Lisää talonvaltauksia Ruotsissa

sunnuntai, 9.11. 2008 @ 15:12

Lauantaina 8. marraskuuta suuri joukko ihmisiä valtasi kolmekerroksisen tiilitalon Göteborgin vanhasta kaupungista. Kaupungin omistamaa entistä asuintaloa on pidetty tarkoituksellisesti tyhjillään kolme vuotta.

Samana päivänä noin 500 ihmistä osoitti Malmön lähellä Lundissa mieltään kaupungin päätökselle häätää tämän viikon tiistaina kolme viikkoa toiminnassa ollut yhteisötila "Mansikkapaikka", sekä keskiviikkona tehdyt kaksi uutta valtausta.

Göteborgin valtaajat aloittivat valtauksen yleiskokouksella, jossa jaettiin tietoa ja vastuualueita. Talossa on useita asuntoja ja suurempi kokoontumistila, mikä tuntuu vastaavan hyvin talon uusien käyttäjien tarpeita. Talon omistaa kaupungin asuntoyhtiö Poseidon, joka on tietoisesti pitänyt taloa tyhjillään. Syy tälle ei ole varma, mutta epäilyjä on esitetty siitä että talo haluttaisiin purkaa, jotta tilalle voitaisiin rakentaa uusi. Valtaajien mielestä on naurettavaa pitää kämppiä tyhjillään samalla kun vuokrat ovat erittäin korkeat.

Göteborgin vuokrat ovat Ruotsin korkeimpia, vaikka asunnot eivät ole kovin korkeatasoisia. Vanha kaupunki (Gamlestan) on perinteisesti ollut työväestön asuinaluetta, mutta se on nyt osana kaupungin keskustan lähellä olevien alueiden "kehittämissuunnitelmaa". Prosessi on jo alkanut Backaplanilla ja Kvillestädenissä jossa vanhoja tehtaita on purettu kalliiden asuntojen rakentamisen tieltä. Gamlestan odottaa vuoroaan, ja alueen asukkaat ovat huolissaan "juppisoitumisesta", jossa uusien varakkaampien asukkaiden myötä elinkustannukset ja vuokrat nousevat.

"Näemme talouskriisin jollaista maailma ei ole kokenut sitten 1930-luvun", sanoi Eva, yksi talon uusista käyttäjistä. "Yhdysvaltojen talouskriisi sai alkunsa siitä kun pankit keinottelivat asuntolainmarkkinoilla. Kupla puhkesi, ja nyt voidaan nähdä miten se koskettaa tavallisia työläisiä täällä Göteborgissa, jossa muun muassa Volvo on antanut varoituksen. Toinen ruotsalaisen teollisuuden lippulaiva, SKF, on vain sadan metrin päässä, ja se on siirtänyt asteittain tuotantoa ulkomaille. Kohtuuhintaiselle asumiselle ja yhteisötiloille on kova tarve, ja sitä haluamme tässä tarjota."

Puolentuhatta mielenosoittajaa Lundissa

Noin 500 mielenosoittajaa kulki lauantaina iltapäivällä Lundin kaupungin läpi protestina kaupungin asuntopolitiikalle ja päätökselle häätää ja purkaa kolme viikkoa vallattuna ollut "Mansikkapaikka" -nimellä tunnettu talo. Häätöpäivän iltana vallattiin kaksi uutta taloa, jotka häädettiin kaupungin pyynnöstä alle vuorokauden sisällä.

"Asuntokysymys on sosiaalipoliittinen kysymys eikä poliisiasia. Lundin kaupunki tulee vielä katumaan sitä että lähetti poliisin iskuryhmän asunnottomien nuorten perään", sanoi mielenosoittaja Jon Ståhl Yelah -uutissivustolle.

Mielenosoitus kiersi vallattujen paikkojen ja kaupungin rakennusviraston kautta kaupungintalolle, ja matkan aikana pidettiin useita puheenvuoroja.

"Tapaamisessa kaupunki sanoi ettei häätöä tule. Kaksi viikkoa myöhemmin he lähettivät suuren iskujoukon. Valtaajien rikos oli kodittomuus, ja siitä rankaistiin pampuilla ja potkuilla. Mutta kyse ei ole siitä kuinka paljon ne hakkaavat! Viekää talo, me otamme kaksi. Viekää ne kaksi, niin me otamme koko helvetin kaupungin!", sanoi yksi puhujista.

"Kun te revitte Mansikkapaikan, koko homma muuttu henkilökohtaiseksi... Olette julistaneet sodan koko Lundin nuorisoa vastaan!" lopetti puhuja kiinteistövirastolla ja sai suuret suosionosoitukset.

Kaksi tuntia kestäneen mielenosoituksen pääteeksi osanottajia pyydettiin mukaan tulevalla viikolla tapahtuvaan toimintaan.

Aiemmin aiheesta:
Lund: "Viekää meiltä talo, niin me viedään teiltä kaks" (6.11.2008)

Lähteet:
Göteborg: Husockupation i Gamlestan (Motkraft)
Lund: Krigsförklaring från bostadslösa studenter (Yelah)

Kommentteja (1)


Takku
http://takku.net/article.php/200811091312140