Kreikassa useita eri iskuja syyskuun jälkipuoliskolla
Iskut ja hyökkäykset | maanantai, 29.09. 2008 @ 22:32
Katselukertoja: 489
Kreikassa on syyskuun jälkipuoliskolla tehty useita eri iskuja ja tempauksia. Pelkästään torstaina 25. syyskuuta tehtiin tulella kymmenen eri iskua. Iskujen kohteena on ollut vartiointiliikkeen toimistot ja ajoneuvot, seksiteollisuus, pankit, autokaupat, diplomaattiautot, poliisit, yliopiston vartijat, valvontakamerat... lisäksi on jälleen tehty pakkolunastuksia suuryhtiöiden supermarketeista, sekä kirjoitettu tiedotteita siitä mitä on tullut tehtyä ja miksi.
30. syyskuuta, Ateena - Koulu syttyi palamaan Anavissosissa, ja kaksi kallista autoa poltettiin Agia Varvarassa.
29. syyskuuta, Ateena - Moottoripyörillä liikkuneet tyypit heittivät polttopulloilla ostoskeskusta aamuyöllä. Vartijat onnistuivat sammuttamaan tulen.
Lisäksi samana yönä tehtiin isku pankkia vastaan. Hyökkääjät tekivät kahdestatoista bensakanisterista kyhätyn palopommin pankin edustalle. Vain kaksi kanistereista syttyi, ja palokunta sammutti palon ennen kuin se laajeni. Tulisolujen salaliiton "Anarkistiset yksilöllisyydet" -solu otti vastuun iskusta.
Tiedote:
-
Sorto on usein yhteydessä kytän pamppuun ja vankilan kaltereihin. Yksi osa näistä vähemmän ilmiselvistä demokratian mekanismeista, joka on vastuussa yhteiskuntarauhan suojelemisesta vielä suurempana sorron liittolaisena, joskin vähemmän näkyvänä, on riistettyjen suostumus. Pankit voidaan polttaa, kytät voidaan hakata, pomot voidaan siepata... Mutta miten voimme hyökätä tätä suostumusta vastaan?
Emme selvästikään saarnaamalla riistetyille monimutkaista analyysiä kapitalistisesta järjestelmästä ja ylivallasta, koska jos halutaan ymmärtää oma rooli tuossa järjestelmässä, ja avata tilaa pohdinnan jatkamiselle, on vaistonvarainen kapinointi väistämätöntä ja välttämätöntä. Tämän kapinoinnin rohkaiseminen - tekemällä teoilla selväksi, että ylivalta-auktoriteetti ei ole jossain akateemisten väittelyjen teoreettisissa termistöissä, vaan se koostuu rakenteista ja ihmisistä joita vastaan voi hyökätä aina ja kaikkialla - on ainoa mahdollisuus murtaa tämä suostumus, ja tuhota tämä yhteiskunnaksi kutsuttu sosiaalinen hautausmaa.
Nämä ovat joitain syitä sille miksi hyökkäsimme kansallisen pankin konttoria vastaan Ateena-Lamia -tiellä. Loput syyt ilmaisevat itseään seuraavissa hyökkäyksissämme ylivaltaa ja sen palvelijoita vastaan. Omistamme tämän hyökkäyksen toveri G. Voutsis-Vogiatzisille, jota syytetään saman pankin konttorin ryöstöstä toisaalla, ja jonka tutkintavankeutta jatkettiin viime viikolla.
Tulisolujen salaliitto
Kommando "Anarkistiset yksilöllisyydet"
29. syyskuuta, Florina - Kyläläiset sulkivat traktoreilla tien sotilasajoneuvoilta armeijan harjoitusten aikana.
28. syyskuuta, Ateena - Kymmenkunta huppupäistä hyökkääjää poltti iltapäivällä Group 4 -turvayhtiölle kuuluneen auton Ateenan keskustassa. Palokunta sammutti palon ennen kuin se ehti levitä.
