Teksti tulostusvalmiina a4-lenttarina kirjastossa.
Teksti tulostusvalmiina a4-lenttarina kirjastossa.
Varhain elokuussa sotkettiin maalilla kolme uutta taloa Gore Streetillä itäisen Vancouverin Strathconan kaupunginosassa. Yhteen taloista spraymaalattiin sanat "kuolkaa juppisaasta".
Vancouverin poliisilaitoksen puhehenkilö, konstaapeli Jana McGuinness sanoi paikallislehdessä kuinka "vielä ei tiedetä motiivia, mutta selvästikin täällä on levottomuuden tunnetta tällä hetkellä".
Moniselitteinen ja harhaanjohtava lausunto täysin yksiselitteisestä ja läpinäkyvästä hyökkäyksestä omaisuutta, kehityssuuntaa ja tiettyä yhteiskunnan osaa vastaan. Mutta mitä muuta voi odottaa niiltä, joiden työ on ensisijaisesti rikkaiden omaisuuden suojeleminen köyhiltä ja riistojärjestelmän järjestyksen ylläpitäminen?
Samoihin aikoihin samassa naapurustossa kirjoitettiin valkoiseen puuaitaan ja talon edessä olleseen kiinteistövälittäjän "myyty" -kylttiin sanat "Tervetuloa helvettiin" ja "jupit pois".
Internetissä joku kysyi että "mistä ne tietävät että sen osti joku juppi?" Aiheellinen kysymys, etenkin kun otetaan huomioon, että hyväpalkkainen ammattiliittoon kuuluva työläinen olisi hyvinkin voinut saada sellaiseen kotiin oikeuttavan pankkilainan. Juppi tarkoitti alunperin nuorta urbaania ammattilaista. Tarkoittaako se nykyään ketä tahansa luottokelpoista? Ja ketkä ovat tässä tapauksessa urbaaneja ammattilaisia: kiinteistövälittäjät, ostajat vai molemmat?
Jälleen elokuussa jossain päin kaupunkia, mahdollisesti samoilla kulmilla, ilmestyi postilaatikkoon graffiti: "Sijoitusasunnot tarkoittaa sotaa". Tämä menee jo pikkasen enemmän konfliktin ytimeen. Ehkä ongelma ei ole niinkään siinä että joillain ihmisillä on varaa ostaa koti (usein pankin voitoksi lainan avulla), kuin siinä todellisuudessa jossa suurimmalla osalla ihmisistä tuota varaa ei ole, ja he joutuvat maksamaan vuokraa niille joilla on varaa useampaan kuin yhteen.
Onko "levottomuuden tunne" tulosta viimeaikaisista maalihyökkäyksistä, vai onko nämä pienet teot vastausta toisenlaiseen levottomuuteen, joka on jo käynnissä itäisessä Vancouverissa, ja joka on aina ollut käynnissä: kehittäminen ja uudelleen kehittäminen jo valmiiksi rikkaiden mielijohteiden pohjalta ja voittojen kasvattamiseksi? Ja mistä rikkaat ovat aina saaneet rahansa alunperinkään, jos ei riistämällä sekä maan luonnonvaroja, että yhteiskuntaluokkaa, jolla ei ole mitään muuta myytävää kuin oma työvoimansa, ja joka joutuu työskentelemään voidakseen maksaa vuokraa vuokraisännälle?
Viime vuoden lopulla ilmestyi Strathconan lyhtypylväisiin juliste joka tuomitsi kämppien kierrätyksen, "pelin jossa kiinteistökeinottelijat ostavat talon, korjaavat sen, ja myyvät eteenpäin", niin että nykyiset asukkaat joutuvat muuttamaan, "usein kaukana oleviin epäedullisiin paikkoihin". Se loppuu toteamukseen: "Tämä on luokkasotaa". Tässä huomaamme toisen tärkeän osatekijän tuottoisaan keinottelukäytäntöön liittyvässä konfliktissa, jotain mikä on hyvin yleistä asunto-osakemarkkinoilla, jossa sitä kutsutaan "omaisuuden siirtämiseksi".
Vastarinta Strathconassa rikkaiden invaasiota vastaan ei ole myöskään mitään uutta. "Opening Doors in Vancouver's East End" (1979) -kirjassa olevan haastattelun mukaan 40-luvulla alueen asukkaat, jotka eivät pitäneet länsipuolen tyypeistä muuttamassa kulmille "slummiuttamaan sitä", ajoivat Kerrisdaleen, hajottivat ikkunoita, ja tulivat sitten takaisin Strathconaan odottamaan tappelua, "mutta ei niitä tullut paljoa sen jälkeen, koska niitä pelotti".
Tämän vuoden keväällä ilmestyi kiistelty juliste ensi kertaa Itä-Vancouverin Commercial Drivelle. Juliste kehotti juppipariskuntaa muuttamaan pois, ja siinä sanottiin "Ei uudelleenkehitystä Grandview -puistossa". Tässä tapauksessa vaikuttaa siltä että juppi -termi oli käytössä, koska pariskunta toi selvästi esiin halunsa puhdistaa seutu "roskaväestä".
Juliste oli vastaus Courier -lehdessä olleeseen artikkeliin, joka pohjautui puiston vieressä asuvan pariskunnan haastatteluun. Juliste kritisoi pariskunnan yritystä käyttää uutisjuttua lietsoakseen pelkoa, paranoiaa ja valheita kovista huumeista, laittomista protesteista, ja viikottaisesta soppakeittiöstä joka kokoontuu puistossa. Se tuo myös esiin kuinka viimeisimmät uudelleenjärjestelyt Victoria Squaren ja Victoria Driven puistoissa eivät tehneet muuta eroa kuin tekivät ne rumemmiksi. Sanomalehden haastattelussa pariskunta, Maingot ja Flipse, sanoivat puiston muuttuneen viime aikoina niin pahaksi että he harkitsevat pois muuttamista. Juliste muistuttaa siitä että monet tavalliset ihmiset on jo pakotettu muuttamaan pois alueelta juppisoitumisen takia.
Juliste sai hämmentyneen vastaanoton, kun jotkut ihmiset repivät niitä alas, tai kirjoittivat päälle kuinka kaikki ovat tervetulleita Commercial Drivelle, ja että juliste on ahdistelua. Joku oli eri mieltä, ja kirjoitti alle julisteen olevan hauska ja oikeassa. Sitten joku teki uuden julisteen ensimmäisen tueksi, kun joku taas liimasi sitä vastustavia julisteita ensimmäisten päälle. Republic -sanomalehti tuli mukaan soppaan ja pilkkasi ensimmäisen julisteen niin kutsuttuja henkilökohtaisia hyökkäyksiä.
"Sananvapauden" demokraattinen ihanne paljastuu valheena silloin kun persoonattomat hyökkäykset köyhiä ja työväestöä kohtaan menevät mediassa ilman kyseenalaistusta, mutta puolustava ja kostohenkinen juliste tuollaisia hyökkäyksiä vastaan joutuu vandalismin ja peittelyn kohteeksi.
Ehkä kaikki ovat tervetulleita Drivelle, mutta selvästikin jotkut ovat enemmän tervetulleita kuin toiset. Kuinka muuten Liiketoiminnan Kehittämisyhdistyksen (BIA - Business Improvement Association) palkkaamat Fusion Security -firman vartijat partioisivat katuja neljän laumoissa häiriten katusoittajia, kerjääjiä ja tavaroitaan puistossa myyviä ihmisiä? Huomiotta jää se miten juppien alueelle muuttaminen, ja siellä tekemät remontit, korottaa vuokria ja pakottaa ihmiset pois, ja pelkkä tiedon levittäminen kyseisestä prosessista pyritään tukahduttamaan.
