Tie vallankumoukseen?

Kolme viikkoa on kulunut siitä kun poliisi murhasi 15-vuotiaan Alexandros Grigoropoulosin Ateenassa ilman mitään provokaatiota, eivätkä Kreikan kattavat mielenosoitukset osoita laantumisen merkkejä.

Vaikka opiskelijoiden tekemien pääkaupungin kolmen yliopiston (taloustieteellisen, teknillisen ja oikeustieteellisen) valtausten odotetaan päättyvän pian, niin tammikuun 9. päivälle on kutsuttu suuri opiskelijamielenosoitus, ja protestit, katutaistelut ja televisio- ja radioasemien valtaukset ovat jatkumassa täyttä häkää.
Kreikkalainen bloggaaja kirjoitti tällä viikolla: "Velvollisuutemme on liikkua tähän suuntaan tai toiseen, mihin tahansa paitsi takaisin sohvillemme pelkiksi historian sivustakatsojiksi, takaisin kotiin, jonka lämpö jäädyttää omatuntomme."

Kansainväliset vaikutukset ovat myös konkreettisia. Solidaarisuusmielenosoituksia ja hyökkäyksiä Kreikan suurlähetystöjä vastaan on tapahtunut kautta maailman, Moskovasta New Yorkiin ja Kööpenhaminasta Mexico Cityyn. Opiskelijakokousten kreikkalaisissa kouluissa laatimat julistukset ja manifestit käännetään lähes välittömästi ja julkaistaan verkossa englanniksi, ranskaksi, italiaksi, turkiksi ja serbiaksi.

Kapinan ensipäivinä bloggaajat yrittivät koota listaa kaikista solidaarisuustoimista, mutta tehtävä osoittautui mahdottomaksi: Niitä on ollut kirjaimellisesti satoja; tuhannet ihmiset ovat lähteneet kaduille. Viime lauantain globaalina poliisiväkivallan vastaisena toimintapäivänä nähtiin äänekkäitä mielenosoituksia yli 30 kaupungissa eri puolilla maailmaa.

Yhtiömedia on kehitellyt kaikenlaisia teorioita levottomuuksien syiden selittämiseksi - turhautuminen korruptoituneeseen hallitukseen, globaali finanssikriisi ja tyytymätön kreikkalaisnuoriso, jonka työllisyysnäkymät ja oikeudet hyvinvointipalveluihin ovat huonolla tolalla - mellakat ovat sokea reaktio objektiivisiin olosuhteisiin.

Mutta kaikki nämä selitykset ovat itse asiassa hämäyksiä, joiden tarkoitus on vaientaa ja sivuuttaa kapinallisten itse julkilausumat perustelut.

Eräs Ateenan Talouden ja Liiketoiminnan yliopiston vallanneiden opiskelijoiden julistus kertoi hyvin selvästi, miten he itse näkevät asian: "Demokraattisen hallinnon rauhanomainen julkisivu ei tapa Alexia joka päivä, sillä se tappaa tuhansia Ahmedeja, Fatimoita, JorJeseja, Jin Tiaoja ja Benajireja: koska se murhaa järjestelmällisesti, rakenteellisesti, ja ilman katumusta koko kolmannessa maailmassa ....

"Normaaliuden kardinaalit huutavat lakia, jota kyttä Korkoneasin [Grigoropoulosin ampuneen poliisin] luoti rikkoi. Mutta onko joku joka ei tiedä, että lain voima on pelkkää vallanpitäjien voimaa? Että laki itsessään sallii väkivaltaa käytettäväksi väkivaltaan? Laki on tyhjä, päästä katkeraan päähän; sillä ei ole merkitystä, ei muuta päämäärää kuin pakottamisen koodattu valta."

