Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 23:27
 
Lisää Facebook-sivustolle

Tanskassa tottelematon suurtempaus pakolaisvankileirin sulkemiseksi 25.10.

Tanskassa järjestetään 25. lokakuuta suuraktio valtion rasismia vastaan. Mielenosoittajat pyrkivät kansalaistottelemattomuuden keinoin sulkemaan Sandholmin vankilamaisen pakolaisleirin Sjellannin saaren pohjoisosissa. Tempauksessa ei ole tarkoitus käyttää fyysistä väkivaltaa mihinkään elävään, mutta tarkoitus on aitoja leikkaamalla ja kontrollipisteitä sulkemalla tehdä leiristä toimintakyvytön, ja näin haastaa fyysisesti Tanskan pakolaispolitiikan rasismi.
YK:n pakolaisjärjestö on useaan otteeseen kritisoinut Tanskan valtiota kansainvälisten säädösten noudattamatta jättämisestä. Pakolaiset ovat vainoja ja kelvottomia elinoloja paetessaan monesti vaarantaneet henkensä vain tullakseen käännytetyksi rajalla. Hiljattain Tanska on karkottanut joukon irakilaisia takaisin Irakiin. Monet heistä ovat kadonneet pian palaamisensa jälkeen.

Turvapaikan saaminen Tanskasta on pitkä ja vaikea prosessi. Pakolaiset joutuvat odottamaan vuosia päätöstä kohtalostaan eristettynä piilossa oleviin syrjäisiin paikkoihin. Eristämisen tarkoitus on aika selvä: siinä suljetaan pakolaiset yhteiskunnan ulkopuolelle kaikesta mikä muistuttaa normaalia elämää ja rauhallisia olosuhteita. Sandholmin pakolaisleiri ja sitä ympäröivät aidat ovat rasismin julma ja konkreettinen ilmenemismuoto.

Tanskan politiikka pakolaisia kohtaan perustuu maailman haavoittuvimpien nöyryyttämiseen ja epäinhimillistämiseen. Leirin sulkemistempauksella pyritään laittamaan sille loppu.

25. lokakuuta marssimme leirille. Tällä kutsulla haluamme pyytää kaikkia tulemaan mukaan. Tarvitsemme kaiken mahdollisen avun.

Kulkue lähtee Allerødin asemalta kohti leiriä lauantaina 25. lokakuuta tasan kello 12. Sinne pääsee Kööpenhaminasta polkupyörän lisäksi helposti paikallisjunalla, ja kokoontuminen on Nörreportin asemalla kello 11.

luklejren.dk

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 11

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Nothing is missing from the triumph of civilization. Neither political terror nor emotional poverty.
Anonymous
Call 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta