Taustoja nälkälakosta: Vapauden Huuto #1
AMR Berliini
syyskuu 2008
Suurin vankien itseorganisoima tempaus pitkään aikaan saksalaisissa vankiloissa päättyi yli kuukausi sitten. Otimme hieman aikaa kerätä muutamia ajatuksia tästä kokemuksesta, sillä viime viikkoina on jo pohdittu tätä protestia erilaisten kirjeiden ja tekojen muodossa.
Eri näkökulmista katsottuna tällä nälkälakolla oli suuri merkitys: keskustelun alkaminen solidaaristen ihmisten ja vankien kesken voi olla yksi tärkeimmistä tuloksista, kuten myös vankien itseorganisoitumisen kehittyminen, sekä uusien näkökulmien aukeaminen kamppailussa vankilajärjestelmää vastaan.
Vaikkakaan solidaarisuustekojen määrä ei ole aina verrattavissa muihin maihin, on selvää että myös täällä Saksassa tällainen aihe löytää hitaasti kasvavaa tukea.
Mutta aloitamme hitaasti, sillä tilanteen monimutkaisuudesta johtuen lukukelpoisen tekstin muodostaminen on vaikeaa: emme pyri täydellisyyteen, vaan pikemminkin ottamaan osaa keskusteluun, jonka toivomme jatkuvan.
"Historiallinen" nälkälakko - uuden taistelujen sarjan alku?
Emme ole moniin vuosiin kuulleet tällaisesta vankien täysin omaehtoisesti järjestämästä tempauksesta. Yksilöllistämisen, erottelun, ja solidaarisuuden rikkomisen prosessi, joka kasvaa yhteiskunnassa tasaista tahtia, voi vain heijastua vankilan muurien taakse vielä äärimmäisemmässä muodossa.
"Uudelleensosiaalistamisen" politiikka, vankien kiristäminen tarjouksilla paremmista olosuhteista vastineena passiivisesta ja mukautuvasta käytöksestä muurien takana, pakkotyön skandaali, sicherungsverwahrungin damokleen miekka (jatkettu vangitseminen tuomion päättymisen jälkeen mikäli vankia pidetään yhä "vaarallisena"), ja lopulta jatkuva mielenkiinnon heikkeneminen täällä muurien ulkopuolella olevien ihmisten keskuudessa, välittämättä siitä onko kyseessä "normaalit ihmiset" vai "skenestä tulevat". Kaikki tuo on kantanut oman kortensa kekoon kaltereiden takana käytävän kamppailun heikkenemiselle.
Toki on yhä muutamia esimerkkejä yksittäisistä vangeista, jotka tilanteesta huolimatta ovat jatkaneet taistelua näiden vuosien aikana, ja maksaneet siitä aina kovan hinnan.
Joka tapauksessa, ei ole voitu puhua vankien liikkeestä. Mutta kapina ja vallankumoukselliset murtumat ovat ennustamattomia. Tällä kertaa pieni kipinä on riittänyt avaamaan saksalaisissa vankiloissa uuden, mahdollisuuksia täynnä olevan tilanteen.
Vankilajärjestelmän äärimmäisen paineen kohteeksi joutuneen vanki Nadine Tribianin tapaus loi olosuhteet vankien väliselle solidaarisuudelle, mikä on aika harvinaista.
Se, että yli 500 vankia osoitti solidaarisuutta hänelle menemällä nälkälakkoon, osoitti ehkä uuden ajan alun. Ajan, jossa solidaarisuuden kaltaiset sanat löytävät taas sijansa. Ja tämän lisäksi protesti kohdistui koko vankilajärjestelmään, eikä rajoittunut yhden vangin tilanteeseen.
Lisäksi on ollut muutamia Gabriel Pombo da Silvan kaltaisia vankeja, jotka ovat yrittäneet antaa nälkälakolle laajempaa näkökulmaa, tekemällä näkyväksi koko vankilajärjestelmän täydellisen torjumisensa.
Ja olemme varmoja että Gabrielin lisäksi myös monella muulla vangilla on samanlaisia ajatuksia, sillä yksi tällaisten protestien suurin mahdollisuus on juurikin sen osanottajien mahdollinen radikalisoituminen - niin vankilassa kuin täällä ulkopuolella.
Gabrielin osallistuminen nälkälakkoon oli äärimmäisen tärkeää, sillä hän kirjoitti muutamia kirjoituksia, ja on "tunnettu" vanki (mikä tarkoittaa sitä että hän saa laajaa tukea anarkisteilta kautta maailman). Se, että hän kirjoitti toimintakutsun, motivoi takuulla useita ihmisiä osallistumaan.
Alempana puhumme hänen kirjoituksistaan.
Vastaanotto ulkopuolella - sana "solidaarisuus" laajenee jälleen...
Kuten monet jo ehkä tietävät, ei voida todella puhua laajalle levinneestä vankiloidenvastaisesta asenteesta "saksalaisessa liikkeessä". Toki on monia, jotka organisoivat toimintaa solidaarisuutena "poliittisille" vangeille, mutta huomattavasti harvempi tuo julki solidaarisuuttaan kaikille taisteleville vangeille ja koko vankilajärjestelmää vastaan.
Jälkimmäisten ääni on kuitenkin levinnyt ympäriinsä viime kuukausien aikana, hitaasti mutta varmasti, ja se on vaikuttanut yleiseen keskustellun, ainakin mitä tulee pieneen "skeneemme". Ja olimme varsin yllättyneitä että tämä nälkälakko sai suhteellisesti niinkin paljon huomiota.
Tukea on järjestänyt pääasiassa neljä tai viisi ryhmää Saksan eri kaupungeissa (Dresdenin Punainen Apu, Hampurin Gefangenen-info, AMR-Orkan, Morbachin Mauerfall-Gefangenen Rundbrief, Kölnin Autonomes Knast Projekt...), jotka energioidensa puitteissa yrittivät saada huomiota protestille.
On selvää että roolimme täällä ulkopuolella on tehdä vankien protestit näkyviksi: tätä päämäärää kohti on ollut useita eri tekoja, jotka kantavat kortensa kekoon asian tekemisessä tunnetuksi suuremmalle ihmisjoukolle.
Monia juttuja tapahtui. Oli mielenosoituksia vankiloiden edustalla, tiedonlevitystä, protestipostikorttien lähettämistä Nord-Rhein Westfalienin oikeusministerille ja Bielefeldin vankilalle (jossa Nadine istuu), sekä suoraa toimintaa. Lista löytyy tämän kirjoituksen perästä.
Monet kirjoittivat meille koska he halusivat järjestää solidaarisuustoimia vankiloiden edessä tai muualla, ja kysyivät onko heidän kaupunkiensa vankiloissa nälkälakkoon osallistuvia vankeja, ja mitä he voisivat tehdä heidän tuekseen. Monet tilasivat meiltä solidaarisuuspostikortteja.
Yleisesti ottaen meillä on tunne siitä että nämä protestit herättivät monien mielenkiinnon, huolimatta käynnissä olleesta "kesälomasta". Monille tämä on ollut ensimmäinen kerta koskaan, kun he ovat pohtineet yhtään syvällisemmin koko asiaa, kuten sitä että ei ole mitään järkeä jakaa vankeja "poliittisiin" ja muihin.
Voimme nähdä muutamia askeleita oikeaan suuntaan.
Mutta odottakaamme hieman, ja katsotaan mitä tapahtuu seuraavien muutaman kuukauden aikana; yksi mahdollisuus keskustelulle aukeaa syyskuun lopussa Kielissä järjestettävillä vankiloidenvastaisilla päivillä.
Porvarilehdistö - odotettu (pääosin) kollektiivinen hiljaisuus
Suurin osa porvarillista lehdistöä oli hiljaa tästä protestista. Se ei yllätä meitä yhtään, vaan pikemminkin vahvistaa sitä mitä olemme heistä aiemminkin ajatelleet.. ei mitään positiivista.
On kuitenkin ollut muutamia positiivisia poikkeuksia vasemmistoliberaalissa/jälkisosialistisessa lehdistössä, joka kertoi lakosta laajasti pitkin viikkoa. Tällaisia lehtiä olivat muun muassa Neues Deutschland ja Junge Welt. Seitsemän artikkelia julkaistiin, ja ne olivat pääasiassa poliittisesti aktiivisten berliiniläisjournalistien kirjoittamia. Kun he kysyivät meiltä tietoa, annoimme sitä sähköpostitse, tai pyysimme heitä katsomaan nettisivujamme.
Meillä ei itse asiassa ole alkuunkaan ystävällinen suhtautuminen porvarillisiin medioihin, mutta täytyy kuitenkin sanoa, että artikkelit oli kirjoitettu varsin hyvin (ne voi lukea myös nettisivuiltamme, tosin vain saksaksi, mutta niistä saa jonkinlaisen käsityksen). Samaan aikaan täytyy sanoa että normaalisti saamme vatsakipuja koko mediakysymyksestä, mutta tällä kertaa havaitsimme hyväksi sen miten toimittajat yrittivät kirjoittaa reilusti näistä kamppailuista.
Yksi suurimmista ongelmista tulee ilmi siitä että vangit eivät ole sellaisessa asemassa, että he voisivat levittää itse tätä tietoa (toki he lähettivät kiertokirjeensä eri lehdille, eikä kukaan tietenkään reagoinut siihen millään tavalla). Siksi uskoimme sen olevan tärkeää, että heidän äänensä saisi sijaa myös omien medioidemme ulkopuolella, vaikka normaalisti suhtaudummekin eri tavalla tavalliseen mediaan.
Tästä syystä meille ei ole ollut ongelma antaa tietoa eteenpäin ja katsoa mihin se johtaa.
Meidän ei tulisi myöskään vähätellä sitä että vangit, lukuunottamatta niitä joilla on jo valmiiksi anarkistinen näkökulma, näkevät yhtenä kamppailunsa päämääränä asian saamisen esille mediassa, sillä he haluavat tavoittaa "julkisen mielipiteen" ja näyttää mitä vankila todella tarkoittaa.
Ja he myös mittaavat tuloksiaan tältä pohjalta: tietenkin he näkevät hienona sen että "skeneistämme" tulevat ihmiset järjestävät toimintaa, mutta he haluavat myös laajempaa tukea, jota he uskovat saavansa mediaraporttien kautta.
Näin ollen on meidän tehtävämme muistuttaa vankeja siitä miten mediakoneisto toimii (vaikkakin monet vangit kyllä tietävät sen jo valmiiksi, mutta ylläpitävät ehkä silti jotain toivoa siitä että se tulisi muuttumaan), ja että solidaaristen suhteiden rakentaminen kamppailun keinoin muodostaa konkreettisemman ja luotettavamman kokemuksen.
Tätä kautta yritämme päästä yli mediakoneiston käytöstä, ja tavoittaa omien kanaviemme kautta useampia ihmisiä kuin mitä pelkkään "skeneemme" kuuluu. Tämä on yhä suuri haaste, jonka parissa on paljon tehtävää...
Lopuksi, kuulimme joiltain vankiloihin soitelleilta toimittajilta että vastaus oli aina sama: "Täällä ei ole käynnissä mitään nälkälakkoa!". Myöhemmin saimme selville, että Saksassa nälkälakkoa pidetään viranomaisten toimesta virallisena vasta kahdeksannen päivän jälkeen, ja siitä kerrotaan vasta jälkeenpäin.
Kommunikaation vaikeudet - tai betonimuurien ylittämisen vaikeudesta...
Kuten jo mainittu, monet solidaarisuustoimien järjestämistä halunneet ihmiset kysyivät meiltä missä vankiloissa oli protestiin osallistuneita ihmisiä. Vastauksemme oli lähes aina sama: "meillä ei ole hajuakaan".
Tilanne oli meillekin samanlainen. Saimme kuulla vasta torstaina 31. heinäkuuta, että myös Berliini-Moabitin -vankilassa oli nälkälakkoon osallistuvia vankeja. Näin ollen järjestimme nopeasti mielenosoituksen vankilalle lähipäiviksi.
Kukaan meistä täällä ulkopuolella ei tiennyt missä vankiloissa vangit osallistuivat, kuinka pitkän aikaa, kuinka monet jne..
Uskomme tämän tuottaneen negatiivisia vaikutuksia solidaarisuuden järjestämisen suhteen. Ei siinä että tarvittaisiin vankien nälkälakko solidaarisuustoiminnan järjestämistä varten.
Koska tämä on kuitenkin ollut ensimmäinen kerta kun monet tutustuivat koko aiheeseen, lisätieto olisi selvästikin helpottanut solidaarisuustapahtumien järjestämistä.
Miksi kommunikaatio on sitten ollut niin vaikeaa?
Lyhyesti sanottuna, sille on useita syitä.
Ensinnäkin, yhteydenpitomme lakkoa järjestäneen Iv.I. -organisaation kanssa sai alkunsa puolitoista kuukautta ennen lakon alkua, kun saimme heidän kiertokirjeensä. Toisekseen, voisi kuvitella että vankila on ottanut käyttöön laajan sensuurin lakon aikoihin voidakseen rajoittaa tiedon leviämistä (ei sillä että normaalitilanteessa asia olisi kovin erilainen...)
Toivomme että vangit viestivät meille jos asia on ollut näin, tai mikä tahansa muu syy on ollut sen takana ettei tietoa ole juurikaan tullut ulkopuolelle - odotamme vastauksianne.
Meidän ei tulisi myöskään unohtaa että järjestäytyminen vankien keskuudessa on vasta aluillaan, ja tarvitaan selvästikin aikaa kommunikaation kehittymiseksi.
Viime kädessä täytyy sanoa että meidän ulkopuolella olevien täytyy oppia työskentelemään paremmin keskenämme. Eri ryhmien välillä on läheistä yhteistyötä, mutta meidän kaikkien tulee kehittää sitä. Meidän täytyy esimerkiksi nähdä useammin, jotta voimme keskustella yhdessä.
Sen verran voimme vielä lisätä että meidän täytyy tunnustaa se, että tämä on ollut suurin "sosiaalisten" vankien järjestämä tempaus mitä olemme täällä nähneet. Kun otetaan huomioon kokemusten puute, olemme olleet hämillämme uudesta tilanteesta ja näin ollen meillä on paljon opittavaa. Voimme kuitenkin nähdä positiivisena asiana sen, että tämä nälkälakko ehkä (toivottavasti) edesauttaa pitkäjänteistä yhteistyötä eri ryhmien ja yksilöiden välillä vastaisuudessa.
Kuinka ylittää nälkälakon rajoitteet
Historian kuluessa nälkälakolla on aina ollut eri merkityksiä taistelun keinona - kävisi liian pitkäksi esittää tässä minkäänlaista yhteenvetoa niistä.
Monet vangit näkevät tämän keinon kaikista äärimmäisimpänä, ja viimeisenä mitä valtio on heille jättänyt. Heidän kehoistaan tulee heidän viimeinen aseensa, mikä usein liittyy fyysiseen rappioon tai kuoleman hintaan. Nälkälakkojen historiassa on useita tapauksia jossa seurauksena on ollut kuolema.
Toisaalta taas on monia, jotka eivät mielellään tee valtiolle palvelusta ja tuhoa itseään enempää kuin mitä he ovat tuhoutuneet vankeudessa. Mutta he säilyvät silti solidaarisina nälkälakolle. Esimerkki tällaisesta tapauksesta on Thomas Meyer-Falk.
Kunnioitamme vankien päätöstä valita tällainen keino taistelulle. Itse asiassa se on muutaman kerran johtanut osittaisiin voittoihin, kuten Thessalonikin seitsikon tapauksessa (jotka vangittiin Thessaloniki EU-kokouksen vastaisista mielenosoituksista 2003), tai hiljattaisessa anarkistitoveri Amadeu Casellasin tapauksessa.
Samaan aikaan nälkälakko voi johtaa osittaisiin voittoihin vain silloin kun sillä on laajaa tukea ulkopuolella: meillä ulkopuolella olevilla on huomattavasti suurempi kirjo toimintamahdollisuuksia kuin niillä jotka ovat valtion panttivankeja.
Vain moninaisella tuella on mahdollista saada suurempaa huomiota vankien vaatimuksille: näemme tämän kaikkien niiden solidaaristen ihmisten tarkoituksena, jotka päättävät toimia tukensa pohjalta. Painetta täytyy rakentaa eri tasoilla, jotta nälkälakon rajoittuneisuutta voidaan laajentaa.
Kriittinen solidaarisuus on kaiken vallankumouksellisen kamppailun suola
Tämän nälkälakon toteutusta kohtaan on esitetty erilaisia kritiikkejä, jotka on kohdistettu etenkin protestin takana olevaan "organisaatioon" - Iv.I.
Yksi solidaaristen anarkistien allekirjoittama teksti yrittää kriittisesti pohtia kysymystä vähän ennen nälkälakon alkamista (kyseinen kirje löytyy suomeksi Vapauden Huuto #1:stä -suom.). Siinä kritisoidaan pääosin sitä että protestin on kutsunut koolle "organisaatio" (sillä virallinen edustus on mitä tahansa autonomisen/anarkistisen organisoinnin ideaa vastaan), joka selväsanaisesti rajoittaa itsensä kutsumaan laillisia toimintamuotoja, pyytää pääosin parempia vankilaoloja, ja kadottaa silmistään yleiskuvan - koko vankilajärjestelmän.
Sen jälkeen tuli kirje Gabrielilta, joka oli jo aiemmin ilmoittanut solidaarisuutensa ja osallistumisensa nälkälakkoon. Tuo kirje voidaan nähdä vastauksena edelliselle kirjeelle, sekä useille kritiikeille joita hän sai joiltain tukijoilta.
Lisäksi saimme kirjeen, jonka allekirjoittaja on Pit Scherzl, Iv.I.:n "vastuuvirkailija", joka vastaa samalla muutamille kriitikoille.
Näemme monia mielenkiintoisia kritiikkejä ja huomioita keskusteltavaksi, ja olemme iloisia siitä että tällainen keskustelu tapahtuu, sillä solidaarinen kritiikki on minkä tahansa vallankumouksellisen kamppailun suola. Näiden kritiikkien täytyy kuitenkin pysyä solidaarisina, sillä joskus niiden sävy voidaan ymmärtää väärin, ja se tuottaa pikemminkin negatiivisen kuin positiivisen ilmapiirin, mikä heijastuu molemmille puolille.
Haluaisimme huomauttaa ettei tällainen keskustelu anarkistitukijoiden ja vankien välillä ole mitään uutta.
Samanlainen esimerkki voidaan huomata italialaisten vankien viime vuonna organisoimassa nälkälakossa elinkautistuomioita vastaan. Sen kutsui koolle "virallinen" organisaatio, joka myös kutsui sen lopettamista. Jotain mitä anarkistit ovat kritisoineet.
"Anarkistiksi tullaan, ei synnytä"
Jaamme osan siitä kritiikistä jota tuodaan esiin solidaaristen anarkistien allekirjoittamassa tekstissä, kuten myös Gabrielin kirjeessä. Vastustamme yhtä lailla muodollisia organisaatioita, sillä ne ovat juuriltaan hierarkisia, ja näin ollen torjumme ne omalta puoleltamme.
Emme tiedä miksi Pit ja muut päättivät valita kyseisen organisaatiomuodon, ja näin ollen se jää keskustelun kannalta avoimeksi kysymykseksi: tästä asiasta toivomme näkevämme lisää solidaarista keskustelua.
Joka tapauksessa olemme samaa mieltä Gabrielin toteamuksen kanssa siitä että anarkistiksi ei synnytä, anarkistiksi tullaan...
Niin muurien ulko- kuin sisäpuolellakin emme voi odottaa että ihmiset, jotka eivät ole kulkeneet samaa "politisoitumisen" polkua, tunnistaisivat välittömästi tiettyjä ilmiöitä, saati että he kyseenalaistaisivat niitä: niin meidän kuin heidänkin täytyy myös kerätä kokemusta, jotta voidaan lopulta tulla muihin johtopäätöksiin ja kohottaa esiin laajempaa kritiikkiä nykyisiä olosuhteita vastaan.
Anarkisteina meidän tulisi jatkaa tiettyjen päätösten kritisoimista, ja tarkastella miten kritiikkimme otetaan vastaan. Yhtä lailla meidän tulee rakentaa keskustelua kamppailua käyvien ihmisten kanssa, joilla ei usein ole mitään tekemistä anarkististen periaatteiden kanssa.
Tätä vaikeuttaa se tosiasia, että meillä ei voi olla sellaista suoraa kanssakäymistä vangittujen ihmisten kanssa mitä haluaisimme, koska he ovat vankilassa. Siksi meidän täytyy kiinnittää huomiota siihen miten viemme tällaista kriittistä keskustelua eteenpäin. Tässä tapauksessa huomiota täytyy kiinnittää paljon enemmän kuin normaalissa päivittäisessä keskustelussamme tovereiden kanssa.
Koska tällainen suora kommunikaatio osanottajien välillä puuttuu, kritiikki voidaan hyvin helposti ymmärtää epäsolidaarisena tai jopa hyökkäyksenä. Näin voi käydä vaikka voimme kuvitella mitä ihmiset tarkoittavat. Mutta voimme tehdä niin vain siitä syystä että olemme usein etuoikeutetussa asemassa, jossa joko tunnemme suoraan kritiikin tehneet ihmiset, tai olemme jo aiemmin lukeneet heidän kirjoituksiaan.
Suurimmalla osalla vangeista ei ole tätä etuoikeutta.
Jos haluamme viedä eteenpäin keskustelua ja yhteistyötä kamppailua käyvien vankien kanssa, meidän täytyy avata kommunikaatiokanavia ja synnyttää kanssakäymistä, niin kuin viime kuukausien aikana on tapahtunut.
Tässä tulee vältellä sen ylimielisyyden teeskentelemistä, että he hyppäisivät välittömästi anarkiamme kelkkaan ja tekisivät kritiikeistämme omiaan. Ehkä niin tapahtuu, ehkä ei, kukaan ei voi sitä ennustaa.
Mutta on äärimmäisen tärkeää yrittää pitää nämä kanavat auki, jotta voimme viestiä ihmisille uusia ajatuksia ja unelmia: se mitä he tekevät niillä on sitten ihan heidän oma päätöksensä.
Lisäksi meidän ei tule unohtaa että monet ihmiset eivät välttämättä ole tottuneet tapaamme väitellä, he saattavat kohdata sen ensimmäistä kertaa: monet joutuvat pohtimaan asioita, jotka ovat saattaneet olla meille selviä jo pitkään. Kirjoitustapamme voi näin ollen olla varsin vierasta...
Laillisuudesta ja rauhanomaisista protesteista
Iv.I. on saanut kritiikkiä siitä että se on kutsunut vain laillisia toimia, ja ottanut selväsanaisesti pesäeroa kapinoihin. Anarkisteina näemme tämän tietenkin ongelmallisena, tai sanotaan se suoremmin: jos tämä olisi tapahtunut ulkopuolella, olisimme reagoineet siihen hyvin eri tavalla.
Olisimme ymmärtäneet jos Iv.I. olisi kutsunut rauhanomaisia protesteja ottamatta selvää pesäeroa muihin keinoihin. On olemassa eri tapoja protestoida, ja jokaisen tulisi valita ne keinot mitkä tuntuvat omilta.
Uudessa kirjeessään Pit kirjoittaa siitä mikä häntä huolettaa tässä: vankilassa valtion paine tuntuu eri tavalla. Toiminnan kirjo on rajallisempi, ja lopulta siitä maksettava hinta on paljon korkeampi kuin ulkopuolella.
Meidän ei koskaan tule unohtaa tai vähätellä sitä. Myöhemmin hän mainitsee toisen totuuden. Tilanne Saksan vankiloissa on hyvin erilainen kuin Belgiassa tai Espanjassa. Uskomme häntä kun hän sanoo että 95% vangeista käyttäytyy kuin lampaat, ja kapina olisi pelkästään muutaman yksilön juttu...
Lisäksi Pit kirjoittaa siitä kuinka kaikkien ulkopuolella olevien tulisi toimia niin kuin he parhaaksi näkevät, ja hän osoittaa henkilökohtaista solidaarisuuttaan heille.
Ja se on tärkeä juttu meidän kannalta, sillä se jättää monia ovia auki. Jutun idea on siinä, että vankilassa olevat ihmiset kohtaavat täydellistä mielivaltaa, ja he haluavat puolustaa itseään normaalilta ahdistelulta, jonka tiedämme varsin hyvin heidän kertomuksistaan.
Joku on aina "vastuussa" protestista, ja vankilassa ei ole mahdollisuutta pysytellä anonyymina. Näin ollen ei voida kutsua kapinaa, jos ei haluta antaa valtion tuhota perustaa vastikään uudestisyntyneeltä protestiliikkeeltä - historian kuluessa monet aloittivat laillisilla keinoilla, ja päättivät myöhemmin valita toiset keinot, tai molemmat keinot - mahdollisuudet ovat yhä olemassa.
Uskomme että monet ovat iloisia siitä, että täällä ulkopuolella ihmiset eivät aseta rajoja protestin keinoille: jää nähtäväksi tulevatko he samoihin johtopäätöksiin, sillä se on päätös joka heidän täytyy tehdä itse. Joka tapauksessa he tulevat saamaan tukemme.
Taistelu "oikeuksien" puolesta? - "Legaali, illegaali, scheissegaali!"
Ymmärrämme Gabrielia ja muita vankeja, kun he kieltäytyvät käyttäytymästä "stoalaisesti" tai "marttyyreina". Emme todellakaan ole uskonnollisia ihmisiä, eikä sellaisella uhrautumisella ole mitään tekemistä ihanteidemme tai anarkismin kanssa.
Voimme myös nähdä miksi vangit päättävät taistella "oikeuksiensa" puolesta, sillä asia ei täällä ulkopuolella ole kovin usein toisin: jokainen meistä käyttää päivittäin "oikeuksia", esimerkiksi silloin kun päätämme puolustaa itseämme.
Muita tapauksia vaatia eri "oikeuksien" toteuttamista on silloin kun pyydetään pidätyksen jälkeen mahdollisuutta soittaa tai saada asianajaja. Totta kai taistelemme nykyisten olosuhteiden tuhoamiseksi, emmekä halua ruinata valtiolta mitään "oikeuksia" tai käyttää niitä, mutta kuten Gabriel kirjoittaa kirjeessään "legaali, illegaali, scheissegaali", oikeudet ovat olemassa, ne on jo annettu, ja osittain niiden puolesta on taisteltu rajusti historian kuluessa.
Emme anarkisteina näe taisteluamme porvarillisten oikeuksien kerjäämisenä valtiolta, tai tee reformeista kamppailumme ensisijaista päämäärää. Päämääriämme ei voi kutistaa tällä tavoin, jossa valtio legitimoidaan kumppaninamme jolta haluamme jotain.
Meidän täytyy kuitenkin sanoa että oikeudet on olemassa, ja niitä voidaan käyttää kamppailussa. Tämä säilyy yhtenä suurimmista ristiriidoista, jopa meidän keskuudessamme.
Kenelläkään ei ole vastauksia siihen mikä on "oikea" tapa käsitellä näitä asioita, oli sitten anarkisti tai ei.
Merkittävää on kuitenkin se, että tämä olisi vain yksi kamppailumme keinoista, ei ainoa keino saati päämäärä, koska muuten mikään ei erottaisi meitä muista reformistisista liikkeistä.
Ja juurikin eri päämäärät, ja rikoslakiin rajoittumaton laajempi keinovalikoimamme, on suurin ero muihin liikkeisiin.
Jopa kompromissittoman kamppailun aikana on mahdollista pyytää "oikeuksien" tai "reformien" toteuttamista. Yritämme jatkuvasti laittaa painetta vastapuolelle, oli kyse sitten vallattujen talojen häätämisestä tai uusien lakien käyttöönotosta...
On kuitenkin tärkeää että näistä asioista ei tule varsinaisia päämääriämme, sillä päämääränämme on vapaus, ja mahdollisten kapinallisten taisteluiden ja tilanteiden leviäminen.
Emme näe ongelmallisena sitä että vangit taistelevat "oikeuksiensa" toteutumisen puolesta. Mutta tämä pätee vain niin pitkään kun he näkevät taistelunsa päämääränä vankilajärjestelmän tuhoamisen, joka liittyy erottamattomasti tämän yhteiskunnan tuhoamiseen.
Tämä käy ilmi Pitin allekirjoittamassa kirjeessä (valitettavasti emme kuulleet mitään muista vangeista), ja se herättää meissä toivoa siitä että muutkin vangit kehittävät vastaavia analyyseja ja ideoita, voidakseen yhdessä taistella järjestelmää vastaan.
Kamppailun loppuminen voi vain tarkoittaa uuden alkamista...
Näemme tässä kamppailussa alun vankien itseorganisoitumiselle, mahdollisuuden murtautua ulos nykyisistä olosuhteista, vankilan passiivisuudesta ja eristyneisyydestä. Kun parempi kommunikaatio avaa mahdollisuuden kohti vankien radikalisoitumista, kukaan meistä ei kuvittele istuvansa totuuden päällä ja halua levitellä pyhiä reseptejä toisille. Me kaikki vaikuttamme toisiimme, huolimatta muurien vahvuudesta.
Lisäksi näemme myös täällä ulkopuolella mahdollisuuden rakentaa ja vahvistaa tietoisuutta ja solidaarisuutta tälle kamppailulle sekä tuleville.
Monia kysymyksiä jää auki, ja vielä on paljon tehtävää.
Haluaisimme kuulla muilta vangeilta mietteitä nälkälakosta, sekä kamppailujen muista hetkistä.
Ja koska emme pidä mistään Organisaatiosta isolla o:lla, haluaisimme myös saada suoran yhteyden vankeihin, ilman Iv.I.:tä välittäjänä. Mutta ehkä vangeilla ei ole halua aloittaa tällaisia yhteyksiä, ja he delegoivat sen mieluummin Iv.I.:lle? Emme tiedä, ja siksi esitämme tällaisen kysymyksen.
Pit ja muu Iv.I.:n väki: teidän ei tarvitse tuntea joutumista hyökkäyksen kohteeksi. Kunnioitamme työtänne ja olemme solidaarisuudessa teitä kohtaan, eroavaisuuksistamme huolimatta.
Mutta ne erot on olemassa, ja siksi tulee nähdä selvästi se, että anarkisteina kritisoimme tiettyjä asioita, ja tulemme tekemään niin jatkossakin. Ja toivomme myös teidän tekevän samoin. Niin pitkään kun vastavuoroinen kritiikki tapahtuu solidaarisesti, se on välttämätöntä, jotta voimme oppia uusia asioita toisiltamme.
Tosiasiassa me täällä ulkopuolella emme istu "perseet kuivana", vaikka olemme vapaita ja paremmissa asemissa toimintaa varten.
Monet ottavat riskejä, ja heitä uhkaa vankila ja sortotoimet. Selvästikin toivomme että näitä ihmisiä olisi enemmän, sillä aina on riittävästi ihmisiä jotka vain jatkavat istuskelua...
Tulevaisuudessa tulee riittämään uusia mahdollisuuksia. Sellainen voi olla italialaisten vankien nälkälakko elinkautisia vastaan, joka alkaa 1. joulukuuta. Sellainen oli jo vuosi sitten, jolloin syntyi vastaavia keskusteluja anarkistien ja lakon kutsuneen vankiyhdistyksen välille.
Tavalla tai toisella, on tärkeää pitää avatut keskustelyhteydet auki, jotta emme menetä näitä yhteyksiä, ja voimme jatkossakin keskustella, ja yhdessä organisoida, tukea ja laajentaa kamppailun hetkiä.
Ja myös täällä ulkopuolella jatketaan pohtimista siitä miten tukea vankien tulevia kamppailuja.
Se mitä viime kuukausina on tapahtunut ei ole pientä, mutta olemme varmoja siitä että se voi muuttua paremmaksi...
Berliinin Anarkistinen Musta Risti
Solidaarisuustapahtumia:
3.8.2008 Dresden, Saksa - Puistoon pystytettiin infopöytä, josta ohikulkijoille jaettiin nälkälakosta kertovia pamfletteja.
4.8.2008 Berliini, Saksa - Yli 60 solidaarista ihmistä kokoontui Plotzenseen vankilalle, jossa antifasisti Christian S. on lukittuna, siitä siirryttiin Moabitin vankilalle, jossa oli nälkälakkoon osallistuvia vankeja. Lisäksi tehtiin 500 protestipostikorttia, joissa oli valmiiksi painettu NRW:n osavaltion oikeusministerin ja Bielefeldin vankilan osoitteet. Muutamia banderolleja ja solidaarisuusjulisteita laitettiin julkisille paikoille ja taloprojekteihin.
