Genovalainen oikeusistuin vapautti torstaina syytteistä 16 korkea-arvoista poliisiupseeria, joita syytettiin Diazin koulun tapahtumista Genovan G8-kokouksen aikaan kesällä 2001. Alempana arvoasteikossa olleet 13 poliisia saivat vankeustuomiot, joiden kesto vaihtelee muutamasta kuukaudesta neljään vuoteen. Kukaan heistä ei kuitenkaan joudu vankilaan, sillä valitusprosessin myötä rikokset ehtivät vanheta.
Johtavien G8 -teollisuusmaiden huippukokouksen aikana nähtiin rajuja mellakoita, ja poliisi teki erittäin väkivaltaisen ratsian joidenkin mielenosoittajien majapaikkana toimineeseen Diazin kouluun. Yli 60 koulussa ollutta mielenosoittajaa joutui sairaalaan, osa joutui koomaan.
Italialainen tuomari totesi myöhemmin ettei ole mitään todisteita siitä, että yksikään koulussa ollut mielenosoittaja olisi millään tapaa osallistunut mellakointiin ja ryöstelyyn kokousta vastustaneissa protesteissa.
Poliisi yritti oikeuttaa ratsiaa talosta löytyneillä kahdella polttopullolla, mutta kävi ilmi että poliisi toi polttopullot paikalle ratsian yhteydessä. Samaten on todettu perättömäksi poliisin aluksi esittämät väitteet siitä, että koulussa majoittunut väki olisi hyökännyt heidän kimppuunsa ratsian aikana.
Syytteessä ei ollut yhtäkään pahoinpitelyjä toteuttanutta poliisia, sillä he kaikki olivat naamioituneita, eikä heillä ollut minkäänlaisia tunnistenumeroita. Vain yksi pieksämiseen osallistunut poliisi on tunnistettu.
Tuomion saaneet olivat kenttäkomentajan tasolla toimineita poliiseja. Yksi tuomion saaneista, Genovan entinen apulaispoliisipäällikkö Michelangelo Fournier, todisti aiemmin oikeudessa, että poliisi hakkasi puolustuskyvyttömiä ihmisiä, minkä seurauksena koulu muistutti "teurastamoa". Hän sanoi ettei ollut aiemmin puhunut asiasta häpeän ja poliisien keskuudessa vallitsevan toverihengen takia.
Guardian -lehden mukaan nyt vapautetusta kuudestatoista korkea-arvoisesta poliisiupseerista moni kuvattiin Diazin koulun ulkopuolella ratsian aikaan. Osa heistä on sittemmin saanut ylennyksen, ja kolme on tällä hetkellä poliisi- ja tiedusteluorganisaatioiden huipputehtävissä. Yksi heistä on maan sisäisen tiedustelupalvelun johtaja, toinen toimii terrorismin vastaisen yksikön johdossa.
Oikeustalon ulkopuolella olleet ihmiset, joista useat olivat poliisin pahoinpitelyn uhreja tai heidän omaisiaan, raivostuivat kuullessaan oikeuden päätöksestä vapauttaa kokonaan operaation suunnittelusta syytetyt poliisijohtajat. Yhden uhrin äiti huusi: "tulemme kostamaan tämän!"
"Todisteita oli valtavasti. Ei tämä ole mitään oikeutta. Tuntuu pahalta Italian puolesta", sanoi poliisien käsissä vakavasti loukkaantunut britti Mark Covell.
Oikeistopuolue Kansalliseen Liittoon kuuluva sisäministeriön alivaltiosihteeri Alfredo Mantovano sanoi oikeuden päätöksen todistavan, että Italian poliisivoimat "voi hyvin, ja ansaitsee kaikkien kiitollisuuden".
Oikeus tuomitsi heinäkuussa 15 poliisia ja vankilalääkäriä vankeuteen, koskien pidätettyjen kohtelua Bolzaneton vankileirissä kaupungin ulkopuolella G8-kokouksen aikaan. Diazin koulusta ja muualta pidätettyjä ihmisiä vietiin Bolzaneton leirille, jossa heitä kidutettiin ja simputettiin. Tuomitut eivät kuitenkaan joudu vankilaan ensi vuonna voimaan astuvan uuden vanhenemislain takia.
Viime vuoden lopulla 24 mielenosoittajaa tuomittiin vankeuteen Genovan G8-kokouksen aikaisista mellakoista. Pisin tuomio oli 11 vuotta.
Mielenosoitusten aikana puolisotilaallisiin Carabinieri -poliisijoukkoihin kuulunut poliisi tappoi 23-vuotiaan mielenosoittaja Carlo Giulianin ampumalla tätä lähietäisyydeltä päähän. Ampujaa ei tuomittu, sillä asiaa tutkinut tuomari uskoo surmaluodin kimmonneen kivestä ja osuneen Carloon "vahingossa".
Lisää Diazin koulun ja Bolzaneton vankileirin tapahtumista:
Genovan verinen taistelu (Takku 17.7.2008)
Aiemmista oikeudenkäynneistä:
Viranomaisille pieniä tuomioita Genovan G8 protesteista 2001 (16.7.2008)
Pitkiä vankeustuomioita Genovan G8-mellakoista (15.12.2007)
Lähteet:
Italian court acquits top police officials over violence at 2001 G8 (DPA)
13 Italian police convicted of G-8 violence (AP)
Italy court clears top police of Genoa G8 violence (Reuters)
Italian police officers convicted of violence at 2001 G8 Genoa Summit (Telegraph)
Uproar as top police cleared of attack on Genoa G8 protesters (Guardian)
No justice in Genoa (Guardian)
Top Italy G8 riot police cleared (BBC)