Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 05:35
 
Lisää Facebook-sivustolle

Ateenassa vallattiin Oopperatalo

    Meille kerrottiin että kapinallisen kansannousun olosuhteet ovat nyt häviämässä.

    Ne ovat väärässä. Me luomme uutta.

    Ja löydämme itse tiemme eteenpäin.

Ateenassa vallattiin 30. tammikuuta Kreikan Kansallisoopperan rakennus. Kyseessä on jatkoa kapina-aallolle joka räjähti valloilleen 6. joulukuuta poliisin luodeista, jotka surmasivat 15-vuotiaan Alex Grigoropoulosin Ateenan Exarchiassa. Oopperatalon valtaajat ovat myös osoittaneet äänekkäästi solidaarisuutta Konstantina Kunevalle, maahanmuuttajataustaiselle siivoojalle ja ay-aktiiville, jonka kimppuun hyökättiin rikkihapolla joulun alla. Kyseessä on toinen merkittävän julkisen rakennuksen valtaus tänä vuonna. Tammikuussa vallattiin Toimittajaliiton päämaja Ateenassa.

Viesti oopperatalon valtaajilta:
Kapinoiva oopperatalo

Joulukuun kapina, joka sai voimaa kaikista aiemmista sosiaalisista taisteluista, teki tilaa yleiselle vastarinnalle kaikkea sitä vastaan joka estää meitä elämästä.

Se sytytti taistelun elämisen puolesta, elämisen joka on katoamassa arjestamme. Me sanomme niille jotka aliarvioivat kapinan, ymmärtävät sen lyhytikäisenä sähikäisenä ja ohittavat toteamalla "elämän jatkuvan", että kamppailu ei vain jatku, vaan on jo muuttanut elämämme lähtökohdat. Mitään ei ole saatettu päätökseen; raivoamme ei tukahduteta. Kipu ei ole laantunut, sillä me olemme vielä täällä. Kapina on kaduilla, kouluissa, yliopistoissa, työläisten liitoissa, kunnallisissa tiloissa ja puistoissa. Kapina on myös taiteessa.

Kapina taiteen spektaakkelia vastaan, jota passiiviset katsojat kuluttavat.

Kapina taiteen 'toiseuden' poissulkevaa estetiikkaa vastaan

Kapina sitä kulttuuria vastaan, joka tuhoaa puistot ja julkiset tilat voiton nimessä.

Yhdymme kaikkiin kamppailussa mukana oleviin.

Solidaarisuutta Konstantina Kounevalle ja kaikille jotka on pidätetty kapinan aikana.

Kamppailullamme ja kulttuurillamme me vastaamme valtion painostukseen, sosiaaliseen ulos-sulkemiseen ja massamedian vääristely- ja mustamaalaus yrityksiin.

Tällä 'Taiteesta' syntyneella aloitteella (ymmärtäen jokaisen elämän taiteena) me otamme haltuun tilan elämisen taiteelle paljastaaksemme ja tutkiaksemme kulttuurista reformaatiota. Pyrimme kohti taidetta ilman kompromisseja; taidetta joka on kaikille avointa.

Me vapautamme Kreikan Kansallisen Oopperatalon, koska jo nimensä mukaan se kuuluu meille kaikille.

Haluamme palata alkuun ja löytää uudelleen taiteen tarkoitus.

Itseorganisoitujen prosessien välityksellä, me ehdotamme avointa luovaa toimintaa jokaisen taholta jokaiselle joka ymmärtää taiteen yhteisen luovuuden tuotteena.

Me löydämme ja otamme takaisin kulttuurin joka meiltä on viety.

AVOIN KOKOONTUMINEN VAPAUTETULLA OOPPERATALOLLA

PÄIVITTÄIN KLO: 21.00

Kadut ovat teatterimme, kapina taiteemme

MIKSI VALLATA OOPPERATALO?
Vastaukseksi niille, jotka ihmettelevät historiallisen Lyrici Scenen (Oopperatalon nimi) valtaamista, me tarjoamme seuraavia historiallisia tosiasioita;

  • 29.9. 1941. J.Straussin "Mustalaisruhtinas" -operetti näytetään Lyrikissä. Samana päivänä 2000 viatonta ihmistä Draman seudulla teloitetaan fasististen miehitysjoukkojen toimesta, kostona kreikkalaisten vastarinnasta.
  • 20.2. 1942. Bijetin "Carmen" esitetään, Kreikan nälänhädän aikana, jolloin 63% Kreikan väestöstä kärsii ja joka johti yli 100 000 ihmisen kuolemaan!
  • 30.3. 1945. Mozartin "Kaappaus Serhaissa" esitetään. Samana päivänä Triantafylos Triantafylou murhataan Thessalian Pourissa - yksi 56:sta hallituksen terrorin uhreista ennen sisällissotaa. Kreikassa ja sitä ympäröivillä saarilla on eristettynä 18.708 poliittista vankia.
  • 17.6. 1948. Sakelaridesin "The Godchild" esitetään. Napalmia tiputetaan Grammosin vuoristoon - yksi Kreikan sisällissodan tärkeimmistä tapahtumista
  • 22.11. 1973. Viisi päivää Ateenan Teknillisen Yliopiston tapahtumien ja kaksi päivää poikkeustilan loppumisen jälkeen Lyric ilmoittaa jatkavansa näytöksiä!

KUN MICHAEL KALTEZAS MURHATTIIN

KUN POLIISIN ASEET LAULAVAT
KUN KONSTANTINA KOUNEVA PAKOTETAAN JUOMAAN RIKKHAPPOA

KUN KAIKKI POLIISIT MÄÄRÄTÄÄN AMPUMAAN ASEISTAUTUMATTOMIA MIELENOSOITTAJIA KOHTI
KUN VIIME JOULUKUUN TAPAHTUMIEN YHTEYDESSÄ PIDÄTETYT OVAT VIELÄ VANKILASSA

KUN KAIKKI OVAT MENETTÄMÄSSÄ TYÖNSÄ

Lyriki on täällä viihdyttämässä sinua!

Tämä ei tietenkää ole hetki toimia niiden suhteen, jotka olivat tekemässä, tuottamassa tai katsomassa kaikkia näitä näytösiä sisällissodan tai diktatuurin aikana.

Lyricin/Oopperatalon valtaus muistuttaa kaikkia siitä, että täällä on vielä ihmisiä jotka laukauksista huolimatta taistelevat, jotta pääsevät hengittämään ilmaa ja jotta taiteella voisi olla toinen merkitys yhteiskunnassa.


Oopperatalon valtaajien viesti englanniksi:
http://www.indymedia.org.uk/en/2009/02/421284.html

Oopperatalon valtauksen blogi:
http://apeleftheromenilyriki.blogspot.com/

Uutinen Toimittajaliiton rakennuksen valtauksesta:
http://libcom.org/news/occupation-news-editors-union-hq-athens-12012009

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 11

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Bus drivers and bus repairmen like I had once turned against the monster; they had taken over the entire transportation network of their city. Like a schoolboy reciting a memorized lesson I stressed the fact that shortly after the takeover the busses were again running on schedule, they were again transporting workers to factories and buyers to markets, they were again repaired. The workers themselves were doing without capitalists and managers exactly what they had done with capitalists and managers. In other words, with naive enthusiasm I told my hosts, over and over again, that workers had defeated the monster and yet remained chained to it. My hosts didn't respond; they evidently didn't understand why I was so enthusiastic, and they obviously didn't think that such a victory was worth a drop of a worker's blood.
Yarostan Vochek
Letters of Insurgents  (1976)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta