Yli 21 vuotta vankeutta ympäristöaktivistille Yhdysvalloissa
Anarkistinen Musta Risti | perjantai, 6.02. 2009 @ 16:30
Katselukertoja: 735

Ympäristöaktivisti Marie Mason, 47, tuomittiin torstaina 21 vuoden vankeuteen 6-10 vuotta sitten tehdyistä tuhopoltoista. Aiheutuneet vahingot olivat yhteensä yli neljä miljoonaa dollaria. Suurin yksittäinen vahinko, miljoona dollaria, aiheutui Michiganin yliopiston geenimuuntelun laitoksen palossa. Tuhopoltoissa ei loukkaantunut kukaan. Syyttäjä oli vaatinut 20 vuoden tuomiota, mutta tuomari antoi tuomioksi 21 vuotta ja 10 kuukautta
Mason pidätettiin maaliskuussa 2008 kun hänen entinen aviomiehensä oli ryhtynyt vasikaksi. Juttu sai alkunsa siitä kun poliisi sai vihjeen roskalaatikoista löytyneistä epäilyttävistä tavaroista Detroitissa. Roskiksessa oli ollut uutisten mukaan ilotulitteita, karttoja, kaasunaamareita ja hallituksen vastaisia kirjoituksia. Tavarat kuuluivat Masonin entiselle aviomiehelle Frank Ambroselle, joka vasikoi Marien, ja tunnusti poliisille hänen kanssaan vuosina 1999-2003 tekemänsä tuhopoltot.
Ambrose suostui täyteen yhteistyöhön FBI:n kanssa, ja hän nauhoitti FBI:lle 178 keskustelua muiden aktivistien kanssa. Ambrose istuu tällä hetkellä yhdeksän vuoden tuomiota.
Marie tuomittiin terroristilakien pohjalta. FBI meni jopa niin pitkälle että varoitti lehdistöä siitä että oikeudenkäyntiin saattaa tulla "terroristeja" yleisöksi.
Marie on pitkäaikainen ympäristö- ja yhteiskunta-aktivisti sekä kahden lapsen äiti. Hän sanoi että hänen tekonsa kumpusi myötätunnosta, ja oli pahoillaan siitä pelosta jota hän oli joillekin aiheuttanut.
Puolustusasianajaja John Minock sanoi järkyttyneensä tuomiosta ja ilmoitti valittavansa siitä. Tuomio on pisin mitä viime vuosien Green Scare -oikeudenkäynneissä on annettu.
Marielle voi kirjoittaa:
Marie Mason
Clinton County Jail
1347 E Townsend Rd.
Saint Johns, MI 48879
USA
----------
Lähteitä ja lisälukemista:
http://supportmariemason.org/
http://www.greenisthenewred.com
http://freemarie.org/
AP:n uutinen:
http://www.google.com/hostednews/ap/article/ALeqM5ioV349HdCkuJonjMm0OdFM2JqcSAD965MRG80














