Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 15:28
 
Lisää Facebook-sivustolle

Meksiko-iltamat Pispalan Hirvitalolla maanantaina 10.11. klo 17

Tule mukaan kuulemaan Oaxacan vuoden 2006 kansannoususta ja kansalaismedian roolista siinä! Illan aikana tutustutaan Oaxacan tilanteeseen palkitun dokumentin Un poquito de tanta verdad seurassa (A little bit of so much truth, ohjaaja Jill Freidberg , 2007, 90 min, kieli espanja, tekstitys englanniksi). Aiheesta alustavat Suomen Sosiaalifoorumissa vuonna 2006 vieraillut kansalaisjärjestöaktiivi Diego Cruz Martinez ja Kansan Radioliiton Ääni intiaanikylille -hankkeen koordinaattori Anna-Reetta Korhonen. Keskustelua käydään osin espanjaksi, tulkkaus suomen kielelle. Tarjolla naposteltavaa!
TAUSTAA

Elokuvan poikkeuksellinen syntytarina

Dokumenttielokuva Un poquito de tanta verdad kertoo Oaxacan kansannoususta ja kansalaismedian roolista osana ruohonjuuritason liikehdintää. Vapaasti käännettynä elokuvan nimi voisi olla Aavistus jonkinlaisesta totuudesta. Aiemminkin Meksikossa työskennellyt ohjaaja Jill Freidberg palasi Oaxacaan 2006 antaakseen äänen niille aivan tavallisille ihmisille, jotka olivat valmiita kamppailemaan tullakseen kuulluksi.

Oaxacan kansannousun aikana Freidberg toimi yhdessä oaxacalaisen mediakollektiivi Mal de Ojo TV:n kanssa keräten materiaalia. Lopputuloksena on palkittu dokumentti, jonka kerronta pohjautuu lähes kokonaan vallattuilla media-asemilla tehtyihin lähetyksiin. Dokumentti onkin hyvin intiimi kuvaus kansannoususta, jossa myös televisio oli keskeinen väline. Helsingissä elokuva on esitetty aiemmin osana Latinalaisen Amerikan elokuvakulttuuria esittelevää Cinemaissí 2008-festivaalia.

Lisätietoa elokuvasta (corrugate.org)

Oaxacan kansannousu pähkinänkuoressa

Kesällä 2006 Etelä-Meksikossa Oaxacassa käynnistyi laaja-alainen, rauhanomainen kansannousu, joka johti yleislakkoon ja Oaxacan kaupungin valtaukseen. Protestit alkoivat opettajien istumalakosta kaupungin keskustassa toukokuussa. Kun PRI-puoleen kuvernoori Ulises Ruiz yritti häätää voimatoimin opettajat kuukautta myöhemmin, paikalliset asukkaat asettuivat tukemaan heitä. Pian noin 350 järjestöä ryhmittyi muodostaakseen Oaxacan kansojen väenkokouksen (APPO). Kamppailuun yhtyivät niin opiskelijat, työläiset, kauppiaat, kuin intiaaniyhteisöt. Liike vaati korruptiosta ja ihmisoikeusloukkauksista epäillyn kuvernöörin eroa, kunnes se väkivaltaisesti hajotettiin loppuvuodesta 2006.

Oaxacan kanssanousu oli voimakkaammillaan muutaman kuukauden ajan. Mikä teki liikkeestä poikkeuksellisen, oli sen tapa hyödyntää mediaa. Paikalliset naiset valtasivat osavaltion televisioaseman, toteuttivat ja lähettivät sieltä omia ohjelmiaan sekä avasivat ovet kansalaismedialle. Aseman edustalla kiemurteli jono – ihmiset odottivat saadakseen vuorollaan kertoa, miten kyllästyneitä ovat vallitsevaan tilanteeseen, köyhyyteen ja korruptioon. Tultuaan häädetyksi televisioasemalta, oaxacalaiset valtasivat kaikki kaupungin 13 kaupallista radioasemaa. Kun heidät häädettiin jälleen, valtasivat opiskelijat yliopiston radion liikkeen käyttöön. Radioita kuunneltiin kodeissa, työpaikoilla, katukuppiloissa, barrikadeilla ja mielenosoituksissa.

“Ääni intiaanikylille” -Kansan Radioliiton Meksiko-hanke

Idea hankkeesta syntyi keväällä 2007 Kansan Radioliitossa, kun sapoteekki-intiaani ja kansalaisaktiivi Diego Cruz Martinez oli vieraana Suomen sosiaalifoorumissa. Hän kertoi Oaxacan kansanannoususta ja median roolista Oaxacan konfliktissa sekä intiaaniyhteisöjen asemasta Meksikossa. Lähiradion vapaaehtoistyöntekijä innostui yhteisöradiotoiminnan tukemisesta kuultuaan Cruz Martinezilta, mikä merkitys radioilla on paikallisille yhteisöille. Arkisimmillaan radio on eräänlainen intiaanikylän kansanopisto.

Syrjäisissä intiaanikylissä puhutaan usein heikosti espanjaa eivätkä kaikki osaa lukea. Siksi on tärkeää, että kylän omassa radiossa voidaan käyttää äidinkieltä. Hankkeen mahdollistamissa koulutuksissa kyläläiset oppivat kokoamaan, huoltamaan ja korjaamaan radiolähettimen ja antennin. Kyläläisiä koulutetaan radio-ohjelmien tekemisen eri osa-alueisiin, kuten haastatteluihin, juontamiseen ja musiikin käyttöön. Samalla pohditaan myös yhteisöradion hallintaa ja eri ihmisryhmiä palvelevan ohjelmatarjonnan rakentamista. Kansan Radioliiton Ääni intiaanikylille -hanke tukee Oaxacan yhteisöradiotoimintaa vuosina 2008−2010. Tällä hetkellä hankkeeseen etsitään paikallisia kummiradioita Suomesta.

Lisätietoa hankkeesta:
Ääni intiaanikylille Oaxacassa (Latinalaisen Amerikan solidaarisuusverkosto)
Oaxacan yhteisöradiot tulilinjalla (Rauhanpuolustajat)

Lisää Oaxacasta:
APPO kahden vuoden jälkeen: Mihin Oaxacan liike on menossa? (Takku 7.9.2008)
takku.net/index.php?topic=oaxaca
meksiko.blogspot.com

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 10

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Government is that which claims and exercises the Monopoly of Crime.
Albert Jay Nock

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta