Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 04:10
 
Lisää Facebook-sivustolle

Autonomisesta tilasta kohti vapautettua tilaa

Joitain huomioita keskusteltavaksi ja väiteltäväksi
    "Meidän täytyy kiivasti tutkia ja kriittisesti purkaa palasiksi kaikki ne mallit ja rakenteet joista olemme hakeneet turvapaikkaa. Meidän täytyy oppia olemaan riippuvaisia vain itsestämme. Jos emme halua löytää itseämme maailmasta jossa kukaan ei todella elä, jossa kukaan ei todella tunne ketään toista, jossa kaikista on tullut pelkkiä koneen osia, jotka kytkeytyvät toisiin osiin säilyen kuitenkin yksinäisinä, meillä täytyy olla voimaa hyökätä kaikin keinoin vieraantumista vastaan. Muuten saatamme huomata ettei jäljellä ole enää paikkaa jossa voimme tavata kasvotusten." Killing King Abacus

Eri puolilta Eurooppaa tulleiden ihmisten kerääntyminen "Autonomisten" tilojen ympärille on rohkaissut meitä kirjoittamaan kokemuksiamme ja ajatuksiamme. Esitämme ajatuksemme siinä toivossa että niiden avulla heräisi keskustelua ja löytyisi uusia suhteita. Nämä eivät ole kiveen hakattuja sanoja, jotka sikiävät mielipiteiden kuivasta autiomaasta, tai joilla pyritään viemään eteenpäin ideologiaa. Sen sijaan ne muovautuvat jaetusta kokemuksesta ja hankkeistamme tovereina, sekä halustamme rajattomaan kapinaan.
Elämämme autonomisina pidetyissä tiloissa ja niiden ympärillä on antanut meille monia asioita: ystävyys, pakeneminen, pieniä pilkahduksia haluamastamme maailmasta, sekä tässä kirjoitettu kritiikki. Emme halua hylätä sosiaalikeskuksia, kommuuneja ja squatteja. Haluamme mennä niistä edemmäs, jotta voimme viedä eteenpäin kokeilujamme ja kapinaamme, joista olemme saaneet esimakua "Autonomisissa" tiloissa. Voimme kysyä itseltämme: voidaanko "Autonomista" tilaa luoda pääoman alueen sisälle? Mitä se tarkoittaa jos jokin on autonominen? Vapautettu?

Aloitamme ehdotuksella siirtymisestä "Autonomisista" tiloista kohti vapautettua tilaa. Koemme "Autonomisen" tilan mahdollisuutena joka on menettänyt merkityksensä, suuntansa, sekä voimansa aseena vallitsevan tuhoamiseksi ja työkaluksi tulevalle. "Autonomisissa" tiloissa on yhä mahdollisuuksia aidolle kasvokkaiselle kanssakäymiselle ihmisten välillä, sekä kokeiluille suhteiden ja yhteyksien, musiikin, taiteen, kapinan jne. saralla, mutta usein ne rajoittuvat ritualisoituihin suhteisiin ja käytöskoodeihin.

Meidän on tärkeää myöntää se, että Pääoman sisällä ei ole "Autonomista" tilaa. Vaikka se kuulostaisi kuinka mukavalta, emme voi vain astua Pääoman rajojen yli Autonomiaan. Meistä vaikuttaa siltä että Pääoma on yhtä lailla sosiaalinen suhde kuin materiaalinen voima. Se pakottaa ylivaltansa kaikkialle, oli kyseessä sitten Moskovan kadut, Afrikan tasangot tai Etelämantereen jäätiköt. Jokainen tila on hyödyke, joka täytyy kuluttaa tai muuttaa rahaksi. Uskomme että ollakseen aidosti autonominen, tila täytyy ensin vapauttaa. Vapautettu ei tässä mielessä tarkoita pelkästään kapitalistilta pois otettua (pelkkää rakennuksen anastusta), vaan tilan ottamista ja sellaisten keinojen etsimistä joilla sitä voidaan käyttää aseena Valtiota ja Pääomaa vastaan.

Lyhyesti sanottuna, tilan vapauttaminen ei näytä siltä että otetaan rakennus haltuun ja laitetaan se niin täyteen barrikadeja, että ne sulkee minkä tahansa valon mitä ulkomaailmalla voisi olla tarjota. Sen sijaan kyse on siitä että tila käsitetään uudestaan, ja nähdään rakenteiden sekä meitä ympäröivän tilan kumoukselliset piirteet. Tori muuttuu vuorovaikutuksen pisteeksi, puistosta tulee harjoittelutilaa, auto muuttuu solidaarisuuden soihduksi, metsiköstä ja pellosta tulee piilopaikkoja, katto muuttuu tähystyspaikaksi, vankilasta tulee kohde.

Emme tarkoita että ollakseen aidosti vapautettu tila, sen osanottajien täytyy olla "militantteja". Kaukana siitä. Esitämme vain että sen täytyy pohjautua ylivallan suonia ja valtimoita vastaan hyökkäämisen logiikkaan, sosiaalisista suhteista (ml. kapitalismi) armeijan kasarmeille, voimalinjoihin, pankkeihin jne. Militanttiuden kasvu olisi mielestämme täysin hyödytöntä, ja se johtaisi erikoistumisen, uhrautumisen ja vieraantumisen kasvuun. Militantin päämäärä on painostaa valtio ja sen instituutiot suostumaan "vaatimuksiin". Jatkuvan hyökkäyksen ajatus on merkittävästi erilainen siihen nähden. Jatkuva hyökkäys vaatii vallitsevan ja sen roolien (myös militantin roolin) torjumista, sekä vallitsevan tietoista tuhoamista rajattoman vapauden päämäärillä ja keinoilla.

Toiset ovat vapautettujen tilojen mahdollisuuksista kysyttäessä puhuneet hyökkäyksen välttämättömyydestä. Esitämme myös, että jokainen annettu tila on vihollistemme ojentama myrkytetty omena, jolla yritetään ohjata energiamme sivuun ja tehdä se vaarattomaksi. Jokainen asia mikä meille annetaan - vaikkakin taistelun kautta - on aina kaksiteräinen miekka. Otettu tila ja varastettu aika muuttavat vihollisen lahjat pelkiksi naurettavuuksiksi. Lahjan vastaanottaminen on tietenkin kovasti kiistelty aihe, ja se on alue jossa ideologien ummehtunut henki on aina läsnä. Ottaminen on meidän kannaltamme menetelmä, joka on vastakkainen kaikille ideologioille, oli kyseessä sitten aktivisti tai taantumuksellinen. Voimme vain sanoa että ottamisen teko on rajaton, ja se auttaa avaamaan uusia mahdollisuuksia.

Taistelu Ungdomshusetista on hiljattainen esimerkki, joka korostaa eroja hyökkäyksen ja militanttiuden, sekä vallankumouksellisen rajattoman ottamisen ja myönnytysten hyväksymisen välillä. Tällä esimerkillämme emme halua lietsoa loputtomia väittelyitä tapahtuneesta, vaan pikemminkin yrittää hahmotella eroja näiden tilan ja taistelun käsitteellistämistapojen välillä.

Ungdomshusetin puolesta käydyt mellakat käänsivät normaaliuden hetkeksi päälaelleen, sekä onnistuivat luomaan pieniä vapautettuja alueita joilla tavarahyödykkeiden arvo kumottiin kauppojen hyödyttömästä roskasta palaviksi barrikadeiksi. Ihmiset ottivat raivonsa haltuun ja itseorganisoivat vihansa sitä maailmaa vastaan joka on jo ryövännyt heiltä niin paljon. Sama aktivismi, joka oli järjestämässä kapinaa, teki tyhjäksi, kesytti ja kaappasi nämä kokemukset. Sen sijaan että taistelua olisi laajennettu koko sosiaaliseen kudokseen, se ahdettiin yhden asian aktivistikampanjan häkkiin, jolla oli vain yksi rajallinen päämäärä.

