Ranskassa luotijunaliikenteen sabotoinnista epäiltyjen anarkistien pidätyksestä

keskiviikko, 19.11. 2008 @ 12:59

Ranskan terrorisminvastainen poliisiyksikkö pidätti viime viikon tiistaina 11. marraskuuta 20 anarkistia eri puolilla maata. Heistä 11 on vapautettu syytteistä, mutta yhdeksää epäillään maan luotijunaverkostoon kohdistuneesta sabotaasikampanjasta. Viisi heistä on yhä vangittuna, ja loput saattavat joutua odottamaan oikeudenkäyntiä kotiarestista käsin.

Pidätyksiä edeltävänä viikonloppuna yli 150 luotijunaa myöhästyi tunteja aikatauluistaan, kun raiteiden yläpuolella kulkevaa suurjännitelinjaa oli sabotoitu useissa paikoissa. Vastaavia iskuja on tehty 24. lokakuuta jälkeen puolenkymmentä.

Valtamedian pääkirjoituksissa on jo lietsottu pelkoa Action Directe -tyyppisen "äärivasemmistolaisen terrorismin" paluusta. Myös oikeusministeri on jo pitkään käynyt omaa ristiretkeään sitä vastaan, mitä hän ja valtamedia kutsuu "anarko-autonomistiseksi liikkeeksi". Välittämättä siitä onko tuollaista "liikettä" olemassa, puheet liikkeestä helpottavat terrorismilakien käyttöä.

Presidentti Sarkozy onnitteli jo poliisia "nopeasta toiminnasta", ja lehdet ovat puhuneet "väkivaltaista puhetyyliä" käyttävästä "ääriaineksesta", jolla on yhteyksiä anarkisteihin Britanniassa, Belgiassa, Kreikassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa.

Lehdissä tuotiin esiin että Ranskan tiedustelupalvelu oli seurannut osaa epäillyistä jo pidemmän aikaa. Seurannan väitetään alkaneen siitä kun kaksi epäiltyä olivat alkuvuodesta matkustelleet Pohjois-Amerikassa. Heidät pidätettiin laittomasta rajanylityksestä epäiltynä USA:n ja Kanadan välisellä rajalla, jossa heidän hallustaan löytyi anarkistikirjallisuutta, sekä mm. kuva New Yorkin Times Squarella sijaitsevasta armeijan värväyskeskuksesta, johon tehtiin pommi-isku jotain viikkoja myöhemmin, kun epäillyt olivat jo palanneet Ranskaan.

FBI sanoi seuranneensa epäiltyjä New Yorkissa, jossa heidän on sanottu osallistuneen "anarkistitapaamiseen". Valtamediakirjoitusten mukaan FBI olisi ottanut yhteyttä Ranskan tiedustelupalveluun, ja pyytänyt heitä aloittamaan seurannan.

Toinen Pohjois-Amerikassa matkustelleista vangituista on entinen sosiologian opiskelija Julien Coupat, 34, joka on valtamediassa leimattu "johtajaksi". Hän saattaa saada jopa 20 vuoden vankeustuomion mikäli hänet todetaan syylliseksi "terroristijärjestön johtamiseen". Muita epäiltyjä odottaa 3-10 vuotta linnaa, mikäli heidät todetaan syylliseksi "terroristijärjestöön kuulumiseen".

Miami Herald lehti kirjoittaa kuinka "ranskalainen [terrorismin vastaisen taistelun] malli nojaa kehittyneeseen tiedusteluelinten yhteistyöhön ja väljiin lakeihin, jotka mahdollistavat sellaisten epäiltyjen vangitsemisen joilla on vain sivuavia yhteyksiä terroristeihin". Rikostutkijoiden mukaan epäillyt jakavat "äärimmäisyyksiin meneviä antikapitalistisia ajatuksia". Coupatin on sanottu aiemmin toimittaneen situationistivaikutteista "Tiqqun" -lehteä, ja hänen on epäilty olevan "Näkymätön Komitea" -tekijänimikkeellä julkaistun "Tuleva kapina" -kirjan (2007) kirjoittaja.

Vaikka salaisen poliisin sanottiin seuranneen epäiltyjä kuukausien ajan, ei kuitenkaan ole mitään suoria todisteita, jotka liittäisivät heidät junasabotaaseihin, tai että he ylipäätään olisivat suunnitelleet mitään toimintaa yhdessä. Joidenkin epäiltyjen kotoa on kuitenkin sanottu löytyneen aihetodisteita, kuten köyttä, rautaputkia, juna-aikatauluja, raidekartta, sekä "sabotaasioppaita".

Suuri osa epäillyistä asui Ranskan keskiosissa sijaitsevassa Tarnacin pikkukaupungissa, jonne on viime vuosina muuttanut paljon "radikaaleja" tuomaan uutta elämää kuihtumassa olevaan pieneen maalaisyhteisöön, jonne osa heistä perusti mm.ruokakaupan. TIME ja muut vastaavat roskalehdet ovat revitelleet siitä kuinka "terroristit" ovat "piileskelleet maaseudulla", vaikka hyvin nopeasti käy ilmi että epäillyt ovat eläneet avoimena osana yhteisöä, ja vieläpä arvostettuna osana. Pidätyksen jälkeen Tarnacissa järjestettiin kokous pidätettyjen tukikomitean perustamiseksi, ja siihen osallistui yli sata ihmistä, joukossa kaupungin entinen pormestari ja naapurikaupungin pormestari.

Reaktiot pidätykseen ovat olleet vaihtelevia. Jotkut ammattiliitot ovat onnitelleet poliisia "terroristien" kiinni saamisesta ja vaatineet kovia tuomioita. Syndikalistinen CNT-AIT puolestaan tuomitsi byrokraattisempien liittojen innon liittyä poliitikkojen ja poliisin kuoroon jopa niitäkin tuomitsevampana, ja muistutti siitä miten sabotaasi on kuulunut Ranskassa perinteisesti osaksi rautatieläisten kamppailuja, eikä niitä siksi tule tuomita terrorismiksi. Viime vuonna Ranskassa tehtiin 27 000 vähälle huomiolle jäänyttä vahingontekoa rautatielinjoja vastaan.

Anarkistifederaatio julkaisi tiedotteen, jossa tuomittiin pidätykset ja epäiltiin sitä että miten epäillyt olisivat voineet tehdä niin paljon erikoisosaamista vaativaa sabotaasia, sillä 25 000 voltin suurjännitelinjan kanssa pelatessa on suuri riski käräyttää itsensä, kirjaimellisesti. On kuitenkin hieman omituista olettaa, että mahdolliset anarkistisabotöörit eivät osaisi toimia ammattimaisesti ja huolellisesti.

Kukaan ei loukkaantunut sabotaasissa, ja viranomaisetkin myönsivät ettei tarkoituksena ollut aiheuttaa vaaraa ihmisille, vaan sähköt katkaisemalla häiritä junaliikenteen toimintaa.

On myös arvuuteltu syitä sabotaasille. Esiin on nostettu toissa viikonloppuna sattunut ydinjätekuljetus Ranskasta Saksan Gorlebeniin, joka kohtasi suuria mielenosoituksia etenkin Saksan puolella, kun noin 15 000 mielenosoittajaa yritti sulkea ydinjätejunan reitin. Sabotaasi kohdistui kuitenkin luotijuniin, ei ydinjätejunan reitille.

Keskusteluun ei ole nostettu sitä miten jotkut anarkistit ovat, etenkin Pohjois-Italiassa tapahtunutta luotijunan vastaista kampanjointia analysoidessaan, kritisoineet luotijunia niiden ympäristövaikutusten lisäksi myös sosiaalisista vaikutuksista. Paitsi että luotijunat vaativat suunnattomia määriä sähköä, ja niiden reiteille louhittavilla tunneleilla on pahoja ympäristöseurauksia, on luotijunat nähty ennen kaikkea Pääoman keinona linkittää kaupankäynnin keskukset, metropolit, entistä tiiviimmin toisiinsa. Näin luotijunat palvelevat ennen kaikkea liike-elämän ja pääoman tarpeita, eikä niitä selvästikään ole suunniteltu yhteiskunnan osattomia varten.

Jotkut toverit kirjoittivat pidätyksen jälkeen seuraavan viestin:


Aiemmin Takussa:
Ranskalaisten raidevandaalien mietteitä 1985 (12.11.2008)
Kanada: Hyökkäys rautateitä vastaan (22.10.2008)
Sabotaasista taiteena (13.7.2006)

Foorumilla:
Anarkisteja pidätetty junien sabotoinnista Ranskassa
"Punaiset prikaatit" uhkaa Ranskan junia pommeilla

Lähteitä ja lisätietoja:
On Sabotage Considered as One of the Fine Arts - (Raids in France) (325collective)
frenct-tgv-high-speed-train-and-nyc... (Bombs and Shields)
French anarchists arrested for sabotage (libcom.org)
Anarchist arrest sweep in France (NYC Indymedia)
Anarchists and Autonomists Arrested in French "Anti-Terror" sweep (¡Amor Y Resistencia!)
Several people arrested in France for train sabotage. (Indymedia UK)
French police arrest anarchists for train sabotage (Anarchistnews)

1 kommentti(a)


Takku
http://takku.net/article.php/20081119125909309