Uudenvuoden vankitukea ja toimintaa Kreikasta
Mellakat ja kapinat | perjantai, 2.01. 2009 @ 21:30
Katselukertoja: 467
Solidaarisuusmielenosoitus Koridallosin vankilalla Ateenassa
Uudenvuodenaattona monet päättivät pysytellä kotonaan. Monet menivät baareihin. Kaikki juhlivat vuodenvaihdetta. Sitten oli vielä niitä jotka näinä aikoina päättivät olla yksin olevien lähellä. Niiden lähellä, jotka on suljettu lukittujen ovien taakse ja unohdettu. Yöllä jotkut päättivät sytyttää tulia merkitsemään kuuman vuoden alkamista.
Puoli tuntia ennen keskiyötä anarkisteja ja muita solidaarisia kerääntyi vankiloiden lähelle eri puolilla maata. Huudoilla ja ilotulitteilla vangeille lähetettiin viesti siitä että heitä ei ole unohdettu. Mielenosoituksia oli Ateenassa, Patrasissa, Chaniassa ja Heraklionissa. Vuoden vaihtuessa huudot yltyivät. Vangit katselivat ikkunoista ja vastasivat huudoilla ja pienillä tulilla.
Ateenassa yli 1000 ihmistä kokoontui Koridallosin vankilalle, jossa mieltä osoitettiin sekä miesten että naisten osastojen edustoilla. Mielenosoituksessa rikottiin joitain pankkiautomaatteja ja valvontakameroita tuhottiin. Mellakkapoliisi jätti reagoimatta.
Samoihin aikoin Syntagma-aukiolla parlamentin edessä oli mielenosoitus Israelin armeijan Gazassa tekemiä pommituksia ja Palestiinan miehitystä vastaan. Mielenosoitukseen osallistui paljon maahanmuuttajia (palestiinalaisia ja muita), rauhanliikkeiden jäseniä, sekä vasemmistojärjestöjä ja -puolueita.
Puolen yön jälkeen useissa kaupungeissa tehtiin tulisia hyökkäyksiä uuden vuoden aloitukseksi. Ateenassa sytytettiin palamaan useita pankkeja, 3 autokauppaa, useita autoa, roskalaatikoita sekä kauppoja.
Thessalonikissa järjestettiin mielenosoitus, jonka aikana poltettiin barrikadeina 23 roskalaatikkoa ja hajotettiin pankkeja, autoja sekä kirkkoa; poliisi ampui kyynelkaasua ja paukkuvalokranaatteja. Toisella puolen kaupunkia hyökättiin tulella kunnallispoliisiasemaa ja -autoja, sekä useita pankkeja ja vaatekauppaa vastaan.
Larissassa poltettiin puoliksi kaupungin joulukuusi.
Serresissä hyökättiin nationalistisen oikeistopuolueen toimistoja vastaan. Ikkunoita rikottiin ja maalia heitettiin.
Lisäksi Agriniossa vallattiin kaupungintalo.
[Indymedia UK | libcom]