Mutta uudelleenkehittäminen ei ole ollut ainoa riidanaihe Drivellä viime aikoina. Kysymys siitä ketkä on tervetulleita nousi uudestaan esiin, kun neljän fasistiskinin ryhmä repi alas Queer pride -tapahtumaan liittyviä julisteita Grandview -puistossa kesäkuun lopulla. Viiden ihmisen porukka, pääosin queer -väkeä ja naisia, seurasi fasisteja ja pysäytti heidät. Yksi naisista käski heidän "painua helvettiin Commercial Drivelta", veti yhdeltä fasistilta aurinkolasit pois, ja paiskasi ne maahan. Tämän seurauksena isoin fasisteista löi naista kasvoihin, minkä seurauksena muu porukka hyökkäsi fasistin kimppuun. Tämän kaverit liittyivät tappeluun, heistä yksi sai pahiten köniinsä, ja pikaisen tappelun jälkeen fasistit lähtivät livohkaan, joutuakseen hetken päästä kyttien pidättämiksi. Syytteitä ei kuitenkaan nostettu. Suurin osa sivustakatsojista ei tehnyt mitään puuttuakseen asiaan, tai he vain sanoivat että fasistit pitäisi vain jättää huomiotta.
Välikohtausta seurasi queer -protesti Vancouverin vankilalla kaksi päivää myöhemmin, sekä Drivelle levitetty juliste "Tytöt & Queerit natsiskinejä vastaan, tapelkaa ne pois Driveltä", jossa kuvailtiin mitä tapahtui, ja miksi jotkut fasisteja vastaan tappelevat eivät halua olla tekemisissä poliisin kanssa asian tiimoilta (yksi syy sille miksi kytät vapauttivat fasistit ilman syytteitä). Julisteen mukaan yksi naisista sanoi jälkeenpäin toivovansa vain sitä että hän olisi lyonyt ensiksi. Julisteessa sanottiin että jos katsomme toiseen suuntaan, ne vain lyövät meitä silloin kun emme katso.
Joku höhlä kirjoitti julisteen päälle että fasistien videokuvaaminen olisi tehokkaampaa kuin tappeleminen niitä vastaan, mikä herättää kysymyksen "tehokkaampaa missä?". Realistisesti puhuen, jos ihmiset haluaa eroon fasisteista, täytyy ne pakottaa pois, eikä vain tarkkailla heitä. Mitä hyötyä on pelkästä tiedon tallettamisesta ja jakamisesta, jos kukaan ei toimi sen tiedon pohjalta?
Commercial Driven alueella on oma historiansa sosiaalisen konfliktin suhteen. Vuonna 1990 se oli Frances Streetin vallatut talot, niiden barrikadit, sekä häädöt puolisotilaallisilla poliisijoukoilla, joita seurasi pienemmän mittakaavan julkiset valtaukset Broadwaylla 1993 ja Salsburyssä 1997. Vuosikymmenen lopulla, ja Seattlen antikapitalistisen mellakan jälkeen, Drivellä oli juppeja ja suuryhtiöitä vastaan kampanja graffiteilla ja ikkunoita hajottamalla.
Grandview -puistoon perustettu Yhteisöpoliisikeskus (Community Policing Centre) kohtasi alusta asti vastustuta, joka yltyi graffiteihin, maalipommeihin, ikkunoiden hajottamisiin ja lopulta tuhopolttojen yrityksiin, minkä jälkeen se muutti pois puistosta kauemmaksi Driveä.
Varsin viime aikoina on useampaan otteeseen hajotettu ikkunoita kulmilla olevasta Royal Bank of Canadan konttorista vastauksena pankin kumppanuuteen vuoden 2010 olympialaisissa. Puiston lähellä olevasta ehdonalaistoimistosta on liimattu lukot, sen seiniin on maalattu iskulauseita ja etuikkunat hajotettu solidaarisuudesta vangeille, kuten John Graham (intiaanisoturi, joka luovutettiin Vancouverista Etelä-Dakotaan joulukuussa osana FBI:n lavastusta), Ranskan vankiloiden ja kapitalismin vastustajakapinalliset, nälkälakkoilevat vangit Saksassa, ja katalonialainen anarkistivanki Amadeu Casellas, joka oli hiljattain nälkälakossa ja voitti joitain myönnytyksiä. Ranskan kapinallisille tehdyssä solidaarisuusiskussa maalattiin tukkoon myös joitain valvontakameroita puiston vieressä sijaitsevien kahden liiketilan edustalla. Iskusta internetiin lähetetyssä tiedotteessa sanotaan seuraavaa: "kun viime Halloweenina Commercial Drivella poltettiin bussi ja siihen kirjoitettiin 'Mellakka nyt', uutisissa kerrottiin kuinka rikostutkijoiden mukaan kadun toisella puolella olleiden valvontakameroiden kuva ei ylettynyt riittävän pitkälle tekijöiden kuvaamiseksi. Kyseessä täytyy olla nyt maalin kohteeksi joutuneet kamerat."
Itäisessä Vancouverissa on hyökätty myös muiden Royal Bankin konttoreiden kimppuun viime vuoden syyskuun toiseksi viimeisen päivän jälkeen, jolloin ensimmäinen tuollainen isku tapahtui. Se yhdisti olympialaisiin liittyvää sortoa vastaan käydyn taistelun kansainväliseen solidaarisuuspäivään eurooppalaisille anarkistivangeille Gabriel Pombo da Silvalle, Jose Delgadolle ja Marco Camenischille. Lisäksi tuona päivänä vallattiin talo yön yli, ja siellä käytiin keskusteluja vankisolidaarisuudesta ja antikapitalistisesta vastarinnasta Vancouverissa. Nimettömän internetkirjoituksen mukaan 22. heinäkuuta tänä vuonna poltettiin yhdysvaltalaiselle yhtiölle Peter Kiewit & Sons kuulunut kuorma auto itäisessä Vancouverissa. Syy tähän oli yhtiön sopimus Sea-to-Sky -moottoritien laajentamisessa. Kyseinen tie on merkittävin olympia-areenat yhdistävä reitti Vancouverin ja Whistlerin välillä. Toinen Kiewitin auto oli tuikattu tuleen toukokuussa samasta syystä (sekä vastauksena moottoritien protestileiriltä pidätetyn intiaanivanhempi/-soturi Harriet Nahaneen kuolemaan hieman vapaudenriistonsa jälkeen).
Samaan aikaan uusien kalliiden asunto-osakeyhtiöiden kehittäminen jatkuu suunnatonta vauhtia kaikkialla kaupungissa, ja on etenkin tuhoisaa keskustan itäpuolella (Downtown Eastside - DTES), jossa yömajojen ja puiston telttojen häätäminen on nostanut vain vähäisiä protesteja.
Ne jotka eivä asu alueella jättävät tilanteen pitkälti huomiotta, ellei sitä koeta rikollisuuden leviämisenä pois sieltä. Mutta mitä useampi ihminen etsii kotia, sitä korkeampia vuokria voidaan pyytää (sama pätee työmarkkinoilla, jossa suuri työttömien määrä mahdollistaa sen että pomot maksavat pienempää palkkaa). Joten häätö tai kehityshanke missä tahansa on loukkaus riistetyille ja osattomille kaikkialla. Ja kuinka moni on joka tapauksessa vain yhden tilipäivän päässä yömajasta? Ja minne muualle köyhät voivat mennä, kun majoitusmahdollisuudet häviävät ghetosta.
Köyhyysteollisuus ja sen aktivistit suosivat vaihtoehtona kaupungin sosiaaliasuntoja, mutta sellaisia hankkeita, kuten Woodward ja Little Mountain (Vancouverin vanhin sosiaaliasuntohanke), käytetään rakennuspalikoina ja oikeutuksena paljon laajemmille asunto-osakeyhtiöiden kehittämishankkeille. Woodwardin tapauksessa asuntojen onnistunut myyminen ensimmäisenä myyntipäivänä johti sijoittajien lisääntyneeseen luottamukseen DTES:n kehittämiseksi, minkä seurauksena yömajoja myytiin enemmän. Siinä menetettiin satoja yksiköitä enemmän kuin mitä Woodwardissa tai missään muualla voidaan lähitulevaisuudessa korvata. Ja vuosien päähän suunnitellut sosiaaliasunnot eivät auta juuri nyt häädettyjä ihmisiä, tai niitä satoja jotka on häädetty viime vuosikymmenten aikana, vuoden '86 maailmannäyttelyä edeltävistä ajoista.
Vuoden 2010 olympialaisten on huomautettu pahentavan juppisoitumista keskustan itäpuolella (ja kaikkialla Vancouverissa), sillä ne toimivat mainostapahtumana, joka rohkaisee sijoituksia ja uudelleenkehittämistä, ja toimii samalla tekosyynä katujen siivoamiseksi köyhistä turisteja varten. Tämä yhteiskunnallisen siivoamisen prosessi kisoja varten ulottuu jopa Tyynenmeren Kansalliseen Näyttelyyn (Pascific National Exhibition - vuosittaiset messut Vancouverissa), jonka tiimoilta on alettu laittaa kuriin pääosin kiinalaista alkuperää olevia asukkaita, jotka ovat kylttien avulla myyneet kadulla parkkitilaa kotiensa pihoilta.
Woodwardin Squatti vuonna 2002 oli yksi ensimmäisiä suuria tempauksia kisojen haastamiseksi, kun katolta ripustettiin suuri banderolli jossa luki "Campell's Olympic Shame" (Campbellin olympiahäpeä) viittauksena osavaltion pääministeriin. Sitten squatti häädettiin kerta toisensa jälkeen, ensin kyttien ja sitten "Portlandin" sosiaaliasuntoviraston toimesta. Rennie Marketing myi Woodwardin asunnot. Sama firma myi myös olympiakylän asunnot, ja sen pomo Bob Rennie on niin sanottu "Olympialähettiläs" (koska hän on Vancouverin niin kutsuttu "asuntokeisari").
Keskustan itäpuolen yömajojen olosuhteet heikentyvät jatkuvasti olympiavuoden lähestyessä. Pedit kuhisevat luteita ja muita syöpäläisiä, samalla kun slummin vuokraisännät selviävät rangaistuksetta ja heidän annetaan jatkaa toimiaan senkin jälkeen kun ovat jääneet kiinni tukiaisten kusettamisesta ja huoneiden ylitäyttämisestä.
Osavaltiohallinto taputtelee itseään selkään ostettuaan hiljattain muutaman yömajan estääkseen niiden myymisen ja häätämisen uudelleenkehittämistä varten. Mutta osan niistä osti asuntosijoittaja, jonka osaksi omistama kiinteistöyhtiö hallinnoi niitä hallituksen kanssa tehdyn sopimuksen pohjalta. Joten taas kerran kehittäjät ja kiinteistövälittäjät tekevät rahaa työntämällä köyhiä syrjään, ja tekevät sitten vielä lisää rahaa muutaman sosiaaliasuttamisella.
Marie Gomez -sosiaaliasuntolan annettiin yksinkertaisesti rapistua niin pitkään että se suljettiin lopullisesti. Samaan aikaan kaupunki syytää rahaa yksityisille turvayhtiöille, jotka partioivat katuja täydentävänä poliisivoimana siivoamassa niitä "häiriöstä".
Joten on ongelmallista lähteä siitä että painostetaan hallitusta tarjoamaan asuntoja, sillä se voi ihan yhtä helposti ottaa ne pois, jyrätä ne maan tasalle, tai käyttää niitä sijoitusasuntojen rakentamiseen, ja lisätä näin yleistä syrjäyttämistä. Hallitus palvelee kapitalismia, ei toisin päin.
Anonyymin internetviestin mukaan tämän vuoden elokuun kuudes sytytettiin keskellä päivää palamaan poliisiauto ja oikeustalon eteen pysäköity sheriffin vanginkuljetusauto keskustan itäosissa. Viestissä tehtiin muutamia outoja väitteitä, joiden mukaan vankien on täytynyt tuntea onnea tuhopolton takia, ja että kulmilla liikkunut huhu iskuista oli silkkaa riemunilmausta. Tämä herättää kysymyksen siitä miten vankilassa olleet ihmiset olisivat voineet edes tietää siitä, ja mikä oudompaa, kuinka iskusta kirjoittaneet olisivat voineet tietää mitä vangit tai kaduilla olleet ihmiset siitä ajattelivat jälkeenpäin. Sen koommin yhtiö- kuin vaihtoehtomediat eivät kertoneet iskusta, eikä kukaan alueen palveluammateissa työskentelevä ole kuullut kenenkään puhuneen iskusta. Tämä ei tarkoita sitä että iskua ei tapahtunut, mutta herättää kysymyksen siitä kuinka suureellinen ja liioitteleva tiedote voi olla, miksi se kirjoitettiin sellaisella tavalla, miksi se väittää puhuvansa köyhyydessä tietyllä alueella elävien ihmisten puolesta, ja miten he tietävät tuhopolttoyritystensä olleen onnistuneita. Yritys tuoda esiin vahvuutta saattaa lopulta osoittaa heikkoutta.
Tuhopolttojen ajoituksen syyksi ilmoitettiin solidaarisuus sadoille Saksassa nälkälakossa olleille vangeille, sekä nälkälakkoileville anarkistivangeille Amadeu Casellasille, Gabriel Pombo da Silvalle, Jose Delgadolle ja Marco Camenischille.
Tiedotteessa luki: "Toivomme että tämä teko synnyttää kommunikaatiota, ja luo uusia suhteita kamppailun yhteistoiminnassa." Mutta tähän mennessä niin ei ole käynyt, ainakaan millään näkyvällä tavalla tai pienen ihmisjoukon ulkopuolella. Ja miten kommunikaatio uusista kamppailun suhteista voisi syntyä kahdesta hyökkäyksestä, jotka tekee nimetön joukko ihmisiä, jotka puhuvat toisten puolesta, todennäköisesti liioitellen? Kommunikaatio ja taistelun suhteet syntyvät jaetuista kokemuksista, yhteiskunnallisista oloista ja järjestäytymisestä, ei ilmeisen summittaisista teoista joilla rehennellään epämääräisillä nettisivuilla.
Vaikka niitä ei ole yhtä jännä ja mukava katsella kuin palavia yhtiöiden tai poliisien autoja, Strathconaan ja Commercial Drivelle levitetyt julisteet pyrkivät tehokkaammin jakamaan tietoa sosiaalisesta konfliktista ja luomaan lisämahdollisuuksia uusille kommunikaatioille, suhteille ja kamppailuille. Mutta nuo julisteet ovat silti vain yksi mahdollinen kommunikaation muoto, ja kaikista merkityksellisin muoto sille tulee aina olemaan kasvokkaiset keskustelut.
Loppujen lopuksi, jos taistelu kehittäjiä ja tukahduttamista vastaan on kasvaakseen voimaksi joka kykenee todella muuttamaan asioita, sen täytyy mennä edemmäksi pelkästä julisteiden levittämisestä, vandalismista ja tuhopoltoista, kohti kollektiivista järjestäytymistä taistelussa yhteistä vihollista ja heidän järjestelmäänsä vastaan. Ainoa kysymys on siinä miten tehdä se parhaiten, mistä aloittaa.
Solidaarisuustempaus Tyendinagan ja Kuuden Kansan intiaaneille Salish -rannikon alueella (Vancouver)
28. huhtikuuta 2008 noin satakunta intiaania ja heidän tukijaansa tukkivat mielenosoituksella useaksi tunniksi merkittävän rekkareitin Vancouverin itäosissa keskellä iltapäivää. Kyseessä oli solidaarisuus Tyendinagan mohikaaneille ja Kuuden Kansan intiaaneille. Mielenosoitusta johti vanhimmat, jotka pysähtyivät merkittäviin risteyksiin rummuttamaan ja laulamaan. Tämä aiheutti suuria liikenneruuhkia. Banderolleissa luki "Näpit irti Tyendinagan mohikaaneista", "OPP = VPD (Ne on kaikki gangstereita)" ja "Alkuperäisasukkaat vastustavat valtion sortoa". Kyltissä luki: "Solidaarisuus on aseemme". Kolme päivää aiemmin Ontarion Provinssin Poliisi (OPP) piiritti uudelleen vallatun kivilouhoksen mohikaanien alueella Tyendinagassa, ja aseet esillä hyökkäsivät mohikaanien kimppuun pidättäen useita. Vastauksena tähän kaivettiin tie auki louhoksen lähellä ja Kuuden Kansan väki sulki Kaledonian läheltä moottoritien numero 6 kaatamalla voimalinjan pylvään sen tukkeeksi. Uudisasukkaat Guelphissa sulkivat myös hetkeksi saman moottoritien palavalla barrikadilla. Tyendinagassa poliisi perääntyi ja antoi asian olla.
Konfliktia kalliiden asuntojen rakentamisen tiimoilta Kanadassa (2008)
15. heinäkuuta, Abbotsford, Brittiläinen Kolumbia - Osa uudesta asunto-osakekompleksista muuttui tuhkaksi tulipalossa, joka oli niin raju että se vahingoitti läheistä taloa ja liikeyrityksiä, minkä lisäksi palomiehiä loukkaantui. Kolme epäiltyä pidätettiin muutama päivä myöhemmin ja he saivat syytteet tuhopoltosta.
3. heinäkuuta, Halifax, Nova Scotia - Anarkistit hajottivat ikkunoita kalliiden asuntojen yhtiöstä ja heittivät maalipommeja seiniin.
7. kesäkuuta, Halifax, Nova Scotia - Anarkistit hajottivat ikkunoita ja heittelivät maalipommeilla rakenteilla ollutta kalliiden asuntojen osakeyhtiötä.
Konfliktia fasistien kanssa eri puolilla Kanadaa (2008):
28. elokuuta, Siksikan mustajalkareservaatti, Alberta - Neljää fasistiskiniä syytetään ilkivallasta ja rauhanhäirinnästä sen jälkeen kun he hyökkäsivät ostoskeskukseen huutamaan rasistia solvauksia reservaatissa tunnin ajomatkan päässä Calgarysta.
27. heinäkuuta, London, Ontario - Noin 30 antifasistia Etelä-Ontariosta tuli häiritsemään tapahtumaa joka olikin lopulta viiden fasistin protesti Londonin 2008 Pride -paraatia vastaan. Fasistien kyltit revittiin tai peitettiin antifasistisilla lipuilla ja banderolleilla. Poliisi otti kiinni yhden antifasistin, joka vapautettiin pian.
25. heinäkuuta, Calgary, Alberta - Ohikulkija löi puukkoa heilutellutta fasistia kasvoihin, ja pelasti näin tummaihoisen naisen viiden fasistiskinin rasistiselta hyökkäykseltä. Valitettavasti välikohtaus sai naisen muuttamaan takaisin Ontarioon.
15. heinäkuuta, Calgary, Alberta - Antifasistit hakkasivat fasistivärvääjän skeittipuistossa sen jälkeen kun hän oli hyökännyt rasismin vastaisia lentolehtisiä levittäneen porukan kimppuun.
28. kesäkuuta, Vancouver, Brittiläinen Kolumbia - Neljä fasistiskiniä repi alas Pride -paraatista kertoneen kyltin, minkä jälkeen heidän käskettiin häipyä alueelta. Yhdeltä revittiin aurinkolasit pois ja tämä löi naista kasvoihin, saaden vastauksena lyöntejä ja potkuja. Kytät vapauttivat fasistit syytteittä.
Teksti otettu Vancouverilaisesta anarkistijulkaisusta Face To Face With The Enemy
Aiemmin Vancouverin ja Kanadan anarkistijutuista Takussa:
Jim Campbell: Vancouverin Viisikko (15.8.2008)
Solidaarisuusiskuja Vancouverissa poliisia ja vankilajärjestelmää vastaan (11.8.2008)
Toimintapäivä olympialaisia vastaan 8. elokuuta (4.8.2008)
Rakennusyhtiön rekka tuleen Vancouverissa (23.7.2008)
Olympialaisten vastainen isku pankkiin Kanadassa (1.2.2008)
Lisää tihutöitä olympialaisia vastaan Kanadassa (17.12.2007)
Kanada: Talviolympialaisia sponsoroivan pankin ikkunoita tuhottu (12.12.2007)
Solidaarisuustoimia anarkistivangeille (5.10.2007)
Anarkistit hyökkäsivät pankkeja ja telekommunikaatiojättiä vastaan Kanadassa (25.8.2007)