Täyden itsemääräämisen puolesta

"[Parecon, Osallistuvan Yhteiskunnan talous] on yritys tarttua kysymykseen siitä, miltä Kokonaisuudessaan Itsehallinnoidun Yhteiskunnan instituutiot saattaisivat näyttää..."
-Chris Spannos: Greek Uprising, Echoes of Castoriadis: 1968, Autonomy & the Self-Managed Society (Zspace 31.12.2008)

Kaikki jotka kirjoittavat isoilla alkukirjaimilla Kokonaisvaltaisesta Yhteiskuntavisiosta ovat epäilyttäviä (ja aiheuttavat minulle Kylmiä Väreitä!)

Spannosin esseen alku on lupaava, mutta lopulta se kääntyy puolustamaan taas yhtä kokonaisvaltaista yhteiskunnan hallinnointisuunnitelmaa, jossa suunnittelu (ajattelu) ja tuotanto (tekeminen) on institutionaalisesti erotettu toisistaan ja elämän kokonaisuudesta; jossa taloudellinen on erotettu ekologisesta ja yhteisestä. Uskon, että monimutkainen työnjako, syvä erikoistuminen jota teollinen massatuotanto edellyttää, johtaa väistämättä yhteiskunnallisten kerrostumien syntyyn. Saatan olla väärässä, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä ettei teollisuutta pitäisi pitää itsestäänselvyytenä tai lähtökohtana.
Vaikuttaa siltä, että monelle itseään anarkistiksi kutsuvalle perimmäinen aksiooma, josta kaikki muu johdetaan, ei ole oma ja yhteinen vapaus vaan teollinen massatuotanto. Perimmäinen kysymys tällaiselle radikaalille industrialistille on miten 'itsehallinnoida' teollista tuotantoa. Teollisen massatuotannon 'realismista' tulee auktoriteetti joka sanelee rajat itseorganisoitumiselle. Sosiaalista mielikuvitusta rajataan jyrkästi ja hullunkurisesti: kaikki kuviteltavissa olevat vapaat maailmat ovat teollisia, ja jos joku rohkenee ehdottaa jotain muuta, hänen täytyy olla täysin vapaudenvastainen - kenties fasisti - tai vain mielisairas.

Teollista tulevaisuutta puolustava kampanja ottaa käyttöön kaikki likaiset temput väittelyssä: medikalisaatio, sortajan strategiat (näkymättömäksi ja naurettavaksi tekeminen), olkinukkeargumentit ja ad hominem-hyökkäykset sekä kaikki muut mahdolliset vilpillisen argumentoinnin muodot. Tämä saa minut lievästi sanottuna epäilemään näiden ihmisten sitoutumista antiautoritaarisuuteen.

Teollisen itsehallinnon kannattaja alistaa kokemuksen teollisen tuotannon välttämättömyyksille, kun kokemuksen tulisi päin vastoin ratkaista teollisen tuotannon välttämättömyys. Jos 'teollinen aksiooma' sulkee pois ja tukahduttaa alusta asti kaikki ei-teolliset näkemykset, niin 'vapaus-aksiooma' ei sulje pois teollisen tuotannon mahdollisuutta a priori¹. Vain vapauden henkilökohtainen ja yhteinen harjoittaminen ja tutkiminen voivat oikeutetusti ratkaista, halutaanko teollista tuotantoa ja onko se yhteensopivaa vapauden kanssa vai ei. Tämän ratkaisun pitäisi jäädä yksilöiden ja itse järjestettyjen kommuunien tehtäväksi, eikä sen paremmin punaisten kuin vihreidenkään poliittisten jengien sanelemaksi.

Olen varauksetta yhteiskunnallisen yleislakon ja materiaalisen tuotannon välineiden haltuunoton takana. Teollisen itsehallinnon kannattajalle tämä näyttäisi kuitenkin olevan jotakuinkin koko vastaus, lähellä lopullista päämäärää. Minusta se on vain yksi aivan ensimmäisistä askelista, aikalisä joka antaa meille vapauden kohdata omilla ehdoillamme, vapaina pääoman meille jakamista rutiineista ja rooleista. Yleislakko (kuten vallankumous ylipäätäänkin) on ennemminkin kysymys kuin vastaus. Se on hetki jolloin voimme alkaa kuunnella ja puhua suoraan ystäviemme, naapureidemme, läheistemme ja työtovereidemme kanssa - hetki alkaa esittää kysymyksiä ja etsiä vastauksia yhdessä. Yleislakon aikana painokoneiden, monistuskoneiden ja radioaaltojen pitäisi olla vapaasti kaikkien ihmisten, kommuunien ja naapurustojen käytettävissä, ei valjastettu vain toistamaan joidenkin poliittisten lahkojen ja jengien ideologisia Totuuksia (puolueista nyt puhumattakaan).

Ensimmäinen kysymys ei ole miten järjestää 'anarkistinen' tai sosialistinen Kokonaisvaltainen Yhteiskunta ja hallinnoida sitä, vaan miten järjestää itse oma ja yhteinen elämänsä ilman auktoriteetteja ja hierarkiaa. Toisin sanoen, miten järjestää oman ja yhteisen elämän materiaalinen ja henkinen perusta täyden itsemääräämisen pohjalle, niin ettei tarvita näiden poliittisten ja taloudellisten spesialistien yleissuunnitelmia ja manuaaleja. Uskon että tässä on pohjimmiltaan kyse pienestä mittakaavasta, yksinkertaisuudesta, hajauttamisesta ja paikallisuudesta.

--
1) Ts. kokemuksesta riippumatta, tutkimatta asiaa tosielämässä. "Galen Strawson kirjoitti, että a priori -argumentti on sellainen jossa "voi nähdä että se on totta vain makaamalla sohvalla. Ei tarvitse nousta sohvalta ja mennä ulos tarkastelemaan miten asiat ovat materiaalisessa maailmassa. Ei tarvita mitään tutkimusta.' (Wikipedia)