Viesti Thessalonikin vallatulta Teatterikoululta ja Ateenan surrealisteilta

DEMOKRATIAN PÄIVÄT 2008

JOKO POLIISIN ASEET - TAI YHTEISKUNNALLISET TAISTELUT

Mikään historian kapina ei voi alistua ideologioiden, poliittisten puolueiden tai mekanismien hallitsemaksi, manipuloimaksi tai alistamaksi. Se ei koskaan voi olla sisällöltään pelkästään poliittinen. Jokainen mellakka, jokainen kapina, on aina ollut sosiaalinen asia, ja näin ollen laajassa mielessä syvän poliittinen. 15-vuotiaan Alexandrosin kylmäverisen murhan jälkeen pintaan on noussut raivon ja tyytymättömyyden myllerrys. Osattomien, pettyneiden, sorrettujen ja epätoivoisten ihmisten aalto tulvi kaduille. Se tuli moninaisista kulttuuri-, koulutus-, kokemus- ja luokkataustoista, ja yhdistyi tukahdutetun yhteiskunnan spontaaniin huutoon; yhteiskunnan, jolta on viety tulevaisuus, joka katsoo kuinka sen unelmat murskataan. Tämä on sukupolvi joka on järjestelmällisesti suljettu ulos kaikista ilmaisuvapauden muodoista, jolta on kasvavan vieraantumisen keinoin viety kaikki mahdollisuudet päättää itse omasta puolestaan koulussa, yliopistossa tai työssä. Tämä sukupolvi valitsee raivon ja luovuuden ilmaisumuodokseen tuhon. Raivo ei ole pelkkä tunne. Se on kamppailua sosiaalisen oikeuden puolesta. Niin pitkään kun ei ole oikeutta, ei tule olemaan yhteiskuntarauhaa.
Olemme kaduilla osana tätä yhteiskuntaa, mutta myös osana tätä sosiaalista raivoa. Emme yritä olla tämän tyytymättömyyden johtajia, emme ole väkivallan asiantuntijoita. Olemme kaduilla, koska olemme Alexandrosin puolella. Kuka tahansa meistä olisi voinut olla hänen paikallaan. Päivittäiset kokemuksemme yhteiskunnallisissa kamppailuissa, työtaisteluissa, kamppailuissa maahanmuuttajien ihmisarvon puolesta, osattomien ja vankien kamppailuissa vapauden pilkahdusten puolesta, ovat hyvin opettaneet meille sen, että valtio ja vallan instituutiot ovat aina kohdanneet meidät sormi liipasimella.

Kun nuori ihminen kuolee epäoikeudenmukaisesti, emme vain loukkaannu, järkyty ja halua kapinoida. Olemme myös täysin tietoisia siitä, että olimmepa sitten ystäviä, vanhempia tai sukulaisia, jokaiselle meistä, ja kaikille rakastamillemme ihmisille, on poliisin luoti odottamassa kohtalokasta kutsua. Valtio ja sen univormuasuiset murhaajat ovat syyllisiä.

Ne ovat väkivallan aitoja asiantuntijoita ja todellisia managereita. Ne aloittivat sen. Ne ovat vastuussa tästä väkivallan ja kapinan aallosta, joka purkautui Alexandrosin murhan myötä.

Koumisin, Kanellopouloun, Kaltezasin, Tembonerasin, Boulatovicin ja niin monen maahanmuuttajan murhiin ei koskaan vastattu kunnolla...

Sosiaalinen raivo kasvaa valtion väkivallasta, kemiallisesta sodankäynnistä kaduilla (kyynelkaasupanoksia ammuttuna suoraan mielenosoittajia kohti), kumiluodeista, pieksämisistä ja huppupäisistä sivarikytistä pidättämässä mielenosoittajia.

Näiden päivien räjähtävä sosiaalinen tilanne voi - ja sen tulisi - luoda olosuhteet ja omatunnot parempaa tulevaisuutta varten. Mutta se voisi myös luoda olosuhteet poliisin tuliaseiden käytön hyväksymiselle ja oikeuttamiselle.

Kuinka muuten voisimme tulkita mellakkapoliisin revolverinheiluttelut mielenosoittajien edessä Ateenassa sunnuntain mielenosoituksen aikana?

Kuinka muuten voisimme tulkita erikoisjoukkojen poliisin useat laukaukset ilmaan heti Alexandrosin hautajaisten jälkeen?

Kuinka muuten voisimme tulkita veitsiä heiluttelevat fasistit auttamassa poliiseja hyökkäämään mielenosoittajia vastaan Patrasissa tiistaina illalla?

Välittämättä siitä kuinka piilotettuja ne on enemmistöltä, kaikki yllämainitut tapahtuvat ovat tosia.

EI ENÄÄ TEKOPYHYYTTÄ - NÄMÄ EIVÄT OLE "YKSITTÄISTAPAUKSIA"
TÄMÄ ON VALTION VÄKIVALLAN TODELLISUUTTA: KYTÄT AMPUVAT TAPPAAKSEEN - OLEMME SODASSA!

Se joka teeskentelee ettei mitään ole meneillään on jo valinnut puolensa

Thessaloniki 9. joulukuuta 2008
Vallattu Teatterikoulu

[Indymedia UK]

VAPAUDEN KUMMITUS TULEE AINA PUUKKO HAMPAIDEN VÄLISSÄ

Sosiaalisen sorron huippukohtaa ammutaan kylmäverisesti.

Kaikki kivet, revittynä jalkakäytävästä ja heitettynä kyttien kilpiin tai kauppatemppeleiden julkisivuihin. Kaikki liekehtivät pullot, joiden lentoradat jättivät jälkensä yötaivaalle. Kaikki kaupungin kaduille pystytetyt barrikadit, jakamassa meidän alueensa heistä. Kaikki kulutusroskan laatikot, jotka kapinan liekkien ansiosta muuttuivat Joksikin, oltuaan ensin Ei-mitään. Kaikki kuun alla kohotetut nyrkit. Kaikki nämä antavat sisuksen ja aidon voiman vastarinnalle, sekä myös vapaudelle.

Ja se on juurikin vapauden tunne, joka noina hetkinä on ainoa asia jonka puolesta kannattaa pelata: tunne unohdetuista lapsuuden aamuista, kun kaikkea voi tapahtua. Sillä me olemme heränneet, luovina ihmisinä - emme niinä tulevaisuuden tuottavina ihmiskoneina jotka tunnetaan sellaisilla käsitteillä kuin "totteleva subjekti", "opiskelija", "vieraantunut työläinen", "omistaja", "perheenäiti/-isä". Tunne siitä että kohtaa vapauden viholliset - ilman että enää pelkää niitä.

Näin ollen ne, jotka ovat huolissaan, ja haluavat jatkaa tavalliseen tapaan ikään kuin mitään ei tapahtuisi, ikään kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut, ovat huolissaan hyvästä syystä. Vapauden kummitus tulee aina puukko hampaiden välissä, sillä on väkivaltainen halu murtaa kahleet, kaikki kahleet jotka tekevät elämästä kurjaa toistoa, jonka tarkoitus on uusintaa vallitsevia sosiaalisia suhteita. Silti lauantaista 6. joulukuuta lähtien tämän maan kaupungit eivät ole toimineet kunnolla: ei shoppailuterapiaa, ei avoimia teitä viemässä meitä töihin, ei uutisia hallituksen tulevista elvytysehdotuksista, ei huoletonta hyppimistä elämäntapa -tv-ohjelmien välillä, ei ilta-ajelua keskustan aukiolle jne., jne., jne.

Nämä päivät ja yöt eivät kuulu kauppiaille, television kommentaattoreille, ministereille ja kytille: Nämä päivät ja yöt kuuluvat Alexisille!

Surrealisteina olimme kadulla alusta asti, yhdessä tuhansien muiden kanssa, kapinassa ja solidaarisuudessa; sillä surrealismi syntyi katujen henkäyksestä, eikä se aio koskaan hylätä sitä.

Massavastarinta valtion murhaajien edessä on tehnyt katujen henkäyksestä jopa lämpimämpää, jopa ystävällisempää ja luovempaa kuin aiemmin. Pyrkimyksenämme ei ole ehdottaa yleistä linjaa tälle liikkeelle. Silti otamme vastuumme yhteisestä taistelusta, sillä se on taistelu vapaudesta. Ilman että tarvitsee olla samaa mieltä tällaisen massailmiön kaikkien ominaisuuksien kanssa, olematta itsensä takia toteutettavan sokean vihan ja väkiallan kannattajia, hyväksymme sen että tämän ilmiön olemassaololle on syynsä.

Ei anneta tämän runouden liekehtivän henkäyksen heiketä tai kuolla.

Käännetään se konkreettiseksi utopiaksi: maailman muuttamiseksi ja elämän muuttamiseksi!

Ei rauhaa kytille ja heidän herroilleen!

Kaikki kaduille!

Ne jotka eivät pysty tuntemaan raivoa voivat yhtä hyvin astua ansoihinsa!

Ateenan Surrealistiryhmä
Joulukuu 2008

[Infoshop News]