Suoraa toimintaa Kreikassa marraskuussa 2008
Iskut ja hyökkäykset | sunnuntai, 14.12. 2008 @ 23:54
Katselukertoja: 887
Kreikassa oli marraskuussa vankien nälkälakko ja runsaasti solidaarisuustoimintaa sille. Lefkimmin asukkaiden kaatopaikkakamppailu jatkui edelleen. Supermarketeista vietiin tavaraa jakoon, ja myös maahanmuuttajien kamppailut saivat solidaarisuutta. Sotilasjuntan vastaisen kapinan vuosipäivä otettiin vastaan jälleen kerran mielenosoituksilla sikäläiseen tapaan.
30.11. Ateena - Fasistikansanedustaja häädettiin tilaisuudesta, joka sitten peruttiin. Kirjoitus Egaleon anarkistien blogista.
- Lehdistötiedote: Ateena 1. joulukuuta 2008
Eilen, sunnuntaina 30.11.2008 oli Egaleon kunnan järjestämä tapahtuma, jossa seuraavat henkilöt olivat puhumassa nuorten ongelmista: Katerina Papakosta (Uusi Demokratia), Mariliza Ksenogiannakopoulou (PASOK), Fotis Kouvelis (SYRIZA) ja Adonis-Spyridon Georgiadis (LAOS). Juuri kun tapahtuma oli alkanut kunnanvaltuuston läsnäollessa, se keskeytyi väkivaltaisesti koska 15 itseään anarkisteiksi kutsuvaa henkilöä vaati väkivallalla uhkaamalla kansanedustaja Adonis-Spyridon Georgiadisin poistumista. Adonis-Spyridon Georgiadisin paikalla olleet kollegat kieltäytyivät suostumasta tähän fasistiseen vaatimukseen, minkä seurauksena tapahtuma peruttiin. Parlamentin jäsen Adonis-Spyridon Georgiadis tuomitsee tämän fasistisen väkivallan, joka tulee itseään anarkisteiksi kutsuvien taholta, jotka estävät valitun kansanedustajan ilmaisemasta mielipiteitään vaalialueensa sisällä.
- Kansanedustaja Adonis-Spyridon Georgiadis
"Demokratia asteli sanoilla ja fasismi pommeilla..."
- Asimakis Panselinos, EDA (vanha yhdistynyt demokraattinen vasemmisto) -puolueen parlamentin jäsen Espanjan sisällissodasta.
Viime vuosisadan historia on täynnä tapauksia joissa fasistit käyttivät demokratiaa suojakilpenä hyökkäykselleen yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia vapauksia vastaan. Rasismi, kansalliset ihanteet, sodanlietsonta, suvaitsemattomuus, vihamielisyys naisia kohtaan, esivanhempien palvonta, ja jokainen verinen rotuoppi ilmenee yhtä lailla näiden mielenlaatujen pohjalta toimivien tahojen fyysisestä ja institutionaalisesta aggressiosta. Tässä tapauksessa myös meillä on vetoomuksia vapauteen, jotka tämä tietty humanoidi kumoaa omalla yhteiskuntanäkemyksellään. Historia ei salli meidän olla niin lapsellisia kuin Georgiadis haluaisi. Kuka tahansa yrittää rajoittaa yksilön ja yhteiskunnan vapauksia tulee saamaan mitä ansaitsee. Jokainen käsi joka yrittää nousta meitä ja kaikkia tämän maailman osattomia vastaan, lyödään alas. Jos kuka tahansa "vasemmistosta" nimeää demokratian dialogiksi todellisten kiduttajiensa tai sellaiseksi haluavien kanssa, niin sitten meillä on ongelma myös demokratian ja heidän vasemmistolaisuutensa kanssa. Egaleossa, maahanmuuttajien rakentamassa kaupungissa, olisi vaarallisen naiivia laillistaa dialogi rasististen ja fasististen loukkausten esittäjien kanssa. Loukkaukset vapauden merkitystä vastaan, kaupunkimme historiallista tilaa vastaan, proletaarista tietoisuuttamme vastaan, alueen maahanmuuttajia vastaan... Joten pikku fasisti voi sysätä sivuun hänen pseudo-demokraattiset herkkyytensä, kuurouttavat valheensa (kollegansa tukemassa häntä, olemattomat naamioituneet hyökkääjät, hajotetut lasi-ikkunat ja väkivalta paikalla olleita ihmisiä kohtaan) ja ratkiriemukkaat leimansa ("itseään anarkisteiksi kutsuvaa"). Jos hän vetoaa totuuteen, hän voi heivata kamalan naamarinsa pois ja puhua suoraan omaa kieltään. Silloin kaikki ymmärtävät että olimme enemmän kuin reiluja häntä kohtaan...
29.11. Volos - Anarkistit ja antiautoritaarit kutsuivat julisteilla koolle mielenosoituksen kahta alueellaan hiljattain tapahtunutta poliisiväkivallan tapausta vastaan: 7.10. poliisin jahtaamaa motoristia ammuttiin päähän Almyrosin kaupungin lähellä, kyttien mukaan ammutulla oli ase jota ei koskaan löytynyt; 4.11. Poliisin OPKE -erikoisyksikön kytät ahdistelivat kahta paikallista Argalastin alueella, ja tunkeutuivat heidän koteihinsa ilman mitään todisteita mistään. Noin 150 hengen mielenosoitus kulki ketjuissa kepit käsissä Volosin poliisin päämajalle, jota vastaan hyökättiin kivillä, appelsiineilla, jugurtilla ja maalilla. Rakennusta vahtimassa ollut poliisiosasto yritti hajottaa mielenosoitusta valokranaatilla, minkä seurauksena yksi mielenosoittaja loukkaantui. Mielenosoitus ei kuitenkaan hajonnut, vaan lähti yhtenäisenä takaisin ja levitti lentolehtisiä kaduille.
Thessaloniki - PAMAK -yliopistolla hajotettiin valvontakameroita. Tiedote:
- Hajottakaa PAMAKin kamerat
Hiljattain on käynyt ilmiselväksi valtion ja esivallan yritys terrorisoida yhteiskuntaa ja pakolla saattaa voimaan valvonnan ja kontrollin tila kameroiden avulla. Nämä kamerat eivät ole mitään muuta kuin päivitetty (ja digitaalinen) versio juntan vasikoista. Yliopiston dekaanit, täydessä yhteistyössä valtion kanssa, ovat ottaneet nämä terroristiaseet käyttöön. Makedonian Yliopiostolla (PAMAK) oli valvontakamera oli asetettu suljettuun liikuntasaliin, josta se kuvasi suurta osaa Egnatias -kadusta. Valitettavasti meidän kannaltamme katsottuna sen sijainti ei ollut kovin tuhoamisystävällinen, sillä se sijaitsi hyvin korkealla. Mutta intohimo VAPAUTEEN on paljon suurempi kuin mikään liikuntasalin korkeus, näin ollen PAMAKin Autonominen Interventio, täydessä vastarinnassa valvonta-tukahduttamis-terrorismin välineitä vastaan, päätti tuhota tämän tietyn kamera-vasikan. Tämä teko oli jälleen yksi veto kyttä-valtio-esivalta-dekaaneja palvelevaa terrorilakia vastaan.
Alas kamerat.
Ottakaa ne alas sieltä missä niitä ikinä on.
28.11. Lamia - Noin 20 anarkistia, radikaalivasemmistolaista ja muuta opiskelijaa onnistuivat peruuttamaan Teknisen Instituutin yleiskokouksen, jossa olisi äänestetty uusista säädöksista (tjsp.). Tämän jälkeen kaikki Uusi Demokratia -puolueen nuorisojärjestön julisteet revittiin alas, jotta nuorisopoliitikot tajuaisivat että heidän pomopäivänsä ovat ohi.
27.11. Chania - Anarkistit ja antiautoritaarit valtasivat Chanian kaupungintalon solidaarisuudesta viidelletoista afrikkalaiselle maahanmuuttajalle, jotka olivat olleet nälkälakossa kaupungintalon edustalla 11. marraskuuta alkaen saadakseen oleskeluluvan Kreikkaan. Edellisenä päivänä oli vallattu prefektuurin rakennus.
26.11. Ateena - Anarkistit iskivät Uusi Demokratia -puolueen nuorisojärjestön järjestämään seminaariin. Jonkinlainen englanninnos Ateenan Indymediassa ollessa viestistä täällä.
25.11. Ateena - Voimayhtiö PPC:n rakennus ja viisi autoa kärsi vahinkoja kymmenen hengen keskellä iltapäivää tekemässä iskussa. Silminnäkijöiden mukaan tekijät hajottivat rakennuksen ikkunoita lekoilla, ja sen jälkeen kivillä ja kepeillä hajottivat rakennuksen eteen pysäköityä viittä autoa. Lähtiessään tekijät heittivät maalia rakennuksen sisäänkäynnille. GENOP-PPC (alan työläisten merkittävin ammattiliitto) tuomitsi hyökkäyksen.
Hallitsevan puolueen nuorisojärjestöön kuuluva fasisti, joka oli nähty aiemmin maahanmuuttajien vastaisessa mielenosoituksessa, ilmestyi Lakikoulun opiskelijoiden yleiskokoukseen paidalla jossa on kelttiristi. Tyyppi rehasi että "kuka uskaltaa ottaa sen pois", jonka jälkeen puolenkymmentä tyyppiä tunkeutui yleiskokoukseen ja vetit turpaan fasistiopiskelijaa ja kahta muuta jotka koittivat tulla puolustamaan kaveriaan.
