Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 02:39
 
Lisää Facebook-sivustolle

Malesia: Penanit barrikadeilla hakkuita ja raiskauksia vastaan


Poliisit häätävät tiesulkua vuonna 1993

Useat eri Penan -yhteisöt ovat pystyttäneet tiesulkuja hakkuuyhtiö Interhilliä vastaan Malesian Sarawakissa. Tiesulut nousivat viime viikon puolivälin tienoilla yrityksenä lopettaa Penanien viimeisiin jäljellä oleviin sademetsiin kohdistuva tuho.

Tiesulku oli seurausta yhtiön edustajien kanssa käytyjen neuvottelujen kariutumisesta. Samalle paikalle pystytettiin tiesulku myös kaksi vuotta sitten, jolloin poliisi hääti sen kahdessa viikossa.

Tiesulun pystyttäminen tapahtui vain vähän sen jälkeen kun Penan -naiset nostivat metelin alueella toimivien hakkuutyöläisten heihin kohdistamasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja väkivallasta.


Penan -naiset kertoivat viime kuussa sveitsiläiselle Bruno Mauser -säätiölle kuinka metsäyhtiöiden työntekijät ahdistelevat ja raiskaavat heitä, myös koulutyttöjä.

"Haluan ihmisten tietävän että metsäyhtiön työläiset jatkuvasti hyväksikäyttävät meitä seksuaalisesti", yksi nainen sanoi.

Sveitsiläisjärjestön tekemän tutkimuksen mukaan metsurit tulevat säännöllisesti metsurileireistään Penan -kyliin etsimään naisia. Usein metsurit ovat humalassa.

"Kun kuulemme heidän maastoautojensa tulevan, keskeytämme kaiken mitä olimme tekemässä ja pakenemme metsään. He tulevat lähes viikottain, mutta tilanne on pahin koulujen lomien aikaan kun he tietävät kylissä olevan opiskelijoita", eräs Penan sanoi.

Tilannetta pahentaa se, että koulukuljetuksia on järjestetty hakkuuyhtiön kautta. Välillä niitä on järjestetty siten että koulutyttöjen on täytynyt olla yön yli metsurileirissä, jossa heitä on hyväksikäytetty.

Penan -yhteisöt ovat kertoneet useista metsurien hyväksikäytön aiheuttamista raskauksista. He syyttävät metsureita myös aseistettujen 'gangsterien' käyttämisestä pelotteluun, ja alkoholin antamisesta nuorille. Penanien valitukset metsurileirien johtajille ja poliiseille eivät ole johtaneet tuloksiin.

Aiheesta nousseen kohun seurauksena Malesian hallitus ilmoitti tutkivansa asiaa. Nais- ja perheasioiden, sekä yhteisökehityksen ministeri on ilmoittanut tapaavansa Sarawakin varapääministerin asian tiimoilta. Varapääministeri on aiemmin sanonut hyväksikäyttösyytösten olevan perusteettomia.

Yrityksissään murtaa vastarinta hakkuita kohtaan, Sarawakin hallitus on ilmoittanut että se ei jatkossa tunnusta joidenkin Penan -yhteisöjen valittuja päälliköitä.

Long Benalin yhteisössä hallitus on ilmoittanut ettei sen hakkuita vastustava päällikkö Saund Bujang ole enää virassa. Yhteisö on tiesuluilla ja mediakampanjalla onnistunut estämään Samling -hakkuuyhtiön pääsyn mailleen. Nyt hallitus yrittää asettaa päälliköksi hakkuuyhtiön kannattajan. Samoin on käynyt Long Sait -yhteisön päällikölle Bilong Oyoille.

Lokakuussa 2007 Long Kerong -yhteisön päällikkö Kelesau Naan katosi pelloltaan. Kaksi kuukautta myöhemmin hänet löydettiin kuolleena; yhteisö epäilee että hänet on murhattu. Long Kerong on sittemmin valinnut uuden päällikön, jota hallitus on kieltäytynyt tunnustamasta.

Lähteet:
Penan mount logging road blockade (Survival International)
Government to investigate sexual abuse claims (Survival International)
Penan women accuse loggers of sexual abuse (Survival International)
Government ousts tribal leaders who oppose logging (Survival International)


Takku -zine #3:ssa ollut juttu Penaneista

Borneon saarella useamman eri valtion alueilla elävän Penan-heimon väki on jo 1980-luvulta asti kamppailut metsäntuhoajia vastaan. Toisen maailmansodan aikoihin asti kaikki penanit olivat liikkuvia keräilijämetsästäjiä, kunnes osa alkoi asettua aloilleen lähetyssaarnaajien vaikutuksesta, ja omaksua jonkin verran maanviljelystä.

Penanit tunnetaan tasa-arvoisuudestaan nimellisistä päälliköistä huolimatta, sukupuolten välisestä tasa-arvostaan sekä vahvasta jakamisen kulttuurista. Heillä on myös "molong" -periaate, joka tarkoittaa ettei koskaan pidä ottaa enempää kuin tarvitsee. Nykyisin noin kymmenestä tuhannesta penanista vain parisensataa elää enää nomadisina keräilijämetsästäjinä.

Penanit ovat täysin riippuvaisia metsästä, joka on heidän kotinsa sekä ruokansa ja kaikkien tarpeidensa lähde. Ilman metsää he eivät voi elää riippumattomina ja omanvaraisina. Tällä hetkellä Sarawakin osavaltiossa on vain muutamia laikkuja pilaamatonta metsää jäljellä. Metsää on avohakattu ja tilalle istutettu palmuöljy- ja akaasiaplantaaseja.

Maaliskuun puolivälissä 2007 penanit pystyttivät jälleen kerran uudestaan tiesulun estääkseen Samling-yhtiötä tuhoamasta enempää heidän kotimetsiään. Penanit sanoivat: "He haluavat tehdä avohakkuita maillamme. Emme tule sallimaan sitä." Poliisi oli tuhonnut penanien edellisen tiesulun kansainvälisestä tukikampanjasta huolimatta vihdoin helmikuun seitsemäntenä. Alunperin poliisi uhitteli tuhoavansa tiesulun ja vangitsevansa neljä penania jo kesäkuussa 2006. Uuden tiesulun poliisit tuhosivat moottorisahojen avulla huhtikuun neljäntenä. Penanit eivät uskaltautuneet vastarintaan koska poliisit ammuskelivat ilmaan paikalle tullessaan.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kansainvälinen mediakampanja penanien puolesta. Jo 1990-luvulla järjestetyn mittavan kampanjan seurauksena penanien tilanteesta keskusteltiin YK:n yleiskokouksessa ja Rion ympäristökokouksessa 1992. Penan-johtajat tapasivat prinssi Charlesin ja Al Goren. Mediakampanjaa pääasiallisesti organisoinut Bruno Manser katosi Sarawakissa vuonna 2001.

1990-luvun lopulla malesian valtion väkivallan ammattilaiset, armeija, hyökkäsi penanien ihmistiesulkua vasten haavoittaen neljäätoista ja pidättäen neljä. Penanit jatkoivat kuitenkin vastarintaansa ja yhtiö siirtyi toisille alueille. Penanien maaoikeusvaatimus on odottanut oikeuden käsittelyyn pääsyä jo vuodesta 1998. Niin Malesian kuin kansainvälisenkin lain mukaan heillä olisi oikeus maanomistukseen. Ei ihme että oikeudenkäynti viivästyy.

Penanit uskovat että jos he eivät saa hakkuita pysäytettyä heidän viimeiset metsänsä tuhotuvat kahden vuoden kuluessa. Huhtikuun puolivälissä 2007 he pystyttivät viisi uutta tiesulkua. Neljä sulkua pystytettiin paikalleen asettuneiden ja yksi nomadisen ryhmän toimesta.

Kesäkuussa penanien tiesulkuja tuhottiin, ja heinäkuussa sekä elokuussa he pystyttivät uusia. Elokuussa Malesialaishallinto uhkaili Samling-yhtiötä, että tama menettäisi "kestävän hallinnoinnin" sertifikaattinsa ellei ratkaisisi pitkään jatkunutta konfliktia penanien kanssa. Sertifikaatin menettäminen tarkoittaisi puukaupan vaarantumista eurooppaan ja muuallekin. Samling-johtaja James Ho sanoi sveitsin television haastattelussa että "penaneilla ei ole oikeutta metsään". Penanien Long Penali -yhteisö kieltäytyi vastaanottamasta yhtiöltä vesiputki"lahjaa" - yhtiön hakkuut olivat aiemmin tuhonneet yhteisön vedenlähteet.

Heinäkuussa World Rainforest Music Festivalilla vieraillessaan penanit kertoivat tilanteestaan näin:

BBC:n Tribe-ohjelma vieraili penanien keskuudessa kolmannen tuotantokauden viimeisessä jaksossa. Tribe-ohjelmaa on näytetty Ylellä nimellä "Elää heimon kanssa". Kolmas tuotantokausi ja Penan-ohjelma näytettäneen Ylellä vuoden 2008 aikana. Penanien kamppailu jatkuu.

Lähteet:
Penan (Survival International)
Penan headman missing, feared murdered (Survival International)
Stars of BBC "Tribe" show in conflict with logging company (Survival International)
Publications and Reports - Palm Oil (Forest Peoples Programme)


Lisää uutisia aiheesta:
Survivalin Penan -uutisarkisto

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 7

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Musta tuntuu, että kaikkia alko niinkö tympiä se poliisin toiminta. Koulut alkoi ja kaikki oli jotenki vähän stressin päällä, että pitää jotaki… Kun ei o oikein mittää tekemistä niin kai se sitte pitää niitä ikkunoita särkiä, että emmä oikeen tiiä...
Sipe (Oulun mellakasta 1990)
Sinikka Laine: Oululaista ajankuvaa (http://www.ouka.fi/kirjasto/kirjailijat/laine/oululaista.htm)  (1990)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta