Helsingissä vallattiin talo asunnottomille
Vapaa tila | perjantai, 9.01. 2009 @ 23:12
Katselukertoja: 942
- Lue myös: Helsingin asuntovaltaus häädetty (Valtamedia 10.1.)
MIELENOSOITUS VUOKRIA JA ASUNNOTTOMUUTTA VASTAAN! VALTAUSTEN PUOLESTA!
LÄHTÖ LAUANTAINA 10.1. KELLO 19 @ PIRITORI
Tiedote:
Helsingissä vallattiin perjantai-iltana tila osoitteesta Kasarminkatu 36 asunnottomien hätämajoitusta varten. Hätämajoituksen on määrä kestää viikonlopun yli. Kun kaupunki ja valtio jättää ihmisiä heitteille, suora toiminta vaikuttaa olevan ainoa keino hankkia katto pään päälle. Hätämajoitusta järjestetään vapaaehtoisvoimin perjantai-illasta maanantaiaamuun, minkä jälkeen valtaajat suunnittelevat lähtevänsä tiloista.
"Helsingin asuntopula ei johdu tilanpuutteesta vaan poliittisista valinnoista. Pelkästään Helsingin keskustassa on tyhjillään kymmeniätuhansia neliöitä liiketilaa ja jopa kokonaisia kerrostaloja. Tulevan taantuman myötä sekä asunnottomien että tyhjillään olevien tilojen määrä todennäköisesti vain lisääntyy.", sanoo Mari Lehtinen valtaajaryhmästä.
Asunnottomuus on vahvasti sidoksissa vuokra-asuntojen puutteeseen, kiinteistökeinotteluun, omistusasumisen turhaan tukemiseen sekä epävarmaan asumiseen laajemmin. Helsingin kaupungin ja Suomen hallituksen on huolehdittava siitä, että tilanne ei pääse räjähtämään käsiin.
Asunnottomuusongelmaan on etsittävä todellisia ratkaisuja välittömästi, eikä muutaman seuraavan hallituskauden aikana. Kuka tahansa voi joutua asunnottomaksi työttömyyden, avioeron, yksityisyrityksen konkurssin tai pitkäaikaisen sairauden vuoksi, jolloin varmaltakin näyttänyt asunto voi mennä alta. "Asunnottomuus ei ole asunnottoman yksityisasia, vaan meidän kaikkien ongelma, joka on ratkaistava kollektiivisesti. Tilojen haltuunotto on hyvä keino, jos ei muita vaihtoehtoja ole tarjolla", Lehtinen jatkaa.
Hätämajoituksen väki
Järjestämme medialle tilaisuuden tutustua hätämajoitukseen lauantaina 10.1. kello 12-15, osoite Kasarminkatu 36.
Taustatietoja asuntovaltauksesta
Lokakuun 17. päivä, eli asunnottomien yönä vallattiin Neitsytpolulla tiloja samankaltaisessa hätämajoitustempauksessa. Samaan aikaan opiskelijat valtasivat yliopiston päärakennuksen nostaakseen esiin opiskelijoiden vaikeaa asuntotilannetta.
Seuraavalla viikolla valtaajat majoittivat itseään ja muita kuntavaalimökeillä. Tuolloin valtaajat esittivät seuraavia vaatimuksia päättäjille:
- 1) Loppu asunnottomuudelle ja kuntoutujille tarpeeksi tukiasuntoja, jotka jakaantuvat tasaisesti eri puolille kaupunkia.
2) Kaupungin omaa vuokra-asuntotuotantoa on lisättävä, jotta asumisen hinta kohtuullistuu.
3) Tyhjien kiinteistöjen valtaaminen asumiskäyttöön on sallittava.
Lue myös:
Helsingissä vallattiin talo asunnottomille (Valtamedia 9.1.)
Poimintoja valtamedioista foorumilla:
Helsingissä vallattiin talo asunnottomille