5.8.2008 Berliini - Kaksi C+C Shaper -yhtiölle kuulunutta autoa poltettiin. Tiedotteessa kerrottiin iskun olleen solidaarisuutta nälkälakossa olleille vangeille: "Kritisoimme sitä kamalaa ruokaa jota myydään vangeille korkeaan hintaan, ja haluamme osoittaa protestimme järjestelmää kohtaan, jossa yksityiset yhtiöt tekevät voittoa ihmisten vangitsemisella."
5.8.2008 Hampuri, Saksa - Noin 80 ihmistä kokoontui Holstenglacisin vankilan edustalle. Tekstejä, joiden joukossa Gabriel Pombo da Silvan solidaarisuusviesti, luettiin eri kielillä ja vankien kanssa onnistuttiin juttelemaan.
6.8.2008 Köln, Saksa - Kokoontuminen ehdonalaistoimistolla, jossa levitettiin tietoa Nadine Tribianista, Saksan vankiloiden tilanteesta, sekä nälkälakosta. Lisäksi levitettiin julisteita solidaarisuudesta protestoiville vangeille, sekä vankiloiden tuhoamiseksi.
6.8.2008 Vancouver, Kanada - Sheriffin pakettiauto ja poliisin partioauto sytytettiin palamaan keskellä päivää. Paku oli pysäköity oikeustalon edustalle, ja partioauto oli tyhjä koska kytät olivat pidättämässä jotakuta. "Toivomme että tämä teko synnyttää kommunikaatiota ja luo uusia suhteita kamppailun yhteistoiminnassa. Vaihtoehtomme ovat enemmän kuin pelkkä juokseminen, piiloutuminen ja vankila. Ne ovat loputtomia mahdollisuuksia joita löytyy hyökkäyksen salaliitosta. Päätimme toimia elokuun ensimmäisen ja kahdeksannen välisenä aikana, koska nälkälakossa olevat yli viisisataa vankia Saksassa ja ympäri eurooppaa esittivät solidaarisuuskutsun. Lähetämme rakkautemme tovereille jotka jatkavat kieltäytymistään elää passiivisuudessa ja hiljaisuudessa, vankilan muurien sisä- ja ulkopuolella. Vapaus Amadeu Casellas Ramonille, Gabriel Pompo da Silvalle, Marco Camenischille, Jose Fernandex Delgadolle! Vapaus kaikille vangeille! Levittäköön kapinan halumme kiihkeät rikoksemme läpi heidän hiljaisten kaupunkiensa vankiloiden yksinäisyyteen! Olemme sitoutuneet tuhoamaan heidän vankilamaailmansa! Solidaarisuus." (Koko tiedote: Solidaarisuusiskuja Vancouverissa poliisia ja vankilajärjestelmää vastaan (Takku 11.8.2008))
Lisäksi samana päivänä hajotettiin ehdonalaistoimiston ikkunat solidaarisuutena Euroopassa nälkälakkoilleille vangeille, ja etenkin Gabriel Pombo da Silvalle, Jose Fernandez Delgadolle ja Amadeu Casellasille.
7.8.2008 Amsterdam, Alankomaat - Goethe-instituutista rikottiin ikkunoita solidaarisuutena Saksan nälkälakkoilijoille.
8.8.2008 Madrid ja Kanariansaaret, Espanja - Noin viisikymmentä pankkiautomaattia tehtiin väliaikaisesti toimintakyvyttömiksi. Paikoille jätettiin viestejä kuten: yli 470 vankia nälkälakossa Saksassa eristämistä vastaan, Aktiivista solidaarisuutta, Taistelevat vangit...
13.8.2008 Santiago, Chile - "Kansainväliset kapinalliset joukot" tekivät pommi-iskun Itua -pankkia vastaan. Tiedotteessa sanottiin iskun olleen vastaus sortoon, vankilaan, valtioon ja pääomaan, sekä etenkin solidaarisuutta Gabriel Pombo da Silvalle. Samalla vaadittiin Axel Osorion vapauttamista. Hän on ollut Chilessä vangittuna pankkiryöstöstä vuoden 2007 joulukuusta lähtien.
14.8.2008 Aachen, Saksa - Mielenosoitus solidaarisuutena nälkälakkolaisille vankilan edustalla, jossa Gabriel Pombo da Silva istuu.
Teksti englanniksi:
An overview of the hungerstrike in the German prisons, August 2008, by ABC Berlin - September 2008 (325collective)
Lue myös:
Legal, Illegal, Shitegal! by Gabriel Pombo da Silva, anarchist prisoner (325collective)
Letter from Pit Scherzl (Iv.I) to ABC Berlin (325collective)