Milloin tahansa beduiini! Ei koskaan kansalainen.

Allaoleva teksti oli yksi viimeisistä Ateenan vallatulta Talous- ja Liiketoimintayliopistolta tulleista. Valtaus on jo lopetettu, mutta ihan viime päivinä on Ateenasa vallattu kaksi uutta julkista rakennusta: Yksi uusi yliopisto on nyt väliaikaisesti vapautettu, ja ISAPin (Ateena-Pireus Junarata) päämaja on myös vallattu. ISAPin valtaus tehtiin vastauksena hyökkäykseen Konstantina Kunevaa vastaan, joka on maahanmuuttajataustainen siivooja ISAPin alihankintayrityksessä ja ammattiyhdistysradikaali. Matkalla töistä kotiin 23. joulukuuta hänen kasvoilleen heitettiin rikkihappoa. Tällä hetkellä hän on tehohoidossa vakavien näkö- ja hengitystieongelmien vuoksi. Hyökkäys Konstantinaa vastaan on saanut aikaan solidaarisuuden aallon, ja siitä lisää myöhemmin.

Tekstin kreikasta englantiin kääntänyt lisäsi seuraavan viestin: "Tämä teksti on omistettu Gazan hyville ihmisille. He ovat meidän sydämissämme ja mielissämme, ja he muistuttavat kaikista karmeimmalla tavalla meitä siitä, että meillä on miljoona syytä käydä kapinaan, eikä yhtään syytä jäädä makaamaan omahyväisyyteen, palata niiden murhaavaan normaaliuteen."

Milloin tahansa beduiini! Ei koskaan kansalainen.

"Kun olemme viime aikoina näyttäneet saavutuksillamme ja riskeillämme maailmalle sen kuinka korkealle arvostamme oikeutettua vapauttamme (...) pidämme nyt itsemme sidottuna vastavuoroiseen velvollisuuteen toisiamme kohtaan, jotta huolehtisimme tulevaisuudesta niin hyvin kuin mahdollista, välttääksemme vaaran palaamisesta orjamaisiin olosuhteisiin." - Levellerit, Ihmisten sopimus, 1647

Katsotaan kyynelkaasun, pamppujen ja mellakka-autojen tuolle puolen. Pomojen joulukuun kuudennesta päivästä lähtien toteuttama operaatio ei ole pelkkä yhdistelmä tukahduttamista ja propagandaa; pikemminkin se on eri keinojen soveltamista joilla yritetään neuvotella uudestaan yhteiskuntarauha ja konsensus.
Kommunistipuolue, joka näkee kapinoivat ihmiset Syrizan (eurovasemmistolainen eduskuntapuolue -kääntäjä.) ja CIA:n sätkynukkeina. Sosialistipuolueen poliitikot, jotka vaikeroivat kuinka kuluttajista tyhjät kadut saavat Ateenan näyttämään itäblokin kaupungilta. Thessalonikin arkkipiispa, joka anoo katrastaan menemään ostoksille, samalla kun kaupungin kansainväliset messut tarjoavat ilmaista pysäköintiä shoppailijoille. Kaikilla heillä on yhteinen päämäärä: paluu demokratian ja kuluttajuuden normaaliuteen. Näin ollen kapinaa seuraava päivä, joka sattui osumaan samaan aikaan kuin piti olla jouluna tunnettu kuollut kulutusjuhla, kaikuu vaatimuksia siitä että sitä täytyy juhlia hinnalla millä hyvänsä, jotta voisimme kaikki palata hautoihimme. Huominen pitää sisällään elävien kuolleiden vaatimuksen siitä, että mikään ei enää häiritsisi heidän ikuista untaan. Huomiseen kuuluu takaisinmaksun lykkääminen, jolla oikeutetaan heidän spektaakkelin pyörittämän maailmansa tyhjyys; hiljaisen ja rauhallisen elon maailman. Eikä tämän sodan kenraaleilla ole tappavampaa asetta kuin vetoomus ehdottomaan ja ajattomaan ideaan: demokratia.

Sananmukainen demokratia, jota tyyneyteen yllyttäjät kehittävät yhä raskaammaksi, ottaa kohteekseen sosiaalisen mielikuvituksen - halujen ja pelkojen järjestämisen kollektiivisen tilan. Toisin sanoen se pyrkii tilaan jossa näkymättömät menettelytavat voivat joko vahvistaa tai uhata järjestystä ja sen totuutta. Kaikki tiesivät jo kauan ennen Alexisin murhaa, että pääoman harvainvalta oli lakannut edes yrittämästä näyttää demokraattiselta edes porvarillisilla käsitteillä: talouden skandaalit, häikäilemätön poliisiväkivalta, hirviömäiset lait. Kuitenkaan tämä ei herätä huolta pomoissa täällä tai missään muuallakaan. Tämä johtuu siitä, että järjestelmän jatkuva uudelleen tuottaminen tällä termistöllä ("onko se riittävän demokraattista? Onko se todella demokraattista?") tuottaa uudelleen kapitalistista harvainvaltaa, joka rakentaa ympärilleen skandaalien, katumusten, eroamisten, vaatimusten ja reformien muurin - tällä tavoin se estää kyseenalaistamasta (hallinnon demokraattisten ominaisuuksien sijaan) demokratiaa yhteiskunnallisen organisaation järjestelmänä. Näin ollen pomot voivat yhä tänään vedota tähän korkeampaan arvoon, tähän itsestään selvään poliittiseen mekanismiin, saadakseen meidät takaisin normaaliuteen, konsensukseen, kompromissiin. Heidän tarkoituksenaan on sulauttaa yleinen spontaani raivo sovitteluun (mediation), ennen kuin tämä raivo kykenee järjestämään itsensä vallankumoukselliseksi mahdollisuudeksi joka pyyhkäisee kaikkien välittäjätahojen ja rauhallisten demokraattien yli - tuoden mukanaan uuden järjestäytymisen muodon: kommuuni.

Tässä köykäisen analyysin naurettavassa ilmapiirissä psykologisen sodankäynnin palkatut virkailijat osoittavat kapinoijia ja ulvovat: "Tuo ei ole demokraattista, tuo jättää huomiotta ne säännöt joilla demokratiamme toimii". Emme voi muuta kuin jäädä hetkeksi aikaa sanattomaksi sen edessä, mitä olisimme vasta hiljan pitäneet mahdottomana. Vaikka tämän maan pomot pyrkisivätkin vain kusettamaan, ovat he sanoneet jotain paikkansa pitävää: me halveksimme demokratiaa enemmän kuin mitään muuta tässä turmeltuneessa maailmassa. Sillä mitä muuta demokratia on, kuin syrjinnän ja pakottamisen järjestelmä joka palvelee omaisuutta ja yksityisyyttä? Ja mitä muuta sen säännöt ovat kuin sääntöjä omistusoikeuksien neuvottelusta - vieraantumisen näkymättömiä sääntöjä? Vapaus, yhtäläiset oikeudet, tasavertaisuus: kaikki nämä kuolleet ideologiset naamarit yhdessä eivät pysty salaamaan tarkoitustaan: sosiaalisen yleistämistä ja säilyttämistä taloudellisena alueena; alueena, jossa paitsi se mitä olet tuottanut, myös se mitä olet ja mitä voit tehdä on jo valmiiksi vieraantunutta. Porvaristo lupaa ääni hartaudesta väristen: oikeudet, oikeus, tasa-arvo. Ja kapinalliset kuulevat: tukahduttaminen, riisto, ryöstäminen. Demokratia on poliittinen järjestelmä jossa jokainen on tasavertainen giljotiinin ja spektaakkeli-tuotteen edessä. Huolestuneille demokraateille aina Cromwellista Montesquieuhun asti ainoa ongelma on, millä omaisuuden määrällä ihminen voidaan tunnustaa kansalaiseksi, millaiset oikeudet ja velvollisuudet takaavat sen, etteivät he koskaan käsitä itseään jonain mikä voisi olla yksityisen kansalaisen tuolla puolen. Kaikki muu on pelkkää hallinnon yksityiskohtien hienosäätöä pääoman palveluksessa.

Halveksuntamme demokratiaa kohtaan ei johdu minkäänlaisesta idealismista, vaan pikemminkin hyvin materiaalisesta vihamielisyydestämme sosiaalista kokonaisuutta kohtaan, jossa arvo ja organisointi on keskittynyt tavaran ja spektaakkelin ympärille. Kapina oli määritelmällisesti myös kapinaa omaisuutta ja vieraantumista vastaan. Jokainen joka ei piileskellyt yksityisyytensä verhon takana, jokainen joka oli kadulla, tietää sen varsin hyvin: kauppoja ei ryöstelty sen takia että tietokoneita, vaatteita ja huonekaluja saataisiin jälleenmyyntiin, vaan riemun vuoksi, joka syntyy sen tuhoamisesta mikä vieraannuttaa meidät: tavaran spektaakkeli. Jokainen joka ei ymmärrä sitä miksi joku riemuitsee nähdessään tuhotun tavaran on joko kauppias tai kyttä. Kapinoijien kehoja näinä pitkinä joulukuun öinä lämmittäneet tulet olivat täynnä oman raatamisemme vapautettuja tuotteita; vapautettu aseista riisutuilta symboleilta, joilla oli tapana olla kaikenkattava fantasia. Me yksinkertaisesti otimme sen mikä meille kuului, ja heitimme sen palamaan kaikkine oheistuotteineen. Muutaman viime päivän suuri juhla, potlach, oli myös halun kapinaa niukkuuden pakkovaltaa vastaan. Jakamisen kapinaa rahan suvereenisuutta vastaan. Käyttöarvon anarkian kapinaa vaihtoarvon demokratiaa vastaan. Spontaanin yhteisen vapauden kapinaa rationalisoitua yksilöllistä pakkoa vastaan.

[Occupied London]