21.11. Thessaloniki - Hallitsevan Uusi Demokratia -puolueen nuorisojärjestön kongressia sabotoitiin ja koko homma lopulta peruttiin. Tiedote:
- Tänä aamuna noin 40 ihmistä murtautui hallitsevan puolueen nuorisojärjestön järjestämään kongressiin Aristoteleen Yliopoiston teknillisellä koululla. Pääpuhujia oli muun muassa tunnetut rötösherrat kuten dekaani Manthos, järjestysvastaava Mousiopoulos, sekä pormestari läheisestä Polichinin kaupungista, jonne teknillinen koulu meinataan siirtää. Toverit heittivät maalia, munia, jugurttia ja potaattipommeja (pulloja joiden sisällä on haisevaa tavaraa) puhujia kohti ja kongressi peruutettiin. Iskulauseita maalattiin seiniin ja lentolehtisiä leviteltiin ympäriinsä. Paikalla olleet nuorisojärjestön jäsenet ajettiin pois.
HEIDÄN UNELMANSA GENTRIFIKAATIOSTA, VOITONTAKOMISESTA JA "KEHITYKSESTÄ" MUUTTUU HEIDÄN PAINAJAISEKSEEN.
SABOTOI VALLITSEVIA SUUNNITELMIA JOKAISELLA ALUEELLA MISSÄ KOULUTUSUUDISTUSTA YRITETÄÄN TOTEUTTAA.
20.11. Lefkimmi - Poliisi koitti ottaa valikoituja henkilöitä kiinni pääosin naisista koostuneesta protestimielenosoituksesta, joka sulki kuorma-autojen kulkemisen heidän vastustamansa kaatopaikan rakennustyömaalle, jonka tiimoilta on nähty yhteenottoja aiemminkin. Kytät käyttivät kyynelkaasua, ja paikalle kokoontuneet asukkaat tappelivat kytät pois. Yhteenottojen aikana joukko asukkaita onnistui eristämään poliisin minibussin, ja otettuaan kytiltä pois kilvet ja univormut (ja alushousut), lähettivät riisutut kytät alasti matkoihinsa ja tuikkasivat auton palamaan! Kytät onnistuivat ottamaan yhden ihmisen kiinni, ja poliisiaseman eteen kokoontui välittömästi 150 ihmistä solidaarisuusmielenosoittajaa, jotka vaativat kiinniotetun vapauttamista.
Poliisin uhkailu ja terrorismi kaatopaikan rakentamista vastustavia asukkaita vastaan on päivittäistä, mutta niin on asukkaiden toimintakin.
19.11. Thessaloniki - Kaupungintaloa heitettiin maalipommeilla ja lähistölle jätettiin vankiloiden vastaisia lentolehtisiä.
Ateena - Halandrin kaupunginosassa hyökättiin polttopulloilla Millenium -pankin konttoria vastaan, joka tuhoutui täysin. Palon sammuttamiseen tarvittiin kuusi paloautoa. Myöhään illalla paikallislehti sai puhelinsoiton jossa sanottiin hyökkäyksen olleen solidaarisuuden osoitus "tuhansille nälkälakkolaisille demokratian tyrmissä". Soittaja oli sanonut myös "Rohkaisemme oikeusministeriä ja vanginvartijoita olemaan leikkimättä tulella. Voitto vankien kamppailulle kunnes viimeinenkin vankila on tuhottu".
Nikosia, Kypros - Poliisipartio huomasi kaksi Falcon Security -yhtiön autoa tulessa hieman puolen yön jälkeen. Autojen välistä löytyi bensakanistereita, joten tapausta tutkitaan tuhopolttona. Lehdistössä poliisi sanoi keskittyvänsä tutkinnassa "Kyproksella toimiviin anarkistiryhmiin". Turvayhtiön johtaja sanoi että hän ei "käsitä ketkä voisivat haluta vahingoittaa näitä autoja, sillä yhtiö ei ole riidoissa kenenkään kanssa".
Lisäksi poliisi onnistui ilmiantajien avulla pidättämään kaksi alaikäistä nuorta joita syytetään Nikosian pääpoliisitalon kivittämisestä. Pidätetyt ovat 14 ja 15 vuotiaita ja ovat myöntäneet heitelleensä kahteen otteeseen kivillä rakennusta. Sanomalehden mukaan poliisi saattaa ottaa kiinni vielä lisää nuoria, sillä ensimmäiset kaksi olivat nimenneet "rikoskumppaneitaan". Kun kuulustelijat kysyivät miksi pojat tekivät mitä tekivät, nämä vastasivat: "huvin vuoksi".
17.11. Vuosittainen muistopäivä vuoden 1973 kapinalle sotilasjunttaa vastaan. Mielenosoituksia.
Ateena - 9000 kytän täyttämässä keskustassa hyökättiin punaisella maalilla lehdistöministeriötä vastaan, ja yhteenottoja mellakkapoliisin kanssa puhkesi Yhdysvaltojen lähetystöllä.
Volos - Noin viidenkymmenen hengen porukka hyökkäsi neljää pankkikonttoria vastaan, hajotti Eurobankilla olleen valvontakameran ja heitteli kananmunilla pankkiautomaatteja. Lisäksi lippujen kepeillä hakattiin pankkien kameroita ja ikkunoita.
Larissa - Pankkien kameroita hajotettiin. Lisäksi pankkeja, pankkiautomaatteja, sekä armeijan upseerikerhoa sotkettiin maalilla.
Ioannina - Pankkeja sotkettiin maalilla ja yhdestä pankista hajotettiin julkisivua mielenosoituksen loppuvaiheilla.
Heraklion - Pankkeja, poliiseja ja valtion rakennuksia sotkettiin maalilla. Mellakkapoliisin päällikkö ja toinen "työläinen univormussa" loukkaantui kädessä räjähtäneestä valokranaatista.
15.11. Ateena - Muutaman kymmentä anarkistia hyökkäsi PASOKin militantteja vastaan, jotka kepeillä ja kypärillä varustautuneina vahtivat toimistojaan Exarchiassa. PASOK-nuoriso saatiin ajettua pois ja toimisto rikottua.
14.11. Ateena - Tuhopolttoiskuja yksityisten turvayhtiöiden autoja vastaan. Tiedote:
- 3. marraskuuta lähtien on 8000 vankia kieltäytynt vankilaruoasta Kreikan vankiloissa. Yli 5000 on nälkälakossa, heistä 17 on kirjaimellisesti ommellut suunsa kiinni. Jos tämä on jonkun mielestä karua, niin vangeille on karua olla helvetinkoloissa vallitsevien olosuhteiden ja murskaavien tuomioiden alla. Meillä ei ole mitään demokraattisia illuusioita, emme toivo ihmiskasvoista oikeutta. Tämän päivän vankilatilanne ei ole parempi kuin menneinä vuosikymmeninä sen takia että sivilisaatio olisi mennyt eteenpäin. Mitään ei ole annettu. Jopa kaikista ilmiselvin oikeus on saavutettu vankien itsensä verisillä taisteluilla. Meillä ei ole mitään demokraattisia illuusioita, emmekä toivo ihmiskasvoista vasemmistoa. Puolueen roistot, solidaarisuuden ammattilaiset spesialistit, "vasemmistolaiset" journalistit, "järkyttyneinä" nuhtelevat heitä ruokkivaa järjestelmää. Heidän pitkä hiljaisuutensa vankiloiden olosuhteista (4 vankia kuollut kuukauden sisällä) kertoo enemmän kuin viime päivien humanitaarinen hysteria.
Veri virtaa ja joillekin se myös myy...
Meillä ei ole mitään demokraattisia illuusioita. Valvontakamerat ja kontrollijärjestelmät, vankiloiden sisä- ja ulkopuolella, rakennettiin vain niiden turvaksi joilla on jotain menetettävää. Pomot ja kaikki heidän vartijansa. Heillä on kaikki syy olla huolissaan asioiden normaalitilasta, ja vartioida etuoikeuksiensa jatkumista. Työ, TV, ja rakasta kännykkääsi, tämä on asioiden normaali tila, vankilan kaltereiden sisä- ja ulkopuolella.
Vankien joukkotoiminta on osoittanut kuinka tasapaino on niin herkkä, että sitä täytyy jatkuvasti tarkkailla ja pönkittää, ja mikäli se kumoutuu, täytyy se palauttaa. Kurinpitosyytteet, kamerat ja panoptiset vankilat ovat joitain heidän moderneja aseitaan. "Tyhjiötä" tulee täyttämään yksityiset yhtiöt ja tekevät voittoja tekemällä vankien oloista vielä tukahduttavammat, paljastaen heidät teknologian valppaalle silmälle.
Veri virtaa ja joillekin se myös myy...
Päätimme hyökätä turvajärjestelmiä tarjoavien yksityisten yhtiöiden Fotelisin ja Zarifopouolosin infrastruktuuria ja ajoneuvoja vastaan, sillä näillä yhtiöillä on jo vuosia ollut sopimukset oikeusministeriön kanssa järjestelmien toimittamisesta vankiloihin ja pankkeihin.
ÄLKÖÖN KUKAAN TURVALLISUUTTA MYYVÄ OLKO TURVASSA...
SOLIDAARISUUTTA VANKIEN TAISTELULLE KUNNES VIIMEINENKIN VANKILA ON RAUNIOINA
Palava Solidaarisuus
Thessaloniki - Tiedote:
- Aamuhämärissä 14.11.2008 hyökkäsimme Eurobankin konttoria vastaan Aegaeou -kadulla, Bosch -yhtiön autoa vastaan Papazoli -kadulla, ATE -pankin pankkiautomaattia vastaan Atlantic -supermarketin seinässä, sekä Geniki -pankin konttoria vastaan Karaoli ja Dimitriou -katujen kulmassa. Hyökkäykset olivat solidaarisuuden osoitus vankien taistelulle.
Marraskuun kolmannesta päivästä lähtien vangit ovat ympäri Kreikan vankiloita kieltäytyneet vankilaruoasta nälkälakkona "parempien vangitsemisen olosuhteiden" puolesta, ilman illuusioita siitä, että jos vaatimukset täytetään niin istumisesta tulisi miellyttävää. Olemme solidaarisia vangeille jotka ovat valinneet "oikeuksiensa vaatimisen" tien, käymällä kunniallisesti kamppailuun. Meitä ei huijaa vankilan olemassaolo rangaistusmuotona, emmekä pyydä sen esteettistä parantelua. Meillä ei ole harhakuvia siitä että sen olemassaolo määrittää meidät ulkopuolella olevat vapaiksi. Muurien sisä- ja ulkopuolella, jokainen valitsee roolinsa, ja joko ylläpitää ketjunsa tai kapinoi.
Ainoa vaatimuksemme itsellemme ja tovereillemme on jokaisen vankilan tuhoaminen, olivatpa ne näkyviä tai näkymättömiä. Aikamme kelvottoman hallinnon vastapuolella, löydämme pakenemisen hetkiä. Tulemme sytyttämään hiljaiset yönne palamaan kunnes oleva on tuhottu. Tulemme takaisin...
Luovan murtuman solut
13.11. Thessaloniki - Thessalonikin keskustassa isketiin yöllä viiteen kohteeseen kolmen tunnin aikana. Kohteina oli kolme pankkia, supermarket, sekä Bosch -yhtiölle kuulunut auton. Tiedote:
- TULTA KAIKILLE VANKILOILLE
Yhteiskunta joka rankaisee
vangitsemisen olosuhteet
mielen vankila
vankila rangaistuksena
kirottujen raivo kuuluu vankiloiden raunioilla
ne jotka kieltäytyvät tottelemasta eivätkä alistu aikamme kurjuuteen edes sen helvetinkoloissa
tulevat tanssimaan yhdessä viimeisen vankilan raunioilla
ja kapinan liekki kostaa sille mikä luo vankiloita
Vankien kamppailussa on jo nyt yksi kuollut ja tuhansia nälkälakossa eri puolilla Kreikkaa. Olemme solidaarisia ja vihaisia kunnes viimeinenkin vankila on tuhottu. Hyökkäämme kaikkea sitä vastaan mikä sortaa meitä, ja lähetämme palavan viestin niille jotka haluavat sortajiksi. Siksi varhain aamulla torstaina 13.11. hyökkäsimme ATE -pankin konttoria vastaan Thessalonikissa pienimpänä mahdollisena kunnianosoituksena vankilakapinallisille.
TULTA KAIKILLE VANKILOILLE
PS. Ystävälliset ja vallankumoukselliset terveisemme D.Syrianoulle, K.Halazasille, I.Nikolaoulle. RAIVOMME ja VIHAMME heidän vainoajilleen. Tulemme takaisin.
Päivällä iskettiin turvayhtiötä vastaan. Tiedote:
-
Keskipäivällä nelisenkymmentä ihmistä hyökkäsi FYLAX -turvayhtiön toimistoja vastaan Efkarpian kaupunginosassa Thessalonikissa. Isku oli solidaarisuutta kolmelle viranomaisilta piileskelevälle toverille. Hyökkäyksessä hajotettiin ja koristeltiin maalilla rakennuksen julkisivua. Neljä yhtiön autoa sai päälleen syövyttävää happoa, niistä hajotettiin ikkunat ja renkaat puhkottiin. Lisäksi levitettiin lentolehtisiä joissa vastustettiin turvayhtiöitä ja annettiin solidaarisuutta tovereille. Fylax ei valikoitunut kohteeksi sattumalta. V. Botzatzisin 11 kuukautta kestänyt epäreilu tutkintavankeus ja D.Syrianoun, K.Halazasin ja I.Nikolaoun pakosalle joutuminen perustui Fylaxille työskennelleen vasikan todistukseen.
VARTIJA TARKOITTAA VASIKKAA
VASIKAT SEIS, TOVERIT ETEENPÄIN
LUOPUKAA SYYTTEISTÄ V.BOTZATZISIA, I.NIKOLAOUTA, D.SYRIANOUTA JA K.HALAZASIA VASTAAN
Ateena - Noin 25 anarkistia keskeytti Pireuksen teknillisessä instituutissa olleen tapahtuman, jonka vieraana oli PASOK-puolueen (opposition "sosialistinen" puolue) kansanedustaja K. Skandalidis. Kansanedustajan päälle heitettiin jugurttia ja munia, minkä lisäksi puolueen julisteita ja banderolleja revittiin alas. Anarkistit huusivat iskulauseita kuten "valtiota ja jokaisen valtion roskia vastaan, munia ja jugurttia Kostas Skandalidisille", sekä "oikeisto, vasemmisto, pomot on samaa paskaa". Tapahtuma peruutettiin ja vieraat pakenivat.
12.11. Ateena - Aamuyöstä hyökättiin polttopulloilla vakuutusyhtiön toimistoja vastaan; iskussa vaurioitui toimiston katutaso ja kolme lähistölle pysäköityä autoa. Hetkeä myöhemmin iskettiin turvayhtiön autoa vastaan.
Thessaloniki - Noin 30-40 ihmistä käsittänyt joukko teki pakkolunastuksen Masoutis -supermarketista Kato Toumban kaupunginosassa. Perustarpeet jaettiin sitten läheisellä torilla, jossa ne kelpasivat ihmisille hyvin. Tiedote:
- OTA TAKAISIN SE MIKÄ MEILTÄ ON VARASTETTU
Meidän täytyy selviytyä järjestelmässä joka synnyttää karua riistoa ihmisten välille. Joitain sen seurauksia on korkeat hinnat, matalat palkat ja eläkkeet, ja yleisesti ottaen laaja kurjuus tässä yhteiskunnassa. Näemme joka päivä kun toimittajat, kommentoijat ja vihaiset kuluttajat valittavat korkeista hinnoista. Protestin muodot vaihtelevat pelkästä valittamisesta tiettyjen tuotteiden boikotointiin, ja kirjeiden lähettämiseen ministereille toimenpiteiden aloittamiseksi. Toiminnan harhakuvia, reikiä vedessä! Olisi järjetöntä uskoa siihen että ne voisivat antaa ratkaisun, jotka loivat tämän tilanteen ja hyötyvät siitä. Käsitämme etteivät he pysty tuomaan mitään ratkaisua, eikä viemään meitä yleisesti parempaan elämään. Meille ongelma on järjestelmä, esivalta ja riisto, emmekä näin ollen odota ratkaisua yhdeltäkään ministeriltä, teollisuuspampulta tai liikemieheltä. Ainoa ratkaisu meille on yhteenotto kaikkia esivallan muotoja vastaan ja sota kaikkia pomoja vastaan, olivatpa ne pieniä tai isoja. Joten päätimme "vallata" suuren supermarketin, jotta voimme pakkolunastaa tuotteita joita käytämme päivittäin, jakaaksemme ne vapaasti ja ilman hintaa niille jotka tuottavat ne ja joille ne kuuluvat. Tämä on pienintä solidaarisuutta mitä voimme tehdä sille osalle yhteiskuntaa, joka kokee pomojen riistoa ja päivittäistä sotaa. Emme hyväksy mitään "köyhien Robin Hood" -roolia (jonka massamedia meille tietoisesti antoi), sillä motiivimme ei ole hyväntekeväisyys, eikä meillä ole mitään harhaluuloja siitä että olisimme joku tälle omistautunut etujoukko, mikä loisi vain lisäjakoja riistettyjen keskuuteen. Tällä toiminnalla on symbolinen luonne. Mutta meillä ei ole harhakuvia siitä että voimme tällaisilla teoilla kaataa järjestelmän. Haastamme ihmiset murtamaan meitä kuristavat kahleet ja toimimaan, kukin omilla tavoillaan, tätä orjuuden järjestelmää vastaan. Vastaan kaikkia riistäjiä ja alistuvia palvelijoita ja toimittajia, jotka uudelleen tuottavat valheita ja valtion propagandaa. Näitä vastaan päätämme jatkaa toimintaamme. Sellaisen yhteiskunnan puolesta jossa ihmisten kesken vallitsee riiston sijaan solidaarisuus.
PS1. Peitimme kasvomme ihan vain suojakeinona kyttiä, vasikoita ja vartijoita vastaan. On selvää että meillä ei ole mitään tarkoitusta terrorisoida ihmisiä.
Kaikkea kaikille
Anarkistit/antiautoritaarit
5.-11.11. Ateena Useita iskuja eri kohteita vastaan. Tiedote:
- Aurinko paistaa kaikille. Tai ei se paista niille jotka ovat vankiloissa, eikä paista niille jotka työskentelevät kaivoksessa, eikä niille jotka tekevät hiuspinnejä, niille jotka puhaltelevat tyhjiin pulloihin jotka toiset joivat täysinä, niille jotka eivät leikkaa leipää hyvien ihmisten käytöstapojen mukaan, niille jotka kuluttavat lomansa tehtaissa, niille jotka eivät tiedä mitä heidän tulisi sanoa, niille jotka jossain maanalaisessa sellissä tekevät kyniä joilla toiset voivat ulkosalla kirjoittaa kuinka kaikki on ihanaa, niille ojtka etsivät, niille jotka eivät etsi ollenkaan, niille jotka katsovat kuolevaa koiraansa, niille joilta otetaan sormenjäljet, niille jotka eivät koskaan nähneet merta, niille jotka eivät saa yhteiskuntaa sanomaan "ah, hän tulee menestymään".
On kaunista tuntea kirottujen koston olevan lähellä.
Solidaarisuutta vankien kamppailulle eri puolilla maata.
Otamme vastuun seuraavista poltoista:
Libyan lähetystön auto 6.11.
Uusi Demokratia -puolueen paikallistoimisto 8.11.
Turvayhtiön auto 9.11.
Oikeustalon ulkopuolella ollut poliisiauto iltapäivällä 10.11.
Poliisiparakkien rakentamiseen osallistuneen rakennusyhtiön toimisto 10.11.
Emporiki -pankin konttori 10.11.
Kyprou -pankin konttori 11.11.
Vankiloihin ruokaa toimittavana "Sklavenitis" -supermarketin auto 11.11.
Vuoden 1995 suurten vankilakapinoiden tukahduttamisesta vastuussa olleen entisen oikeusministeri S.Valirakisin auto 11.11.
Valtiolle kuulunut auto 11.11.
Vankisolidaarisuuden Tulenpalava Komitea
11.11. Ateena - Ateenassa hyökättiin yöllä palopommeilla verotoimistoa vastaan Patisian kaupunginosassa, sekä pankin konttoria vastan Argyroupolissa.
Lisäksi hyökättiin polttopulloilla lehdistöministeriötä (tjsp.) vastaan. Tiedote:
- "Niin pitkään kuin yksikin ihminen on orjuutettu, vapaus on yhä pelkkä orjakaleeri" -Albert Camus
Ryhmä tovereita päätti tiistaina 11. marraskuuuta hyökätä lehdistöstä vastaavaa ministeriötä vastaan Fragoudin ja Pantoukadun kulmauksessa. Päätimme hyökätä valtiokoneistoin tärkeintä propagandan ja manipulaation työkalua vastaan. Työkalua jolla huomio kiinnitetään vain autoritaarien välisiin konflikteihin ja heidän omien etujensa ajamiseksi. Päätimme hyökätä sitä hiljaisuutta vastaan joka ei suostu antamaan tilaa taistelevien vankien äänille, tilaa heidän oikeutetuille vaatimuksilleen ja ihmisarvolle.
Anarkistit
Päivällä noin 15 huppupäistä ihmistä hyökkäsi kivillä, kepeillä ja maalilla oppositiossa olevan sosialistpuolue PASOKin toimistoja vastaan, sekä toisella puolen katua ollutta ex-ministeri Voulgarakisin toimistoja vastaan. Poistuessaan hyökkääjät vahingoittivat autoa ja kahta moottoripyörää, jotka kuuluivat Voulgarakisin vartijoille. Lisäksi hajotettiin ikkuna Eurobankin konttorista, fasistimielisen oikeistopuolueen kansanedustajan kirjakaupasta, sekä vahingoitettiin pankin rahankuljetusautoa. Hyökkääjät levittivät lentolehtisiä joissa julistettiin solidaarisuutta vankien kamppailulle.
9.11. Ateena - Hieman ennen keskiyötä parikymmentä Exarchia -aukiolta tullutta huppupäistä ihmistä jakaantui kahteen ryhmään ja alkoi hajottamaan autoja ja sytyttämään niitä tuleen. Ensimmäinen porukka alkoi hajottamaan autoja oppositiopuolue PASOKin parkkipaikalla, ja toinen porukka sytytti lähistöllä palamaan kaksi luksusautoa. Yksi autonomistaja yritti häätää hyökkääjiä, jolloin yksi huppupää tinttasi autonomistajaa turpaan ja heitti tämän katuun. Paikalle tullut poliisi sai kyynelkaasua käyttämällä ajettua hyökkääjät takaisin aukiolle.
8.11. Ateena - Sen jälkeen kun pakistanilainen maahanmuuttaja oli kuollut ja useita muita loukkaantunut poliisien toimesta Petrou Rallin säilöönottokeskuksella, sadat keskuksessa olleet maahanmuuttajat liittyivät anarkistien ja antiautoritaarien joukkoon, jotka huusivat solidaarisuusiskulauseita ja sulkivat katuja keskuksen lähellä tuntien ajan. Tiesulku tehtiin uudestaan viikon päästä, huolimatta siitä että "pakistanilaisyhteisön johtaja" ja jotkut vasemmistojärjestöt yrittivät estää sen.
7.11. Ateena - Petralonan kaupunginosassa 20-30 ihmistä suoritti pakkolunastuksen supermarketista, jossa he täyttivät kärryt perustarpeilla (ruokaa, pesuaineita) ja veivät ne läheiselle torille jossa siellä asioivat ihmiset saivat ottaa tuotteita mukaansa.
Puolilta päivin iskettiin valtioneuvoston rakennusta vastaan. Tiedote:
- Valtioneuvostoa vastaan hyökättiin keskipäivällä. Noin 50 toveria heitteli mustaa ja punaista maalia sisältäneitä pulloja kohti "Arsakio" -rakennusta. Lisäksi hyökättiin ohi kulkeneen poliisin partioauton kimppuun, sekä yliopiston dekaanien pysäköityjä luksusautoja vastaan Propileassa. Lisäksi viskottiin ympäriinsä lentolehtisiä, jotka kertoivat vankien kamppailusta ja heidän nälkälakostaan.
VAPAUS TULEE KUKOISTAMAAN VANKILOIDEN RAUNIOILLA
Thessaloniki - Radioasema vallattiin aamupäivällä 20 minuutiksi ja eetteriin luettiin solidaarisuusviestejä nälkälakossa oleville vangeille ja kolmelle pakosalla olevalle anarkistille.
Lamia - Radioasema FM-1 vallattiin iltapäivänä, ja ohjelmaksi laitettiin solidaarisuusviestejä eri puolilla maata nälkälakossa oleville vangeille.
6.11. Thessaloniki - Tuhopolttohyökkäys hallitsevan Uusi Demokratia -puolueen toimistoja vastaan. Tiedote:
- Otamme vastuun symbolisesta hyökkäyksestä Uusi Demokratia -puolueen paikallisia toimistoja vastaan Thessalonikissa varhain aamulla 6. marraskuuta 2008.
Pienellä solidaarisuuden teolla kannamme vankien vihaiset äänet kaupungin joka kolkkaan.
Tässä maan jokaisessa vankilassa käytävässä kamppailussa, jossa kirotut sielut laittavat peliin koko elämänsä, solidaarisuutemme ei ole vain valmista ja ilmiselvää, se on käytännöllistä.
"Lämmitämme sylejämme toivottaaksemme takaisin vastarintaan toverimme I.Nikolaoun, D.Syrianoun ja K.Halazasin".
Aggressiivisen vankisolidaarisuuden solut
Larissa - Tuntemattomat ihmiset heittivät lukion opettajavaalien aikaan rikotusta ikkunasta polttopullon huoneeseen, jossa vaaliuurnia pidettiin. Palokunta sammutti palon, ja vaalit pidettiin toisessa koulussa.
Ateena - Noin 5-6000 ihmistä, pääosin opiskelijoita, oppilaita ja opettajia, osoitti mieltään yksityisyliopistot mahdollistavaa lakia vastaan ja vaativat lisärahoitusta julkiselle koulutukselle. Mielenosoituksen aikana pakkolunastettiin vaatteita ison firman kaupasta, maalattiin iskulauseita pankin ikkunoihin, ja hajotettiin Ethniki -pankin konttorin julkisivu. Lisäksi hajotettiin joidenkin kaupunkiliikenteen bussien lipuntarkastuslaitteita.
Samana päivän Ateenassa ALTEC -teleyhtiön työntekijöiden ja pomojen välille puhkesi pienijä yhteenottoja, kun työntekijät olivat irtisanottujen työntekijöiden kanssa vallannut virman toimistot, joista pomot koittivat heitä häätää.
2.-4.11. Ateena-Thessaloniki - Kolmena päivänä tuhopolttoiskuja armeijaa vastaan
3.11. Thessaloniki - Ranskalaisilla diplomaattikilvillä varustettu auto poltettiin. Tiedote:
- Varhain aamulla 3. marraskuuta sytytimme palamaan diplomaattiauton Thessalonikissa.
Lähetämme tervehdykset vankien suurtaistelulle 21 vankilassa eri puolilla Kreikkaa. Alikarnassoksesta Diavataan ja Giannenasta Chiosiin, vuosien aikana valloittamamme solidaarisuuden sillat muuttuvat luuksi ja lihaksi, murtavat kahleen jokaisesta vankeudesta ja yhdistävät kaksi kirottua maailmaa.
He ovat siellä puolestamme
Me olemme täällä heidän puolesta
Kaikki jatkuu...
Aggressiivisen vankisolidaarisuuden solut
"Lämmitämme syliämme toivottaaksemme takaisin vastarintaan toverimme I.Nikolaoun, D.Syrianoun ja K.Halazasin".
2.11. Thessaloniki - Yliopistokampuksen kupeessa puhkesi rajuja yhteenottoja sunnuntaina aamuyöllä kahden jälkeen, kun yliopiston alueelta tullut joukko heitteli polttopulloilla pankkia, jonka käteisautomaatit kärsivät vahinkoja. Tämän jälkeen he sytyttivät lähistölle tulipalon. Kun palokunta tuli sammuttamaan paloa, heitä vastaan hyökättiin polttopulloilla ja marmorinpalasilla. Paikalle lähetettiin poliiseja suojelemaan palokuntaa, ja myös poliisien kimppuun hyökättiin polttopulloilla ja kivillä. Kadunvarteen pysäköidyt autot kärsivät vahinkoja. Kahdeksan poliisia loukkaantui ja heistä kolme joutui jäämään sairaalaan. Poliisin mukaan yhdeksän ihmistä otettiin kiinni epäiltynä osallisuudesta hulinointiin. Samana yönä oli aiheutettu vahinkoja myös läheiselle kirkolle, tekijöiden uskotaan olevan samoja.
Ateena - Noin parikymmentä ihmistä poltti kaksi valvontakameroiden virransyöttölaatikkoa ja heittivät ympäriinsä kameravalvonnan vastaisia lentolehtisiä joissa luki:
KAIKKI LIIKKEEMME TALLENNETAAN
ON AIKA NÄHDÄ KAMERAT TULESSA
1.11. Ateena - Noin viisitoista huppupäistä ihmistä hyökkäsi kivillä ja pulloilla kadunkulmassa olleen mellakkapoliisiyksikön kimppuun Ateenan Exarchian kaupunginosassa. Exarchian kujilla tehdyn takaa-ajon jälkeen poliisi otti kiinni kaksi ihmistä, 46 -vuotiaan maalarin ja 17 -vuotiaan albanialaistaustaisen nuoren. He tullevat saamaan syyteet virkamiestä vastaan hyökkäämisestä ja virkamiehen solvaamisesta.