25.-26. syyskuuta, Ateena ja Thessaloniki - Aamuyöllä torstaina 25. syyskuuta hyökättiin palopommeilla puoli kolmen aikaan seitsemän minuutin sisällä kuuteen kohteeseen. Kohteita oli Tsekin tasavallalle kuulunut diplomaattiauto Pagratissa, italialainen diplomaattiauto Patisiassa, turvayhtiön auto Agios Dimitriosissa, vakuutusyhtiön toimisto Halandrissa, pankkikonttori Ilionissa, ja Citroen -autokauppa Galatsissa. Citroen -kauppa oli alueen useista autokaupoista ainoa, jota vastaan ei vielä oltu isketty.
Muutama tunti myöhemmin räjähti palopommit G. Papandreou -kadulla Melissian kaupunginosassa kahta pankkikonttoria ja yhtä vakuutusyhtiötä vastaan.
Thessalonikissa iskettiin verotoimistoa vastaan.
Tiedote:
Jotta talous voi tuottaa maksiminsa kapitalismissa, täytyy sen perustana olevien työolosuhteiden vaatia meiltä kaikkea. Meidän tulee jättää syndikalistit ja kaikki muut instituutiot kerjäämään rahalla laskettavasta työn kaleereissa tehtävän orjuuden ehdoista ja ihmiselämän hinnasta. Me puolestamme päätämme jälleen kerran taistella tulella "oikeuksiemme" puolesta. Tulemme täydellisestä repeämästä tämän yhteiskunnan arvojen ja rakenteen suhteen, ja jatkamme tuhoavan työmme tekemistä aiheuttaaksemme turvattomuutta turvalliseen maailmaanne.
Katseemme on vihamielinen ja pyrkimyksemme aggressiivisia. Ne suuntautuvat pomoja vastaan, sekä niitä vastaan jotka passiivisesti hyväksyvät roolinsa palvelijoina. Ja tämän lisäksi todettakoon että autoritaarinen suhde vaatiin hallitsijan lisäksi myös hallittuja.
Emme mukaudu manikealaisiin visioihin... Asetamme itsemme käytännöllisesti niiden puolelle jotka päättävät ottaa kohtalon omiin käsiinsä ja valita itse elämänsä. Niiden jotka ovat epäröimättä päättäneet kaivaa sotakirveen haudasta ja raivolla tarttuneet kaikkeen mikä heille kuuluu. Niiden jotka päättivät tulla ulos elämänsä odotusaulasta ja rohkenivat toimia. Olemme kaikkien niiden puolella jotka päättävät paeta olemassaolevan köyhyyden ja silkan selviytymisen parakeista.
Kapina löytää perustansa vain yksilöllisessä valinnassa ja tietoisuudessa, päättäväisyydessä olla enää odottelematta ketään ja mitään, hyökkäyksessä tässä ja nyt kaikkea sitä vastaan mikä meitä sortaa. Maailmanlaajuisten riiston ja sorron kahleiden murtamiseen ei ole muuta keinoa kuin vallankumous, väkivaltainen murtuma. Ja vain tämän vallankumouksellisen sodan hurrikaanien avulla voimme pyytää rikoskumppaneitamme tulemaan pois apatian varjoista, vallankumouksellisiksi jotka nousevat riistettyjen ja sorrettujen massojen keskuudesta. Ja jälleen, ei ole mitään parempaa kuin vallankumous, sillä riiston ja sosiaalisen kontrollin koneistojen pyörät pyörivät vain riistettyjen tietoisen palveluksen avulla.
Jätämme kahtiajaon "poliittisiin" ja "tavallisiin rikoksiin" oikeustalojen puheisiin ja "intellektuellipiirien" keskusteluihin. Tie vapauteen on erottamaton, mutta sinne johtaa monia teitä.
Koordinoidut iskut yhdeksää kohdetta vastaan Ateenassa ja verovirastoa Thessalonikissa toteutettiin jälleen yhtenä solidaarisuudenosoituksena toveri Polikarpos Georgiadisille sekä Vaggelis Hrishoidisille, Vassilis Paleokostasille ja Giorgos Haralambidikselle, joita syytetään industrialisti Mylonasin sieppauksesta kesäkuussa.
Lopulta omistamme eilisen iskun taisteluvanki Vaggelis Pallisille, minimivastauksena hyökkäysmielialastamme vankiloiden yleistettyä maailmaa vastaan.
PS. Oli sitten lakko tai sadepäivä, meillä on varastoissa bensaa ja raivoa.
Ateenan-Thessalonikin Tulisolujen Salaliitto
Keskipäivällä 26. syyskuuta iskettiin striptease-klubien ajoneuvoja vastaan.
Tiedote:
-
Olemme hyökänneet useita kertoja selvempiä auktoriteetin ja sosiaalisen kontrollin mekanismeja vastaan. Viime yönä hyökättiin tulella pankkeja, diplomaattiautoa, turvayhtiön autoa, vakuutusyhtiötä, autokauppaa ja verotoimistoa vastaan... Tänään päätimme iskeä keskellä päivää striptease -klubeille kuuluneita pakettiautoja vastaan. Kyseessä on usein varjoissa pysyttelevä riiston suhde: "riisuttu" ihmislihan kauppaaminen, seksi kutistettuna kauppatavaraksi. Naiskauppaa, orjuutta väärennetyn viihteen vuoksi. Tänään hyökkäsimme seksiteollisuutta ja sen sutenöörejä vastaan. Hyökkäsimme sen aiheuttamaa kurjuutta vastaan ja sitä kurjuutta mitä sen pohjalta uusinnetaan. Kunnolliset perheenpäät, menestyvät uramiehet, osoittavat todellisia aikomuksiaan öisin. Maailmassa joka tuhoaa jokaisen nautintomme, ainoa todellinen nautinto löytyy tämän vanhan maailman tuhoamisesta.
Tulisolujen Salaliitto/"Anarkististen yksilöllisyyksien" solu
23. syyskuuta, Ioannina - Tuhopolttoisku pankkiautomaattia vastaan
Tiedote:
-
Otamme vastuun tuhopolttoiskusta kansallisen pankin käteisautomaattia vastaan Katsari -kadulla Papageorgioun supermarketilla varhain aamulla tiistaina 23. syyskuuta.
Kapitalistinen invaasio jokaista ihmistoiminnan ulottuvuutta kohtaan on muuttanut koko yhteiskunnan loputtomaksi läpinäkyväksi tehtaaksi. Spektaakkelin mekanismien hienostuneisuus, uusi julkisuuden tiede, nykyiset vaurauden kulutettavat objekti-symbolit (kallis auto, uusi kännykkä, muotivaatteet) pääsylippuna valheellisen "vapauden" ja normaaliuden "taikamaailmaan"... Autiomaa laajenee kaikkialle...
Jokaisena päivänä sama todellisuus, silmät puoliummessa, valehymyjä sekä rakennusten ja kauppatavaran kiiltävää kurjuutta, jotka saavat meidät vain oksentamaan.
Ja kello jatkaa hermostunutta tikittämistään... kahdeksan tuntia palkkatyötä, aika kuluttamiselle, unelmat urasta, omasta elämästämme joka koetaan vain representaationa...
Ajan kulussa on tosin nollapiste. Siellä missä vähemmistöt tietoisesti häiritsevät palvelijoiden, alistuvuuden ja vapaaehtoisen orjuuden massatuotannon normaalia kulkua.
Olemme sodassa. Se on se miten elämme tässä maailmassa. Emme voi olla huomaamatta kaikkia noita kameroita, turvallisuuspartioiden armeijaa, kyttien aseita laukeamassa ihmisiä kohti, poliisiasemilla tapahtuvia kidutuksia ja raiskauksia, maahanmuuttajien murhaamista rajoille, kahdeksan työläisen murhaa työhön Peramassa viime kesänä, mellakkapoliisien miehitysarmeijaa Lefkimmissä, luonnon tuhoamista.
Meihin ei ole vaikuttamatta uneliaan massan välinpitämättömyys, joka uusintaa ja säilöö tämän maailman roska-arvoja. Olemme tietoisesti toisella puolella.
Kapinallinen toiminta heijastaa olemisemme syvintä olemusta, halumme heräävät eloon ja muuttuvat TOIMINNAKSI.
Omistamme tämän iskun vallankumouksellisille Vaggelis Botzatzisille, Giorgos Voutsis-Vogiatzisille, J. Dimitrakisille ja Polikarpos Georgiadisille, kuudelle pakosalla olevalle toverille, ja kommunisteille vallankumouksellisesta 17. marraskuuta -järjestöstä, jotka ovat vangittuina Koridallosin valkoisissa selleissä.
