Luo tunnus!
Kirjaudu
perjantai, 10.02. 2012 @ 17:11
 
Lisää Facebook-sivustolle

Puukot esillä...

(Viesti Berliinistä...)

Berliinin Friedrichshainissa sijaitseva autonominen asumis- ja kulttuuriprojekti Rigaer94 on ollut häätöuhan alaisena tammikuusta 2008 lähtien.

Kyseessä ei ole ollut ensimmäinen kohtaamamme häätöuhka. Pelkästään viimeisen muutaman vuoden aikana olemme kohdanneet useita hyökkäyksiä ja häätöjä, joita toteuttamassa on ollut armeijallinen kyttiä, myös konepistooleilla varustettuja erikoisjoukkoja. He eivät kuitenkaan koskaan pysty tekemään työtään häiriöttä: kerta toisensa jälkeen heitä vastaan hyökättiin barrikadien takaa.
Vastauksena häätöihin on pidetty mielenosoituksia ja katujuhlia, hajotettu pankkeja, ja “käyty kylässä” häätöön osallistuneiden yritysten ja viranomaisten luona. Moninaisilla ja mielikuvituksellisilla tempauksilla, jotka kattavat koko kirjon värikkäästä mustaan ja tulipunaiseen, olemme yrittäneet kiinnittää huomiota tilanteeseemme, sekä tehokkaasti pistää siitä vastuussa olevat miettimään uudestaan.

Sen lisäksi että ne rasittavat kaikkien osapuolten hermot äärimmilleen, häädöt ovat rahallisesti erittäin kalliita. Meidän tarkoituksemme on käyttää näitä kuluja yhtenä keinona tilien tasaamiseen. Esimerkkinä käyköön Roggan -yhtiö, jonka osallisuus häädössämme (ja muiden paikkojen häädöissä) johti siihen, että heidän parkkipaikallaan on kolmesti ollut kunnon roihu... sitä voidaan pitää jonkinlaisena rahanmenetyksenä. Mutta jopa Berliinin kaupungin on täytynyt säätää suunnattomia summia rahaa yrityksissään jotenkin kontrolloida vastarintaamme. Pelkästään vuoden 2003 häädön poliisioperaation kulut olivat 400 000 euroa! Ja olemme sen jälkeen oppineet paljon...

Mutta kyse ei ole vain Rigaer ysineljästä ja sen käyttäjistä. Juppiutuminen ja ihmisten ajaminen kodeistaan ja vapaista elintiloistaan on erittäin ajankohtainen asia Berliinissä. Täydellinen esimerkki on “Media Spree” -hanke, joka on aiheuttanut paljon suuttumusta monissa ihmisissä.

Taistelu vapaiden elintilojen puolesta ei ilmaise itseään pelkästään mielenosoituksilla, joista on tullut poliisin pakottamina pelkkiä valtion tukahduttamistoimien paraateja. Ihmiset ilmaisevat raivoaan eri tavoilla kaikilla tasoilla. Tämä pitää sisällään omaisuuden vahingoittamisen ja tuhopolttohyökkäysten kaltaiset militantit toimet. Käytettävät keinot määrittyvät tilanteen vakavuuden mukaan.

Tällainen raivo ja valmius tuntuu enemmän kuin välttämättömältä itse itsensä määrittelevien rakenteiden luomiseksi ja puolustamiseksi, sekä juppiutumista vastaan taistelemiseksi, koska me Rigaer94:ssä emme ole ainoita joita uhkaa ajaminen pois paikoistaan. Tämä ei koske pelkästään niin sanottuja “talonvaltaajia”, vaan pikemminkin monia tavallisia ihmisiä joilla ei ole varaa kohonneisiin vuokriin, puhumattakaan kahvista kulmakuppilassa.

Tämä ei ole taas uusi tyhjä uhkaus. Olemme vain pysähtyneet hetkeksi kuvailemaan tiivistetysti nykyistä tilannettamme, sekä sitä mitä monet eivät halua nähdä: yleinen tyytymättömyys kasvaa ja silloin tällöin pikkuinen kipinä riittää sytyttämään jättimäisen tulen...

Sillä ei ole väliä syttyykö se silloin kun osaa tilastamme häädetään, silloin kun O2 Arena avataan, vai ihan vain jollakin niistä kerroista kun tapahtuu nimettömiä häätöjä, joihin kukaan ei tunnu kiinnittävän huomiota. Väliä on sillä että se voi syttyä. Ja tärkeää on myös se, että vastuussa olevat tahot, kuten valtuusto ja kaupunki – kapitalististen suhteiden osina – tajuavat syttymisen olevan todellinen mahdollisuus eikä pelkästään tyhjää puhetta.

Näin ollen: Pitäkää kätenne erossa vapaista tiloistamme, tai näppinne saattavat palaa! Ja niin saattaa käydä myös autollenne, tai jollekin muulle omaisuudelle jota mahdollisesti arvostatte...

Pelkästään Rigaer94 ei vedä puukkoja esiin. Kyse on enemmästä kuin osittain vallatun taloprojektin pelastamisesta.
Kyse on taistelujulistuksesta kapitalistisen riistologiikan epäinhimillisyyttä, sekä sen tuottamia elinehtoja vastaan.

Yksilöiden ja yhteisöjen ulossulkemista ja pakkosiirtoja vastaan.
Toisten sanelemaa elämää vastaan.

Vapauden, itseorganisoitumisen ja solidaarisuuden puolesta!

Ryhdy hallitsemattomaksi ja saata raivosi kiehumispisteeseen!

...puolusta yhteisiä vapaatiloja!

rigaer94.squat.net


Aiemmin aiheesta ja sen vierestä:
Liebig14 Berliinissä tarvitsee tukea! (Takku 2.9.2008)
Berliinissä järjestäydytään gentrifikaatiota vastaan (Valtamedia 13.7.2008)
Kaaosta Berliinissä - raportti toimintapäivistä 27.5-1.6. (Takku 10.6.2008)
Berliini: Toimintapäivät vapaiden tilojen puolesta (Valtamedia 2.6.2008)
Köpille 30 vuoden vuokrasopimus! (Takku 11.3.2008)
Berliini: sosiaalikeskus Köpi pelastettu (Valtamedia 11.3.2008)
Berliinissä mellakoitiin vapaiden tilojen puolesta (Takku 12.12.2007)
Yhteisökeskus Köpi myytiin Berliinissä (Takku 9.5.2007)
Yhteisötila Köpi hyökkäyksen kohteena Berliinissä (Takku 25.1.2007)

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 13

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

The community will soon have to decide whether to be or not to be; either the police must be and then the community can not be, or the community must be and then the police cannot be; one only of the two is possible.

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta