Suoraa toimintaa Kreikassa lokakuussa 2008
Iskut ja hyökkäykset | lauantai, 1.11. 2008 @ 13:32
Katselukertoja: 628
Kreikassa on tehty lokakuun aikana useita tuhopolttoiskuja pankkeja vastaan, isketty ministeriöihin ja oikeustaloihin, vallattu kouluja, pakkolunastettu supermarketeista, järjestetty yleislakko... Tiedotteiden kirjoittelijat on myös pistäneet jälleen parastaan.
29.10. Ateena - Ateenassa tehtiin useita tuhopolttoiskuja. Iskujen kohteina oli tunnetun tv-persoona E. Menegakin yksityisauto, Uuden Demokratiapuolueen kaksi toimistoa, kolme pankkia ja turvayhtiöiden autoja. Poliisi otti kiinni yli 50 ihmistä, mutta joutui päästämään heidät vapaaksi todisteiden puutteessa.
Tiedote:
-
29.11.2007 ja muutama tunti Thessalonikissa autokauppaan tehdyn iskun jälkeen pidätettiin anarkisti Vaggelis Botzatzis. Muutamaa päivää myöhemmin kytät "selvittivät" Vaggelisin kumppaneita, ja ilmoittivat medialle menestyksestään ja antoivat kolmen muun toverin kuvat ja tiedot.
9.10.2008 Vaggelis laskettiin vapaaksi samalla kun kolme muuta toveria on yhä maan alla puolustamassa aktiivisesti päätöstään olla karkureita. Jotkut saattavat sanoa että aikanamme ei kannata käydä epävarmaa taistelua, ja on vaarallista ja itsetuhoavaa riskeerata kaikki sen eteen. Mutta jotkut toiset saattavat olla eri mieltä. Ehkä he saattavat ensiksi kyseenalaistaa aikamme epävarmuuden, ja sen itsetuhon mikä löytyy institutionalisoidusta vapaudestamme. Ne jotka tietoisesti pitivät yllä tappelua aikaansa vastaan, ottivat historiallisesti vastuun omien pulmiensa ylittämisestä. Ja että me voimme kyseenalaistaa itsemme, ja seuraavat tehdä vuorollaan saman. Ja toimia. Dimitra, Ilias ja Kostas, päätöksellään paeta, asettivat itse jotain aikamme kysymyksiä. Kun kaikki tuntuu romahtavan, kun pelko ja tottelevaisuus rakensi vankiloita takaamaan sen että olemme vapaita. Ylivalta kutsuu laillisuutta kaikista rationaalisimmaksi vapaan yhteiskunnan organisaatioksi. Ja tässä kaikki kääntyy päälaelleen. Vankilat, terrorilait, tappajakytät, köyhyys, palkkatyö, pankkien aiheuttama tuho, ovat kaikki todistusaineistoa siihen suuntaan että laillisuus on suurin rikos elämiämme vastaan. Ja elämämme muutetaan elinkautisiksi.
Tulee aina olemaan niitä jotka pakenevat, ja ottavat elämänsä omiin käsiinsä "terroristeina" tai "rikollisina". Ja aina tulee olemaan mahdollisuus siitä että he joutuvat syytteeseen. Mutta nämä syytteet, kaikille niille jotka tietoisesti käyvät hyökkäykseen, eivät ole itsensä uhraamista saati sankaruutta. Se on hinta jonka saattaa joutua maksamaan päätöksestä taistella aikanamme. Meille, ainoat "etsintäkuulutetut" ovat kaikki elämiemme viholliset. Ja siksi hyökkäsimme seuraavia kohteita vastaan:
U.D:n toimisto Moschatossa
U.D:n toimisto Irakliossa
Alpha -panlkki N. Psyhikossa
Citybank Goudissa
Menegakin ja Latsioksen yksityisautot Melissiassa
Turvayhtiön auto Ilioupolissa
SOLIDAARISUUTTA THESSALONIKIN KOLMELLE KARKURILLE
Ilias Nikolaou
Dimitra Syrianou
Kostas Halazas
PS. Vallankumoukselliset terveisemme vankien taistelulle, joka alkaa maanantaina 3. marraskuuta.
Laillisuuden karkurit
29.10. Ateena - Kymmenestä pienestä kaasusäiliöstä tehty kotikutoinen palopommi aiheutti pieniä vaurioita armeijan oikeustalolle puoli kolmelta aamuyöllä. Aamusta poliisi huomasi alueen aidassa reiän, josta hyökkääjät olivat ilmeisesti tulleet sisään. He onnistuivat myös poistumaan huomaamatta, vaikka alue on armeijan vartioima.
28.10. Thessaloniki - Hyökkäys pankkia vastaan.
Tiedote:
-
Yöllä tiistaina 28. lokakuuta, kansallisylpeyden kurjan juhlan aikaan, päätimme jälleen kerran muuttaa tuhkaksi kansallisen pankin konttorin Venizeloukadulla Thessalonkin Triandrian kaupunginosassa.
Ohittaen nopeasti vallitsevan retoriikan talouskriisistä ja uuden "sosialismin" tulemisesta, jälkeen jättämämme tuhkat huutavat kuinka riiston mekanismit eivät romahda itsestään. Sitä paitsi, näissä kriiseissä ainoita jotka häviää eivät ole suurten ryöstäjien ja kiskureiden jengit, jotka ovat jo vuosisatoja rohmunneet vaurautta ja valtaa, vaan sorrettujen massat. Ajatelkaa vaikka vain toisen maailmansodan miljoonia hylättyjä kuolleita, jotta tämä ihana kapitalistinen järjestelmä voisi toipua 20-luvun romahduksesta.
Joka tapauksessa, polvistuvan talouskolossin vastapuolella on maailman kapinalliset. Toisella puolella niitä palkkaorjia, joita kiinnostaa vain talletuksensa, on kunnialla toverit Jannis Dimitrakis ja Giorgos Voutsis-Vogiatzis, jotka ovat vankilassa päätettyään pakkolunastaa takaisin osan siitä mitä pankit vievät meiltä päivittäin. Yleisen apatian ja tietoisen alistumisen vastapuolella on laajeneva vallankumouksellinen toiminta.
Lopuksi, voimme ottaa ilolla vastaan kansallisen pankin kiitokset avustamme heidän konttoriensa vähentämisessä kriisin keskellä.
PS. Haluamme tehdä selväksi, että nykyisyyttä vastaan hyökkäävät teot eivät toteutuakseen halua eivätkä tarvitse vankilassa tai pakosalla olevia tovereita. Vakuutamme kuitenkin, että niin pitkään kuin pakosalla olevien I. Nikolaoun, D. Syrianoun ja K. Halazasin jahtaaminen kestää, raivomme jatkaa purkautumistaan kaikilla mahdollisilla tavoilla.
28.10. Thessaloniki - Työläiset ottivat yhteen mellakkapoliisin kanssa sotilasparaatin aikana. 28. lokakuuta pidetään suuria kansallishenkisiä paraateja lokakuun 1940 muistoksi, jolloin Kreikka kieltäytyi päästämästä Mussolinin fasistisen Italian joukkoja maahan. Siemens, Lanaras ja Viamyl -yhtiöiden työläiset tekivät väliintulon sotilasparaatiin protestina työttömyyttä ja kalliita hintoja vastaan. Valtamedian mukaan noin 300 mustilla lipuilla varustautunutta mielenosoittajaa yritti vallata sotilasparaatin päästäkseen presidentin lähelle antamaan vaatimuskirjeen. Kytät puuttuivat tilanteeseen ja tappelua syntyi. Myös Ateenassa ja muissa kaupungeissa oli menty sotkemaan paraateja protestina kalliille hinnoille.
27.10. Ateena - Hyökkäys talousministeriötä vastaan kaasupulloista tehdyllä kotikutoisella pommilla.
Tiedote:
-
27.10.2008 päätimme hyökätä talousministeriön toimistoja vastaan Holargosin kaupunginosassa. Kohdetta ei valittu sattumalta.
Valtion tekemän talouden uudelleenjärjestelyn tarkoituksena on pääoman käskyjen mukaan entisestään kasvattaa rajoitteita, eriarvoisuutta ja vieraantumista.
Samaan aikaan koemme ylivallan totalitarismin ja sen hyväksynnän, kun tämän maan herrat yhteistyössä länsivaltojen kanssa ilmoittavat olevansa valmiina syytämään suunnattomia summia rahaa pelastaakseen maailman finanssijärjestelmän ja talouden normaalin toiminnan arvovallan.
Tässä pakotetussa normaaliudessa jotkut valitsevat orjuuden, jotkut toiset joutilaisuuden, ja jotkut eivät valitse ollenkaan. Mutta on myös niitä jotka valitsevat hyökkäyksen. Sanamme ovat sisäisen olemuksen todistus: hävittäminen*. Emme pyydä rauhallisuutta, emme anna hiljaisuutta. Hävitämme tämän maailman, ja kaikki jotka auttavat sitä pysymään pystyssä. Mitä meihin tulee, tulemme aina ratsastamaan heidän unissaan kuin kummitukset, rikollisen maanalaisuuden varjot.
Tämä palopommihyökkäys on vain pisara aggressiivisen solidaarisuuden meressä, ja se on oma panoksemme paikallisen ja maailmanlaajuisen kapitalistisen järjestelmän kriisiin. Emme hoivaa harhakuvia. Maailma ei tule muuttumaan pelkillä keskusteluilla. Tarvitaan yksilöitä, jotka ovat valmiita ottamaan riskin ja sytyttämään tämän maailman palamaan. Väkivaltainen vallankumouksellinen toiminta tuo alas kaikki tämän yhteiskunnan sisällä tehtyjen kompromissien ja rauhan rippeet.
Tämä hyökkäys on omistettu toveri Jannis Dimitrakisille, joka on vangittuna Solonos -kadulla sijaitsevan ETE pankin konttorin varojen pakkolunastuksesta.
ME ASEISTAUDUMME - ME TÄHTÄÄMME - ME AMMUMME...
KOSKA OLEMME SODASSA
Mustan Kuumeen Jengi
* 'negation' tarkoittaa hävittämistä, täydellistä vastakohtaa, torjumista, kieltämistä...
26.10. Kerkyra - Pommi-isku vankilanjohtajan kodin ulkopuolella Korfun saarella. Kyseessä oli hitaasti palavalla sytytyslangalla varustettu dynamiitti. Vankilan johtaja oli perheensä kanssa kotona iskun aikaan, mutta kukaan ei loukkaantunut. Rakennus kärsi vakavia materiaalivahinkoja. Talo sijaitsee vain kahden sadan metrin päästä korkean turvallisuustason vankilasta.
25.10. Patras - Tietullit purettiin kahdeksi tunniksi.
Tiedote:
- "STOP Korkeille hinnoille - komiteat järjestivät kaksi joukkotempausta tietullipuomeja vastaan Zevgolatiossa ja Afidnesissa. Iskulauseella "Ei euroakaan urakoitsijoille, puretaan tullit" osoitettiin mieltä vastalauseena tätä yhtä tapaa ottaa rahat pois taskuistamme. Yli kahden tunnin ajan sadat työläiset ja nuoret pitivät tullipuomit auki, ja osoittivat että kun meitä on monia, voimme yhdessä ja päättäväisinä saavuttaa paljon.
Tulemme jatkamaan. Tulemme tapaamaan kaikkialla missä kalliit hinnat lyövät kasvoille, supermarkettien ja pankkien ulkopuolella, ja kaikkia niitä vastaan jotka repivät voittoja meitä vastaan, kartellit (kiskurit), pankkiirit, veronkerääjä-valtio. Tämä oli ensimmäinen, pieni askel. Kaikkien meidän tuntema paheksunta voidaan muuttaa vastarinnan teoksi.
Korkeat hinnat alas!
STOP Korkeille hinnoille -komiteat kaikkiin naapurustoihin!
Lauantai 25. lokakuuta 2008"
24.10. Thessaloniki - Joukko ihmisiä hyökkäsi polttopulloilla Piraeus -pankin konttorin kimppuun Thessalonikin keskustassa hieman ennen keskiyötä. Hyökkääjät hajottivat ikkunan ja heittivät sisään kaksi polttopulloa.
Tiedote:
- Perjantaiyönä 24. lokakuuta sytytimme palamaan Piraeus -pankin konttorin osoitteessa Vasielos Iraklioun katu 1. Hajotimme sen pienenä panoksena sotaan esivaltaa vastaan. Tuo sota puhkeaa päivittäin valtiota ja pääomaa vastaan, ja tietoisesti horjuttaa yhteiskuntarauhan ja harmonian vakiintunutta järjestystä.
Pankki, tuo talouden kivijalka, tulee aina olemaan kohteenamme.
Torjumme alistumisen nykyiseen riiston järjestelmään, ja näin ollen päätämme itse ajan ja paikan jolloin raivomme tulee näkyviin.
Jokainen kadotettu tunti tässä horroksen, apatian ja tietoisen orjuuden yhteiskunnassa on tappio. Jokainen hyökkäys on voitto.
Kutsumme nykyisen täydellisen vastakohdan liekkejä kiihdyttämään vallankumouksellista toimintaa.
Kapitalistinen yhteiskunta ei hajoa palasiksi taloudellisten ristiriitojensa ja häiriöidensä takia.
Vallankumoukselliset hylkiöt pitävät huolen sen tuomisesta maan tasalle.
Näin ollen omistamme tämän hyökkäyksen kolmelle heistä.
Dimitra Syrianoulle, Kostas Halazasille ja Ilias Nikolaoulle, joita syytetään Thessalonikissa tehdyistä tuhopolttoiskuista, jotka ovat menneet maan alle, ja jotka ovat näin kieltäytyneet antautumasta tuomareiden käsiin.
Solidaarisuutta kaikille vangituille vallankumouksellisille.
Ensi kertaan...
Luovan murtuman solut
24.10. Ateena - Yli 1200 Lanarasin tehtailta tullutta työläistä osoitti mieltään talousministeriöllä, jossa puhkesi yhteenottoja mellakkapoliisien kanssa. Median mukaan jännitteet nousivat kun työläisten edustajia ei päästetty sisään ministeriöön, jonne päästettiin vain ammattiliittojen kattojärjestö GSEE:n pääjohtaja ja kansanedustaja T. Sidiropoulos. Lanarasin hallinto yrittää siirtää valtion kontolle viime kuukausien palkkojen maksun, sekä tehtaan koko toiminnan jatkumisen.
24.10. Ateena - Tuntematon henkilö soitti 2:40 aamulla poliisille ja sanoi pommin räjähtävän kello 3 Shellin rakennuksen edustalla Paleo Faliron kaupunginosassa. Alue evakuoitiin ja poliisi huomasi muovipussin, jossa pommi oli. Se ei räjähtänyt, joten kytät räjäyttivät sen puoli viideltä. Pommi piti sisällään 2-3 kiloa dynamiittia, mekaanisen kellon, sytyttimen ja pari muuta laitetta. Vielä ei tiedetä miksi se ei räjähtänyt, mutta kytät arvelee kytkennöissä olleen virhe. Terrorismin vastainen yksikkö johtaa tutkintaa.
22.10. Ateena - Aamuhämärissä hyökättiin kivillä ja muilla lentävillä jutuilla hallitsevan Uuden Demokratiapuolueen, sekä vasemmistososiaalidemokraattisen Syriza -puolueen toimistoja vastaan Petralonan kaupunginosassa. Tekijät hajottivat ikkunoita ja julkisivua.
21.10. Ateena - Ammattiliittojen kattojärjestöt järjestivät 24 tunnin yleislakon vastalauseena hallituksen talouspolitiikalle. Lakon aikana suurin osa kouluista, pankeista ja valtion palveluista olivat kiinni, samalla kun kansallinen lentoyhtiö, metro, raitiovaunut ja bussit lopettivat liikennöinnin.
Ateenassa mielenosoittajat valtasivat jo kulkueen alkuvaiheessa pankin, jonka ovet olivat auki. Kun työntekijät saatiin ulos, hajotettiin pankki sisältä ja sytytettiin polttopullolla palamaan. Marssin aikana mielenosoittajat hajottivat monia kauppojen varashälytinportteja, samalla kun eräs porukka pakkolunasti kirjoja suuresta kirjakaupasta ja jakeli niitä mielenosoittajille. Mellakkapoliisijoukko yritti hajottaa marssin, mutta satamatyöläisten joukko tappeli kytät pois. Myöhemmin mellakkakyttiä löytyi yliopiston alueelta, jonne poliisi ei saisi mennä, ja kytät käyttivät kyynelkaasua heidän häätämistään yrittäneitä mielenosoittajia vastaan. Myös parlamentin edustalla puhkesi yhteenottoja kun poliisi sulki tien opiskelijoilta.
Volosissa ja Mytilinissä oli lakkomarssin aikana hajotettu valvontakameroita.
Saman päivän iltana joukko ihmisiä hajotti Ateenassa pankin ikkunan lekalla ja heitti sisälle polttopulloja ja kaasukanistereita. Iskusta seurasi toiseen kerrokseen levinnyt tulipalo. Pankissa oli iskun aikaan sisällä vartija ja juristi, jotka menivät katolle turvaan odottamaan palokunnan tikasautoa.
Poliisin mukaan sama porukka hyökkäsi pankki-iskun jälkeen Everest -pikaruokaketjua vastaan kivillä ja polttopulloilla.
20.10. Ateena - Exarchiassa hyökättiin hallituksen edustaja Evaggelos Antonarosia vastaan ravintolassa, jossa hän oli syömässä perheensä kanssa. Joukko nuoria heitti jugurttia hänen päälleen ja tallensi tapahtuman matkapuhelimillaan.
Lisäksi samana iltana ulkoasiainministeriön edustalla tuntemattomat ihmiset hajottivat varaministeri Jannis Valinakisin auton ikkunat.
Aiemmin illalla hajotettiin kivillä ja kepeillä oikeistolaisen LAOS -puolueen kansanedustaja Kyriakos Velopoulosin auton ikkunat. Auto oli pysäköity puolueen johtajan omistaman "Tileasti" tv-aseman edustalle.
20.10. Ateena - Maalia LAOS -puolueen toimistoja vastaan.
Tiedote:
- Fasistinen rutto ryömii kaupungin kaduilla ja uusfasistinen LAOS -puolue yrittää löytää tietään avaamalla toimistoja jokaiseen naapurustoon. Heidän toimistonsa ilmestyi Kipselissä kerrostalon toiseen kerrokseen, johon he ripustivat bysanttilaislippujaan, ilmapalloja, sekä banderollin naurettavalla iskulauseella "patrioottista protektionismia". Kannattaa pistää merkille että kyse on yksi Ateenan tiheimmin asutuista alueista, jossa asuu paljon afrikkalaista alkuperää olevia ihmisiä, kuten myös balkanilaisia, itäeurooppalaisia ja aasialaisia. Monet niistä jotka asuvat samassa korttelissa fasistisen LAOSin toimiston kanssa ovat maahanmuuttajia, ja paikallinen koulu on täynnä kaikkialta maailmasta tulleiden maahanmuuttajien lapsia. Fasistit ovat liisteröineet julisteita ja liimanneet tarroja pitkin aluetta, ja spraymaalanneet iskulauseita kuten "solidaarisuutta kreikkalaisille" ja muita fasistisia ja rasistisia juttuja. LAOSin julisteet ja tarrat tuhottiin, iskulauseet poistettiin... ja viime yönä toimiston lähellä heiteltiin ympäriinsä antifasistisia lentolehtisiä, ja toimistoon ja sen kylttiin maalattiin iskulauseita kuten "Potkikaa LAOS-fasistit pihalle", "Solidaarisuutta maahanmuuttajille" ja "Vierastyöläiset ovat veljiämme!", minkä lisäksi heitettiin vielä punaista maalia. KYPSELISSÄ JA KAIKKIALLA - MURSKATKAA FASISTIT JOKAISESSA NAAPURUSTOSSA!
19.10. Ateena - Asukkaat hajottivat kännykkämastoja Gyzissä (Takku 20.10.)
18.10. Rhodos - Yhteenottoja syntyi kun kymmenet opiskelijat ja ei-opiskelijat yrittivät vallata Venetokleion lukion, ainoan lukion saarella jota opiskelijat eivät olleet ottaneet vielä haltuun. Siviilipukuiset poliisit pidättivät myöhemmin kolme 16-18 -vuotiasta nuorta, joista kaksi on koulun opiskelijoita. He tullevat saamaan rikossyytteet.
Opettajien ammattiliiton mukaan ympäri maata on ollut vallattuna yli 400 koulua. Uusi valtionsyyttäjä Dimitris Papageorgiou on uhkaillut opiskelijoita, vanhempia ja opettajia siitä että valtaus on rikos*, ja vaatinut kahta jälkimmäistä painostamaan opiskelijoita.
Kalamatassa 30-vuotias mies on saamassa syytteet vandalismista vallatulla koululla.
* Rikoslain pykälän 334 mukaan "julkisen palvelun normaalin toiminnan häirintä" täyttyy valtauksessa, ja vanhemmat syyllistyvät rikkeeseen jos he eivät estä opiskelijoita valtaamasta koulujaan.
18.10. Ateena -
- Nikean kaupunginosassa varastettiin tavaroita kaupasta keskellä iltapäivää. Perustarpeita pakkolunastettiin ja jaettiin naapurustolle katujen vapailla markkinoilla. Anarkisteina vastauksemme kalliisiin hintoihin on pakkolunastus ja vahinkojen aiheuttaminen isoille liikemiehille ja pääomalle!
"Anarkistit kalliita hintoja vastaan"
Edellisinä päivinä vastaavia tempauksia tehtiin Patisiassa ja muualla. Ihmisten vastaanoton sanottiin olleen lämmin.
18.10. Thessaloniki - Valtamedian mukaan PAMAK -yliopistolla aamuyöllä opiskelijajuhlissa esiintyneiden yhteenottojen jälkeen paikalle tullutta poliisipartiota vastaan hyökättiin. Kytät käyttivät kyynelkaasua.
18.10. Internet - Turkkilaiset nationalistit sotkivat alunperin kerikkalaisen "kansainvälisten suhteiden instituutin" nettisivut. Seuraavaksi samalla mentaliteetilla varustetut kreikkalaiset koristelivat sivun uudestaan viestillä "kreikkalaiset tekevät sen ... paremmin ;-)". Lopulta sivu koristeltiin vielä kerran anarkistien toimesta, ja sinne laitettiin iskulauseet "Luokkasotaa EI kansallista sotaa" ja "kreikassa, turkissa ja albaniassa vihollinen löytyy pankeista ja ministeriöistä", sekä suuri ympyröity a-kirjain.
17.10. Ateena - Aamukolmen maissa iskettiin kymmenen minuutin aikana kolmea pankkia vastaan kotikutoisilla palopommeilla. Kolme päivää myöhemmin samat tekijät iskivät autokauppaan.
Tiedote:
-
Varhain aamulla perjantaina 17. lokakuuta päätimme iskiä Eurobankin konttoria vastaan Petralonassa, Emporiki -pankkia vastaan Palio Falirossa, ja ATEBankia vastaan Kato Patisiassa. Varhain aamulla 20. lokakuuta iskimme autokauppaa vastaan toisaalla kaupungissa. Kyseessä oli muutama vihamielisyys päivä päivältä enemmän vankilamaiseksi muuttuvaa maailmaa vastaan.
Ketä tahansa demokratian valheellinen hyvinvointi ei ole kesyttänyt, ilmaisevat raivonsa iskemällä ylivallan symboleja ja ilmenemismuotoja vastaan. Tämän esivallan ja kuoleman spektaakkelin edessä ainoa mikä on elossa on toverimme ja meidät yhdistävä solidaarisuus.
Lähetämme äänemme jokaiselle syyttäjälle ja tuomarille joka luulee omaavansa valtaa tovereidemme elämien yli, ja toverilliset syleilymme Vaggelis Botzatzisille, joka voi nyt kulkea vapaana negaatioidensa polkuja.
Mutta taistelu ei pääty tähän.
Seisomme Dimitra Syrianoun, Kostas Halazasin ja Ilias Nikolaoun rinnalla, jotka valitsivat pakenemisen tien. Omistamme heille jälkeen jättämämme tuhkan.
Normittomuuden solut "carpe noctum"
15.10. Ioannina - Kaatopaikkakiista asukkaiden ja viranomaisten välillä muuttui yhteenotoksi (Takku 21.10.)
13.10. Ateena - Hyökkäys ympäristöministeriön rakennusta vastaan solidaarisuutena kaatopaikkakamppailuille (Takku 21.10.)
14.10. Ateena -
Tiedote:
- Tänään 13. lokakuuta anarkisti Jannis Dimitrakis joutuu sotaoikeuteen päätöksestään olla antamatta aikaansa armeijan murhakoneistolle. Tästä syystä päätimme hyökätä Geniki -pankin konttoria vastaan Exarchiassa. Hän on yhä vankeudessa Ethniki -pankin konttorissa tapahtuneesta pakkolunastuksesta. Teko pakkolunastuksena kaikesta siitä mitä pomot ryöstävät meiltä päivittäin, ja työn barbarismin torjumisena.
