Luo tunnus!
Kirjaudu
keskiviikko, 8.02. 2012 @ 20:14
 
Lisää Facebook-sivustolle

Ainakin neljännestä nisäkkäistä uhkaa sukupuutto

Maailman luonnonsuojeluliitto IUCN:n uuden selvityksen mukaan ainakin neljännestä maailman nisäkäslajeista uhkaa sukupuutto. Lisäksi tällä hetkellä näyttää siltä että puolta Euroopan sammakkolajeista uhkaa sukupuutto vuoteen 2050 mennessä, minkä lisäksi Euroopan lintujen määrä hupenee kovaa vauhtia. Euroopan linnuista puolet on hävinnyt parissakymmenessä vuodessa.

Suurin syyllinen sukupuuttoihin on elinympäristöjen tuhoutuminen. Esimerkiksi Brasilian viranomaisten mukaan Amazonin sademetsiä tuhotaan tällä hetkellä kaksinkertaisella nopeudella viime vuoteen verrattuna.
Maailman luonnosuojeluliiton uusi raportti kertoo karua kieltä. Neljännestä nisäkkäistä uhkaa sukupuutto, ja joka toisen lajin yksilömäärät hupenevat. Mutta uhanalaisten nisäkkäiden määrä saattaa olla vielä suurempi. Listan tekijöillä oli puutteelliset tiedot yli 800 lajin tilanteesta. Maailmassa on noin 5 500 tunnettua nisäkäslajia. Tekijät arvioivat että todellisempi määrä sukupuuttouhan alla olevista nisäkkäistä voi olla kolmannes.

Kaikista uhanalaisimpia on valaiden, delfiinien ja pyöriäisten kaltaiset merinisäkkäät, sekä ihmisen lähimmät kädelliset sukulaiset. Merinisäkkäistä joka kolmas on uhanalainen, kun taas Aasiassa jopa 80 prosenttia apina- ja puoliapinalajeista on vaarassa kuolla sukupuuttoon.

Aiemmat tutkimukset ovat kertoneet valtamerten ilmaa hengittävistä nisäkkäistä kuolevan päivittäin tuhat yksilöä. Mernisäkkäiden kohtalona on usein valtavat kalaverkot, myrkkyjätteet, törmäilevät laivat, sekä kaikuluotainten melusaaste. Aiemmin on arvioitu että kalat häviävät valtameristä kokonaan vuoteen 2050 mennessä.

Myös sammakot vähentyneet...

Elinympäristöjen tuhoutumisesta johtuvat sukupuutot koskettavat luonnollisesti kaikkea elämää, eikä vain tiettyä kategoriaa, jota voitaisiin tarkastella kaikesta muusta erillisenä. Eläinten lisäksi myös maailman kasvilajeista on vaarassa kuolla sukupuuttoon 20-50 prosenttia.

Euroopan sammakkolajeista puolet on kuolemassa sukupuuttoon vuoteen 2050 mennessä. Lontoon eläintieteellisen seuran ZSL:n tutkijat arvoivat että ensimmäisenä katoaa Italian ja Iberian niemimaan sammakot. Syynä synkkään tulevaisuuteen sanotaan olevan elinympäristöjen tuhoutuminen, ilmastonmuutos ja taudit.

Tutkimustuloksien esittelyn yhteydessä luonnontieteilijä David Attenborough muistutti sammakoiden olevan monen elinympäristön sydänveri, joilla on avaintehtävä ekosysteemissä.

ZSL:n tutkijoiden mukaan rupikonnien ahdinko on nähtävissä jo Britanniassa, ja siihen voi auttaa vain hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ja elinympäristöjen tuhoutumisen estäminen. Tutkijoiden mukaan lisää haastetta tuo kaksi tartuntatautia, ranavirus sekä brittikonnissa hiljattain havaittu sienitauti.

Maailman sammakoista jo lähes kolmannes on vaarantuneiden eläinten listalla. Maapallolta uskotaan jo kadonneen yli 160 sammakkolajia.

... ja linnut

BirdLifen maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan Euroopan linnuista on parinkymmenen vuoden aikana hävinnyt puolet. Suomessa on vähentynyt voimakkaasti kottaraisten, peltosirkkujen, kuovien ja pääskysten kannat. Syynä vähenemiselle sanotaan olevan muun muassa muuttolintujen ruokapaikkojen häviäminen aavikoitumisen ja tehomaatalouden kanssa.

