Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 18:47
 
Lisää Facebook-sivustolle

Kolme viestiä Aghios Dimitriosin vapautetulta kaupungintalolta

päivitetty 19:52 (oikoluku)

    SYYTTEITÄ JA VANGITSEMISIA VASTAAN

    SOLIDAARISUUTTA KAIKILLE, JOTKA ON PIDÄTETTY JA JOITA SYYTETÄÄN OSANOTOSTA YLEISEEN KAPINAAN

Tähän astiset tapahtumat Kreikan sisällä ja ulkopuolella, sen jälkeen kun erikoispoliisi Epaminondas Korkoneas murhasi 16 -vuotiaan Alexandros Grigoropouloksen, osoittavat selkeästi, että elämme keskellä yleistä kapinaa. Yhä suuremmat yhteiskunnan osat (lukio- ja yliopisto-opiskelijat, työläiset, työttömät, maahanmuuttajat, vangit, köyhät...) ovat päättäneet tulla kaduille ja muuttaa raivonsa kaikkea sitä kohtaan mikä heitä sortaa kaikilla elämän osa–alueilla toiminnaksi (dynaamisiksi mobilisaatioiksi, joiden aikana oli joukkokamppailuja sorron voimien kanssa ja hyökkäyksiä hallituksen ja kapitalismin kohteisiin, julkisten rakennusten valtauksia, avoimia yleiskokouksia, vastatiedotusta...)

Tämän kansannousun viitekehyksessä, Aghios Dimitrioksen kaupungintalo on ollut vallattuna joulukuun 11. päivästä lähtien, niin että se voi toimia laajemman alueen asukkaiden vastatiedotuksen, kokoontumisen ja itseorganisoitumisen ja kollektiivisen toiminnan muodostamisen ja toteuttamisen paikkana. Tämän valtauksen pääasiallinen komponentti on päivittäinen kansankokous, johon on ottanut osaa jopa 300 ihmistä prosessissa, joka toimii kontrastina vaatimustemme välittämiselle äänestetyille tai äänestämättömille "edustajille". Tämä prosessi, joka on usein syvälle juurtunut sen osanottajiin heidän roolissaan poliittisina olentoina.
Tämä kansannousu kohdistuu ilman pienintäkään epäilystä selkeästi nykyisen hallinnon perimmäistä rakennetta kohtaan. Tämä tarkoittaa siis sitä, että tähän kansannousuun osaa ottavat tulevat kohtaamaan järjestelmän puolustajien (valtion, yritysten, sopeutuneiden...) alistavan raivon. Jo nyt on tehty noin 200 pidätystä ympäri maan (tämän yhteydessä on usein ollut väkivaltaa ja tekaistuja syytteitä). Näihin syytteisiin, sekä rikkeisiin että rikoksiin, kuuluu: pidätyksen vastustaminen, niskurointi, rauhan häirintä, pidätettyjen vapauttamisen yrittäminen, työkalujen ja räjähteiden käyttö ja hallussapito, vakavan pahoinpitelyn yritys jne. Joissain tapauksissa valtio on syyttänyt alaikäisiä terrorismin vastaisten lakien nojalla (Larissa). Ja tietenkin "ei lainkaan" saalistavalla valtiolla (yhteistoiminnassa "ei lainkaan" voittoa tavoittelevien bisnesihmisten kanssa) on kanttia syyttää niin kutsuttuja "ryöstelijöitä."

Joitain rivejä aiemmin viitattiin järjestelmän puolustajiin. Valitettavasti tähän kategoriaan kuuluvat myös ne yhteiskunnan osat jotka, vaikka kuuluvatkin objektiivisesti sorrettuihin, päätyvät yhteiskunnallista kamppailua vastustaessaan tai hiljaa pysyessään (tämä on yhtä paljon seurausta massamedian aivopeusta kuin kasvavasta suuntauksesta hylätä kollektiiviset vaatimukset ja hakea yksilöllisiä ratkaisuja) pelaamaan sortajiensa peliä. On välttämätöntä, että ymmärrämme ongelmiemme lähteen ja sen, että kaikki me "alhaalla olevat" olemme jo nyt järjestelmän tähtäimessä. Tästä syystä on oman etumme mukaista liittyä tähän kansannousuun.

LUOPUKAA KAIKISTA SYYTTEISTÄ VIIMEISTEN PÄIVIEN TAPAHTUMISTA

KAIKKI PIDÄTETYT ON VAPAUTETTAVA VÄLITTÖMÄSTI

YHTEISKUNNALLISET KAMPPAILUT EIVÄT OLE LAILLISIA TAI LAITTOMIA - NE OVAT OIKEUTETTUJA

KOKOONTUKAA - MARSSIKAA

Tiistaina 16. joulukuuta, 2008, 19.00 Ag. Dimitrioksen vapautetulta kaupungintalolta


Kutsu Aghios Dimitriosin vapautetun kaupungintalon avoimeen yleiskokoukseen

6. joulukuuta erikoisyksikön poliisi Epaminondas Korkoneas veti aseensa esiin ja murhasi kansalaisen, 16-vuotiaan pojan. Kaikkien tuntema raivo on suurta, huolimatta kaikista hallituksen ja massamedian yrityksistä siirtää yleinen huomio toisaalle.

Nyt on jo selvää, ettei tämä kapina ole pelkkä kunnianosoitus epäoikeudenmukaisesti kuolleelle Alexandros Grigoropoulosille. Siitä alkaen on puhuttu paljon väkivallasta, varkauksista ja tuhoamisesta. Niille, jotka ovat mediassa ja vallassa, väkivalta on vain jotain mikä tuhoaa kelpo järjestyksen.

Meille kuitenkin:

Väkivaltaa on tehdä työtä 40 vuotta pelkistä murusista ja miettiä samalla tuleeko koskaan pääsemään eläkkeelle.

Väkivaltaa ovat obligaatiot, varastetut eläkkeet, arvopaperipetokset.

Väkivaltaa on olla pakotettu ottamaan asuntolaina, jota maksaa itsensä kipeäksi.

Väkivaltaa on pomojen oikeus erottaa sinut milloin tahansa.

Väkivaltaa on työttömyys, osa-aikatyöt, 700 euroa kuussa[i].

Väkivaltaa ovat "työtapaturmat", kun pomot ovat leikanneet kuluja työläisten turvallisuuden kustannuksella.

Väkivaltaa on syödä mielialalääkkeitä ja vitamiineja jaksaakseen töissä.

Väkivaltaa on olla maahanmuuttaja, elää pelossa siitä että sinut voidaan heittää milloin tahansa pois maasta, ja olla jatkuvassa epävarmuuden tilassa.

Väkivaltaa on olla samanaikaisesti palkkatyöläinen, perheenemäntä ja äiti.

Väkivaltaa on työskennellä itseään hengiltä ja sitten kuunnella kun sanotaan: "hymyile, se ei ole kovin paljoa pyydetty".

Lukio- ja yliopisto-opiskelijoiden, pätkätyöläisten ja maahanmuuttajien kapina mursi tämän normaaliuden väkivallan. Kapinan ei tule pysähtyä! Ammattiliitot, poliittiset puolueet, papit, journalistit ja liikemiehet tekevät kaikkensa ylläpitääkseen yllä kuvaamaamme väkivaltaa.

Kyse ei ole vain heistä, sillä myös me itse olemme vastuussa tämän tilanteen jatkumisesta. Kapina avasi tilaa jossa voimme vihdoin ilmaista itseämme vapaasti. Jatkaaksemme tätä avautumista valtasimme Agios Dimitriosin kaupungintalon ja muodostimme kaikille avoimen yleiskokouksen.

    Avoin tila kommunikaatiolle, hiljaisuutemme murtamiselle, jotta ryhdymme toimimaan elämämme puolesta.

    EI SYYTTEITÄ - KAIKKIEN PIDÄTETTYJEN VÄLITÖN VAPAUTTAMINEN

    AG. DIMITRIOSIN KAUPUNGINTALON VALTAUS

i. Kreikan minimipalkka, jolla on vaikea tulla toimeen.


    VALTIO MURHAA

Lauantai-iltana 6. joulukuuta 2008 murhaaja veti aseensa ja teloitti kylmäverisesti kansalaisen, Alexandrosin. Traagisinta tässä murhassa on se, että murhaaja, ammatiltaan poliisi, tappoi 16-vuotiaan pojan.

Välikohtaus tapahtui Exarchiassa, Tzavellan ja Mesologgi -katujen risteyksessä. Paikassa jossa kuka tahansa meistä olisi voinut olla. Paikassa joka olisi voinut olla missä tahansa naapurustossa. Tapahtuman silminnäkijät sanovat, että murhaa edelsi pelkkä suukopu. Mutta kreikkalainen machomurhaaja ei voinut sietää solvauksia ja veti esiin aseensa. Ja hän teloitti. Kylmäverisesti.

Tämä murha ei ole onnettomuus saati yksittäistapaus. Se on yksi lenkki lisää eri poliisiosastojen loputtomassa murhaavien hyökkäysten ketjussa. Älkäämme unohtako pakistanilaisen maahanmuuttajan murhaa Petrou Ralli -kadulla[1], kun hän jonotti anomaan turvapaikkaa (jonossa jossa valtio käski hänen odottamaan). Älkäämme unohtako kuinka mellakkapoliisi murhasi naisen hiljattain Lefkimmissä[2], paikallisen kaatopaikkaa vastaan käytävän kamppailun yhteydessä. Lista on valitettavasti loputon. Älkäämme unohtako järjestyksen voimien murhaavaa käytöstä loputtomine kemikaaleineen [kyynelkaasu, jne.], valo ja tainnutuskranaatteineen, pahoinpitelyineen aina kun ihmiset lähtevät kaduille, lakkojen aikana, opiskelija- ja paikallisen toiminnan aikana (ei ole pitkä aika siitä kun poliisi hukutti kaasuun koko suurjänniteaseman läheisen alueen Argiroupolissa ja hakkasi armotta naapureitamme). Tätä varten ne ovat. Älkäämme huijatko itseämme. Hakkaaminen ja murhaaminen ovat osa viestin välittämistä: "me ja pomot olemme laki, kuka tahansa meitä vastustava hakataan armotta".

Ja ketkä ovat niiden pomoja? Ovatko ne mahdollisesti pankkien osakkeenomistajia? Ovatko ne mahdollisesti kauppaketjujen osakkeenomistajia? Onko se Teollisuus- ja Kauppakamarin johtaja; Ovatko ne mahdollisesti kaikki ne, jotka vaativat meiltä lisää työtä vähemmällä rahalla ja turvallisuudella? Ovatko ne ehkä kaikki nuo, jotka antavat rikkaiden kiskoa korkoja kun tuhannet rypevät epätoivossa? Ovatko ne kenties niitä jotka repivät voittoja kaupan peruselintarvikkeiden korkeilla hinnoilla, sekä meidän että tuottajien kustannuksella? Ovatko he kenties niitä, jotka hyvinä aikoina tekevät suunnattomia voittoja ja tiukempina aikoina potkivat työläiset pihalle ja leikkaavat palkkoja? No, sitten on loogista suunnata yleinen raivo niihin. Ne puhuvat materiaalivahingoista kun taas yksi on kuollut. Jos yksityisomaisuus on ainoa asia mikä heitä kiinnostaa, niin siinä tapauksessa kapinoijat ovat oikeassa. Täytyy ymmärtää, että jos kauhu ei herätä omatuntoja, niin palaneen käry on valitettavasti väistämätöntä.

Onko tämän kaiken, ja kehittyvän kapinan keskellä mahdollista olla ottamatta kantaa? Voimmeko seistä niiden rinnalla, jotka jatkuvasti pyytävät "rauhaa ja järjestystä"? Jotka jopa [natsi]miehityksen sekä sotilasjuntan aikoina halusivat vain "hoitaa omat asiansa ja elää elämäänsä"? Jotka näkevät aina "provokaatioita" ja "tunnettuja-tuntemattomia[3]"? Jotka näkevät salaliittoja jokaisen sellaisen sosiaalisen liikkeen takana jota he eivät itse hallitse, koska he ovat tottuneet olemaan "johtajia" suljettujen ovien takana? Ei anneta huijata itseämme sillä, että tapahtumat koskettaisivat joka kerta vain "lakkolaisia", "opiskelijoita", "nuoria". Näinä päivinä sosiaalinen liike on kaduilla olevat ihmiset, ilman "keskushallintoa", "ohjaajia" tai "valistuneita etujoukkoja". Jokainen kapinan osanottaja on vapaasti valinnut käytettävät keinot. Tämä koskettaa meitä yhtä paljon kuin Exarchian asukkaita, jotka kohdatessaan niin kutsutun "kissa ja hiiri -ajojahdin anarkistien ja poliisin välillä" valitsivat puolensa. Viikonlopun aikana he ovat heittäneet parvekkeiltaan kukkaruukkuja ja vaatineet mellakkayksiköiden ja kemikaalien [kuten kyynelkaasu] käytön lopettamista. He ottivat kantaa, eivät katsoneet toiseen suuntaan. He asettuivat valtion tukahduttamistoimia vastaan. Näin ollen kaikkien meistä tulee ottaa kantaa. Meidän täytyy toiminnalla osoittaa kieltäytymisemme terroria ja poliisivaltiota kohtaan.

    YKSIKÄÄN VALTION MURHA EI JÄÄ VASTAUSTA VAILLE

    VAPAUS KAIKILLE PIDÄTETYILLE

    HILJAISUUS ON RIKOSKUMPPANUUTTA

Eteläisten lähiöiden anarkisteja ja antiautoritaareja

[1] Maahanmuuttovirastolla poliisi hyökkäsi jonottavia maahanmuuttajia vastaan "järjestyksen ylläpidon" verukkeella. 24-vuotias pakistanilainen loukkaantui kuolettavasti. Ainakin 14 loukkaantui.

[2] Kaatopaikan rakentamista vastustaneessa mielenosoituksessa poliisi pamputti 16-vuotiasta moottoripyöräilijää, joka törmäsi 43-vuotiaaseen raskaan olleeseen naiseen, joka kuoli vammoihinsa muutaman päivän päästä.

[3] Media, valtio ja poliisi viittaa tällä anarkisteihin ja muihin militantteihin protestoijiin, jolla annetaan ymmärtää että poliisi kyllä tietää keitä ne on, mutta tuntemattomista syistä johtuen eivät pidätä heitä.

[Aghios Dimitriosin vapautetun kaupungintalon blogi]

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 13

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Armeijan parakeilta näyttävät kerrostalot, jotka näyttävät kouluilta, jotka näyttävät sairaaloilta, jotka näyttävät mielisairaaloilta - Tässä kauhujen labyrintissa yhden seinän siirtäminen tarkoittaisi koko kaavan kyseenalaistamista. Mitä kauemmaksi siirrymme poliisimaisesta tavasta katsoa ympäristöä, sitä lähemmäksi tulemme yhteenottoa poliisin kanssa.
At Daggers Drawn
http://takku.net/article.php/20090908181910891 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta