Maailmanvallankumouksen manifesti
Mellakat ja kapinat | maanantai, 29.12. 2008 @ 15:24
Katselukertoja: 693
Maa-planeetta
27. joulukuuta 2008
A. Yhtiövallan tilanne jossa elämme
Planeetta on suuryhtiöiden hyökkäyksen kohteena. Ihmiset, jotka omistavat yhtiöt (siis tämä neuroottinen, rikollinen vähemmistö) käyttävät esimerkiksi Valtioiden kaltaisia työkaluja kasvattaakseen rahatulonsa huippuunsa, toteuttaakseen halunsa totaaliseen määräysvaltaan ja ylläpitääkseen postmodernia teollista tuotantokonetta nimeltä Planeetta Maa.
Ei ole epäilystäkään siitä, että pankit hallitsevat valtioita (eikä toisin päin), sillä kuten me juuri nyt passiivisina vierestä katsellessamme näemme, on kapitalismin synnyinmaan naamiot riisuttu: USA:n hallitus tukee tämän yhtiövaltaisen järjestelmän paniikkiliikkeitä ja valmistelee armeijaansa "tulevan kriisin edessä mahdollisten yhteiskunnallisten levottomuuksien varalta".
Valtiot puolestaan pitävät ihmiset jaettuina ja joutilaina, niin että he kilpailevat toisiaan vastaan sen sijaan että nousisivat vastustamaan ihmisyyden ilmiselvää vihollista. Vallanpitäjät kasvattavat yksilöt opettamalla heitä kiinnittämään huomion toisten erilaisuuksiin; istuttamalla heihin "arvoja" kuten kansakunta, sukupuoli, menestys, kulutus, terveys, kauneus ja mielen puhtaus. Nämä tuottavat globaalisti ilmeneviä käyttäytymistapoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän tuttuja meille kaikille: nationalismi, rasismi, konsumerismi, seksismi, vajaakuntoisten ja vammaisten syrjintä, ikäsyrjintä ja ulkonäköön perustuva syrjintä.
Valtiot eivät olisi pystyneet jättämään kehoihimme niin rupisia arpia ilman poliiseja, lääketieteellistä järjestelmää, koulutusjärjestelmää, valtamediaa, uskontoja ja byrokratiaa sen kaikissa muodoissa.
Ihmisistä tulee olentoja, joilla on ylikorostunut "ego" koska jokainen heistä on ainutlaatuinen sekoitus erilaisia identiteettejä. Työläinen ja muslimi. Arvostettu kotirouva ja lesbo. Opiskelija ja masentunut. Seksisti ja kommunisti. Menestyvä juppi ja ympäristöasioista huolestunut. Nainen ja nationalisti. Pirstottu tuhansiksi pieniksi palasiksi, jotka estävät heitä näkemästä kuka heidät pakottaa tukahdutettuun luokka-asemaansa. Ennen kaikkea ne estävät heitä ymmärtämästä itseään osana jotain kollektiivisempaa, kuten globalisoitu uustyöväki: toisin sanoen kaikki maapallon ihmiset, jotka kokevat joka päivä kaikkea synkkyydestä ja masennuksesta kurjuuteen ja tapaturmaiseen kuolemaan. Tämä työväki, joka on voitolla vain lukumäärässä mitattuna.
Muodostettujen identiteettien runsaus luo planeetan kaikissa yhteiskunnissa (sekä ylikansallisesti) "kulttuurisodan" tilanteen, jossa identiteetit kilpailevat keskenään ja usein järjestelmän pussiin, kun se saa kunnialliset kansalaiset vaatimaan entistäkin tiukempaa turvallisuutta.
Yhtiövallan porvarillisen demokratian diktatuuri pitää huolen siitä, että kaikki spontaani vastarinta valtaa kohtaan tukahdutetaan: se imee vastarinnan sosiaaliset ytimet poliittisiin puolueisiin, ammattiliittoihin ja muihin kuolemalta löyhkääviin poliittisiin ryhmiin. Se ei epäröi alituiseen "demokratisoida" planeetan seutuja, tukahduttaa vapausliikkeitä ja kiistää itsemääräämisoikeutta (USA Irakissa; Israel Palestiinassa; Kreikka Makedoniassa).
Se ei epäröi tuhota Maan luontoa, hävittää kokonaisia ekosysteemejä, muunnella ympäristöä ja laittaa kehojamme sekaisin tuottamallaan kehnolla ruualla jota me saamme. Kaikki edistyksen, tieteen ja sivilisaation nimissä.
Sivilisoitu maailma on sekoitus kaikkia näitä autoritaarisia piirteitä, jotka ovat ajan kuluessa saaneet meidät hamuamaan elintasoa jota ilman (ironisesti) ihmiset elivät aiemmin paljon paremmin.
Väestönkasvu ja eliniän odotuksen kasvu, joista saamme kiittää lääketieteellistä järjestelmää, vain kasvattavat palkkaorjien lukumäärää ja kutistavat samalla näiden elämänlaadun absoluuttiseen minimiin.
Kaupunkielämä on etäännyttänyt ihmiset elämänkokemuksesta, luonnonilmiöiden havaitsemisesta ja niistä oppimisesta; se on tuhonnut fyysisen tilan kokemuksen ja tehnyt ihmisistä suojattomia kokemuksille jotka olivat aiemmin aivan tavallisia (fyysinen työ, ulkona eläminen jne).
B. Maailmanvallankumouksen täytyy kohdistua sivilisaatiota vastaan
- Järjestäytymisemme katalyytti on webbi: Kutsumme kaikkia, jotka ovat kurkkuaan myöten täynnä ja tyytymättömiä, tuomaan oman äänensä webbiin joko lähettämällä ajatuksiaan vastamedioihin tai perustamalla omia blogejaan, luomalla yhteisiä keskustelufoorumeita tai ujuttautumalla vakiintuneille ja kapitalistisille webbisivuille.
- Kutsumme kaikkia työläisiä kautta maailman keskustelemaan itseorganisoitumisesta työpaikoillaan ja tekemään ammattiliitoista eroamiseen liittyviä ehdotuksia. Kutsumme heitä valtaamaan tuotantopaikat ja hallinnoimaan yksiköitään ruohonjuuritasolla, itseorganisoidusti, yhteisymmärryksen ohjauksessa.
- Kutsumme kaikkia lukiolaisia ja yliopisto-opiskelijoita valtaamaan rakennuksensa ja sysäämään syrjään poliittisten puolueiden kätyrit; muotoilemaan rajattoman mielikuvituksen ja huumorin voimin yhdessä ajatuksia teoriasta ja käytännöstä! Muuttamaan nämä rakennukset anarkistisen elämän sekä ajatusten ja toiminnan levittämisen sosiaalisiksi ytimiksi.
- Kutsumme kaikkia kliinisen masennuksen taakan alla eläneitä tulemaan yhteen, torjumaan lääkeyhtiöiden kemikaalit ja muotoilemaan yhdessä ideoita aivomme avohakanneen sivilisaation tuhoamiseksi.
- Kutsumme kaikkia maahanmuuttajia yhdistämään raivonsa, jota he tuntevat siitä miten vanha Valta teki heistä ihmisiä ilman paikkaa, ja tuhoamaan sivilisaation joka heidät vieraannutti.
- Kutsumme kaikkia tieteilijöitä irtisanoutumaan tieteellisestä valtajärjestelmästä ja tutkimaan itsenäisesti ja yhdessä miten voidaan tuottaa omaehtoista ja ehtymätöntä energiaa - kuten aurinko-, tuuli- ja geotermistä energiaa.
- Kutsumme kaikkia ihmisiä, jotka ovat unohtaneet että vallankumous voi tapahtua, ottamaan haltuunsa välittömästi kaiken mikä heille kuuluu ja sabotoimaan tuotantolinjaa mahdollisimman pitkälle. Me voimme pitää pintamme - ja se on sen arvoista!
- Kutsumme kaikkia porvarillisia taiteilijoita lopettamaan mielikuvituksensa tuhlaamisen porvarillisiin luomuksiin ja liittymään yhteiseen kamppailuumme, vuodattamaan mielikuvituksensa Maailmanvallankumouksen muotoiluun!
- Kutsumme kaikkia viljelijöitä ja maataloustuottajia kollektivisoimaan tuotantonsa ja lopettamaan ylituotannon pääoman hyväksi. Opettamaan kanssaihmisilleen tekniikoita, joiden avulla viljelemällä voi elää omaehtoisesti.
- Lihantuotannon on loputtava välittömästi ja kaikki eläimet on vapautettava! Liha on murhaa!
Pyydämme kaikilta anarkisteilta, kommunisteilta ja libertaareilta, etteivät he lopettaisi kapinallisia toimiaan, ja kutsumme heitä jatkamaan vastainformaation tuottamista ja levittämistä, mikä on hyvin tärkeää.
Sabotoimalla tai itseorganisoimalla tuotantoprosessia, luomalla omaehtoista ruuantuotantoa, pakkolunastamalla olemassaolevia varastoja, luomalla autonomisia alueita kaupungeissa ja suunnittelemalla omaehtoista energiaa voimme tehdä rahan tarpeettomaksi. Voimme luoda anarkistisen kulttuurin taskuja, jotka oman olemassaolonsa, vastainformaation ja www:n ansiosta leviävät kuin vapauden kuuma tuuli.
Kaikki valtioiden yritykset pysäyttää meidät joutuvat kohtaamaan kapinan; köyhyyteen, masennukseen ja ulossulkemiseen kyllästyneiden kapinan. Otamme ajan omiin käsiimme!
Tulkoon Ateenan joulukuun kapinasta järjestäytymisen innoittaja vallankumouksellisille kaikkialla maailmassa.
Maailman ihmiset, tulkaa yhteen!
Anarkian ja vapaudellisen kommunismin puolesta!
Vapauden puolesta!
Rajattoman puolesta!
Kauan eläköön maailmanvallankumous!