Tämä taistelu avasi kapitalistisen konsensuksen julkisivuun murtumia, joissa osattomat tapasivat kasvotusten; lopultakin heillä oli todellinen syy viestiä toisilleen ja todellinen syy toimia! Aktivistimentaliteetin laaja levinneisyys Ungdomshusetin pelastamiseen pyrkineessä liikkeessä tarkoitti kuitenkin sitä, että jokainen pankin ikkunaan heitetty kivi, jonka takana oli aito inho koko mätää järjestelmää kohtaan ja halu sen kaatamiseksi, muuttui puolimatkassa lipukkeeksi vaaliuurnassa kumppanuuden ja neuvottelujen puolesta valtion kanssa, joka pyrki edistämään omaa (valtion/pääoman) projektiaan konsensuksesta ja vuoropuhelusta.

Vaikuttaa siltä että pystymme vain sanomaan mitä vapautettu tila ei ole. Kuinka edetä pelkästä jonkun negaatiosta kohti elettyä kokemusta siitä mitä haluamme? Tämä on perustavanlaatuinen kysymys johon ei tunnu olevan vastausta, pelkästään kokeiluja ja kehityssuuntia. Jännite vallitsevan ja villeimpien unelmiemme välillä. Tunnemme painavan tarpeen toteuttaa unelmamme tässä ja nyt. Keskustelu, kanssakäyminen ja yhteisyyden löytäminen on sen toteutumisen kannalta äärimmäisen tärkeää.

Kuinka voimme luoda vapautettua tilaa maailmassa, jota talouden ehdottomuudet pitävät rautaisessa otteessaan? Tai kuinka voi puhua vapaudesta kun ei ole vapaa? Ehkä voimme kokea vapautetun tilan laajenemisen vain kun alamme todella vapauttamaan tilaa. Tämä tuntuu ilmiselvältä, mutta se on ohikiitävä ajatus, joka saattaa joutua autonomisen tilan pyörittämisen jonninjoutavien vaatimusten hämärtämäksi. Vapautetun tilan luominen ei ole täsmäoperaatio, jossa jokapäiväisen olemisen kokonaisuudesta leikataan yksi osa todellisuutta (osan ollessa tila), ja sitä sitten muovataan asiaankuuluvalla tavalla. Luomisemme saattaa nojata tuon kokonaisuuden ymmärtämiseen; se uudelleentuottaa itseään elämiemme kaikissa ulottuvuuksissa. Joten vapautettu tilamme voitaisiin tehdä kokonaisuuden ja sitä vastaan hyökkäämisen tarpeen tunnistamisesta. Ja luominen olisi jo itsessään hyökkäys. Keinoistamme ja päämääristämme tulee erottamattomia, kuten myös teoriastamme ja käytännöstämme.

Sosiaalikeskus, vallattu tai ei, tarjoaa jatkossakin kortteerin jossa voimme kiihkeästi väitellä ja keskustella seuraavaa liikettämme. Ajoittain ne tarjoavat hetkellisen välähdyksen mahdollisuudesta täyden nautinnon itsemäärättyyn elämään. Pääosin niitä piinaa epämuodollinen hierarkia ja väljähtänyt ideologia. Koemme että kun alamme vapauttamaan tilaa, tai kun tunnustamme rajattoman kapinan mahdollisuudet, sosiaalikeskus saa takaisin mahdollisuutensa ja kumoukselliset kykynsä.


Alkuteksti "From Autonomous Space Towards Liberated Space: Some Points for Discussion and Debate" (325 #6, s.15-16)

11 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Autonomisesta tilasta kohti vapautettua tilaa
Anonyymi, maanantai, 19.01. 2009 @ 15:56
Päällimmäisenä ton tekstin lukemisen jälkeen jäi mieleen, että mitä ne keskusteltaviksi ja väiteltäviksi tarkoitetut asiat oli. En usko, että Suomen valtauskulttuurin ympärillä pyörivistä ihmisistä kovin moni jakaa tekstissä esitettyjä päämääriä ainakaan tällä hetkellä. Toisin sanoen musta tuntuu, että monille valtaus on paljon arkisempia asioita, kuin tekstissä esitetty rajaton kapina. Tekstistä tulee vähän sellanen olo, että arkiset asiat, joita monet valtaukselta hakee, jää korkeampien päämäärien jalkoihin. Mutta jatkan tätä myöhemmin, nyt pitää tehä muita hommia.
Autonomisesta tilasta kohti vapautettua tilaa
Anonyymi, maanantai, 19.01. 2009 @ 19:44
Pari kysymystä heräsi;

Mitä on tämä jatkuvasti puheessa vilisevä ylivalta? Google ei tuottanut vastausta, joten voisiko joku täsmentää.

"Ajoittain ne tarjoavat hetkellisen välähdyksen mahdollisuudesta täyden nautinnon itsemäärättyyn elämään."

Onko tämä jonkun tyyppien päämäärä? Jos on niin miten se eroaa valtavirrassa esitettävän hedonistisen ja itsekeskeisen nuorisokulttuurin ihanteista? Siis muilta osin kuin keinoin joiden avulla siihen pisteeseen päästään.

Eikö ketään ala väsyttämään tän tyyliset tekstit, joissa aina osoitellaan mitä ei tulisi tehdä ja miten kaikki on niin vanhaa ja ummehtunutta aktivisti-vasemmisto-blaa-blaa-pahuutta. Näissä saatetaan heitellä varsin konkreettisella käytännön tasolla olevia esimerkkejä noista kamalan huonoista ideologian ja ties minkä saastuttamista jutuista. Ehdotukset niiden korvaamiseksi tai muuttamiseksi sitten pyörii taas todella epäkonkreettisella tasolla ja on ovat hyvin ympäripyöreitä ja ajoittain naurettavuuksiin asti menevää, runollista (tai vertauskuvauksellista) tuubaa.
Autonomisesta tilasta kohti vapautettua tilaa
Anonyymi, tiistai, 20.01. 2009 @ 04:16
Nojoomut...kritisoidakin saa ja pitää. Omia ideoita sais tietty myös ehdottaa parantamaan tilannetta (joskin se "ummehtuneessa ja vasemmistolaisessa aktivistikulttuurissa" saattaa olla vähän epäkiitollista*). Ja täytyy sanoa että voi jumalauta tätä retoriikkaripulia jota sataa kaatamalla joka suunnasta! etenkin 'tietynlaisten' anarkoteorian virtausten suunnasta, jos nyt vähän stereotypisoin. Tämä teksti ei kyl sitten todellakaan ole pahimmasta päästä, mut kritisoida saa ja pitää...


*kuka sanoi että siitä pitäisi lähtökohtaisesti saada mitään kiitosta? ois kuitenkin siistiä välttää sitä kuuluisaa vasemmistolaista ummehtuneisuutta, että toiminta ois joustavaa ja itsestään kehittyvää. Saattaakin olla että yksi este on meidän yleinen taipumus olla ylikriittisiä uusien ideoitten esittämistä kohtaan (etenkin uusilta ideoitten esittäjiltä). Ei se nyt oo mitään hullun ennenkuulematonta että ryhmään alkaa syntyä kaavoja (hyviä sellaisiakin on) sen suhteen että mitä tehdään, millä tavalla, missä kehyksissä ja millä syyllä - ja kenen sanelemalla syyllä ja toimintatavalla.
Autonomisesta tilasta kohti vapautettua tilaa
Anonyymi, tiistai, 20.01. 2009 @ 16:16
Tuo insurrektionistinen kapinaretoriikka kyllä välillä surffailee jossain nerokkaan, huvittavan, mahtailevan ja säälittävän välillä...

Mun mielestä (tai ainakaan mulle) toi rajaton kapina ei ole mikään militaristinen väkivaltainen lopullinen yhteenotto "tuolla jossain" sitten kun ensin on saavutettu jotkut historialliset olosuhteet, vaan siinä on kyse hyvinkin arkipäiväisistä asioista. Tai siis nimenomaan arkipäiväisistä asioista. Hyvinkin pienistäkin sellaisista, joissa kieltäydytään olemasta ja toimimasta niin kuin joku ulkopuolinen auktoriteetti (oli se sitten hyvinkin fyysinen auktoriteetti kuten vaikkapa poliisi, opettaja tai vartija tai enemmän henkinen kuten vaikkapa autoritaariset käytösmallit joihin on kasvanut tai jotkut kulttuuriin vakiintuneet tavat) käskee, vaan toimitaan ennemmin omien mielihalujen ja tarpeiden pohjalta ja kieltäydytään antamasta määräysvaltaa jollekin auktoriteetille. Rajaton syntyy siitä että ei ole mitään etujoukkotahoa joka sanelee ylhäältä rajat tuolle ihmisten kapinoinnille, ainakaan silloin kun se pyrkii alistavien rakenteiden ja suhteiden kumoamiseen, vaan kapinalliset aloitteet on kokeilevaa ja luovaa eikä kangistu valmiina omaksuttuihin kaavoihin ja rituaaleihin.

Samaten toi "jatkuva hyökkäys" ei tarkoittane mitään militaristista aggressiivista yhteenottoa, vaan sitä että otetaan aktiivinen asenne nykymenoa vastaan niin että sitä puretaan itse tässä ja nyt, sen sijaan että odotellaan jotain historiallisesti oikeaa hetkeä ja "olosuhteiden kypsymistä".

Sinällään koen tilojen ja paikkojen valtaukset enempänä kuin vain pelkästään yhden paikan ottamisena jotenkin kaikesta muusta erilliseksi tilaksi, ja koen että on tärkeää saada nuo paikat sellaisiksi että ne toden teolla asettuvat vastakkaisiksi nykymenolle ja pyrkivät kumoamaan sen radikaalisti, juuritasolla.

Nuo pointit keskusteltavaksi tuolta on mun mielestä etenkin tuo militanttiuden kritiikki, siitä seuraava erikoistuminen, uhrautuminen ja esivallan painostaminen 'vaatimuksiin'. Samaten tuo kritiikki siitä että barrikoidutaan tilaan niin että ulkopuolinen valo ei sinne paista. Tampereen viime kesän aloittaneen Alatalon valtauksen suurin virhe oli mielestäni siinä että eristäydyttiin barrikadien taakse vahtivuoroihin stressaamaan häätöä vaikka alusta asti oli selvää että häätöä ei pystyttäisi millään estämään. Jälkeenpäin kun asiaa tarkastelee niin tuolloin olisi ehkä juurikin pitänyt sulkeutumisen ja eristäytymisen sijaan avautua kahta raivokkaammin, lähestyä ihmisiä yhteisössä, jotka käytännössä suljettiin barrikadien toiselle puolen. Poliiseja nuo barrikadit eivät tietenkään estäneet.

Samaten tuon aktivismin kritiikin pointin näkisin siinä että tilojen haltuunotossa pyrittäisiin siirtymään poliittisen kamppailun alueelta politiikan vastakohdan, anti-politiikan, alueelle, jossa nämä kamppailut muodostuvat keskeiseksi osaksi osattomien elämää ja vastakkaiseksi poliittiselle edustuksellisuudelle ja erikoistumiselle. Niin että ainoa esivallalle esitettävä 'vaatimus' on se että ne jättäis vihdoinkin meidät rauhaan.
Autonomisesta tilasta kohti vapautettua tilaa
Anonyymi, tiistai, 20.01. 2009 @ 16:18
Tuo ylivalta tarkoittanee sitä että joku käyttää valtaa jonkun toisen yli. Englannin sana 'domination' käännetään usein ylivallaksi.
Autonomisesta tilasta kohti vapautettua tilaa
Anonyymi, tiistai, 20.01. 2009 @ 18:33
"Päällimmäisenä ton tekstin lukemisen jälkeen jäi mieleen, että mitä ne keskusteltaviksi ja väiteltäviksi tarkoitetut asiat oli. En usko, että Suomen valtauskulttuurin ympärillä pyörivistä ihmisistä kovin moni jakaa tekstissä esitettyjä päämääriä ainakaan tällä hetkellä. Toisin sanoen musta tuntuu, että monille valtaus on paljon arkisempia asioita, kuin tekstissä esitetty rajaton kapina. Tekstistä tulee vähän sellanen olo, että arkiset asiat, joita monet valtaukselta hakee, jää korkeampien päämäärien jalkoihin."

Aijaa, ootko kysynyt niiltä mitä kukin siitä hakee? Vaikka olen ehkä osittain samaa mieltä, on mun mielestä kans vähän tyhmää tehdä oletuksia (ja vielä esittää ne muiden ihmisten puolesta) jotka aina sulkevat toiminnan ja kapinan sisään: varsinkin kun se ei ehkä olekaan niin varmaa, tai edes yksiselitteistä, mitä ihmiset jossain toimintakulttuurissa hakevat. Jos aina olemme tekemisissä ihmisten kanssa sillä oletuksella että tavoitteet ei mene arkista (tai aktivisti-arkista) kauemmaksi (_vain_ talon valtaus, _vain_ reformi x, _vain_ perushyödyke y), siitä oletuksesta tulee itsensä toteuttava. En hirveästi kaipaa ideologismia, tai aktivismia ikuisena elämäntyylinä tai alakulttuurina, mutta itse haluaisin että luotais tilaa jossa on tilaa kuvitella, kokeilla, luoda, jotain Status Quo:n ulkopuolelle menevää.
Autonomisesta tilasta kohti vapautettua tilaa
Anonyymi, keskiviikko, 21.01. 2009 @ 00:12
mutta itse haluaisin että luotais tilaa jossa on tilaa kuvitella, kokeilla, luoda, jotain Status Quo:n ulkopuolelle menevää.

Siitä vaan tekemään, kyllä täällä lääniä piisaa puuhata omia juttuja.

Autonomisesta tilasta kohti vapautettua tilaa
Anonyymi, keskiviikko, 21.01. 2009 @ 09:04
Siitä vaan tekemään

Koko ajan, toveri hyvä... :)

Autonomisesta tilasta kohti vapautettua tilaa
Anonyymi, keskiviikko, 21.01. 2009 @ 17:44
"Siitä vaan tekemään, kyllä täällä lääniä piisaa puuhata omia juttuja."

Luitko ylipäätään mitään kommentista johon vastasit? Mua kiinnostaisi ehkä saada näkökulmasi johonkin muuhunkin kuin siihen mitä sun mielestä muitten tulisi tehdä. Mikä sua sitten kiinnostaa?
Autonomisesta tilasta kohti vapautettua tilaa
Anonyymi, perjantai, 23.01. 2009 @ 23:21
Minun täytyy nyt tässä nostaa esiin yksi "ummehtuneen vasemmistolaisuuden" käytännön oire, jonka havaitsin tässä keskusteluketjussa (tai sitten oma aivokummitukseni, ehkä luen vähän liikaa tähän. mut kuitenki), ELI:

Tapahtuu seuraavaa:
1. joku ilmaisee epämääräisen arvionsa epämääräisen joukkion (anti-)poliittisista motiiveista & prioriteeteistä. Tätä tulkinnanitsevaltuuttamista kyseenalaistetaan, mutta vastausta ei tule.

2. joku muu ilmaisee (joskin epämääräisesti :) ) omia henk.koht. motiiveja/prioriteettejä. Tähän tulee vastausta, mutta vailla mitään halua keskusteluun, ainoastaan kehotus mennä tekemään sitä jossain paikassa nimeltä "lääniä piisaa".

ELI: on ok että yksilö puhuu ryhmän nimessä, kelaamatta sitä että äänessä on kuin onkin vain yksilö, ei ryhmä. Eikö tämä ole vähän ongelmallinen kuvio? kuka puhuu mun nimessä ja mitä? ketä kuunnellaan, kenen versiota "ryhmän tahdosta"? kenen versioon mun pitäisi yrittää kuulua?
(Päivän Pitkä Poliittinen Sivistyssana: MÄÄRITTELYVALTA!)
toisaalta, se että yksilö puhuu henk.koht. näkökannoistaan ei ole yhtä ok, koska tietenkin yksilöllä ei ole sananvaltaa, vaan ryhmällä. (Ja edelleen: kenellä on sananvaltaa ryhmässä?) Yksilöä tulee sulauttaa kollektiiviin ja sen kollektiiviseen tahtoon. Ajatus että "kollektiivi" voisi rakentua yksilöistä, joilla tahtoja, motiivejä, prioriteettejä on _erilaisia_; että yksilöt voivat kahdenkeskeisessä kommunikaatiossa löytää jotain yhdistävää, joskin myös varmasti eroja, on jotenkin vähän vieras ajatus (se on varmaan VASTAVALLANKUMOUKSELLISTA!!!). Ja varsinkin sitten se ajatus että tämä voisi tapahtua vapaasti: eroja ei tartte peitellä, yhteyksiä ei myöskään, kaikkia voi kuunnella, ketään ei tartte myötäillä, mitään konsensusta tai kollektiivista tahtoa ei tarvitse löytää tai teeskennellä. Omaa tahtoaan voi esittää, ja toteuttaa, itse yksilönä, ei tartte olla ryhmä suojana/painovoimana.

itse pidän näitä juttuja seurauksina vasemmistolaisesta sosialisoinnista (suomeksi ajatusmaailman oppimisesta): massa-organisointi-ajattelu, "kansan tahto"-käsitettä, jne. (Ei kyl sinänsä pelkästään vassari-ajattelun painolastia, vaan myös eurooppalaisen liberaalin ajatteluperinteen joka sen pohjalla on)
Noissa käsitteissä kun uittaa päätään niin helposti voi tulla epävarmuuden tunnetta että eihän mun henk.koht. tahto ole ilmaisemisen arvoinen (eikä se vaikuta massatasolla tarpeeks), ja sit yrittää piiloutua jonkun ryhmän taakse että antais vakuuttavamman vaikutelman. Epävarmuutta kylvää syämmiimme myös pirstoutunut ja ihmisvastainen kulttuuri, mikä tietty tukee ihmisten etsiytymistä sellaisten ideologioiden piiriin, jotka tarjoavat jotain isompaa mihin suojautua.
Jotenki vaan tuli sellainen aavistus, sen enemmän teoretisoimatta.
Autonomisesta tilasta kohti vapautettua tilaa
Anonyymi, lauantai, 24.01. 2009 @ 13:03
Erittäin hyviä huomioita.

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 10

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

This is what is not normally said to you, this is what you never read in newspapers, this is what is not written in books, this is what school jealously keeps quiet about, because this is the secret of life: never, ever seperate thought from action, the things we know, the things we understand, from the things we do...
Alfredo M. Bonanno
The Anarchist Tension 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta