New School joulukuussa 2008 - näkemyksiä rakennuksen valtaamisesta

Olemme tietenkin pettyneitä valtauksen loppumisesta: häpeällinen takaovesta pakeneminen keskellä yötä, ja vielä häpeällisempi ”voiton” julistaminen ”toteutuneet vaatimukset” listanneella mitättömällä paperinpalalla. Se mitä julistettiin ”voittona” tarkoittaa meille valtauksen kuolemaa joka suhteessa. Se edustaa sekä tilan menettämistä itsessään, että antautumista valtauksen tuhoamista alusta asti yrittäneille liberaaleille voimille.

Joka tapauksessa pidimme pintamme 32 tunnin ajan poliisien ja vartijoiden hyökkäyksiä vastaan, ja rikoimme räikeästi lakeja kun hämmentyneet poliisit katsoivat vierestä. Mikä tärkeintä, osoitimme valtausten olevan mahdollisia New York Cityssä, pääoman vihan saatanan kuolleessa suurkaupunkikeskuksessa. Tämä oli ennakkotapaus jonka toivomme innoittavan muita kiihdyttämään toimintaansa lähitulevaisuudessa toivottavasti nähtävissä valtauksissa.

Keräsimme nämä ajatukset ja opetukset joulukuussa 2008 tehdystä New Schoolin valtauksesta nuo tulevat valtaukset mielessämme. Olemme varmoja että se mikä sai alkunsa New Schoolissa ei ole ohi, huolimatta siitä että suurin osa valtauksen osanottajista palasi yksityisiin elämiinsä, ja huolimatta säälittävistä ja harhaanjohtavista voitonjulistuksista. Valtaus on keino ilman päämäärää – käytäntö jota voimme jatkuvasti uudistaa ja laajentaa.

Ja, kuten aina,
tapahtuma kuuluu niille jotka taistelevat,
ei niille jotka haluavat hallita sitä.

Vihamielisyys demokratiaa kohtaan

Demokratia on ennen kaikkea aikamme suurin ja onnistunein valhe (ja meillä on samanlainen tunne myös konsensuksesta[1]). On järjetöntä ajatella että joka päivä demokraattisesti keskustelisimme valtauksen luomisen, uusintamisen ja laajentamisen vastustajien kanssa – ikään kuin välillämme olisi mitään muuta kuin vastakkaisuutta. Jokaisella askeleella valtaus kieltäytyi alistumasta demokraattiseen järjestykseen, jota pakotti juuri valtauksen vastustajat – koska se oli liian epäjärjestäytynyt, se oli liian laiton, se tapahtui liian pian...

Alusta asti monet Radikaalin Opiskelijaliiton (RSU) ja Opiskelijat Demokraattisen Yhteiskunnan Puolesta (SDS) -järjestön johtohahmot ja harjoitusta hakevat tulevat byrokraatit olivat valtausta vastaan, koska se ei sopinut heidän kuvaansa ”pitkän tähtäimen taistelusta”. Ensiksikään ne eivät tukeneet valtauksen välitöntä perustamista ja monet olivat eri mieltä koko taktiikasta. Tapaamisten aikana he puhuivat loputtomasti ja omahyväisesti siitä miksi ajoitus oli väärä, tai miksi se ei sopinut ”opiskelijaliikkeen” pitkän tähtäimen suunnitelmaan. Se aiheutti valtauksen siirtymistä ja unettomia öitä monille. Sitten kun he päättivät liittyä meihin kahvilassa, tajuttuaan asoiden tapahtuvan heistä välittämättä, he yrittivät lopettaa valtauksen kaikessa hiljaisuudessa ensimmäisen yön jälkeen – normaalin arkipäivän alkaessa (mikä perustelu!). Onneksi tämän idean takana ollut hurjan liberaali logiikka paljastettiin nopeasti kaikessa huvittavuudessaan, ja jatkoimme seuraavaan aamuun.

Myöhemmin illalla monet näistä samoista ”johtajista” yrittivät kerta toisensa jälkeen esittää ”virallisia päätöksiä” rakennuksen uloskäyntien kontrolloinnin strategista liikettä vastaan. Uloskäyntien hallinnalla pystyttiin katsomaan keitä valtaukseen tulee, ja pitämään vartijat ja poliisit poissa. Lopulta he järjestivät taas yhden ”virallisen” äänestyksen siitä tulisiko hätäuloskäynnit avata väkisin, jotta saataisiin ulkopuolella olevat väkijoukot liittymään mukaan – heidän julistamansa virallinen linja oli sitä vastaan. ”Liian vaarallista, emme ole valmiita” - se saattaa suututtaa hallintoa, niiden neuvottelijoita, kyttiä, jopa...

Tämän listaamisen tarkoitus ei ole olla pikkumainen – sen tarkoitus on selventää sitä mitä itse asiassa tapahtui valtauksen aikana ja miten se toteutettiin. Tosiasiassa valtauksen jokainen kohokohta ja laajennus tapahtui hallitsemisyrityksistä huolimatta. Valtaus itsessään, sen kiihdyttäminen aggressiivisella linnoittautumisella, sen jatkaminen ensimmäisen yön jälkeen, hätäuloskäyntien avaaminen väkisin ja ulkopuolella olleen väen liittyminen mukaan: valtauksen vahvimpien ja riemukkaimpien hetkien kuvaaja voidaan piirtää vain kuvailemalla byrokraattien tyrannimaisen demokraattisen puoluelinjan vastustamista (tämän kuvaajan huippukohtia seuraisi tietenkin välittömästi onnistumisen kaappaaminen byrokraattien toimesta kirjeellä, julistuksella, kokouksella tai taputuksella selkään).

Joka tapauksessa juju on siinä että meidän ei tarvitse odottaa demokraattista konsensusta toimiaksemme; itse asiassa koko valtaus tapahtui siitä syystä että emme odottaneet.

Vaatimukset

Vaatimukset ovat käsittämättömän typeriä: ne eivät sano mitään siitä mitä todella haluamme, muutoksesta jota todella tarvitsemme. Vaatimusten esittäminen tarkoittaa kahta asiaa: se tarkoittaa ensinnäkin sitä, että määritämme itsemme suhteessa asioiden vallitsevaan tilaan sekä vuoropuheluun vallanpitäjien kanssa. Ikään kuin yliopisto-, hallinto- ja poliisikoneistot olisivat kasvihuoneita ihmiselämän kukoistusta ja kasvua varten. Vaatimusten esittäminen tarkoittaa sitä että määritämme niiden kehyksissä valintamme, projektimme ja onnistumisemme. Toisekseen, se tarkoittaa sitä että valtaus ei ole muuta kuin keino päämäärää varten, kun todellisuudessa eniten tulee välttää nimenomaan kaikkia sellaisia päämääriä - kaikkea palaamista kapitalistisen elämän surkeaan 'normaaliuteen'. Me löysimme kohtalomme valtaamisesta itsestään. Löysimme siitä riemua[2]; päämäärät sisältyivät keinoihin; meidän täytyy kiinnittyä käytäntöihin jotka täyttävät meidät riemulla ja itsenämme olemisen hengellä.

Joten ymmärrämme valtauksen keinona ilman päämäärää. Toimintamuotona, joka pitää yllä toisia toiminnan muotoja, ilman näkyvissä olevaa päämäärää. Se on puhtaasti keino, ele jota ei voida kutistaa hetkeksi tai taktiikaksi ”paljon-paljon-pisemmän-tähtäimen-taistelussa”. Jos emme mieti uudestaan keinojen ja päämäärien suhdetta, emme ole oppineet mitään.

Myöntäminen että suuret suunnitelmat ei tule onnistumaan[i]

”Rakenna PUOLUETTA! Tarkoitan, liikettä! Kyllä, kohti vallan kasaamista LIIKKEEKSI! Kaikki LIIKKEEN puolesta! Vain LIIKE voi toimia! Kaikki kunnia mahtavalle LIIKKEELLE!”

Valtauksen aikana poliitikoksi pyrkivät, ja itse itsensä ”liikkeen” edustajiksi nimittäneet, yrittivät murtaa tahtomme kutsumalla vartin välein koolle loputtomia ja tärkeileviä kokouksia, jotka yrittivät jatkuvasti tuhota jokaisen rakentamamme liikevoiman palasen. Aina kun tilanne kahvilassa muuttui kiinnostavaksi, saattoi olla varma siitä että koolle kutsuttiin kokous, jolla kaapata tuo energia byrokraattien puoluemaiseen koneistoon.

Ne jotka ovat irrottautuneet uskomisesta ”oikeaan hetkeen” tietävät että olemme aina jo valmiiksi valmiita, ja että ”pitkän tähtäimen taistelu” on myytti jolla koitetaan kumota kaikki sellainen toimintahalu, joka ei ole ytimen säälittävän kömpelöiden ”johtajien” ohjaamaa. Heidän pitkän tähtäimen taistelunsa toimii samalla retorisella tasolla kuin ”todellinen kommunismi” työväenliikkeelle: alituiseen pakeneva tulevaisuuden horisontti, jolla oikeutetaan nykyhetken riisto.

Asioiden hoitaminen ystävien tai kokoontumisen kesken on ”kokouksena” valovuoden päässä näistä byrokraattisista liikkeen kokouksista, jotka nojaavat pääoman logiikkaa suoraan peilaavaan ”vallankumouksellisen organisaation” malliin. Onneksi liikkeet, sellaisena kuin he tuntevat ne, on kuolleet; tulevaisuuden taistelut jauhavat niiden hautakivet tulevien taistelujen katukiviksi.

Sisuksen koristelua

Kun valtaamme tilan, meidän täytyy välittömästi tehdä siitä omamme. Meidän tulisi asuttaa se ja kääntää se omia tarkoituksiamme varten, sillä vallattu tila ei ole työpaikka tai protesti, eikä se ole yhtään niiden eristyneiden paikkojen kaltainen joihin olemme niin tottuneet; se on omaehtoinen, kollektiivinen, ja avoin omalle käytöllemme. Mikä tekee tästä tilasta erilaisen kaikkiin muihin nähden, suhteessa kaupungin kaikkiin tuotteistettuihin, välillisiin ja valvottuihin tiloihin? - tämä on ensisijainen kysymys mikä meidän pitäisi kysyä tilaa ottaessamme.

Ripustamme banderolleja, levitämme makuupusseja ja heijastamme videokuvaa seinälle; pysyttelemme hereillä yöt läpeensä jutellessamme uusille ja vanhoille ystäville. Muistatteko sen hassun hauskuuden mitä koimme tukiessamme toisiamme barrikadeilla, ja kun yhdistimme voimamme ulkopuolella olleiden villien joukkojen kanssa tuossa suuressa energian purkauksessa? Kun väkisin revimme toverimme takaisin poliisien käsistä? Meidän täytyy välittömästi täyttää tilamme kaikella tällä, mutta myös niin paljolla muulla. New Schoolissa annoimme hallinnoinnin voimien ja kokousten dominoida tilaa alusta asti – tämä oli yksi suurimmista virheistämme. Ei enää koskaan Kulttuurin Ministeriötä, ei enää toista sieluja murskaavaa kokousta hallinnon ottamiseksi uudelleen käyttöön juuri kun olimme karistaneet sen harteiltamme: valtaamisen tulisi olla edes hetkellinen tilaisuus lopultakin vetää henkeä, ja selvittää mitä tarkoittaa yhdessä eläminen pääoman logiikan ulkopuolella.

