Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 01:04
 
Lisää Facebook-sivustolle

Intiaanit barrikadeilla Kolumbiassa

Päivitetty 21.10. @ 11:30


Poliisin päähän ampuma intiaani

Kolumbiassa tuhannet intiaanit ovat protestoineet hallitusta vastaan, sekä muistuttaneet Amerikan "löytämisen" vuosipäivän aikaan että kaikilla ei ole syytä juhlia Kolumbusta.

Ainakin kaksi intiaania on kuollut yhteenotoissa ja loukkaantuneiden määrä vaihtelee kahdeksankymmenen ja yli sadan välillä. Loukkaantuneiden joukossa on myös lapsia.

Viranomaisten mukaan noin 70 mellakkapoliisia on loukkaantunut.


Viikon aikana intiaanit ovat järjestäneet useita protesteja, joihin lukeutuu muun muassa Pan-American -moottoritien sulkeminen. Yhteenotoissa poliiseja vastaan on käyty kivillä, ritsoilla, lingoilla ja polttopulloilla. Poliisi on käyttänyt kyynelkaasua, pamppuja, kiviä, sirpalekranaatteja ja luoteja. Kytät ovat käyttäneet myös tankkeja ja helikoptereita.

27-vuotias Nasa -heimoon kuuluva Taurino Ramos on yksi kuolleista. Hän sai poliisin ampuman luodin päähänsä.

Presidentti Alvaro Uribe kiistää virkavallan käyttäneen tappavaa voimaa, mutta alueen lääkärit sanovat hoitaneensa useita intiaaneja, joilla on ollut ampuma- ja sirpalevammoja. Poliisi ei ole kommentoinut asiaa.

Kaakkois-Kolumbiassa sijaitsevien Caucan ja Valle de Caucan provinsseista tulevien seitsemän intiaaniheimon käynnistämät protestit osuivat päällekkäin lokakuun kahdennentoista päivän kanssa, joka on Amerikoissa kolonisoijien keskuudessa "löytämisen" juhlapäivä, mutta alkuperäisväen keskuudessa puolivuosituhantisen miehityksen surupäivä.

Kolumbuksen rantautuminen 12. lokakuuta 1492 käynnisti espanjalaisten miehityksen, jonka aikana miljoonia intiaaneja kuoli sotiin ja tauteihin. Espanjalaiset ajoivat intiaaneja viidakoihin ja vuorilla aikaisemmilta asuinseuduiltaan, ja pakottivat heitä orjiksi kulta- ja hopeakaivoksiin.

Siitä asti intiaaniväestö on ollut Kolumbiassa ja muualla Amerikoissa etnistä ja taloudellista alaluokkaa.

Kolumbian kansallinen alkuperäisväen järjestö ONIC sanoo että Kolumbian hallitus on tuhoamassa alkuperäiskansoja.

Intiaanit vaativat hallitusta täyttämään aiemmat lupauksensa lisämaan antamisesta reservaateille, sekä paremmasta terveydenhuollosta ja koulutuksesta. Lisäksi intiaanit protestoivat hallituksen vastusta alkuperäiskansojen oikeuksien julistuksia kohtaan.

Intiaanit vaativat myös loppua suuryhtiöiden tunkeutumiselle heidän elinalueilleen. Kolumbian perustuslain mukaan, kaikki mikä on pintamaan alla kuuluu "kansakunnalle", mikä tarkoittaa sitä että hallitus voi myöntää kaivosoikeuksia Intiaanien mailta kansallisille ja kansainvälisille yhtiöille. Ja on todellakin niitä myös myöntänyt.

Intiaanit, joiden elintavat ja uskonnot liittyvät läheisesti ympäristön suojelemiseen, vastustavat rajusti alueillaan tapahtuvaa kaivostoimintaa.

"Vastustamme uuden kaivoslain sallimaa mielivaltaista kaivostoimintaa", kertoi ONICin pääsihteeri Luis Fernando Aras puhelimessa CNN:lle

Intiaanijohtajat kuvailevat protestiaan "antikapitalistiseksi". He näkevät kamppailunsa jälleen yhtenä heijastumana siitä maailmanlaajuistesta huolesta, joka kohdistuu vapaamarkkinoiden talouspolitiikkaan ja finanssijärjestelmään, joita he syyttävät hiljattaisesta pörssikurssien romahduksesta kaikkialla maailmassa.

"Hallituksen Yhdysvalloista tuoma kapitalistinen järjestelmä on virhe. Maailma on vararikossa", kertoi yksi protestijohtajista Aida Quilcue CNN:lle.

"Tämän ei tulisi olla pelkkä intiaanien kamppailu, vaan kaikkien Kolumbiassa ja koko maailmassa, jotka torjuvat tämän tappavan kapitalistisen mallin."

Kolumbiassa asuu noin 1,3 miljoonaa intiaania, jotka kuuluvat yli sataan eri heimoon.

ONICin mukaan viimeisen kuuden vuoden aikana yli 1200 Kolumbian intiaania on murhattu, 55 000 syrjäytetty ja 400 000 jätetty ilman maata. Tämän tuloksena kahdeksantoista alkuperäiskansan sanotaan olevan "vaarassa tuhoutua".

[Survival International - CNN]

Aiemmin Kolumbian intiaanien kamppailuista:
Maata puolustavat intiaanit barrikadeilla Kolumbiassa (11.6.2008)

1 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
YK: Kolumbian armeija tilille siviilien murhista
Anonyymi, sunnuntai, 2.11. 2008 @ 14:49
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2008/11/741749

YK: Kolumbian armeija tilille siviilien murhista

YK syyttää Kolumbian turvallisuusjoukkoja viattomien siviilien systemaattisesta tappamisesta. Kolumbiassa vieraillut YK:n ihmisoikeuskomissaari Navanethem Pillay vaatii, että kansainväliset tuomioistuimet puuttuvat ongelmaan ellei Kolumbian hallitus sitä tee.

Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Kolumbian armeija kohentaa tilastojaan ampumalla viattomia siviilejä ja listaamalla heidän ruumiinsa tapetuiksi vihollistaistelijoiksi. Keskiviikkona hallitus irtisanoi 27 armeijan upseeria, jotka olivat sekaantuneet siviilien murhiin.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet ulkomaita lopettamaan sotilaallisen tukensa Kolumbialle. Yksin Yhdysvallat on tukenut presidentti Alvaro Uriben hallintoa miljardeilla dollareilla.

Uriben kovakätinen linja sissejä vastaan on kasvattanut hänen kansansuosiotaan. Taistelut hallituksen ja aseellisten kapinallisryhmien välillä ovat raivonneet Kolumbiassa yli neljä vuosikymmentä.

(MTV3-STT-AFP)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 9

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

... Work has not only become the center of every concern, but confident in it's independence, it also imposes it's measure on free time, amusement, encounters and relection. In short, it is presented as the measure of life itself. In fact, since this is their social identity, almost everyone is defined in terms of the job they carry out, i.e., in terms of misery
Massimo Passamani
Letter on Specialization 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta