"Velvollisuuteni on taistella tätä järjestelmää vastaan" - kaksi kirjettä Artur Konowalikilta

AMR Poznan sai viime vuoden lopulla kirjeen Artur Konowalikilta. AMR Poznan ei tiedä miten Artur sai heidän osoitteensa, mutta kolme kuukautta ennen sitä hän oli lähettänyt kirjeen jossa pyysi lukemista, lehtiä, zinejä jne. AMR lähetti niitä, mutta ilmeisesti paketti ei mennyt läpi. Arturin ensimmäinen kirje käännettiin monille kielille, ja jonkin aikaa yhteydenpito Arturin ja AMR:n välillä oli tiivistä, kunnes se sitten katkesi kokonaan. Tauon jälkeen yhteys saatiin uudelleen. Vaikuttaa siltä että vankilaviranomaiset sensuroivat tarkoituksellisesti Arturin kanssakäymistä ulkomaailman kanssa, ja etenkin ensimmäisen kirjeen mukanaan tuoman huomion jälkeen viranomaiset yrittävät murtaa Puolan karuja vankilaoloja hyvin kuvailleen Arturin moraalin. Lähettäkää kirjeitä Arturille, sillä hän saa niistä voimaa selviytyä kaltereiden takana. Hän voi hyvin, ja yrittää edelleen näyttää meille muurien sisällä tapahtuvat kauheudet.

Tulta kaikille vankiloille!

AMR Poznan / AMR Tampere

Ensimmäinen kirje:

"...Tältä näyttää laki, puhtaiden diktaattorien luoma laki..."

Olen 28 -vuotias, olen ollut vankilassa yhdeksän ja puoli vuotta, tältä elämä täällä näyttää.
Kun tulet muurien sisälle, ennen kuin sinut laitetaan selliin, paikalle kutsutaan niin sanottu "kouluttajasi", joka vakuuttaa sinulle kuinka he ovat useaan otteeseen tehneet tiikeristä kissanpennun, joten olisi paljon parempi jos istut vain ihan hiljaa. Hän kertoo milloin voit saada ruokapaketin, milloin voit ottaa vastaan vieraita, mitä oikeuksia sinulla on, mitä voit tehdä ja mitä et voi tehdä! Lopulta pääset selliin, jossa on neljä ihmistä tai enemmän; täällä he painottavat että neljän hengen selli on kahden hengen sellin kokoinen, mutta koska vankilat ovat ylitäysiä, ne pistävät neljä ihmistä selliin tuosta vain. Kaksi tai neljä ihmistä, ne eivät välitä paskaakaan, jos ne haluavat, ne pistävät sinne vielä viidennen nukkumaan lattialla olevalle patjalle, joten meidän tulisi olla iloisia siitä että sellissä on vain neljä, ja kun he tuovat sinne viidennen, meidän tulee olla ymmärtäväisiä, ja hyväksyä se että kahden hengen sellissä on viisi ihmistä.

Kirjeitä sensuroidaan, jopa silloin kun sinut on jo tuomittu eikä syyttäjänvirasto tai oikeusistuin lue kirjeitä, et edelleenkään voi itse liimata kirjekuorta kiinni, jotta kouluttaja ja valvoja voivat lukea kirjeet perheellesi. Sinut on jo tuomittu etkä ole enää tutkinnan alla, joten miksi tällainen sensuuri?!

Jos kapinoit, jos rikot täynnä kieltoja olevia sääntöjä ja määräyksiä, sinua rangaistaan. Rangaistuksina on: telkkarin tai radion ottaminen pois, nuhtelu, pääsyn evääminen yhteistiloihin, (kolmen kuukauden välein mahdollisesti saatavan) ruokapaketin pois ottaminen, tai eristysselli.

Vanginvartijoiden toteuttama väkivalta on varsin yleistä. Heillä on erityinen äänieristetty huone jonne he kantavat sinut. Homma menee näin: he tulevat 10-15 vartijan joukolla, riippuen siitä mitä olet tehnyt; heillä on kypärät, suojaliivit, kilvet ja pamput; he vievät sinut huoneeseen potkien sinua ja hakaten pampuilla kaikkialle kehoosi; huoneesta kukaan ei voi kuulla sinua, sillä koko huone on äänieristetty; he laittavat suojakypärän päähäsi ettet voi hakata sitä seinään (mistä syntyy näin suuri välittäminen?) ja sitovat kätesi vyöllä ja käsiraudoilla, niin ettet voi puolustaa itseäsi. Tämän jälkeen nuo ihmisystävät, riippuen siitä mikä mieliala on ja miten viime yö vaimon kanssa meni, käyvät päällesi "puhdistaakseen sinut demoneista". Kun pääset pois sieltä, vuorokauden tai kahden jälkeen, joskus pidempään, sinun täytyy luvata olla hiljaa. Menet lääkärin luokse joka katsoo kehoasi ja sanoo ettet kuole siihen (kuten minulle sanottiin!), tai että olet kohta taas kunnossa. Noin sanotaan muillekin! Usein sinut laitetaan tämän jälkeen toiseen selliin.

Tässä kuvailen vain yhden niistä kokemuksista joita minulla on ollut tämän rangaistuksen aikana. Kaikki mitä kirjoitan on henkilökohtaisesti kokemaani, mutta olen valinnut yhden tapauksen, yhden josta en ole hiljaa. Se oli kuin normaalisti, mutta tuona päivänä se oli hieman erilaista tietyistä syistä johtuen josta haluan kirjoittaa, koska tulen aina muistamaan tuon päivän.

Olen jo kuvaillut miltä se näyttää. Tuona päivänä he tulivat tavallista suuremmalla joukolla hakemaan minua. Olin tuolloin Przemyslin vankilassa. Yksi heistä vei minut yhteishuoneeseen, jotta he pystyivät viemään muut vangit pois sellistä. Se oli yli kahdenkymmenen hengen selli. He halusivat poistaa todistajat, sillä he halusivat pitää bileensä tuossa nimenomaisessa sellissä.

Kun he tulivat hakemaan minua yhteishuoneesta ja menin käytävälle, hämmästyin näkemieni kyttien määrästä. Käytävällä oli paljon rikottuja purkkeja, joita he heittelivät sellistä ulos. Ensiksi minut laitettiin seinää vasten kädet ylhäällä jalat haara-asennossa. Sitten minua solvattiin ja lyötiin takaraivoon, minkä seurauksena kaaduin, ja bileet alkoivat. Koko ruumistani potkittiin ja hakattiin, he eivät katsoneet minne osuivat. Kun he lopettivat huvinsa hetkeksi, he käskivät minun nousta ylös ja seistä uudestaan seinää vastaan. Tein mitä he pyysivät, samalla kun puolet heistä seisoi rivissä sellin sisällä. Sänkyni oli seinän vieressä 20 hengen sellin toisessa päässä. He pyyivät minua hakemaan tavarani sellistä, jolloin minun täytyi kulkea rivissä olleiden kyttien "esteradan" läpi. He antoivat minulle minuutin aikaa tavaroideni keräämiseen, mikä oli mahdotonta, joten heillä oli taas uusi syy hakata minua. Se oli kolmas kerta kymmenen (?) minuutin sisään. Seisoin seinää vasten kun he viihdyttivät itseään tavaroillani, kirjeilläni, valokuvilla jne... Sellin oven ympärillä oli rutkasti hajonneita purkkeja. Minua lyötiin päähän ja kaaduin niin että sain viillon käteeni, ja silmieni edessä oli purkki, tai siis lasipurkin teräväreunaiset rippeet. Jos en olisi suojannut itseäni käsilläni, olisin kaatunut naama edellä lasiin. Parhaassa tapauksessa se olisi viiltänyt kasvojani, ja pahimmassa tapauksessa mennyt otsastani läpi.

Muutuin kalpeaksi ja katsoin minua lyönyttä henkilöä kasvoihin, ja hän tajusi mitä olisi voinut tapahtua. Hän lopetti hetkeksi, potkaisi lasit sivummalle, ja jatkoi sitten hakkaamistani. Lopulta minut laitettiin eristysselliin, jossa heitin tavarani lattialle ja menin pitkäkseni laskemaan mustelmia päässäni. Niitä oli 16. Olin järkyttynyt siitä miten mustelmilla ja kipeä kehoni oli. Mutta rauha ei kestänyt kauaa. He siivosivat käytävän ja ottivat minut uudestaan käsittelyyn. He potkiva minua, ja avasin silmäni ja huomasin heidän olevan kumartuneena yläpuolelleni. Tiesin menettäneeni tajuntani, mutta kuulin epilepsiasta vasta muutaman viikon päästä. He lopettivat ja kantoivat minut selliin.

He sanoivat lääkärin olevan lomalla, joten en päässyt tapaamaan häntä, vaikka minulla oli paljon vammoja ja sisäisiä kipuja munuaisissa, maksassa ja jossain muualla, mutta sitä on vaikea eritellä, sillä tunsin suurta kipua kaikkialla. Kun rikoksen merkit hävisivät... minun on vaikea kuvailla sitä toisin, koska minulla on pitkä tuomio pahoinpitelystä kättä pidemmällä itsepuolustukseksi. Joten minä olen lain mukaan rikollinen, joten mitä he ovat lain mukaan, sen lain mukaan joka sanoo minun olevan rikollinen? Ok, siinä vaiheessa kun kaikki jäljet olivat hävinneet, minut vietiin yllättäen tavalliseen sairaalaan tapaamaan neurologia. Hän kysyi minulta päävammoistani ja olinko saanut niitä lapsena, tai kaatunut pyörällä, tai jotain muuta vastaavaa. Minulla ei ollut koskaan aiemmin ollut mitään päävammoja, joten kerroin hänelle totuuden, missä olin niitä saanut ja missä olosuhteissa. Tiesin että syy neurologin näkemiseeni oli tajuntani menetys, mutta hän oli ensimmäinen joka kertoi että olin siellä epilepsian takia. Voi saatana, jälkitraumaattinen epilepsia, aivotärähdys. En tiedä mitä hän kirjoitti papereihin, mutta olen siitä asti ottanut lääkkeitä mahdollisen epilepsian riskin vähentämiseksi.

Ok, eli aloin toimia, kirjoitin syyttäjälle ja oikeusasiamiehelle. Minulla on oikeus sulkea viralliset kirjeet itse, sekä pyytää niistä vahvistuskuitti. Tein niin välttääkseni kirjeiden mahdollisen katoamisen. Vartijoiden suhtautuminen minuun muuttui, mutta vain siksi aikaa kun toimin. Joten tapauksesta aloitettiin tutkinta, mutta sain vastauksia että minun versiolleni tapahtumista ei ole todisteita, ei jälkiä, en valittanut kouluttajalleni (joka tiesi kaiken) enkä vankilanjohtajalle. Yritin kyllä tavata vankilanjohtajan, mutta en onnistunut pääsemään hänen puheilleen, mutta myös hän tiesi kaiken. Minulle ei tehty lääkärintarkastusta, sillä lääkäri oli lomalla. Ja epilepsiani johtui muka alkoholista. Mitä vittua, milloin muka olisin ehtinyt juomaan? Olen ollut vankilassa teini-ikäisestä lähtien, 18-vuotiaana jouduin vankilaan puoleksitoista vuodeksi, sitten olin pari kuukautta vapaana, ja jouduin taas vankilaan kahdeksi vuodeksi. Se oli toinen kertani vankilassa. Joten missä vaiheessa olisin ehtinyt juopottelemaan? Mutta joo, ne sanovat sen johtuvan alkoholismista ja siinä se. Kirjoitin kymmeniä kirjeitä, mutta tietenkin se oli täysin turhaa, kaikki oli päin persettä eikä mitään tapahtunut, ei ollut todisteita (joten tietenkin valehtelin), ja ne suojelivat toinen toisiaan! En voinut tehdä mitään, mutta kaikki meni niin kuin kuvailin.

Paikallinen sanomalehti kirjoitti muutaman paskarivin koko showsta mitä vankilassa tapahtui. Pelkästään vartijoita ei erotettu, vaan myös vankilan johtoa. Se kaikki alkoi kun vankilassa veiraili Euroopan Komission edustajia, ja he puhuivat kaikille selleissä, eikä viranomaiset voineet sekaantua siihen sillä heidän ei annettu. Kukaan ei pelännyt tuolloin sillä uskottiin mahdollisuuksia olevan olosuhteiden paranemiseen, eikä sortotoimista ollut pelkoa sillä vartijat eivät olleet läsnä Komission tarkastuskäynnin aikana. Myös vanginvartijoiden keskusvirasto on tehnyt tarkastuskäyntejä, mutta kaikki tiesi sen olevan sitä samaa paskaa ja ettei valitukset toimisi, ja niistä seuraisi vain sortotoimia. Joten tyypit pelkäsivät.

Seuraavan juttu on terveydenhuolto. Et ehkä usko sitä, mutta hoitajat eivät todellakaan kykene hoitamaan hommaansa täällä. Voi kyllä mennä tapaamaan hoitajaa tai kahden viikon välein käyvää lääkäriä, ne katsoo, koputtaa selkään ja sitten niillä on loistava hoito joka parantaa kaiken. Annan yhden esimerkin monista. Yhdellä tyypillä oli märkivä syyhy, ja hän meni katsomaan parantajia, jotka sanoivat ettei se ole mitään, pelkkä allergia. Syyhy tuli pahemmaksi ja koko keho oli täynnä märkiviä haavoja, hän meni tapaamaan lääkäriä uudestaan, ja taas ne sanoivat kyseessä olevan allergia. Kolmen viikon jälkeen ne vihdoin keksivät että se saattaisi olla syyhy, joten ne ottivat hänet eristyshuoneeseen, mutta sinä aikana hän oli ehtinyt tartuttaa useita muita vankeja. Lääkäri on täällä kerran kahdessa viikossa, joten jos sairastuu kaksi tuntia hänen vuoronsa päättymisen jälkeen, täytyy odottaa 12 päivää päästäkseen lääkärin pakeille. Flunssa, vitut flunssasta, ei siihen kuole, ja lääkäriä odottaessaan tartuttaa kaikki muut ja sitten odotellaan lääkäriä porukalla. Lääkkeitä, antibiootteja... ne eivät voi antaa mitään niistä ilman lääkärin määräystä, joten sitten pyöritään sairaana ympäriinsä kunnes lääkäri ilmestyy seuraavan kerran. Normaalisti pärjää ihan hyvin ilman lääkkeitä. Toki, miksi ei. Miksi niiden tulisi antaa mitään lääkkeitä (ei siihen kuole).

Seuraavaksi haluan kirjoittaa hammashoidosta. Tällä hetkellä olen Rzeszow Zalezen vankilassa. Hammaslääkäri käy täällä kerran viikossa, tai jos todella sattuu niin paljon että tulee hulluksi, saattaa visiitti onnistua aiemminkin. Meillä oli yksi naishammaslääkäri täällä viime vuonna, hän tartutti tarkoituksellisesti keltatautia moneen vankiin seerumilla. Hänestä tehtiin lukemattomia valituksia syyttäjäviranomaisille tutkimusten käynnistämiseksi. Kuulin kerran kun hän sanoi yhdelle jätkistä: "ole iloinen ettei se ole HIV, pelkkä keltatauti". Ne erottivat hammaslääkärinaisen, ja nyt täällä on mieshammaslääkäri, hän ei poista niin paljoa hampaita. Se naislääkäri kiskoi niitä ihan hulluna. Miksi tehdä mitään, paikat se, kun voi vain vetää sen pois, mitä väliä, 5 tai 10, sattuu tai ei, tuossa on vikaa, vedetään se pois!

Niiden täällä käyttämät keinot ja niin sanotut vankilasäännöt ovat naurettavia. Kuntouttaminen, nyt haluan kirjoittaa jotain siitä, on sana joka on täysin järjetön. Ei täällä ole mitään kuntouttamista, se on poliitikkojen keksimä sana jolla ei ole mitään tekemistä puolalaisen vankilatodellisuuden kanssa. Haluan aloittaa siitä tosiasiasta kun he pistävät samaan selliin murhaajan, kadulla kasvaneen gangsterin, sekä jonkun joka ajoi moottoripyörää kännissä tai jätti elatusmaksunsa maksamatta tai jotain muuta pikkupaskaa. Tyyppi tulee sisään, kuuntelee, oppii, on suojaton ja haavoittuvainen, sen sijaan että eläisi lakien mukaan, hänestä tulee mahdollinen gansteri, murhaaja, rosvo tai murtovaras. Toisekseen, tyyppi istuu 23 tuntia kopissa tekemättä mitään, siinä on paljon aikaa ajatella ja suunnitella.

On paljon porukkaa joilla ei ole paikkaa minne mennä vankilan ulkopuolella. Eikä ole mitään työtä jolla voisi tienata vähän rahaa vankilan sisällä. On joitain vankiloita joissa voi tehdä työtä, mutta ne on poikkeuksia, se on hyvin pieni prosentti. Jokainen voi päästä ehdonalaiseen, mutta se on sitten eri juttu. Vaikka pääset ulos, se ei ole suinkaan ohi. Saat noin 50-100 zlotya (noin 15-30 euroa) ulos päästessä ja siinä kaikki! Kuten jo aiemmin kirjoitin, on ihmisiä joilla ei ole paikkaa minne mennä. Ainoa tie on salakapakat ja paluu rikoksiin. Ja vaikka olisikin paikka minne mennä vapautumisen jälkeen, on tilanne silti paska. Voi etsiä työtä, mutta on selvää ettei mahdollinen työnantaja palkkaa entistä vankia, ei halua ottaa riskiä. Paikkaa jonottaa kymmenen muutakin tyyppiä, joten miksi palkata sellainen jolla on rikosrekisteri. Ehdonalaisvalvoja painostaa, uhkaa kumota ehdonalaisen. Ja jossain vaiheessa koittaa hetki jolloin luovuttaa ja palaa rikolliseen elämään. Ja sitten kaikkitietävä tuomari tuomitsee ja käskee laittaa lukkojen taakse taas, ja sitten tullaan tänne takaisin.

Annan muutaman esimerkin niin kutsutusta kuntouttamisesta. Voit maalata tauluja, mutta kankaan ja maalien saamiseen tarvitaan käytännössä ihme. Voit piirtää musteella, mutta mustetta ei anneta koska sitä voitaisiin käyttää tatuointeihin. Kynillä voi piirtää, mutta kyniä ei ole (ehkä niitä tulee ihan kohta). On vankeja jotka saavat mitä haluavat, mutta he ovat hallinnon käskyläisiä. Hiljattain oli kulttuurikouluttajan järjestämät urheilukisat: koripalloa, pituushyppyä, harjoituspallon heittoa. Lisäksi oli eri yksiköiden välinen lentopalloturnaus, mutta ainoastaan valitut pelasivat (kuntouttaminen?). Mitä tää on? Koripallon heittoa jne.?

Tämä on saatana eristämistä yhteiskunnasta, vankien lokeroimista häkkeihin. Ja se lietsoo vihaa. Siitä syystä jotkut tappavat heti kun pääsevät täältä ulos. Tiedän tapauksia jotka olivat täällä vuoden, sortotoimillaan ne lietsoivat vihaa heihin, se kuohuu heidän sisällään ja räjähtää muurin toisella puolella. Tässä yksikössä missä minä olen on kirjasto, vankilan suurin kirjasto, täynnä kirjoja, mutta ei kukaan täällä mitään Tolstoita lue. Yleensä ne lukevat jotain "rikostarinoita", ja kuntoutuvat opiskelemalla ammattiaan kuukausia. Tältä näyttää "kuntoutuminen", lyhyesti sanottuna.

Ja sitten vielä yksi naurettava juttu. Aina kuuden kuukauden välein joutuu komission eteen. Ne arvioi käytöstä, kuntoutusprosessin etenemistä. Ne voivat olla "hyviä miehiä" ja lähettää sinut puoliavoimeen vankilaan, josta voi päästä vapaaksi aiemmin. Miehiä tyylikkäissä puvuissaan, parhaita miehiä, lainkuuliaisia, naamio kasvoillaan kertoo "hyvä juttu, käytös on ok, meillä ei ole mitään moitittavaa, toivomme että asia on jatkossakin näin ja kuntoutuminen etenee". Kuuden kuukauden päästä menet samaan tapaan sinne, ja huolimatta siitä ettet ole saanut mitään huomautuksia käytöksestä, ne sanovat: "aijai, asiat on muuttunut huonommiksi, sinun täytyy parantaa käytöstä". Unohtiko ne sen hyvän mielipiteen kuusi kuukautta aiemmin, ja sen ettei mikään ole muuttunut? En tiedä, ehkä niillä oli paska päivä ja ne muuttivat mielipidettään huonommaksi (ehkä ne halusivat yllyttää parantamiseen). Kyllä noi saatanan ihmisystävät osaakin olla niin mahtavia! Ne antoivat minulle tilaisuuden parantaa tapojani! Vittu mikä "lahja taivaasta".

Minua rankaistiin hiljattain eristyssellillä. Taistelin oikeuksieni puolesta, ja minua rankaistiin. Eristyksessä ei voi saada mitään paketteja. Se on yksi tapa rankaista. Mielestäni se on ihan järjetöntä, mutta he sanovat sen olevan yksi rangaistus lisää. Vankila-aikanani olen aiheuttanut paljon ongelmia, niin kuin he sanovat (itsensä vahingoittamista, asioiden nielemistä), olen ollut kolmessa leikkauksessa. Ja löin vartijaa, hajotin ikkunoita, nostin meteliä ja tappelin oikeuksieni puolesta, minun sanottiin olevan vaarallinen vanki. Minut laitettiin erikoisosastolle. Sellin koko 3 kertaa 1,5 metriä, sellitarkastukset kaksi kertaa päivässä, jolloin koko koppi käännettiin ylösalaisin. Neljä vetoomusta päivässä. Ja sellissä oli koko ajan videokamera josta Iso Veli tarkkaili minua jatkuvasti. He pukivat minut punaiseen haalariin, ja minut riisuttiin täysin aina kun poistuin sellistä. Ne laittoivat käteni ja jalkani rautoihin, jotka vahingoittivat jalkojani. Minulla ei ollut telkkaria tai radiota sellissä. Oli kaiutin josta kuului radio, hyvin usein ne soittivat "rauhoittavaa" musiikkia, aaltoja, linnunlauluja jne...

Olin yksin sellissä kolme vuotta, ainoat naamat joita näin oli vartijat, aina vakavia ja ylimielisiä. Minulla ei ollut ketään kelle puhua noiden kolmen vuoden aikana. Totta kai he yrittivät murtaa minut henkisesti, ja monta kertaa minut provosoitiin käyttäytymään aggressiivisesti. Sitten minua rankaistiin väkivaltaisesta käytöksestä. Nyt olen normaaliyksikössä, normaalissa sellissä, mutta minua uhkaillaan jatkuvasti palauttamisella vaarallisten vankien osastolle. On vaikea pysyä rauhallisena. Tältä näyttää laki, puhtaiden diktaattorien luoma laki. Minun täytyy taistella tätä diktatuuria vastaan vielä ainakin kolme vuotta ja luulen että tämä järjestelmä ei tule murtamaan minua.

Toinen kirje:

Jälleen kerran onnistun väistämään sensuurin ja paljastamaan rangaistuslaitoksen totuuden. Ei sen mitä näkee telkkarissa, vaan sen mikä toimii todellisessa (epä)oikeusjärjestelmässä. Olen yksi niistä hyvin harvoista ihmisistä joilla on ollut tilaisuus olla yhdessä Puolan huonoimmista vankiyksiköistä. Joten kiitos kapinallisen luonteeni ja vankilavuosien aikana kehittämäni hermostuneisuuden, päädyin vaarallisille vangeille tarkoitetulle osastolle. Tällaisia osastoja on Puolassa muutama, mutta niiden välillä ei ole paljoa eroja. Se on kuin vankila vankilassa, erillinen rakennus piikkilanka-aidan takana, valvontakameroita joka puolella. Kun tulin sinne, en tiennyt kuinka kauan joutuisin olemaan siellä. Täydellisessä yksinäisyydessä... mutta palaan siihen myöhemmin. Minut otettiin vastaan varastossa, jossa ne antoivat minulle punaiset haalarit ja paiskoivat kaikki henkilökohtaiset tavarani pitkin huonetta. Vaarallisena vankina minulle ei sallittu mitään henkilökohtaisia vaatteita. Minut puettiin vaatteisiin joista en pitänyt, mutta kukaan ei kysynyt minulta mitään. Lopulta, kun vartijat kyllästyivät koluamaan tavaroitani, he ottivat kaiken muun erilleen lakanoista, ruokailuvälineistä ja kirjeistä, ja veivät minut selliin. Kantamani kahleet raapivat käsiäni ja nilkkojani. Pyysin vartijoita löysäämään niitä, mutta ne vastasivat vain: "paras tottua siihen".

Järkytyin tullessani selliin. Minun oli tarkoitus elää sellissä joka oli kolme askelta leveä ja kuusi askelta pitkä, eikä minulla ollut hajuakaan kuinka pitkään joutuisin olemaan siellä. Joten jo hyvin alussa järjestelmä näytti minulle kyntensä: "istu täällä niin kuin joutuisit olemaan täällä ikuisesti"! Se oli hyvin masentavaa, sillä tiesin että joka kerta kun yritän päästä ehdonalaiseen, mikään oikeus ei anna sitä minulle, koska olen vaarallisten vankien yksikössä. Kuvailen hieman selliä. Siinä ei ollut ikkunoita, oli vain yksi samea pleksilasi, joten en voidut edes nähdä aurinkoa. Ikkunassa ei ollut kahvaa, joten se oli vain pala pleksiä seinässä jotta selliin tulisi jotain valoa. Joten sitä ei voi kutsua ikkunaksi. Välikaton takana oli kaltereiden yläpuolella syvennys, jonka takana oli pieni ikkuna, sen saattoi avata automaattisesti noin kymmeneen senttiin asti. Ne halusivat antaa minulle edes jonkin mahdollisuuden saada ilmaa. Se oli kuin kellarin ikkuna. Minulla oli lattiaan pultattu rautasänky, sekä pieni pöytä ja tuoli, jotka olivat molemmat myös pultattu lattiaan kiinni. He halusivat tuntea olonsa turvalliseksi niin että en vahingoittaisi itseäni. Sehän on vaarallisten osasto, eikö niin? Minulla oli rautahylly, jonka sain nyrkilläni mutkalle yhtenä päivänä. Kolmen tiilen levyisessä syvennyksessä oli suihku, jonka vieressä oli lavuaari ja vessa, jonka istuinta ei oltu peitetty yhtään, sen vieressä oli pieni seinä joka peitti pöntön muttei minua. Kameroiden, yksi nurkassa ja toinen pleksipeilin takana, täyty vahtia minua koko ajan. Alussa oli vaikea tottua niihin, tiesin että monet ihmiset tarkkailivat minua, ne tiesivät jopa milloin olin paskalla.

Lämmitys oli lattiassa, vittu mitä luksusta! Vartijoiden asenne oli outo, ja tyhmä, ne jauhoivat paskaa siitä miten olosuhteet olivat luksusta ja että heillä ei ollut kotona niin hienoja juttuja. Kuka olisi uskonut, lämmittää nyt vaarallisten vankien lattiaa?! Vartijat soittivat myös musiikkia toimistostaan. Sellin katossa oli kaiutin, josta pystyin laittamaan musiikkia pienemmälle, mutta en sulkemaan sitä. Se oli silkkaa aivopesua aamukuudesta iltakymmeneen. Joku oli joskus ajatellut että olisi hyvä idea soittaa meille niin kutsuttua "RAUHOITTAVAA" musiikkia, meren huminaa, linnunlaulua, viulua, klarinetteja. Joka päivä kahden tunnin ajan. Pahinta oli se ettei sitä voinut sulkea ja se raivostutti minua. Se muistuttaa minua kirjasta "Yksi lensi yli käenpesän", jonka luin hiljattain. Aloin kapinoimaan niitä vastaan ja aloin kirjoittamaan valituksia. Sikäli kun tiedän, olin ainoa joka niitä kirjoitti, että musiikki soi kaiken aikaa ja että se oli mielestäni väärin. Jonkin ajan kuluttua selliini asennettiin kytkin, ja sen jälkeen pystyin hiljentämisen lisäksi myös sulkemaan koko jutun ja levätä.

Aina kuin poistuin sellistä minun täytyi riisuutua täysin alasti, sitten kyykistyä ja vaatteeni tutkittiin. Alussa se tuntui nololta, mutta sitten aloin tehdä sitä automaattisesti. Sellini tutkittiin kaksi kertaa päivässä, joten minun täytyi riisuutua neljä kertaa, koska minut tutkittiin myös selliin palatessa. Ne olivat säännöt, ruumiintarkastus sellistä poistuttaessa ja sinne palatessa. Kun menin kävelylle, jonka pituus ei ollut paljoa enempää kuin sellin pituus, minut riisuttiin ja tutkittiin. Tietenkin kaikkialla oli valvontakameroita. Kahleiden kantaminen oli kivuliasta, kuten aiemmin kirjoitin, mutta ketään ei kiinnostanut. Minun täytyi pitää niitä aina kun poistuin sellistä.

Kerran talvella tuo mahtava lämmitys hajosi, ja kolmen päivän ajan oli niin kylmää että minun täytyi nukkua vaatteet päällä, mutta sitä on vaikea sanoa uneksi, sillä oli niin kylmää etten voinut nukahtaa. Aamukahdelta oli erittäin kylmää, ja toimistossa ollut vartija mietti ettei ollut riittävän kylmä ja avasi sellini pienen ikkunan, jolloin tuli vielä kylmempi. Hän ei pitänyt minusta. Reagoin väkivaltaisesti, aloin raivoamaan hänelle sisäpuhelimen kautta, hän väitti ettei avannut ikkunaa, ja että sen täytyi olla rikki. En voinut tehdä mitään, tärisin. Muutaman tunnin jälkeen ikkuna "korjasi" itsensä ja kuulin sen sulkeutuvan. Täytyy mainita että vartijat pystyivät hallitsemaan kaikkia yksikön automaattisia vehkeitä. He myös katkaisivat vedentulon selliini. Kolmen päivän jälkeen joku korjausmies, joka oli rakentanut tämän linnakkeen, tuli ja korjasi lämmityksen. Ja taas minulle kerrottiin miten loistavat olosuhteet olivat.

Vartijat jakoivat ruuan, ketään muita ei päästetty osastolle. Ruoan määrä riippui siitä kuinka paljon sitä jakanut vartija piti kenestäkin. Heidän järjestelmänsä oli sellainen että kun olin ollut hyvin, he antoivat normaalin määrän ruokaa jotta en ollut nälkäinen. Mutta kävi myös niin että kun välillä olin aggressiivinen heidän provosoimanaan, niin he antoivat niin vähän että koko ajan oli huutava nälkä. Silloin join vain vettä. Se kesti loputtomalta tuntuvan ajan, kunnes he lopettivat sen. Sitten he antoivat minulle ruokaa niin etten enää nähnyt nälkää. Median mukaan jokaista vankia kohden käytetään 1700 zlotya (noin 500 euroa). Vittu mitä paskaa! Palataan luksusrakennukseen jossa on lämmitetyt lattiat. Eräänä päivänä tarkastuksen aikana univormupukuiset miehet veivät vedenkeittimeni, jolla tein teetä ja kahvia. Se tapahtui juuri sen jälkeen kun olin saanut ruokapaketin. Ne persreiät sanoivat muovin palaneen pikkaisen, ja että se olisi vaarallinen minulle, voisin saada siitä sähköiskun. Sain uuden vedenkeittimen kolmen kuukauden päästä (ruokapaketteja sallitaan ottaa vastaan kolmen kuukauden välein), joten jouduin tekemään teetä haaleaan hanaveteen, jota sai kolme kertaa päivässä. Onko kukaan teistä koskaan juonut haaleaan hanaveteen tehtyä kahvia? EN SUOSITTELE - edes äärimmäisissä olosuhteissa! Join kahvin ja teen jugurttipurkista, koska minun ei sallittu pitää lasia.

Minulla ei ollut telkkaria huoneessa. Varastossa minulla oli radio, mutta säännöt eivät sallineet minun pitää sitä sellissä. Kerran viikossa annettiin kirjalista, saatoin valita haluamieni kirjojen nimet ja numerot, ja ne toisivat sen minulle kirjastosta. Hyvin usein ne eivät tuoneet minulle haluamiani kirjoja, koska ne sanoivat ettei kyseiset kirjat olisi soveliaita minulle, ne veisivät moraalini ja opettaisivat pahoja asioita. He halusivat päättää kaikesta puolestani, nuo vitun viattomat suuruudenhullut.

Oli eräs aika jolloin en saanut yhtään kirjettä perheeltäni, eikä minun kirjeeni kulkeneet heille. Aloin kirjoittamaan siitä muutamaan instituutioon, mutta selvästikin ne on kaikki samoja. Ylivalvoja kutsui minua ja menin tapaamaan häntä. Hän sanoi kyseessä olevan postitoimiston vika, en uskonut sitä, mutta hän pyysi minua vetämään valitukseni takaisin. Sopimus oli että vedän valitukseni pois jos kirjeeni alkavat jälleen kulkea, ja niin kävi. Myöhemmin sain selville että kaikki kirjeeni heitettiin roskiin, sillä ne halusivat murtaa minut henkisesti ja tehdä minusta nöyrän nuken. Muutaman kerran kävi myös niin että kesken suihkun alkoi tulemaan kylmää vettä. Tiesin että sen takana on vankilan Gestapo.

Suihku kerran viikossa, ja silloinkin yllätyksiä. Se oli turhauttavaa. Ainoa asia jota pidin hyvänä oli se, että kameroita oli joka puolella, eivätkä ne voineet hakata minua. Kamerat tallensivat kaiken, joten siitä tulisi aina olemaan todisteita jos ne hakkaisivat minua tai veisivät minut eristysselliin, mistä kirjoitin aiemmin. Joten ne pelkäsivät. Tietenkin käytin sitä hyväkseni, kirjoitan siitä enemmän myöhemmin. Mitä eristykseen tulee, minun ei sallittu nähdä toisia osaston vankeja, ja joka tapauksessa se oli mahdotonta; kaikki sellit olivat samanlaisia. Veljeni olisi voinut olla seinän takana, enkä olisi tiennyt siitä vuosiin! Yksin kaikkialla. Pitkän ajan jälkeen tajusin että meitä oli osastolla 11. Eräänä päivänä laskin kaikki kärryssä olleet pyyhkeet, joita oltiin viemässä vaihdettavaksi suihkun jälkeen. Heidän salaisuutensa paljastui! Herrat ja hallitsijat pitivät sitä niin pitkään. Mitäs sitten?

Jotkut saattavat pohtia että miksi en protestoinut, miksi en yrittänyt pistää hanttiin? No, kyllä minä yritin, ja siksi olin siellä niin pitkään, yksin. Ensinnäkin ne pelkäsivät että olin uhka koko vankilan turvallisuudelle, ja toisekseen, ne halusivat murtaa minut, ja huomasivat lopulta etteivät onnistu siinä. Annan muutamia esimerkkejä. Rikoin sääntöjä useaan otteeseen, en mennyt sellin ulkopuolelle tarkastusta varten, minkä piti tapahtua kahdesti päivässä. Ne eivät saaneet vedettyä minua ulos voimalla, niiden täytyi käyttää väkivaltaa, minkä lisäksi olin kahleissa, toinen ongelma. Kuten sanoin, siellä oli myös kameroita. Ensin ne uhkailivat, ja minä nauroin, joten ne kysyivät kohteliaasti, eikä sekään auttanut. Ne luovuttivat ja lähtivät. Odotin jatkoa. Mutta ne ratkaisivat ongelman soittamalla psykologille, jota menin tapaamaan. Hän puhui kanssani erikoishuoneessa, ja ne tutkivat selliäni samaan aikaan. Olen tehnyt sen useaan otteeseen, ja se aiheutti heille ongelmia. Heidän täytyi soittaa psykologille, ja hänen täyty tulla linnoitukseen nopeasti. Olin tyytyväinen. Sellissä oli palohälytin, mutta sen laukaisemiseksi riitti pikkasen tupakansavua, ja sillä sai vartijat varpailleen. Etenkin yöllä. Se oli tosi hauskaa. Monta kertaa uhkasin polttaa sellini, ne ottivat kaikki lakanani, patjani ja tyynyn. Sain ne takaisin jonkin ajan jälkeen. Huvittavaa, sillä minulla ei edes ollut sytkäriä tai tikkuja sellissä. Oli monia tapoja protestoida.

Olen kuvaillut suurimman osan niistä asioista joita kävin läpi vaarallisena vankina, sekä osaston olosuhteita. Seuraavassa kirjeessäni kerron eri tavoista joilla vangit protestoivat.

Muutama kuukausi sitten nälkälakossa ollut nuori mies nääntyi hengiltä Krakovan vankilassa. Hän ei onnistunut, mutta hän osoitti kuinka vartijat eivät välitä paskaakaan vangeista. Niitä ei kiinnosta yhtään. Ne sanoo et jos haluat nääntyä, viillellä itseäsi, niellä teräviä esineitä, vahingoittaa itseäsi, oma on asiasi. Näin se toimii.

Velvollisuuteni on taistella tätä järjestelmää vastaan, jopa tilanteessa jossa nyt olen. Tästä syystä kirjoitan hyville ihmisille, jotka julkaisevat kirjeeni. Tämä taistelu antaa minulle voimaa. Kirjoitan mieluusti kirjeitä samoin ajatteleville ihmisille. Lähetän terveiseni kaikille vapaille ihmisille muurin toisella puolella, jotka taistelevat järjestelmää vastaan.

Artur

TAISTELU JATKUU!

Artur Konowalik
Zaklad Karny
Zaleska 76
35-322 Rzeszow
Puola

Kirjeet englanniksi:
Letter from a Polish prisoner Artur Konowalik (Infoshop News 2.1.2008)
"My duty is to fight this system" - letter from Artur Konowalik (Infoshop News 6.10.2008)