Suomessa on 80-luvun jälkeen kottaraiskannat pienentyneet 90 prosenttia.

"Peltosirkku on vähentynyt 90 prosenttia, kiuru 40 prosenttia, suokukko 80-90 prosenttia ja kiljuhanhi on hävinnyt kokonaan. Uusin Suomen pesimälajistosta hävinnyt laji on kultasirkku, joka on hävinnyt 2000-luvulla Suomen pesimälajistosta", kertoo Birdlife Suomen suojeluasiantuntija Margus Ellermaa.

Eniten on vähentynyt ihan tavallisten lintujen määrä. Pääskykanta on lähes puolittunut.

Lintujen muuttoa haittaa matkan varrella olevien kosteikkojen ja ruokapaikkojen katoaminen. Se on syytä aavikoitumisen leviämisestä ja tehomaataloudesta.

Ellermaan mukaan lintujen pelastamiaseen riittäisi miljardin euron vuosittainen panostus suojelualueverkoston ylläpitoon, mikä on yhden länsimetron hinta. Tällä hetkellä suojeluverkostoon käytetään 300 miljoonaa euroa vuodessa.

Kyseessä käsittämättömän vakava ongelma

On sanottu että näin vakava sukupuuttoaalto kohtasi maapalloa viimeksi silloin kun dinosaurukset hävisivät kymmeniä miljoonia vuosia sitten.

Vaikka muutamia lajeja on viime vuosina saatu pois erittäin uhanalaisten listalta, on sinne tullut huomattavasti enemmän uusia lajeja. Uudet arviot ilmaston vaikutuksista antavat ymmärtää että monet lajit, jotka vielä eivät ole erittäin uhanalaisten listalla, päätyvät sinne lähiaikoina ilmaston muuttuessa ja lämpötilojen noustessa.

Maailman luonnonsuojeluliiton lajiohjelman varajohtaja Jean-Cristophe Vien mukaan talouskriisin keskellä pitää osata laittaa asiat tärkeysjärjestykseen:

"Talouskriisi ei ole yhtään mitään verrattuna ympäristökriisiin. Se saattaa vaikuttaa muutamaan ihmiseen, mutta ympäristön monimuotoisuuden kriisi vaikuttaa koko maailmaan. Joten on vaara siitä että talouskriisin takia ihmiset sanoo että 'no, ympäristöasioiden kanssa ei oo nyt niin kiire'; niiden kanssa on todella kiire."

Kolme ja puoli vuotta sitten yli 1300 tieteentekijää käsittänyt työryhmä antoi YK:lle raportin, jossa todettiin että luonnon tuhoaminen ei ole koskaan ollut niin rajua kuin nyt, ja tahti sen kuin kiihtyy. Viimeisen viisikymmentä vuotta ovat muuttaneet maapallon ekosysteemejä enemmän kuin mikään muu ajanjakso ihmisen historiassa. Raportissa sanottiin että ihmisen toiminta on vaurioittanut maapallon ekosysteemeitä jo niin, ettei niiden kykyä ylläpitää elämää enää voida pitää itsestäänselvyytenä.

No niin, ja sitten kaikki jännittämään kuka pani ketä BB-talossa...

Lähteet:
Kolmannes nisäkäslajeista uhkaa kuolla sukupuuttoon (HS)
Neljännes nisäkäslajeista vaarassa kadota (YLE)
Mammals facing extinction threat (BBC)
Puolet Euroopan sammakkoeläimistä vaarassa (YLE)
Brasilian sademetsät tuhoutuvat pikavauhtia (YLE)
Euroopan linnut vähentyneet voimakkaasti (YLE)
Lähes puolet maailman kasvilajeista vaarassa tuhoutua (Tiede)
Maailman kalakanta uhkaa ehtyä vuoteen 2050 mennessä (HS,STT,YLE)
Sukupuutto uhkaa jopa kolmasosaa Euroopan makean veden kaloista (HS)
Raportti: Luonnon tuhoutuminen kiihtyy yhä (STT)

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 21

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

The community will soon have to decide whether to be or not to be; either the police must be and then the community can not be, or the community must be and then the police cannot be; one only of the two is possible.

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta