Kreikassa on ollut jo viikon käynnissä koko maan kattava vankilaprotesti. Yli 10% (~1500) kaikista vangeista (~13 000) on täydessä nälkälakossa, ja lähes kaikki vangit kieltäytyvät vankilaruoasta kaikissa maan 21:ssä vankilassa. Protestiin osallistuvien vankien määrä on kasvanut tasaisesti viikon mittaan. Vangeilla on julkinen vaatimuslista, jonka on allekirjoittanut nyt yli 8000 vankia. Vangit ovat ilmoittaneet nälkälakon olevan vain ensimmäinen keino. Jos vaatimuksiin ei suostuta, he uhkaavat aloittaa suurkapinan, jollaisia on nähty aiemminkin.
Solidaarisuusmielenosoitus Diavatan vankilalla Thessalonikissa 30.10.
Vangeilla ei ole kovin kummoiset olot kreikkalaisissa vankiloissa. Vankilat ovat liian täynnä, esimerkiksi 80 vangin vankilassa on nyt yli 200 vankia. Lisäksi hygienia- ja lääkepalveluista, sekä muista perustarpeista on puutetta. Kreikan rikoslaki on myös hyvin tiukka, ja monilla "pikkurikoksista" tuomituilla on edessään pitkät tuomiot. Esimerkiksi puoli prosenttia vangeista on huumeriippuvaisia, joita laki kohtelee kauppiaina, ja heitä uhkaa jopa 12 vuoden tuomio.
Jokaisessa vankilassa on eri keinoja pitää vangit hiljaisina ja passiivisina. Jos vanki protestoi tai ei noudata käskyjä, hän voi saada tuomiota pidentävän kurinpitorangaistuksen, oikeuksia voidaan vähentää, tai edessä saattaa olla jopa siirto toiseen vankilaan. Se on hyvin yleistä.
Vastarinta näitä olosuhteita vastaan ei ole uusi asia. Viimeisin suurempi kapina puhkesi keväällä 2007, kun Malandrinon vankilasta alkanut kapina levisi välittömästi kymmeneen vankilaan eri puolille maata. Jälkeenpäin monet vangit saivat sen vuoksi vastaansa valtion brutaalit sortotoimet.
Protestoivat vangit ovat saaneet ensimmäisestä päivästä lähtien tukea radikaalilta liikkeeltä ulkopuolella. On ollut mielenosoituksia, suoraa toimintaa, kokoontumisia, propagandaa. Solidaarisuusryhmät ovat avanneet kommunikaatioverkoston paitsi vankien ja tukijoiden välille, myös vankien itsensä välille. Thessalonikissa on ollut kaksi moottoripyörädemoa Diavatan vankilalla (30.10. noin 200 ihmistä ja 6.11. noin 300 ihmistä), joissa huudettiin solidaarisuusiskulauseita. Ateenassa oli myös toimintaa 4.11. (200 ihmistä), eivätkä muutkaan kaupungit ole ollut hiljaa. Lähipäivinä on luvassa lisää solidaarisuutta mielenosoitusten, tukikeikkojen, julkisten tilaisuuksien ja muiden juttujen merkeissä...
VANKIEN VAATIMUKSET
Me vangit helvetistä olemme kyllästyneet kaikkien oikeusministerien valheellisiin lupauksiin viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja parantaaksemme rikoslakia päätimme alkaa toimimaan oikeutettujen vaatimustemme ajamiseksi.
Me vaadimme:
1. Kurinpitorangaistusten lopettamista. Vankilain artikloiden 68,69,70, ja 71 muuttamista. Joka tapauksessa kurinpitorangaistus täytyy olla suoritettu sitten kun se on tehty, eikä niitä saa lisätä tuomion kestoon, eivätkä ne saa päättymisensä jälkeen vaikutta lomiin, työhön, opiskeluun tai vapautumiseen.
2. Ehdonalaiseen pääsemiseksi tarvittavan ajan lyhentämistä nykyisestä kolmesta viidesosasta (3/5) kolmeen seitsemäsosaan (3/7) tuomion kestosta. Sen perustuslain vastaisen pykälän välitöntä kumoamista joka nostaa tuon ajan neljään viidesosaan (4/5) huumerikoksista tuomituilla.
3. Kaikkien tuomioiden vähentämistä kolmella vuodella, jotta vankiloiden ylitäyttymistä saadaan helpotettua. EI uusille panoptisille vankiloille, jotka rakennetaan eristyksiin kaupunkien sosiaalisen rakenteen ulkopuolelle.
4. Nuorisovankiloiden lakkauttamista. Avoimien rakenteiden ottamista käyttöön teinien ja nuorten suojelemiseksi ja hoitamiseksi.
5. Maksimituomion lyhentämistä 25 vuoteen. Mahdollisuutta päästä ehdonalaiseen vähintään 12 vuoden istumisen jälkeen (kuten EU-lainsäädäntö määrää), nykyisen kuudentoista sijaan.
6. Lomien, ehdonalaisten, ja muiden lain mahdollistamien etujen, sekä tuomion minimikeston vähentämisen ottamista käyttöön välittömästi ilman poikkeuksia. Lomapäivien kasvattaminen: 60 päivää niille joilla nyt on oikeus viiteen päivään, ja 96 päivää niille joilla nyt on oikeus kahdeksaan.
7. Tutkintavankeuden käytön lopettamista rangaistuskeinona, ja aikarajan vähentäminen kahteentoista kuukauteen.
8. Tuomiolaitos on tunnettu viimeisen kahdeksan vuoden aikana esiintyneestä hysteriasta, joka on johtanut kostomaisiin tappaviin tuomioihin. Vaadimme tuomioiden kohtuullistamista ja ehdonalaisen vapauden ottamista käyttöön laajalti.
9. Täyttä vuorokauden ympäri toimivaa lääkärihoitoa pysyvästi ja kunnioituksella potilaita kohtaan. Kylpyhuoneiden ja vessojen kaltaisten riittävien hygieniatilojen luominen ja parantaminen. Koridallosin vankilan psykiatrisen ja sairasosaston välitön sulauttaminen Kansalliseen Terveysjärjestelmään, sekä uudet osastot naisille ja nuorille, mitä ei tällä hetkellä ole. Potilaiden kuljettaminen julkisiin sairaaloihin välittömästi ambulanssilla, eikä poliisiautoilla niin että kädet on sidottu selän taakse.
10. Kaikille vangeille oikeutta kunnon palkkaan työstä, koulutukseen, ammattiopintoihin, tekniseen työhön ja osallistumiseen vastaaviin ohjelmiin. Kaikille, jotka täyttävät kriteerit opiskelulle vankilan ulkopuolella, mahdollisuus opiskelulomiin. Tuomion päättämisohjelmien laajentaminen kaikissa vankiloissa.
11. Pääsyn avaaminen vankiloihin. Vapaa pääsy poliittisille ja yhteiskunnallisille instituutioille, asianajajayhdistyksille, lääkäri- ja hoitoyhdistyksille, ihmisoikeusjärjestöille, kansalaisjärjestöille, sekä kansainvälisille organisaatioille. Mahdollisuus poliittisen ja opettavan lehtien ja kirjallisuuden vapaaseen levittämiseen, ilman poikkeuksia.
12. Vaihtoehtoisten vangitsemismuotojen laajentaminen. Avo- ja maatilavankiloiden laajentaminen.
13. Lisää vierailuja inhimillisissä oloissa, niin että vankien ja vierailijoiden persoonallisuutta ja ihmisarvoa kunnioitetaan. Mahdollisuus kumppanin tapaamiseen yksityisesti.
14. Kaikille mahdollisuus tehdä työtä ja luovaa toimintaa. Työpäiville tuomiota vähentävä vaikutus.
15. Toisista maista tuleville vangeille mahdollisuus valita tuomion istuminen kotimaassaan, mikäli he niin haluavat.
16. Inhimilliset siirto-olosuhteet ja paremmat tilat siirtokuljetuksissa. Lisää taukoja, kurjan "Metagogonin" siirtovankilan säilytyshuoneiden parantaminen, ja nopeampi siirto kohdevankilaan.
ELEONASIN JA THIVAN NAISVANKIEN VAATIMUKSET
Tässä laitoksessa on kolmannen maailman elinolot, ja koko oikeusministeriön alaiset kohtelevat meitä paskasti. Lääketarvikkeita ei ole saatavilla. Hygieniatarvikkeita on vähän, jos ollenkaan (eikä niitä voi ostaa omilla rahoilla). Perushygienian puute (ei lämmintä vettä). Ei sosiaalipalveluja tai -turvaa. Naurettavaa ruokaa. Ei perustarpeita. Vankien rasistinen kohtelu lomapäivien ja ehdonalaisten suhteen. Epäoikeudenmukainen kohtelu ehdonalaiseen pääsyssä suhteessa tuomion kestoon (2/5, 3/5 jne.). Suuria viiveitä asioiden saamisessa oikeuteen, ja etenkin vetoomusoikeuteen. Tuomareiden ankaruus heidän tuomitessaan meitä. Ei toista mahdollisuutta, jota kaikki odotamme ja johon meillä on oikeus, mutta jota ei anneta. Päätimme kieltäytyä vankilan ruoasta 3.11.2008 alkaen kunnes kaiken ylläolevan suhteen on ryhdytty asiallisiin toimenpiteisiin. Odotamme ymmärrystänne.
Tapahtumia:
5.11. Suurin osa Thessalonikin ulkopuolella olevan Diavatan vankilan vangeista lähettää viranomaisille kollektiivisesti allekirjoitetun virallisen valituskirjeen
6.11. Tuhopolttoisku hallitsevan puolueen toimistoa vastaan Thessalonikissa solidaarisuutena vangeille. Vastuun ottaa "Aggressiivisen Vankisolidaarisuuden Solut"
7.11. Solidaarisuuskokoontuminen Chanian keskustorilla Kreetalla
7.11. Itsehallittu 98fm -radiokanava Ateenassa välittää vankien vaatimukset ja solidaarisuuspuheita
7.11. Vanginvartijat yrittävät ahdistella vankeja Ioanninan ja Diavatan vankiloissa. Joitain siirtoja ja yöllisiä sellitarkastuksia
7.11. Solidaarisuusmielenosoitus Serresissä
7.11. Solidaarisuusmielenosoitus Lamiassa

7.11. Maalihyökkäys valtioneuvostoa vastaan Ateenassa solidaarisuutena vangeille. Hyökkäys myös poliisin partioautoa ja yliopiston johdon kalliita autoja vastaan. Tiedote päättyy: "VAPAUS KUKOISTAA VANKILOIDEN RAUNIOILLA"
8.11. Solidaarisuusmielenosoitus Volosissa
9.11. Kolme kurdivankia Trikalassa ompelee suunsa kiinni nälkälakon ajaksi!
9.11. Solidaarisuusmielenosoitus Lamiassa, poliisi pysäyttää ja häiritsee mielensoittajia, mutta päästää heidä vapaaksi pian kun poliisiasemalle saapuu asianajajia ja ystäviä
10.11. Vasemmistolainen ryhmä järjestää solidaarisuuskeikan Ateenan keskustaan
11.11. Solidaarisuusmielenosoitus Thessalonikin keskustassa
13.11. Solidaarisuusmielenosoitus Ateenan keskustassa
Lue myös:
Tutkintavankeudessa olevan anarkistivanki Polikarpos Georgiadisin kirje "Vankiliikkeestä ja nälkälakosta" (31.10.)
Lähteet:
Prisoners struggle in Greece - Update (325collective)
new update on greek prisoners in struggle! (Indymedia UK)
Aiemmin Kreikan vankikapinoista:
Vankilamellakoita Kreikassa ja Yhdysvalloissa (25.4.2007)
Tulisia tukitoimia kapinoiville vangeille Kreikassa (27.4.2007)
Kreikan hallitus pulassa kasvavan anarkistivastarinnan edessä (29.4.2007)