VAPAUS JANNIS DIMITRAKISILLE.
SOLIDAARISUUTTA KOLMELLE ETHNIKI -PANKIN KONTTORIN PAKKOLUNASTUKSESTA PAKOSALLA OLEVALLE.
"Vallankumouksellisen Karkuruuden Ryhmä"
13.10. Ateena - Parikymmentä huppupäistä ihmistä hyökkäsi aamupäivällä poliisitaloa vastaan. Hyökkääjät saapuivat jalan, eivätkä kiinnittäneet vartijan huomiota, ja heittivät polttopulloja, maalia ja kiviä. Iskusta aiheutui vahinkoja rakennuksen sisäänkäynnille ja sen eteen pysäköidyille autoille. Poliisit saartoivat alueen, mutta eivät saaneet ketään kiinni. Isku herätti paljon kohua, sillä se sattui aamuyhdeksältä keskellä pääkaupunkia.
Tiedote:
SIEPPAAJIA VAI PANTTIVANKEJA
"Työn vieraantunut luonne käy alituiseen ilmi siitä tosiasiasta, että missä ei ole luonnollista tai muuta rajoitetta, työtä vältellään sosiaalisena riesana. Vieraantunut työ, jossa ihminen vieraannuttaa itsensä, on itseuhrautumisen työtä, lamautumista".
Karl Marx
21. elokuuta P. Georgiadis, V. Paleokostas ja kolmas toveri pidätettiin syytettynä teollisuuspamppu G. Mylonasin sieppauksesta. Myös vanki G. Haralambidisia syytetään samasta aiheesta.
Sortavassa järjestelmässä missä kompromissi, apatia ja orjuus kukoistaa, vasikoinnista tulee hyve ja kapinasta rikos. Pomot ovat haaskattujen työtuntiemme ainoita sieppaajia, valtion ollessa heidän rikoskumppaninsa. Avunantajien legitimoidessa asenteellaan järjestelmää ja auttaessa poliisia. Uudet noitavainot käynnistetään niitä vastaan jotka taistelevat. Jouduttuaan vangeiksi yhteiskunnan selleihin, toverimme valitsivat minne iskeä ja miksi, päättivät maksaa samalla rahalla...
Ja me päätimme hyökätä sisäasioiden toimistoa vastaa Syggroussa. Asetimme sinetin valinnallemme seistä vastakkaisella puolella, torjuen kaikki muut polut, ja valiten vain vastakohdan ja aktiivisen solidaarisuuden tien. Emme vastusta vain valtiota ja yhtä tai toista sen tekosista, tai vain suurinta kaikista orjuuttajista. Vastustamme myös kaikenlaista hiljaisuutta.
Hyökkäävä solidaarisuutemme pitää heille seuraa kun heitä pidetään valtion PANTTIVANKEINA. SOLIDAARISUUTTA TOVEREILLE
P. Georgiadis
V. Paleokostas
G. Haralambidis
V.H.
Toverilliset terveisemme Jannis Dimitrakisille joka tänään kohtasi jälleen yhden valamiehistön päätöksestään kieltäytyä armeijasta.
13.10. Ateena - Kuudesta kaasukanisterista tehty kotikutoinen palopommi asetettiin aamuhämärissä Geniki -pankin edustalle Exarchiassa. Viisi kuudesta kanisterista räjähti, ja pieniä vahinkoja aiheutui pankin sisäänkäynnille ja pankin eteen pysäköidylle autolle.
13.10. Thessaloniki - Noin kuusikymmentä antiautoritaaria saartoi keskipäivän aikoihin muutaman tunnin ajaksi Keski-Makedonian prefektuurin rakennuksen solidaarisuutena maahanmuuttajille ja pakolaisille. Paikalla jaettiin lentolehtisiä, spraymaalattiin iskulauseita, eikä kyttiä näkynyt paljoakaan. Kolmen päivän päästä maahanmuuttajien ja pakolaisten ryhmät, No Border ja squatit Fabrika Yfanet ja Delta järjestivät solidaarisuusmielenosoituksen maahanmuuttajille ja pakolaisille EU:n äänestäessä "Maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksesta".
13.10. Thessaloniki - Yliopiston dekaanin toimisto vallattiin opiskelijayhdistysten yleiskokouksen päätöksen pohjalta protestina koulutusreformille. Uudistuksiin kuuluu ruokailutuen korvaaminen purkkiruoalla ja korpuilla, sekä alempien tasojen opiskelijoiden ilmaisen ruokailun poistaminen. Lisäksi aikeena on rajoittaa yliopiston nykyistä asemaa poliiseista vapaana alueena kontrollipuomeilla, valvontakameroilla ja vartijoilla. Valtaajat kutsuivat kaikkia opiskelijoita seuraavan viikon yleislakkomielenosoitukseen opiskelijoiden, opettajien ja professorien yhteisenä blokkina.
