden tarkoitus on estää jo leviämässä olevia villimpiä tilanteita. "Opiskelijoiden Vahtiryhmät" eivät vahdi ketään muuta kuin meitä, opiskelijoita. Jokainen opiskelijaliittojen teko rajautuu näihin ympärillemme rakennettuihin muureihin.

Ne palvelevat ja säilyttävät hallitsevan luokan ideologiaa (joko porvarillista tai byrokraattista), ja levittävät tätä ideologiaa (joko parlamentaarisella kohteliaisuudella tai kiusaavalla väkivallalla) kurjien opiskelijamassojen keskuuteen. Massoja kuvaa niiden täysi yksinäisyys. Vapaan valinnan alue ilmenee parhaiten pulmassa Coca-colan ja Pepsin välillä. Joku uusi yhtiöruokala vai 'perinteinen' opiskelijaruokala. Mikä kirjailija, mikä runoilija, mikä bändi tai muusikko. Eltaantuneita vaihtoehtoja valheiden markkinoilla.

Hyvät naiset ja herrat, esitys on juuri alkanut

Oikeistolaiset ja vasemmistolaiset, jotka kaikki kantavat edistyksellisyyden natsoja, "taistelevat" omavaltaisesti puolestamme kysymättä meiltä; manipuloivat ja ohjailevat totuuksiamme, halujamme ja tarpeitamme sosialistiseen tai sosialistimyönteiseen politiikkaan, ideologian muotteihin ja kliseisiin, menneisyyden nurinkuriseen ja kivettyneeseen teoriaan.

Uskomme että lakiehdotuksen vastustaminen on veruke ja yhdistävä tekijä yleistyneen konfliktin ja negaation leviämiselle, yleiselle kapinalle; näin on käynyt jossain määrin ennenkin, muun muassa silloin kun valtio yritti säädellä kreetalaisten kurkkujen hintaa, tai kun puhkesi kiistaa Joonian saarten piispan "moraalittomuudesta". Otetaan käyttöön ja kehitetään näiden taistelujen dynamiikkaa. Silti on välttämätöntä yhdistää kapinointia moninaiseen, syvälliseen, kekseliääseen ja monimuotoiseen järjestelmän rapauttamiseen ja kumoamiseen. Se ei tapahdu automaattisesti.

Päivittäinen kurjuus, patoutunut seksuaalisuus, taloudellinen, emotionaalinen ja eksistentiaalinen umpikuja, edellisten sukupolvien tukahduttaman ja ympäröimän sukupolven epätoivo. Ne ovat esteitä mielikuvituksen, unelman ja olemisemme toteuttamiselle. Valtion organisoima tukahduttaminen, valta, auktoriteetti, sekä tieteen ja sen hierarkian erehtymättömyys, ruumiillisen työn ja tiedon erottaminen toisistaan; nämä kaikki ovat pyhättöjä joihin hyökätä vallankumouksellisella kiihkolla! "Opiskelijoiden" sosiaalinen arvovalta tulee rikkoa palasiksi, yhdessä kaiken muun kanssa mikä estää vapautumista.

Kollegat päivittäisessä kurjuudessa: ei enää pyrkimyksiä sopeutua mukavammin yhteiskuntaan; taistellaan, jotta voimme lakata olemasta maan tuomittuja ja kirottuja. Vallataan ja tuhotaan erikoistuneiden idioottien tuotantokeskukset. Tuhotaan tylsyyden, ajattelemattomuuden ja elottomuuden paikat. Meidän tulee muuttaa nautinnon tuhoaminen tuhoamisen nautinnoksi. Ne meistä, jotka opiskelevat kirjanpitoa, eivät voi tyytyä mihinkään muuhun kuin kurjien elämiemme taseeseen. Ainoa 'punainen yliopisto' on se joka on ilmiliekeissä.

- neuvosto valtausten levittämiseksi ja edistämiseksi


Jälkikirjoitus (tammikuu 1979, lähde tuntematon)

"...Joten siirrymme [tiedekunta]rakennuksesta toiseen, autonomisista tapaamisista rock-konsertteihin, etsiessämme epätoivoisesti kommunikaatiota, joka ei ole mitään muuta kuin illuusio yhteisöstä, jotain mitä meidän olisi pitänyt käsittää jo kauan aikaa sitten; etsimme kroonisesti runtattujen halujemme ja tarpeidemme toteuttamista; kaikkea tätä, eittämättä huonosti järjestetyssä showssa. Tuodaan ainakin esiin inhomme noita harhailevia jämähtäneitä katseita kohtaan, haamuja liikkeestä joka ei liiku saati elä. Etsitään ainakin kyky, rohkeus ja taito muuttaa lopullisesti tämä kokemisen illuusio illuusion kokemiseksi ja ylittämiseksi."

- anonyymit kreikkalaiset ystävät


Alkuteksti: Green Anarchy #14, s.4

5 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Maailma ei tarvitse "meidän" tiedettä, vaan sen tuhoamista ja kapinaamme
Anonyymi, keskiviikko, 18.02. 2009 @ 05:21
"Yliopiston rooli on olla keskus vallitsevan ideologian kehittämiselle, järjestämiselle ja uudelleen tuottamiselle (yksinkertaisena tai laajennettuna)."

Tämä tuntuu vanhentuneelta ja idealistiselta. Eivätkö nykyään yritykset, porvarimedia ja Elinkeinoelämän keskusliitto tuota ja pidä yllä vallitsevaa ideologiaa?

Yliopistoista (hum. ja ykt. tiedekunnista) tuntuu tulevan lähinnä ummehtunutta sivistysretoriikkaa. Siksi elinkeinoelämä niin innoissaan onkin repimässä yliopistoja auki.
Maailma ei tarvitse "meidän" tiedettä, vaan sen tuhoamista ja kapinaamme
Anonyymi, keskiviikko, 18.02. 2009 @ 08:08
> ummehtunutta sivistysretoriikkaa

Tätäkö ei sitten voida laskea "vallitsevaksi ideologiaksi"?

Tuo 'vallitseva ideologia' on tietenkin niin epämääräisesti sanottu että se jättää kamalasti tulkinnanvaraa. Toiselle vallitseva ideologia on uusliberalismi, joku kokee 'punavihreän liberaaliuden' vallitsevana ideologiana (Heh!), jollekin tuo vallitseva ideologia on hobbesilainen näkemys maailmasta, sivilisaatio ja porvarillinen demokratia pitkälle viedyn työnjaon kanssa.
Maailma ei tarvitse "meidän" tiedettä, vaan sen tuhoamista ja kapinaamme
Anonyymi, keskiviikko, 18.02. 2009 @ 11:37
Näkisin että viitattiin ennen kaikkea tähän kohtaan

"tarkoituksena on tuottaa teknokraattista eliittiä (teknilliset korkeakoulut), kuten myös alempaa toteuttavaa kastia (alemmat teknilliset koulut)"

Juuri tähän suuntaan täälläkin ollaan menossa tutkintotehtailla ym.

Maailma ei tarvitse "meidän" tiedettä, vaan sen tuhoamista ja kapinaamme
Anonyymi, keskiviikko, 18.02. 2009 @ 14:44
> Eivätkö nykyään yritykset, porvarimedia ja Elinkeinoelämän keskusliitto tuota
> ja pidä yllä vallitsevaa ideologiaa?

Ja evätkö näiden takana olevat ihmiset ole kaikki pääsääntöisesti korkeakoulutettuja?

t. loppuasukas
Maailma ei tarvitse "meidän" tiedettä, vaan sen tuhoamista ja kapinaamme
Anonyymi, torstai, 19.02. 2009 @ 09:42
> vanhentuneelta ja idealistiselta

?

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 14

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Talonvaltaajat olivat nuhjuisia, epäsiistejä retkuja jotka tykkäsivät erilaisista huumausaineista. Tämän porukan seassa pyöri ilmeisiä psykoosipotilaita. Ja nämä ihmiset vihasivat nykyisenkaltaista yhteiskuntarakennetta, sen konventioita ja sen kontrolli- ja väkivaltakoneistoja. Tyypit trippaili, poltti pilveä, remontoi taloa ja maalaili paikkoja spraykannuillaan, ja kuunteli räppiä sekä konemusiikkia. Elämäntapatyöttömiä myymälävarkaita ja roskisdyykkareita. Nämä ihmiset tuntuivat monin tavoin sopivan ei-yhteiskuntakelpoisilta kummajaisilta: tuntui että täältä voisi minullekin löytyä paikka.
sakarat.livejournal.com

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta