Busseja poltettu lakkokiistassa Etelä-Afrikassa

sunnuntai, 5.10. 2008 @ 09:02

Etelä-Afrikan Durbanissa käytävä bussikuskien lakkokiista sai tulta alleen torstaina 2. lokakuuta, kun 19 bussia tuhoutui palopommi-iskussa bussivarikolla. Varikon yövartija kuuli aamukahdelta suuren pamauksen, ja paikalle päästyään huomasi bussien olevan tulessa. Bussit oli parkkeerattu hyvin lähekkäin ja palo levisi kuudesta bussista nopeasti kolmeentoista muuhun. Kukaan ei loukkaantunut ja rahallisiksi vahingoiksi on arveltu noin kolme miljoonaa euroa.

Välikohtaus tapahtui sen jälkeen kun paikallisbussiliikennettä hoitava Remant Alton yhtiö irtisanoi kahden viikon lakon jälkeen lähes tuhat bussikuskia. Kuljettajat ovat vaatineet että paikallisviranomaisten tulisi palkata heidät suoraan.

Durbanissa on viime aikoina ollut ongelmia myös jätehuollon kanssa. Roskapussit ja ylipursuavat roskikset ovat täyttäneet kadut kun roskakuskit menivät lakkoon. Myös he vaativat sitä että paikallisviranomaiset palkkaisivat heidät suoraan sen sijaan että he työskentelevät yhtiölle, jolta kaupunki ostaa palvelut.

[The Witness]

0 kommentti(a)


Takku
http://takku.net/article.php/20081005090232955