"People have only as much liberty as they have the intelligence to want and the courage to take."
Emma Goldman
Takun tarjoamat verkkosyötteet (feedit)
Takku Facebookissa
Luo tunnus! | Kirjaudu torstai, 20.06. 2013 @ 07:56
Lisää Facebook-sivustolle

Kirje Ranskassa raidesabotaasista epäiltyjen vanhemmilta


Kun kaikki media liittyy yhteen valheiden kakofoniaan, voidakseen solvata kourallista sellissä viruvia nuoria ihmisiä, on hyvin vaikea löytää oikeaa äänensävyä, jolla kutsua loppua tälle mekastukselle ja tehdä tilaa pienelle määrälle totuutta.

Monet journalistit tekivät kaikkensa vahvistaakseen sisäministerin lausunnot, jopa silloin kun ratsioita vasta tehtiin. Pidätettyjen oletettiin saman tien olevan syyllisiä.

Kukaan ei voi välttyä siltä sensaatiohakuiselta kyttäshowlta, jonka tähtiä lapsemme pakotettiin olemaan koko viime viikon. Olemme olleet, ja olemme yhä, täynnä suurta ahdistusta, pelkoa ja kyyneleitä. Mutta se mikä on eniten satuttanut meitä, eniten tuhonnut meitä, on valloilleen päästettyjen valheiden tulva. Tänään se oli meidän lapsemme, huomenna se voi olla teidän lapsenne. Olemme yhä ällistyneitä, mutta emme enää ole lamaantuneita. Tässä tulevat muutamat tosiasiat ovat yritys palauttaa totuus mieleen, ja hiljentää yleinen tuomitseminen.


Lapsemme ovat selvästikin saaneet erityiskohtelua, lukittuna pimeään yli sadaksi tunniksi, jotkut heistä ilman mitään syytteitä, ja sen oikeuttamiseksi meille kerrotaan että heidän täytyy olla hyvin erityisiä ihmisiä, sellaisia joita ei löydä jokaisesta kadunkulmasta. Silti meille muistutetaan samaan aikaan että he ovat hyvin normaaleja, ja joka päivä heitä on enemmän, ja he asettuvat jokaiseen kadunkulmaanne.

Poliisi soimaa lapsiamme siitä että he ovat liian järjestäytyneitä. He yrittävät hankkia perustarpeensa paikallisesti, he avasivat uudestaan suljetun kyläkaupan, he viljelevät hylättyjä maita, he järjestivät ruoanjakelua alueensa vanhuksille. Onko itseorganisoituminen perustarpeiden tyydyttämiseksi paha asia? Tällä hetkellä, kun kriisi kolkuttaa ovelle? Lapsemme on luokiteltu radikaaleiksi. Sanakirjassa radikaali tarkoittaa: ongelman käsittelemistä sen juurilla. Tarnacissa lapsemme istuttivat porkkanoita ilman pomoja tai johtajia. Koska he lapsellisesti ajattelevat että elämä, älykkyys ja päätökset ovat nautinnollisempia silloin kun ne toteutetaan yhteisöllisesti.

Huolestumme siitä kun sisäministeri kertoo että jo pelkästään Näkymättömän Komitean kirjoittaman Tuleva kapina -kirjan lukeminen voi tehdä jostain terroristin. Tämän ministerin kirjalle mediassa antaman ilmaisen mainostuksen johdosta hänellä saattaa kohta olla edessään kymmeniä tuhansia terroristeja omalla maallaan. Niille jotka vaivautuvat lukemaan sen, kyseessä ei ole "terroristin katekismus", vaan uusien näkökulmien avaamista yrittävä poliittinen essee, ja se on myös yksi viime vuosien eniten myydyistä yhteiskuntatieteiden kirjoista Nouvel Observateurin ja Libérationin mukaan.

Lapsiamme syytetään osallistumisesta mielenosoitukseen Vichyssä marraskuun alussa. Jotkut meistä ovat Vichyn hallituksen karkottamien ihmisten lapsia tai lapsenlapsia. Se, että omat lapsemme ovat tehneet päätöksen mennä symbolisesti niin merkittävään kaupunkiin vastustamaan fyysisesti maahanmuuttoa käsittelevän kokouksen toimintaa, täyttää meidät ylpeydellä, toivolla ja rohkeudella.

