Heimo sulki patotyömaan Amazonilla
Alkuperäisväen vastarinta | keskiviikko, 15.10. 2008 @ 11:50
Katselukertoja: 548
Enawene Nawien mukaan Juruena -joelle rakennettavat 77 patoa saastuttavat veden ja estävät kaloja pääsemästä kutemapaikoilleen. Kala on elintärkeää Enawene Nawien ruokavaliolle, sillä he eivät syö punaista lihaa. Kalalla on myös tärkeä rooli heidän rituaaleissaan
"Jos kalat sairastuvat ja kuolevat, samoin käy myös Enawene Naweille", sanoi yksi heimon jäsenistä.
Maailman suurimman soijantuottajan Maggin perheen johtamat yritykset ajavat patojen rakentamista. Soijaparoni Blairo Maggi on lisäksi Mato Grosson osavaltion kuvernööri.
Enawene Naweja on vain noin viisisataa, ja he elävät yhdessä kylässä suurissa yhteistaloissa keskusaukion ympärillä. Ensimmäinen kontakti heihin oli 1974 jesuiittalähetyssaarnaajien toimesta. He välttelivät tietoisesti kanssakäymistä ulkopuolisen maailman kanssa vuosien ajan, mutta heidän maahansa kohdistuva uhka ajoi heidät taistelemaan oikeuksiensa puolesta.
Lähde:
Amazon tribes protest shuts down dam site (Survival International)
Aiemmin aiheesta:
Aiemmin tuntemattomat intiaaniheimot uhattuna Amazonilla (30.5.2008)
Brasilian suurlähetystö
Itäinen Puistotie 4 B 1
00140 Helsinki
Puh. 09 177 922
Fax. 09 650 084
Email: brasemb.helsinki@kolumbus.fi













