Tukholma: Kulttuuritalo Cyklopen poltettu
Vapaa tila | sunnuntai, 30.11. 2008 @ 12:43
Katselukertoja: 784
- Lue myös: Tukholma: Kulttuuritalo Cyklopen poltettu maan tasalle (Valtamedia.net)
Itsehallinnollinen kulttuurikeskus Cyklopen Tukholmassa on tuhoutunut tuhopoltossa. Cyklopenin väki epäilee lauantai-iltana seitsemän aikaan syttynyttä paloa uusnatsien tekosiksi. Cyklopen oli erittäin lupaavasti alkanut projekti, joten palo on tosi harmillista. Tuli alkoi samaan aikaan kun Rasisminvastaisen Verkoston kokous oli mainostettu alkavaksi tiloissa. Kokous oli kuitenkin peruttu paria päivää aiemmin.
Lauantaina päivällä taloon tulleet käyttäjät huomasivat että sinne oli murtauduttu ja kaikki vähänkään arvokas oli viety. He poistuivat talosta viiden aikaan, ja seitsemän aikaan naapurit huomasivat talon olevan tulessa. Puoli tuntia myöhemmin rakennus oli palanut maan tasalle. Palokunnan mukaan palo oli tahallaan sytytetty.
Tulipalo oli katastrofi paitsi Cyklopenin käyttäjien, myös kaikkien vapaatilojen puolesta kamppailevien kannalta. Cyklopen sai alkunsa kaksi vuotta sitten, ja sen jälkeen siellä on järjestetty festareita, klubeja, elokuvaesityksiä ja työpajoja. Cyklopen oli paikka monikulttuuriselle ei-autoritaariselle toiminnalle, ja piikki yhteiskunnassa esiintyvien totalitaaristen pyrkimysten lihassa.
Tukholmassa järjestetään tänään sunnuntaina mielenosoitus rasismia ja natsismia vastaan, ja se lähtee Sergelin torilta paikallista aikaa kello 16.
Natsit järjestävät vuosittaisen muistomarssinsa 12 vuotta sitten hengiltä puukotetulle uusnatsille Salemissa 6. joulukuuta. Vastamielenosoitus lähtee keskipäivän aikaan Salemin keskustasta.
Kuvia paikasta:
www.kulturkampanjen.se/bilder.html
Cyklopenin blogi:
cyklopen.wordpress.com
Kesäkuussa natsit hyökkäsivät talonvaltaukseen Göteborgin Agnesbergissä, ja yrittivät sytyttää talon palamaan kun siellä oli ihmisiä sisällä. Talon väki onnistui kuitenkin ajamaan natsit pois ja sammuttamaan palon.
Lähteet:
Stockholm: Cyklopen
nedbränt (Yelah)
Kulturkampanjen: Cyklopen blivit nedbränt till grunden (Motkraft)
Göteborg: Mordbrand mot ockuperat hus i Agnesberg (Motkraft)