Palatkaamme nyt lapsiamme kohtaan esitettyihin epäilyksiin. Toisin kuin mitä on sanottu, ja mitä saatamme ajatella, rautatielinjojen sabotaasi ei terrorisoinut väestöä tai saattanut ketään vaaraan. Se vain sai ihmiset menettämään tai tappamaan aikaa. Hallitusta ei terrorisoinut se että he joutuivat hyvittämään muutaman tuhatta junalippua, vaan se että ajatus politiikasta, joka oli myös ajatus toiminnasta, uusinti itseään lakkaamatta. Sabotaasi, välittämättä siitä käyttääkö sitä vai torjuuko sen, ei ole koskaan ollut terrorin väline, mutta se on aina ollut työkalu sosiaaliseen muutokseen. Oli aika jolloin [Ranskan merkittävin ammattiliitto] CGT kehoitti siihen.

Pankkiirit ovat vastuussa suurimmasta talouskriisistä kahdeksaankymmeneen vuoteen. Se ei tule epäonnistumaan miljoonien nälkäkuoleman aiheuttamisessa. Ja me jatkamme kaduilla pankkiiriemme tervehtimistä lämpimästi. Lapsiamme epäillään vain muutaman junan viivästymisen aiheuttamisesta, ja siitä hyvästä heitä odottaa jopa kahdenkymmenen vuoden vankeustuomio.

Viime viikon vaikuttavin poliisioperaatio ei ollut naamiomiesten rynnäköinti oven läpi huoneeseen, jossa nukkui yhdeksänkuukautinen vauva, vaan ihmisten vakuuttaminen siitä, että halu muuttaa näin täydellistä maailmaa, voi huokua vain mielenvikaisten, tai voimakkaiden salamurhaajien, aivoista.

Kun ovet paukahtavat, pelkäämme että naamiomiehet palaavat.
Kun ne aukeavat, unelmoimme näkevämme lastemme palaavan.

- Bertrandin, Mathieun, Elsan, Arian ja Yldunen vanhemmat

PS. Kunnioituksella tervehdimme ja annamme kiitoksemme Tarnacin asukkaille, jotka uskovat ennemmin sitä mitä elävät, kuin sitä mitä näkevät televisiossa.

HYLÄTKÄÄ SYYTTEET "RIKOLLISESTA YHTEENLIITTYMÄSTÄ TERRORISTITOIMINTAA VARTEN" JA VAPAUTTAKAA KAIKKI SYYTETYT VÄLITTÖMÄSTI

[tarnac9.wordpress.com]


Vangituille voi kirjoittaa tukikomitean kautta

Gabrielle, Manon, Yldune, Benjamin, Julien
Comite de soutien aux inculpes de Tarnac
19170 Le Bourg
Tarnac
France


Aiemmin aiheesta ja sen vierestä:
Kanada: Hyökkäys rautateitä vastaan (22.10.2008)
Ranskalaisten raidevandaalien mietteitä 1985 (12.11.2008)
Ranskassa luotijunaliikenteen sabotoinnista epäiltyjen anarkistien pidätyksestä (19.11.2008)
Tuleva kapina, otteita (21.11.2008)
Pysäyttäkää tuo luotijuna (21.11.2008)

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Uutta

Artikkeleita


Kommentteja 4 päivää


Kirjasto 7 päivää

Ei uutuuksia kirjastossa

Linkit 7 päivää

Ei uusia linkkejä

Wiki 14 päivää

Tapahtumat

Pääkalenteri

tiistai 18.06.2013 -
lauantai 29.06.2013
perjantai  5.07.2013 -
sunnuntai  7.07.2013
sunnuntai  7.07.2013
lauantai 10.08.2013
keskiviikko  4.09.2013
lauantai 14.09.2013

Miete

Armeijan parakeilta näyttävät kerrostalot, jotka näyttävät kouluilta, jotka näyttävät sairaaloilta, jotka näyttävät mielisairaaloilta - Tässä kauhujen labyrintissa yhden seinän siirtäminen tarkoittaisi koko kaavan kyseenalaistamista. Mitä kauemmaksi siirrymme poliisimaisesta tavasta katsoa ympäristöä, sitä lähemmäksi tulemme yhteenottoa poliisin kanssa.
At Daggers Drawn
http://takku.net/article.php/20090908181910891 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

Mediakeskus

15M Suomi

banneri_vaaris


banneri_wikikko

banneri_oikeuttae

banneri_jkldiy

banneri_akirjasto

banneri_hirvitalo

banneri_viri

banneri_anarkisminet

banneri_hyokyaalto

banneri_kapis

banneri_vallankumouksen

banneri_lehtilehti

banneri_kirjakahvila

banneri_oulutopia

banneri_fifi

banneri_sanoei

banneri_akl

banneri_stoptalvivaara

banneri_tasajako

banneri_tyrni

banneri_kaninkolo

banneri_vastavirta

banneri_vallattomia

banneri_pif

banneri_aryhma

Ilon militantti