Kuusi kerrosta, 30 huonetta, sijainti yhdellä Lontoon kalleimmista alueista, naapurissa Michelin -ravintoloita sekä Yhdysvaltojen ja muiden valtioiden lähetystöjä, arvo lähes kahdeksan miljoonaa euroa. Eikä tarvittu kuin yksi huolellinen anarkistikollektiivi muuttamaan kyseinen pytinki opiskelijoiden ja taiteilijahippien puuhamaaksi, jonka parvekkeella liehuu musta lippu ilmoittamassa tilan vapauttamisesta yhteiseen käyttöön.
"DA! kollektiivi" on ollut talossa jo kuukauden, eikä omistaja voi häätää heitä enää ilman oikeuden määräystä. Käyttäjien tarkoituksena on muuttaa talo taiteilijoiden työtiloiksi, ja saada "paikka elämään tiedon ja ajatusten vaihdolla".
Lontoon Mayfairissa sijaitsevassa luksustalossa lojuu nyt ympäriinsä makuupusseja, patjoja, vaatteita pursuavia reppuja, ja loputtomia puolivalmiita taideteoksia. Yksi huone on täynnä puiden oksia, ja yhdessä on vaaleanpunainen lasten pesuamme, jonka päällä roikkuu kapriksia täynnä olevia koeputkia.
Viikonloppuna talon käyttäjät järjestivät näyttelyn, jossa ikkunoihin heijastettiin nukkekotimaisen vaikutelman antavia kuvia.
Valtaajat olivat tarkkailleet taloa "ainakin puoli vuotta" ennen kuin he päättivät yrittää sisään menemistä. "Olimme laittaneet teippiä avaimenreikään, ja katselimme postilaatikkoon oliko joku käynyt talossa", sanoi Stephanie Smith, 21, yksi valtaajista. Lokakuun alussa viisi valtaajaa päätti mennä taloon sisälle. Osa porukasta oli pukeutunut rakennustyöläisiksi, ja Smith oli kadulla, yllään turkistakki ja muistilehtiö. He laittoivat vuokratut tikapuut talon seinää vasten, ja yksi kiipesi parvekkeelle.
"Menin ikkunan ääreen, enkä voinut uskoa sitä todeksi kun huomasin ikkunan olevan auki", sanoi toinen valtaaja, joka ei kertonut nimeään. "Olin erittäin onnellinen. Emme uskoneet että ikkuna voisi olla auki. Se oli tosi jännä hetki."
Rakennukseon omistaa Britannian rikkain maanomistaja Westminsterin Herttua, joka on vuokrannut talon Britannian Neitsytsaarille rekisteröidylle Deltaland Resources Ltd -yhtiölle. Kun valtausta on jo kuukausi takana, ei omistaja voi häätää käyttäjiä ilman oikeuden päätöstä. Lukot on jo vaihdettu, ja taloon on kytketty päälle vesi, kaasu ja sähkö, joiden laskut valtaajat ovat sanoneet maksavansa.
Smith sanoo etteivät he ole tehneet mitään väärää. "Talonvaltaus ei ole rikosasia, vaan siviiliasia. Jos omistaja haluaa potkaista meidät pihalle, heidän täytyy hakea häätömääräystä oikeudelta. Joka tapauksessa olemme kunnostaneet taloa muun muassa paikkaamalla vuotoja. Rakennus on suojelukohde, joten perinnesäätiötä saattaa kiinnostaa nähdä miten omistaja on jättänyt talon rapistumaan."
Joiltain naapureilta on tullut myönteistä palautetta. "Viereisen talon väki on ollut todella mukavaa; he antavat meidän käyttää langatonta nettiään", sanoi Smith. Toinen naapuri on tarjonnut kokin palveluita.
Kaikki eivät ole kuitenkaan innoissaan. Toiselle puolen katua Michelin -tähdillä varustetun luksusravintolan avannut Jacques Dejardin kauhistui kuullessaan vallatusta talosta ravintolaansa vastapäätä.
"Se on aika hurjaa. Kun muuttaa tällaiseen osoitteeseen, ei odota saavansa naapurikseen talonvaltaajia", sanoi Dejardin. Hänen ei kuitenkaan tarvitse pelätä vastapäisten naapureiden poikkeavan päivälliselle, nämä keräävät kaiken ruokansa kauppojen roskiksista.
Deltaland Resources on jo käynnistänyt prosessin häätöluvan saamiseksi. Britannian lakien mukaan kiinteistön voi lunastaa omakseen, jos on asunut siinä todistettavasti yli 12 vuotta ilman että omistaja on yrittänyt häätöä.
Lähteet:
The £6million squatters: Artist gang flies the black flag of anarchy over Mayfair mansion (Daily Mail)
£6m house, 30 rooms, one careful anarchist collective: inside Britain's poshest squat (Guardian)
Squatters turn £6.25 million townhouse into anarchist commune (Telegraph)
Squatters take over £6m Mayfair house (The Independent)
Tramp given £2m Hampstead Heath plot after squatting on land for 20 years (Daily Mail)
The £130million stately home - which comes with a squatter in the garden (Daily Mail)