Tai toisesta, anonyymistä julistuksesta: "Mitä me haluamme? Tasa-arvoa. Poliittista, taloudellista, sosiaalista. Kaikkien ihmisten kesken. Meidän mahdollisuutemme saada nöyristelevät kuluttajat vakuuteltua hylkäämään asemansa kauppatavarana ja alaisina on varsin rajallinen. Mitä voimme tehdä? Ryöstää ja hävittää marketin, jakaa tavarat kaikille, haihduttaa epätasa-arvoa ylläpitävät myytit."

Nämä eivät ole mitään yhden asian protesteja tai epämääräisiä valituksia. Tämä on täyttä vallankumouksellista anarkismia.

Valtamedia ei yksinkertaisesti pysty sulattamaan sitä ajatusta, että se mitä Kreikassa tapahtuu on tähän mennessä jo kasvanut aloitteelliseksi yhteiskunnalliseksi kapinaksi koko kapitalistista järjestelmää ja sitä pönkittäviä valtioinstituutioita vastaan. On aika tunnustaa, että Kreikan anarkistiliike on onnistunut ottamaan aloitteen käsiinsä sen jälkeen kun yksi heistä tapettiin, ja kehystänyt aiheet tavalla joka vetoaa laajaan - vaikkakin enimmäkseen nuoreen - yleisöön.

Harvat käsittävät, että Kreikan anarkistiliike on selkeästi maailman suurin suhteessa maan väkilukuun. Se nauttii laajaa yhteiskunnallista tukea joka on perintöä sen harjoittamasta vastarinnasta vuosien 1967-1974 sotilasdiktatuuria kohtaan. Erittäin uhmakkaat mielenosoitukset ovat arkipäivää Kreikassa. Anarkistit ja poliisit ottavat rajusti yhteen Tessalonikin tai Ateenan kaduilla käytännössä parin viikon välein. Tämänhetkisistä tapahtumista ei teekään merkittäviä niiden militanttius, vaan niiden laajuus ja pitkäkestoisuus.

Toinen harvoin tunnustettu tekijä on, että Kreikka on maa jossa turvallisuuskoneisto pidetään tavallisesti suhteellisen tiukasti aisoissa. Esimerkiksi Privacy Internationalin arvio johtavista tarkkailuyhteiskunnista vuodelta 2007 totesi, että Kreikka on maailman ainoa maa jossa on käytössä "riittävät suojatoimet" sen estämiseksi, ettei valtio väärinkäytä valtaansa kansalaisten vakoilemiseksi. Diktatuurin perintö on luonut sitkeän, jopa keskiluokan keskuudessa elävän käsityksen poliisista luonnostaan sortavana.

Johtavatko Kreikan mellakat antikapitalistiseen vallankumoukseen? Vain jos heidän sosiaaliseen kudokseen repimänsä avautuma laajenee ja syvenee, sitoo mukaansa yhä laajempia osia yhteiskunnasta ja luo uusia ruohonjuuritason instituutioita samalla kun se tuhoaa vanhoja. Tämä vaikuttaa epätodennäköiseltä lähitulevaisuudessa, sillä byrokraattiset ammattiliitot ja Kommunistinen puolue yrittävät kesyttää kapinan ja saada oman poliittisen palansa kakusta vaatimuksillaan poliisin aseistariisumiseksi.

Ei kuitenkaan ole epäilystäkään siitä, että on luotu uusi vertailukohta sille, mitä länsimaissa voidaan odottaa tulevana taloudellisen laman ja ympäristön turmeltumisen aikana. Euroopan hallitukset tulevat epäilemättä tiukentamaan valvonta- ja tukahduttamispolitiikkaansa kasvavia kansalaislevottomuuksia ennakoidessaan. Se ei ehkä kuitenkaan riitä pitämään väestöä alistettuna, kun kriisi toisensa jälkeen asettaa vallitsevat vallan ja etuoikeuden asemat kyseenalaisiksi.

--
Uri Gordon on kirjoittanut kirjan Anarchy Alive!: Anti-Authoritarian Politics from Practice to Theory (Pluto Press); www.anarchyalive.com

[Haaretz|Infoshop News]