12.10. Thessaloniki - Tuhopolttajat iskivät turvayhtiön autoa vastaan.
Tiedote:
- Aamuhämärissä sunnuntaina 12. lokakuuta poltimme kadunvarteen pysäköidyn yksityiselle Fylax -turvayhtiölle kuuluneen auton Thessalonikissa.
Kyseessä on pieni kosto puolestamme yhtiötä vastaan sen tietoisesta yhteistyöstä poliisin kanssa V. Botzatzisia* ja kolmea pakosalla olevaa toveria vastaan.
Merkittävä rooli annettiin tämän yhtiön työntekijälle/vasikalle, ja hänen naurettaville todistuksilleen.
Naamiot alkavat pudota. V. Botzatzis on ulkona vankilasta, ja tämän antiterroristiyksikön "shakaalien" pilkan tulisi loppua tähän.
Ei oikeusprosessia V. Botzatzisia vastaan
Loppu kolmen pakosalla olevan toverin jahdille
Sota jatkuu...
"Yksityinen antiturvayhtiö"
* Vaggelis Botzatzis oli tutkintavankeudessa yli vuoden eri tuhopoltoista autokauppaa, pankkia ja voimalaitoksen autoja vastaan. Kolme anarkistitoveria on etsintäkuulutettuna samasta jutusta. Vaggelis on tällä hetkellä vapaalla, koska syytettä ei nostettu ennen tutkintavankeuden maksimiaikaa.
11.10. Kalamata - Opiskelijoiden valtaamassa Kalamatan koulukompleksissa laitoksen johtajia odotti raamatullisen tuhon näky, kun entisessä teknillisessä opistossa oli valtauksen aikana pistetty paikkoja paskaksi huolella. Vahingot olivat erittäin suuria.
8.10. Kavala - Tuhopolttajat iskivät aamuhämärissä oikeustaloa vastaan. Hyökkääjät rikkoivat ikkunan ja heittivät sisään polttopullon, joka leimahti oikeustapausten arkistossa. Tuli syttyi välittömästi, mutta satunnainen ohikulkija näki tulen ja soitti poliisille, joita oli tekemässä puhallusratsiaa lähellä. Kytät ehtivät paikalle pian ja soittivat myös palokunnan, joka sai sammutettua palon ennen kuin vahingot ehtivät suuriksi. Vaikka kytillä ei ole mitään todisteita, niin heidän mukaansa iskun takana oli paikalliset anarkistit, jotka olivat todennäköisesti vastuussa myös pari viikkoa aiemmin samalla oikeustalolla tapahtuneeseen iskuun, jossa seinään maalattiin anarkistisia iskulauseita ja vankien vapauttamista vaativia graffiteja.
7.10. Thessaloniki - Tuhopolttohyökkäys pankkia vastaan.
Tiedote:
- Aamuhämärissä tiistaina 7. lokakuuta sytytimme palamaan kaksi pankkiautomaattia Ethniki -pankin konttoreilla poliisipartioiden ja kontrollipisteiden suojaaman alueen sisällä Thessalonikin keskustassa.
Vuosi ja kolme päivää sen jälkeen kun vallankumouksellinen ja pankkiryöstäjä Giorgos Voutsis-Vogiatzis pidätettiin Ethnikin konttorin ryöstön jälkeen Ateenan Gyzissä.
Vuosi ja kolme päivää sen jälkeen kun poliisin ja siviilien täydellinen yhteistyö osoitti aikaamme kuvaavat traagiset olosuhteet.
Riistäjien ja riistettyjen pyrkimysten yhteys: turva, sosiaalinen rauha, tottelevaisuus lain edessä... Mutta kaikki olosuhteet synnyttävät myös vastakohdan. Ja tietoiset hyökkäykset kaikkia kapitalistisen yhteiskunnan, pomojen ja orjien yhteiskunnan, suhteita, symboleja, arvoja ja kasvoja vastaan ovat poikkeuksia jotka todistavat keskinkertaisuuden ja vapaaehtoisen orjuuden säännön.
Emme halua tuomita itseämme spektaakkelin käskyjen tasolle - jonain turhana tai joutavana, tai edes jonain joka kuuluu spesialistien jengille, vaan osana vastakohtaa joka laajenee tehdäkseen osansa edistääkseen tämän maailman romahtamista. Ja tämän maailman perustavin toiminto, sen moottori, on työnteon ja kuluttamisen parivaljakko.
Ryöstämällä pankin, ottamalla ajan takaisin turhauttavilta aikatauluilta, vapauttamalla jokapäiväisen elämän väliaikaisten ja taloudellisten kiristysten kahleista, saa anastettua itselleen takaisin oman elämänsä perimmäisen ytimen.
Tästä kaikesta huolimatta taistelu ei voita sotaa, ryöstö ei kaada taloutta, eikä tuhopoltto maagisesti poista maailman pankkeja, eikä samaan tapaan toverin pidätys lopeta vallankumouksellista taistelua...
Näistä syistä ja muutamasta muusta, lähetämme palavat terveisemme Giorgosille. Ei vain pankkiryöstäjänä hänen henkilökohtaisesta kieltäytymisenään työstä, vaan jopa enemmän hänen koko vallankumouksellisesta toiminnastaan. Hylkiönä joka valitsi taistella Vallitsevaa vastaan kokonaisuudessaan...
PS. Thessaloniki on eroottinen kaupunki eikä olisi hyvä juttu jos sen yössä ei olisi yhtään tulta.
PS2. Talvi tulee olemaan LÄMMIN...
TULEMME TAKAISIN!
THESSALONIKIN TULISOLUJEN SALALIITTO
PALAVAN PANKIN RITARIT / RAIVOAVIEN EGOJEN RIKOKSEN AVUSTAJAT
4.10. Lefkimmi - Asukkaiden taistelu kaatopaikkaa vastaan jatkuu (Takku 21.10.)
3.10. Ateena - Tuhopolttajat iskivät vuokratyövoimaa välittävää Adecco -yhtiötä vastaan Ateenan Halandrissa. Vastuun otti "Työn viholliset", jotka lähettivät tiedotteen paikalliselle Eleftherotipia -sanomalehdelle.
Osia tiedotteesta:
- "Tämä yhtiö pitää työvoimaa jota se vuokraa muille. Se on 'lainattavien' työläisten välitön työnantaja. Näitä työläisiä vuokrataan pienemmällä palkalla kuin vakituisia työntekijöitä, monesti ilman mitään vakuutuksia, ilman mahdollisuutta muodostaa syndikaattia, jatkuvan erottamisen uhan alla, joka tunnetaan myös "sopimuksen katkaisemisena"
...
Niin pitkään kun kapitalistinen ihme paljastaa itsensä pomojen häikäilemättömyytenä tuomalla yhä pahempia työolosuhteita, meidän täytyy enemmän kuin koskaa tuhota työn olemassaolo itsessään ja olla sen täytenä vastakohtana.
...
Olemme levittäneet itsemme kaikkialle aikaan ja tilaan, talous on päättänyt ettei meillä tulisi koskaan olla vapaata aikaa. Suhteemme, rupattelumme, tapamme, kaikki noudattavat kauppatavaran ohjeita: tuotanto-kulutus-kuolema. Työläisten murhista, joita pomot kutsuvat kyynisesti työonnettomuuksiksi (kahdeksan Peramassa kuolleen telakkatyöläisen veri ei unohdu), ylennyksen ja tyydyttävän uran harhakuvitelmien kurjuuteen (kuten tiettyjen työntekijärottien vaarallisuuteen taipuva typeryys heidän yrittäessään estää tuotteiden massapakkolunastusta supermarketissa Ampelokipissä), ainoastaan kuolema vallitsee. Mutta me valitsemme elämän. Työtä vastaan hyökkääminen tarkoittaa hyökkäystä kaikkia niitä suhteita vastaan jotka kantavat välittymisen (mediation -suom.), vaihdon ja osiin jakamisen voimia. Se tarkoittaa hyökkäystä sitä ketjua vastaan joka tuottaa kiristystä, pelkoa ja masennusta. Vallitsevan täydellinen kumoaminen kulkee mukanamme niitä kohti. Kaiken purkaminen. Loppukoon lopullisesti työ. Vapaus Giorgos Voutsis-Vogiatzisille, jonka Ethniki -pankin rahojen pakkolunastuksesta viime lokakuussa saamaa tutkintavankeutta jatkettiin 25. syyskuuta."
3.10. Thessaloniki - Mount Athos -luostarin talon seinään liisteröitiin julisteita ja heitettiin maalia. Syynä oli uutiset siitä miten valtio oli antanut luostarille suuren alueen hakattua metsää, jonka munkit voivat kaupallistaa yhdessä yksityisten yhtiöiden kanssa. Iskun takana vaikuttaa olevan squattaajia Fabrika Yfanetista.
3.10. Tripoli - Valtamedian mukaan opiskelijat valtasivat kolme lukiota ja kaksi teknillistä koulua. Paikallinen koulutoimenjohtaja totesi pettyneenä että "joka vuosi tämä on kuin muoti, lapset leikkivät", ja lisäsi että "pieni vähemmistö yrittää pakottaa tahtonsa muiden päälle" ja valitteli sitä miten myös ei-opiskelijat yrittivät osallistua valtaukseen, mutta poliisi onnistui estämään sen. Myös Trikalassa opiskelijat valtasivat paikallisen lukion protestina infrastruktuurin puutteelle, ja Farakdonassa opiskelijavaltaajat protestoivat kielten opettajien vähyyttä. Ateenan Larissassa opiskelijat tekivät monenlaisia kouluvaalien vastaisia tempauksia, ja Ateenan Metamorfosissa opiskelijat valtasivat koulunsa valitsematta edustajia.
2.10. Ateena - Pari-kolmekymmentä anarkisti-antiautoritaaria sytytti palamaan kaksi valvontakameroiden muuntajaa. Samalla levitettiin banderolli jossa luki "Tulta kameroille" ja jaettiin lentolehtisiä joissa luki "...jotta valvonnasta ei tulisi tapa, tulta kameroille".