Moninkertaistuminen, laajeneminen

Ihmisiä oli koko päivän osoittamassa tukeaan ulkopuolella, mutta torstai-illalle kutsuttu tukimielenosoitus keräsi 200-300 ihmistä. Siihen sisältyi kreikkasolidaarisuutena pidetyt katujuhlat, jotka lähtivät Tompkins Squaren puistosta, ja jättivät jälkeensä tilanteen kohottanutta juhlahenkistä tuhoa. Poliisien ja vartijoiden saarron takia New Schoolin ulkopuolella olleet ihmiset eivät voineet mennä sisälle rakennukseen, ja kun paikalle tuli uusia poliisiautoja ja vahvistuksia, siirtyi vihainen joukko kadulle. Viides Avenue suljettiin kokonaan ja joukko liikkui liikennettä vastaan. Se pakotti autot perääntymään ja kaatoi poliisin barrikadeja. Kuten aiemmin jo mainittiin, samaan aikaan sisällä pieni ryhmä torjui pelon aiheuttaman ”konsensus”päätöksen pidättäytyä ”riidanhaluisista” toimista, ja avasi väkisin hätäuloskäynnin ulkona ollutta riehakasta juhlakansaa varten, jotta nämä pääsivät sisälle liittymään valtaajien joukkoon. Juoksemalla käytävien läpi, väistelemällä vartijoita ja kyttiä, rikkomalla ikkunoita ja hyppimällä barrikadien yli, noin 75 ystäväämme liittyi meihin sisällä olleisiin, ja valtauksen panokset kohosivat jälleen kerran. Samaan aikaan ulkopuolella olleet toverimme heittelivät tomaateilla New Schoolin rehtoria Bob Kerreytä, ja ajoivat tuon yksijalkaisen paskiaisen matkoihinsa.

Ne, jotka vastustivat tämän kohtaamisen mahdollistamista, syyttivät meitä ”custerilaisuudesta” [ihmisten johtaminen tilanteisiin joissa heille voi käydä huonosti -suom.]. Vaikkakin suosisimme toisenlaista vertausta, niin abstraktimmassa ja tarkoitetussa mielessä olemme oikeastaan imarreltuja: koko juttu oli pelkkää seikkailullista riemua. Useiden tilanteiden luominen sisällä ja ulkona laajentaa valtausta ja vahvistaa sitä tehokkaasti, etenkin silloin jos ne joko yhtyvät yhdessä kohtaa, kuten New Schoolilla kävi, tai kun ne moninkertaistavat taistelun rintamia (kuten esimerkiksi silloin jos valtaus olisi laajentunut muihin rakennuksiin, tai muuttunut iskuiksi ja barrikadeiksi toisaalla).

”Seikkailullisuus” hoitaa homman

Koko Bob Kerrey -juttu oli meille pelkkä tekosyy ryhtyä toimimaan. Joillekin kyse oli välittömästä asioiden laajentamisesta muihin New Schoolin asioihin, laajempaan yliopiston uusliberalisointiin, ja ennen kaikkea kapitalismiin. Emme tiedä mitä tämä avasi muille valtaukseen osallistuneille, mutta meille valtauksen laajeneminen oli välitöntä, perusteellista ja tarkoituksellista: Kerreyn erittäin julkinen legitimiteettikriisi antoi meille lopultakin mahdollisuuden mennä lakkoon kaikista niistä moninaisista tuotannon muodoista joita päivittäin elämme - ja heittäytyä täysin rinnoin valtaukseen.

Toivomme tällä lyhyellä mutta onnistuneella valtauksella osoittavamme, että tällainen toiminta on mahdollista New Yorkissa – meidän vain tarvitsee toteuttaa se. Aina kannattaa etsiä eteenpäin puskettavaa kiistaa tai konfliktia, tai avattavia tiloja. Tällaisia tilaisuuksia syntyy jatkuvasti: meidän täytyy pitää niitä silmällä ja olla valmiita.

Tulevaisuudessa

Tulevaisuudessa tulemme näkemään taloudellisen ”kriisin” vaikutusten kiihtymistä; näemme jo koulutusbudjetin leikkauksia, joukkoirtisanomisia ja julkisten palveluiden heikentämistä. Meidän tulisi puuttua näihin hetkiin, mutta meidän täytyy muistaa että emme pyydä pikkasen pienempää tai pikkasen mukavampaa riistoa, eikä meitä kiinnosta antaa heille neuvoja kriisin ratkaisemiseksi, sillä totuus on siinä että olemme eläneet kriisiä koko elämämme, ja haluamme lopultakin viedä kriisin huippuunsa.

Joten kun seuraava opiskelijavaltaus tapahtuu, meidän tulisi muistaa joitain New Schoolissa kuulemiamme hassuimpia vaatimuksia, joitain kaikista noloimpia julisteita kuten ”Antakaa opiskelijoiden sanoa sanansa”, ja miettiä sitä miten määritämme asemamme: annammeko hallinnolle ehdotuksia, joilla tehdä meistä taas onnellisempia ja säyseämpiä kuluttajia, vai käytämmekö näitä kiihtyneen kriisin hetkiä koko järjestelmän häiritsemiseen pyrkivän vihamielisyytemme vahvistamiseksi?

Nähdään keväällä!

rakkaudella,
jokaisen yhteistyöhaluton omaehtoinen suosikkiryhmä
tammikuu 2009

---

Kirjoittajan viitteet:
[1] Kun se toteutetaan väkisin hyvin suuressa ryhmässä, konsensuksella on taipumus kutistaa päätöksenteon tulokset pienimpään yhteiseen nimittäjään, sillä kaikista maltillisimmat ja vähiten kiistanalaiset päätökset ovat yleensä ainoita joihin kaikki voivat yhtyä. Usein tämä toiminnan tai suunnitelmien vesittäminen on seurausta siitä kun yritetään lepyttää pientä vähemmistöä, joka muuten estäisi koko toiminnan. Tämä johtaa siihen että niiden tahto lopulta dominoi ryhmäpäätöstä joka tapauksessa. Yleisesti ottaen, suuren ryhmän konsensus hitaasti rapistuttaa ihmisten halun toimia, jauhaa ne väsymykseen ja apatiaan, sekä usein ehkäisee spontaania tai kiisteltyä toimintaa.

[2] Kyseessä on riemu siinä mielessä kuten Bonanno sen kuvaili: itsemme toteuttaminen kapitalistisen logiikan ja työn negaationa: ”Sen hyökkäys nujertaa hyödykkeen harhakuvan, koneiston, koston, johtajan; puolueen, määrän. Sen taistelu hajottaa voitonteon logiikan, markkinoiden arkkitehtuurin, elämän ohjelmoinnin, viimeisen asiakirjan viimeisessä arkistossa. Sen väkivaltainen räjähdys kaataa riippuvaisuuden järjestyksen, positiivisen ja negatiivisen terminologian, hyödykeharhan koodiston.” (”Armed Joy”, 1977)

Kääntäjän viite:
[i] Alkuperäinen väliotsikko oli ”Eat pie in the sky when you die motherfucker”, jonka raflaavuutta ja sanaleikkiä kääntäjä ei edes yrittänyt tavoittaa. Otsikossa yhdistyy kaksi sanontaa. ”Eat humble pie” tarkoittaa sitä että joutuu myöntämään olleensa väärässä. ”Pie in the sky” taas viittaa hyvältä vaikuttavaan suunnitelmaan joka ei tule onnistumaan.

TAPAUSESIMERKKI VALTAUKSESTA EPÄ-TAPAHTUMANA

Liikkeellä on useita omahyväisiä tarinoita, jotka pyrkivät kuumeisesti osoittamaan kuinka New Schoolin valtaus joulukuussa 2008 ”oli vasta alkua”. Voitosta riemuitseminen tapahtuu pitkälti sellaisen pohdinnan kustannuksella, joka saattaisi paljastaa sen mitä valtaus hiljaisesti antaa ymmärtää. Nuo kertomukset hämärtävät sen että voittoisa tarkoittaa tässä tapauksessa valtauksen loppumista; tällaisen logiikan sisällä valtauksesta tulee pelkkä keino tiettyjen opiskelijavaatimusten tyydyttämiseksi. Ja siinä kun valtauksen aikana esitetyt vaatimukset ovat aina varsin sopeutumiskykyisiä, se on juuri tämä tavarahyödykkeen[i] muodon hallitsema hegemonia, jonka takia valtaukselta puuttuu laatu ja sisäinen kyvykkyys.

Perehdymme myöhemmin asiaan tarkemmin, mutta valtauksen kokeminen keinona päämäärää varten, niin että se on itsensä ulkopuolella tai jopa vieras ja vihamielinen sille, tarkoittaa sitä että valtausta pidetään omaisuutena. Ja tällaisen prosessin kautta New Schoolin valtaus muuttuu epä-tapahtumaksi, kun se hajautuu ja kutistuu poispäin mahdollisuuksien kasvattamisesta. Kuitenkin, New Schoolin valtaus tapahtumana, käsitettynä määräämättömäksi tapaukseksi tai tapahtumiseksi, laajensi - epä-tapahtumien tai ”opiskelijaelämän” latteuksien jatkuvasti häiritsemänä - mahdollisuuksia tulemisena, joka pyrkii tuhoamaan kiveen hakatun suorituskyvyn tavalla joka ei välttämättä ole suoraan havaittavissa.

Yllä hahmoteltujen näkökohtien valaisemiseksi täsmällisemmin tai ainakin kiinnostavammin historiallisessa kehyksessään, siis yhteiskuntaa alati uusintavien hierarkkisten valtasuhteiden kehyksessä, joita tässä tapauksessa ilmentää tavarahyödykkeen muoto yliopiston hahmossa, on hyvä aloittaa ensin arvioimalla valtausta sen taustalla olevan kahden eri dialektisen voiman pohjalta, jolla kummallakin on omat toimijansa, kannattajansa, ohjelmansa, tukijansa ja ennen kaikkea häilyvät uskomusjärjestelmänsä.

Ensimmäistä näistä voimista voitaisiin kuvailla yleistymiseksi. Etenkin niin että opiskelijoiden selvän erillisesti omistamat sosiaaliset identiteetit purkautuvat. Täsmälliset sosiaaliset erillisyydet, joihin kuuluu omat ominaisuutensa, käytösmallinsa ja jopa vastapuolensa, hajoavat tällaisen prosessin kautta. Näin tullaan lopulta siihen että vihollinen ei ole jotain mikä seisoo edessämme vastakkaisella puolella, vaan se on pikemminkin ympärillämme oleva yleinen ympäristö, jota kohtaan olemme vihamielisiä sen sisällä. Tämän taipumuksen liikeratana oli laajentaa alkuperäistä tyytymättömyyttä pois tiedekunnan piiristä, niin että se leviää koko yliopiston laajuudessa esiintyviin kiistoihin, ja lopulta liikkuu kohti yliopiston itsensä torjumista pääoman instituutiona. Näin se osoittaa useita yhteisiä piirteitä hetkellisyyden pohjalta, poliittisen yhteyden sijaan, muiden samaan aikaan käynnissä olevien käytännön kritiikkien kanssa. Tällaisia ovat muun muassa hiljattainen kapina Kreikassa, Italian ”Epänormaali aalto”, sekä muut hyökkäykset pääomaa ja valtiota vastaan ympäri Eurooppaa.[ii]

Tällaista kehitystä kuvaa se miten valtaukseen osallistui myös muista yliopistoista tulleita opiskelijoita, sekä etenkin myös niitä jotka eivät olleet opiskelijoita. Tästä edistymisestä todistaa myös New Schooliin barrikoituneille tulleet solidaarisuusviestit eri puolilta maailmaa, Pariisista Meksikoon ja Barcelonasta Ateenaan. New Schoolin valtauksen yleistyminen kävi ilmi myös Tompkins Squaren puistosta valtaukselle kulkeneessa marssissa, joka rikkoi matkan varrelle osunutta omaisuutta ja sulki katuja, samalla kun se ilmaisi yhteenkuuluvuutta Kreikan suuntaan tuomitsemalla sekä poliisin että talouden vihamielisen voiman sellaisena kuin se New Yorkissa näyttäytyy.

Toista näistä voimista voitaisiin kuvailla pirstomiseksi. Tämän taipumuksen liikeratana oli rationalisoida, hallita ja lopulta kesyttää New Schoolin valtaus, eristää ja neutraloida se ”opiskelijaliikkeen” tahdonilmaisuksi. Liikkeen, jolla on omat kaavamaiset ja tylsät värväysmenetelmät, joihin lukeutuu muun muassa surkuteltavat marttyyripamfletistit ja muut ”opiskelijakampanjan” erikoistuneet taktiikat. Kurinalaisuuden prosessin kautta syntyy yhtenäisyys, jonka erilläänolo täydellistyy yhtenäisellä eristyneisyydellä. Voima, joka pyrkii tekemään oman edustuksensa välttämättömäksi voidakseen tehokkaasti hallita tällaisia mahdollisia kiihkeyden hetkiä, konkretisoituu näkyvästi poliiseissa, kampuksen yksityisissä vartijoissa, yliopiston hallinnossa, opiskelijasenaatissa, sekä erilaisissa selvän vasemmistolaisissa opiskelijajärjestöissä, etenkin niissä jotka ovat osa Radikaalia Opiskelijaliittoa (RSU) tai Opiskelijat Demokraattisen Yhteiskunnan Puolesta (SDS) -järjestöä.

Viimeksi mainitut ovat voima, joka pohjimmiltaan pyrkii asioiden normaalitilan säilyttämiseen, ja jolla on tapana supistaa levottomuus erilliseksi ”opiskelijoiden asiaksi”. Ne noudattavat pirstoutumisen logiikkaa, jossa valtauksen voitto syntyy nimenomaan sen lopettamisen kautta. Nämä opiskelijajärjestöt aloittivat yrityksensä varsin aikaisin, etenkin yrittämällä hakea loppua valtaukselle ennen kuin se edes alkoi. Tämä käsitys siitä mitä liikesuuntia ja ominaisuuksia opiskelijalevottomuuksista tulisi syntyä ja mitä ei, ilmeni sarjasta valtaukseen johtaneita keskusteluja, etenkin tiedekunnan rehtori Kerreylle antaman epäluottamuslauseen äänestyksen aikana, ja kaikista merkittävimmin tapaamisessa valtausta edeltäneenä yönä tiistaina 17. joulukuuta.

Tämän tapaamisen aikana valtausta vastustettiin erilaisilla perusteilla. Sen sanottiin olevan sopimatonta ja väärin ajoitettua, tai että se jäisi pohjimmiltaan heikoksi ilman opiskelija-aktivismin vaatimaa protokollaa. Tällainen järkeily, kollektiivisen poissaolon tavallisena osoituksena, hajotti tehokkaasti kaiken innostuksen ja hetken liikevoiman; kyseessä on byrokratisaation tiskirättiin tiivistyvä vasemmistolainen logiikka. Tässä tulee pistää merkille, kuten nämä opiskelijajärjestöt epäilemättä itse julistaisivat, että tapaamisessa valtausta kohtaan esitetty vastustus ei ollut valtaamista vastaan itsessään, vaan pikemminkin typistetyn valtausmuodon puolesta, joka aktiivisesti tavoittelee omaa tappiotaan. Tämän keskustelun seurauksena valtausta lykättiin seuraavaan päivään, huolimatta uusista erimielisyyksistä RSU:n ja SDS:n jäsenten taholta siitä miten heidän mielestään valtauksen voima on sen abstraktiossa, sen sijaan että se olisi välittömyyden houkutuksessa. Ne, jotka tuolla hetkellä vastustivat valtausta, seisoivat tosiasiassa barrikadien vastakkaisella puolella ja muodostivat pirstovan voiman. On häpeällistä että tuollaisessa tilanteessa pidettiin yllä muodollista ystävällisyyttä ja ”demokraattista prosessia”. Valtauksen hajottamiseen pyrkivien yritysten ja ehdotusten edessä on oikeutettua torjua ne kaikin mahdollisin keinoin.

Tässä yhteydessä, ”opiskelijaliikkeen” integroivien voimien kuristamana, valtauksesta tulee keino päämäärää varten, sen sijaan että se olisi eri mahdollisuuksien aukeamisen eteenpäin viemistä; siitä tulee myös edustajiensa omaisuutta. Sillä he ovat ansaitusti tällaisten asioiden erikoisosaajia, jotka kykenevät päättämään kaikista käytännöllisimmät ja laskelmoiduimmat päämäärät mihin valtausta käytetään. Jotta valtaus voi olla olemassa omaisuutena, se täytyy aivan ensiksi kutistaa määrälliseen arvoonsa. Ensimmäisistä tapaamisista lähtien, joissa valtausta vastustettiin siltä pohjalta että se antaa huonon kuvan, RSU toi laadun kieltämisen aivan uudelle hienostuneisuuden tasolle, kun osanottajat kutistettiin tilastoksi mahdollisuuksiensa sijaan; teon ja eleen äärimmäinen kutistaminen sen tulokseen tai tuotteeseen. Tästä edespäin valtauksen aikana tapahtuvat sosiaalisten suhteiden kokeilut korvautuvat asioiden kuolleella painolastilla, muuttuvat tavarahyödykkeen muotoon.

Todellakin, valtauksen pitäminen omaisuutena tarkoittaa sitä että tavarahyödykkeen perimmäinen ydin määritetään muotona, eikä empiirisenä objektina. Tämä muoto heijastaa sosiaalista suhdetta, jossa objektien välinen välillisyys pimentää suhteet elävien olentojen välillä. Siinä käy sitten niin, että kun tavarahyödykkeen muoto yleistetään kaikkiin ihmistoiminnan alueisiin, myös sen osittainen kritiikki muuttuu alisteiseksi sen logiikalle. Kiihdytetyn ja välineellisen järkensä kautta sen standardoidusta liikkeestä tulee hegemonista, ja se etsii uusia leikkikenttiä kaiken sosiaalisen elämän sisältä. Elämän kokeminen yleisesti muuttuu alisteiseksi tavarahyödykkeen järjelle ja esineellistetylle tahdolle. Kun valtaus suunnitellaan pelkäksi taktiikaksi, joka on tarkoitettu lopetettavaksi opiskelijavaatimusten täytyttyä, jotka puolestaan ovat yleisesti vihamielisiä vihamielisyyden yleistämistä kohtaan, se heijastaa merkityksettömyyden kilpailevien muotojen aikakautta.

Kaikkien elämää säätelevien asetusten rationaalinen järjestelmällistäminen nousee yleismaailmallisesta rakenteiden muodostamisen periaatteesta, joka pitää sisällään kyvyn tunkeutua yhteiskunnan kaikkiin ulottuvuuksiin ja muokata ne uudestaan oman kuvansa mukaan. Tässä kohtaa valtauksesta tulee pelkästään tilastollisesti elinvoimainen käsite, joka kuuluu vain niille jotka omaksuvat identiteetin opiskelijana; ulkopuolelle sulkemista sisäpuolelle sulkemisen kautta; yleistymistä torjuva sisäinen maanpako, joka sallii vain hyvin tarkkaan rajatut mahdollisuudet pohjimmiltaan epä-tapahtumana, eli tietoisesti ja väliaikaisesti tyytyväisenä omiin rajoitteisiinsa.

Tässä kohtaa voi olla hyödyksi kiinnittää huomiota New Schoolin valtauksessa koettuihin hetkiin, jotka kuvaavat hyvin yhteentörmäystä yleistämisen ja pirstomisen voimien välillä; tärkeää se on siksi, että näitä näitä voimia ei voi kutistaa toimijoihinsa mitenkään ehdottomasti.

Ensimmäinen näistä tapauksista sattui välittömästi kun RSU otti itselleen hallintoelimen roolin, heti kun kahvilan alue oli turvattu. Latistavan sysäyksen vasemmistolaisen tradition mukaan RSU alkoi järjestämään ikävystyttäviä kokouksia, sekä nimittämään komiteoita tehtäviin, jotka siihen asti olivat olleet joko itseorganisoituja, kuten ruoan ja vessojen hoitaminen, tai silkan tarpeettomia, kuten ”kulttuurikomitea”. Tämä toi mukanaan ”hoidettavien asioiden” hallinnan, jotta aika voitaisiin vallata - epäilemättä sairaalloinen jäännös vapaa-ajan ideologiasta. Tietenkin kuka tahansa oli täysin oikeutettu osallistumaan mihin tahansa näistä päätöksenteon prosesseista, vaikkakin kävi erittäin hyvin selväksi että se tarkoittaisi osallistumista kollektiiviseen houretilaan. Koko valtauksen ajan nämä tapaamiset yrittivät lauhduttaa kaiken aloitteellisuuden, kun ne muodostivat teatraalisen eron sanan ja teon välille; pyrkimys eristää muoto sisällöstä. Tässä tuli vastaan konsensuksen, tai tasapuolisen päätöksenteon, fetisointi. Tämä ideologinen taipumus vallitsee laajalti niiden parissa, jotka ovat hylänneet riittävän ymmärryksen hierarkkisesta vallasta, ja sulkeneet tuon vallan historiattomaan abstraktioon. Tämä taipumus piti sisällään pirstovan voiman, kun se koko valtauksen ajan yritti esineellistetyn ”demokratian” nimissä laimentaa ja väärentää valtauksen kiihokkeita tapahtumana, tai olemisten tapahtumisena.

Todellakin, kuten toisaalla on kuvailtu, kaikki New Schoolin valtauksen käänteentekevät, virkistävät ja mieleenpainuvat hetket olivat ilmentymä omaehtoisesta toiminnasta suvereenin tahtoa vastaan. Yleiskokouksen myytti hajosi kieltäytymiseen odottamasta uuvuttavaa hyväksyntää niiltä, joilla on taipumusta kykyjemme määrittämiseen ja rajaamiseen. Jopa valtauksen aloittaminen tapahtui vastustuksena demokraattista säätelyä ja menettelytapaa kohtaan, kun RSU:n edustama valta ei hyväksynyt sitä. Itsensä asettaminen demokratian ideologian ja sosiaalisen hitauden armoille tarkoittaa kollektiivin käsittämistä pelkästään eristyneiden porvarillisten yksilöiden summana, sen sijaan että se olisi tulosta dialektisen vastavuoroisten vaikutusten monimutkaisista prosesseista. Ensisijaisten kysymysten ei tule keskittyä kaikkien osanottajien tahdon laskemiseen pyrkivien toimintojen maksimoimiseen, vaan sen sijaan analysoimaan suhdetta keskustelun prosessien ja toimintahalun välillä – tutkimus, jota ei voida erottaa valtauksen itsensä luonteesta.

Juuri tämä valtauksen luonteen ja mahdollisuuksien irrottaminen, tai pirstominen, huipentui toisessa mainitsemisen arvoisessa hetkessä. Ensimmäisen yön aikana New Schoolin kahvilassa alettiin tajuamaan, että kahvilan työntekijät aloittaisivat vuoronsa varhain aamulla. Tämä ei vain välittömästi elvyttänyt opiskelijajärjestöjen tilaisuutta lisävarovaisuuteen, mutta paljasti merkittävyyden siitä kun valtaus on pelkkä keino, jonka halutut päämäärät eivät ole yhteensopivia ei-opiskelijoiden kurjuuksien kanssa. Ehdotus kahvilan työntekijöiden päästämisestä töihin aukioloaikojen ajaksi viittaa kirjaimellisesti valtauksen pienentämiseen harrastuksen tehottomiin ja ”symbolisiin” raameihin, kun yliopiston normaalitoiminnan ja mekanismien häirintä (valtauksen luonne) keskeytetään hyvien ”julkisten” suhteiden puolesta. Todellakin, opiskelija-aktivismin perustavana oireena voidaan nähdä alamaisuus median edustuksellisuutta kohtaan, sekä ”uskottavuuden” ylläpitäminen tavarahyödykkeen kielellä välittömästi kommunikoitavina viesteinä. Koko valtauksen ajan ne säilyivät vallitsevina esteinä, kaikista tärkeimmin silloin kun ne estivät valtausta mahdollisuutena kokeiluille perinteisten sosiaalisten roolien ja suhteiden kustannuksella. Tosiaan, poissa oli kysymys siitä miten ruokakokemus voitaisiin tehdä yhteiseksi, sen sijaan että sitä ylläpidettäisiin vieraantuneena työn muotona, vaikkakin muita muotoja tärkeämpänä, mutta silti kutistettuna kysymykseen siitä kuinka vallata säädyllisesti. Sen sijaan sai kyllästymiseen asti todistaa väsyneitä ja kömpelöitä argumentteja kuten: ”joulu on tulossa emmekä voi viedä leipää 'työläisten' suusta!” Valitettavasti myöhemmin saatiin tietää kuinka kahvilatyöläisten liiton sopimuksissa oli ehto siitä että ”lakkovartioita” ei saa ohittaa, joten kahvila pysyi suljettuna. Kävi sitten niin, että varotoimi omien lukkojen kiinnittämisestä kahvilan tavarahyödykkeiden virran avaamisen estämiseksi, mikäli lomapäivien samarialaiset sitä olisivat yrittäneet, ei koskaan päässyt tuottamaan haluamaansa konfliktia.

New Schoolin valtauksen pirstoutuminen ilmeni silmiinpistävästi monien yleisessä haluttomuudessa yrittää hyökkäystä poliisia ja vartijoita vastaan. Tämä mahdollisuuden väheksyntä, syntyipä se sitten aidosta tukahduttamisen pelosta tai tapojen vastaisten halujen aiheuttamasta häpeästä, ilmeni kaikista selvimmin viimeisenä iltana, jolloin ulkopuolelle kokoontuneet tukijat, opiskelijoita ja muita, viestivät merkittävää halua osallistua valtaukseen. Kun sisällä olleiden määrä oli hieman pienentynyt iltapäivästä, vaikutti vain luonnolliselta yrittää murtaa poliisin linjat, jotta osa yli kolmestasadasta ulkopuolella olleesta pääsisi sisälle rakennukseen. Kuten tavallista, asian kiireellisyydestä huolimatta kutsuttiin koolle kokous, jossa kaoottisesti mutta silti 'virallisesti' päätettiin, että vartioimattoman palo-oven avaamisen yrittäminen sisäänpääsyn mahdollistamiseksi muodostaisi liian suuren riskin ulkona olevien poliisien määrään nähden, sekä saattaisi vaarantaa hallinnon kanssa käynnissä olleet neuvottelut. Tästä päätöksestä huolimatta muutamien omaehtoinen suora toiminta ilman enemmistön suostumusta johti lopulta onnistumiseen ja riemuvoittoon poliiseja ja vartijoita vastaan. Siitä seurannutta toisensa kohdanneiden tovereiden riemua ja juhlintaa on kaikessa romanttisuudessaan kuvailtu toisaalla.

Lisäksi tällaisten yllä kuvattujen uskaliaiden ja innostavien yritysten jälkeen, jotka menivät valtauksen rajoittamista epä-tapahtumaksi halunneiden mieltymyksiä vastaan, ne jotka olivat aluksi epäröineet osoittivat välitöntä iloa ja kiitollisuutta siitä että omaehtoinen toiminta tapahtui, ja mikä tärkeintä, siitä että he lähtivät mukaan. Julistettu voimattomuus ja pirstomisen yritykset rapistuivat suoran toiminnan ensikosketukseen, kun monet haastoivat poliisin: vapauttamalla pidätettyjä onnistuneesti ja muilla valtasuhteiden päälaelleen kääntämisillä. Tällainen seuraus tapahtumien tuottamisesta kaivertaa syviä merkityksiä rohkeuden ja uskalluksen käytäntöön; riemuun jota löytyi kauhistuttavista eleistä jotka rikkoivat sosiaalisen konsensuksen omaehtoisuudella, ei ulossulkemalla ja hallintokurilla.

Yllä mainituissa hetkissä kävi niin, että se mitä aiemmin olisi kuvailtu mahdottomaksi tai ”epärealistiseksi” saavutti mahdollisen, samalla kun se jatkuvasti avasi uusia toiminnan alueita, uusia leikkikenttiä valtaukselle. Esimerkiksi vaatimus rehtori Kerreyn erosta oli ilmassa koko valtauksen ajan. Kuitenkin jos arvioidaan sitä mikä todennäköisyys erolle oli valtauksen alussa, jolloin vaatimusta pidettiin periaatteellisena ja ”symbolisena” tai saavuttamattomana, ja verrataan sitä valtauksen viimeisiin hetkiin, jolloin Kerrey tuijotti rakennukseensa tunkeutunutta väkeä barrikadien toiselta puolen tyhjä katse kauhistuneilla kasvoillaan, niin mahdollisuudet hänen eroonsa saavuttivat uuden historiallisen ja eri tavalla merkittävän osatekijän, kun se siirtyi silkan abstraktion tilasta käsien ulottuvilla olevaksi mahdollisuudeksi. Näin ollen mahdollisuudet vaihtelivat jatkuvasti koko valtauksen ajan, ja RSU:n vakuutus siitä että ”saavutimme niin paljon kuin pystyimme”, paljastaa puutteellisuutta valtaukseen ryhtymisessä, etenkin valtauksena epä-tapahtumien uudelleen tuottamiseksi.

Tämä taipumus nähdä valtaus omaisuutena voidaan huomata myös opiskelijavaatimusten alueella. Toimiessaan valtaus omaisuutena -viitekehyksessä, vaatiminen tarkoittaa vaihtoarvon ylistämistä. Tällä tapaa valtausta arvostetaan pelkästään nostovoimana välineelliselle rationaalisuudelle, jossa valtaus riisutaan mahdollisuuksistaan sitten kun vaatimukset on täytetty. Todellakin, vaatiminen tarkoittaa olemisen ja kykyjen määrittämistä vallanpitäjien runnomilla ehdoilla; se tarkoittaa etulyöntiaseman luovuttamista vastustajalle. Näin kävi viimeisissä niukoissa vaatimuksissa, joihin rehtori Kerrey suostui New Schoolin valtauksessa: lisää harhaluuloja opiskelijasenaatin sovitteleville välittäjävoimille, jotka olivat keskeisessä roolissa yleistyneen vihamielisyyden pirstomisessa, ja joka on tietenkin peruskauraa opiskelija-aktivistin ansioluettelon parantamiseksi. Valtaukselle joka esitetään opiskelijoiden omaisuutena, mikä tahansa yritys sen yleistämiseksi tulee pirstoutumaan opiskelija-aktivismin kallioihin, ja sen voitto on aina löydettävissä sen syvemmästä sulauttamisesta yliopistoon tavarahyödykkeenä.

Kun tavaramuoto yleistää itsensä elämän kaikille osa-alueille, täytyy myös vihamielisyytemme sitä kohtaan yleistyä. ”Opiskelijaliikkeen” erillisesti omistama opiskelijavaltaus epä-tapahtumana, tulee muuttaa valtausten moninkertaistamiseksi, jolloin rajoitukset voivat liueta tapahtumien tuottamiseen, niin että kamppailua arvotetaan vähemmän sen tekosyiden pohjalta ja enemmän niiden hetkien pohjalta mitä se meille antaa. Se on tilan vapauttamisen prosessi, omien mahdollisuuksien levittämistä, joka vapauttaa kaikista ”vapautetuista tiloista”, tai käytännöistä jotka ovat alisteisia tavarahyödykkeen muodon kuolettavalle epä-tapahduttamiselle. Vaatimukset itsessään eivät missään vaiheessa olleet merkittäviä vuoden 2008 New Schoolin valtauksessa, vaan sen sijaan valtauksen kyky muokata, laajentaa ja mahdollisesti häivyttää etäisyyttä alituisesti vetäytyvään mahdollisuuteen; joka, prosessin kautta, on tuomassa lähemmäksi tuota jokaisen kapinan toistaiseksi saavuttamatonta päämäärää: tulemista kumoutumattomaksi. Ja niin pitkään kun tällaisten tapahtumien sisällä olevia pirstovia voimia ei haasteta suoraan, valtaukset päättyvät jatkossakin uikutukseen, ei paukahtamalla tapahtuvaan jatkumiseen ja laajentumiseen.

anonyymi
tammikuu 2009

---

Kääntäjän viitteet:
i. 'commodity'. Tarkoittaa kulutettavaa hyödykettä, kauppatavaraa.
ii. Italiasta:
Italia: Koulujen yleislakko ja opiskelijaprotesteja (Valtamedia 30.10.2008)
Italia: Yliopistot Berlusconin hallitusta vastaan (Valtamedia 25.10.2008)
libcom.org/tags/italy

SEITSEMÄN HUOMIOTA VALTAAMISESTA

1.
Valtaaminen on tilan ottamista ja muuntamista. Olipa kyse sitten rakennuksen, tien tai tyhjän tontin ottamisesta, se ilmenee häirintänä, kapitalistisen normaaliuden kumoamisena.

2.
Valtaus on voimamme fyysinen materialisoituminen, jota laki tai pelkkä prosessi ei estä. Se on käytännön osoitus kyvystämme ottaa tila, pitää se, ja tehdä se uudestaan kuten haluamme.

3.
Valtaus ei ole pelkästään keino päämäärää varten, ”äärimmäinen” taktiikka, tai korkea taso demokraattisen erimielisyyden tikkailla. Eikä se ole puhtaasti päämäärä itsessään. Se on halun viestimistä, näyttämö normaalitilan halvauttamisen laajentamiselle, ja sen ilmaisemista mitä haluamme tässä ja nyt.

Mitään ei tuoteta, eikä valtaus edusta mitään: tässä suhteessa se on perustavanlaatuisesti yhteensopimaton pääoman logiikan kanssa. Valtaus vetoaa meihin puhtaasti keinojen tasolla, ja vain sellaisena – riisuttuna välinearvosta, eleenä – sillä on mahdollisuus aiheuttaa murtumaa kapitalistiseen ajan järjestykseen.

4.
Sen sijaan että vakuuttaisimme kuinka ”toisenlainen maailma on mahdollinen” saman maailman kehyksessä, valtaus on olemassa tuosta järjestyksestä kumpuavana ristiriitaisena kudoksena, jonka sisältä uudet subjektiivisuudet nousevat ja luovat itseään kamppailun tilanteissa.

5.
Murtumana valtaus on paljonpuhuva, se tuo näkyviin todelliset jakolinjat ja paljastaa yhteisyydet. Solidaarisuutta rakentuu, ja avautuu ennenäkemättömiä mahdollisuuksia kommunikaatiolle ja yhteiselle toiminnalle. Toisaalta taas naamarit laskevat, kun byrokraatit ja kytät paljastavat pyrkimyksensä saada nykyinen katastrofi vain uuden hallinnon alle.

6.
Pysähdystila on merkki valtauksen kukistumisesta; sen täytyy levitä, ja sen täytyy syvetä. Vallitsevalle järjestykselle vaarallisia ovat ne yhteydet, joita voidaan rakentaa valtauksen ja muiden kumousten muotojen välille: sabotaasi, omaehtoinen itseorganisoituminen, lakot, sulut ja yleiset laittomat tavat suurkaupungin elämässä. Kaikkien näiden välillä on aina jo valmiiksi kommunikoitavuutta.

7.
Valtauksen kuolema estyy silloin kun se pusketaan itsensä tuolle puolen, kun sen kapitalistiselle järjestykselle aiheuttamaa häirintää seuraa heltymätön vastaliike, joka syventää voimamme ja solidaarisuuksiemme kommunikoitavuutta läpi selkkausten laajenemisen ja yhdistymisen. Ja siellä valtaus kajahtelee, voimana eletyn elämän tasolla.

jenny ja wayne
tammikuu 2009

Alkuteksti:
http://www.325collective.com/ns_occupation.pdf