KAOOTTISEN LUOMISEN HARHAOPPINEN TYÖRYHMÄ
22. syyskuuta, Larissa - Yliopistolla spraymaalattiin iskulauseita, tuhottiin liikenteenhallintapuomeja ja heiteltiin maalipommeja.
Tiedote:
-
Vahdi "turvapaikkaa" kaikilta noilta jotka "vahtivat sitä ajatusten vapaalta liikkumiselta".
(* huom. kreikan lakien mukaan poliisi ei voi laillisesti tehdä pidätyksiä tai tutkimuksia yliopiston alueella, ellei kysessä ole vakava tai käynnissä oleva rikos. Tätä kutsutaan yliopiston "turvapaikaksi")
Maanantaina 22.9. ryhmä opiskelijoita hyökkäsi teknillisen instituutin (TEI) edessä ollutta vartiokoppia vastaan ja spraymaalasi iskulauseita kuten "potki vasikat pihalle TEI:stä", "näkymättömät vankilan kalterit, näkyvät vankilan kalterita, turvavaltio jatkaa hymyilyään sinulle" ja "turvapaikka kaikkialla".
Tälläkin hetkellä TEI ei tee mitään vähentääkseen bussilippujen hintaa, se maksaa vasikkaroistojen yhtiöille sillä verukkeella että nämä pitäisivät TEI:n ja siellä asuvat opiskelijat turvassa. Nämä petturit (vartijat) sortavat ja nöyryyttävät opiskelijoiden kunniaa. Ne valvojat joka yö opiskelijoita jotka tulevat TEI:n alueelle, samalla kun he sallivat tiettyjen fasistimatojen ja portsareiden uhkailla ja ahdistella opiskelijoita.
Tunnettu fasisti ja vartijoiden ystävä hyökkäsi kahden muun rasistin kanssa ulkomaalaisen opiskelijan ja tämän tyttöystävän kimppuun. Toisessa tapauksessa vuorossa ollut vartija hyökkäsi yhdessä portsarin kanssa kahden opiskelijan kimppuun TEI:n aluella järjestetyissä juhlissa. Mutta heidän pelleilynsä ei lopu tähän. He partioivat ja tunkeutuvat asuntoloihin yrittäessään leikkiä koulukyttien roolia. Mitä valvontaan tulee, heidän pitämäänsä viralliseen muistikirjaan ei tallenneta pelkästään henkilötunnusta, nimeä, sukunimeä ja auton rekisterikilpeä, vaan myös huomioita kenen tahansa sisään ja ulos kulkevan ulkonäöstä. Tietenkään he eivät voi vastustaa machoilevaa rehentelyä naisopiskelijoista kun he puhuvat heistä ala-arvoisella ja seksistisellä tavalla.
Kaikki yllämainittu on vain muutamia tapauksia auktoriteetin väärinkäytöstä, mutta riittävät todistamaan ainoan syyn vartijoiden olemassaololle, mikä on opiskelijoiden vapaan toiminnan rajoittaminen.
Niin pitkään kuin on palkattuja tai palkattomia vartijoita ja sorron mekanismeja, niin pitkään on rohkeita ihmisiä vastustamassa niitä.
Kunnes pääsemme eroon kaikista vartijoista ja herroista... tehkää niiden olo tukalaksi.
Yliopiston alue uudelleen haltuun.
"Sosiaalisen Vapautumisen Virus"
"Autonomit"
20. syyskuuta, Volos - Paikallinen Matsaggou -squatti järjesti kolmipäiväisen tapahtuman, jonka yhteydessä järjestettiin 80-100 ihmistä kerännyt mielenosoitus julkisen tilan yksityistämistä, kaupallistamista ja valvontaa vastaan. Mielenosoittajat rikkoivat ainakin yhden valvontakameran.
20. syyskuuta, Thessaloniki -
30-40 ihmistä meni supermarkettiin keskellä lauantai-iltapäivää ja täytti kärryt ja korit tuotteilla voidakseen jakaa niitä lähistollä olevilla ruuhkaisilla markkinoilla. Pomojensa vahtikoirina toimivien työntekijöiden ja valitettavan poliisiauton kanssa ulkosalla tapahtuneen kohtaamisen takia tavaran uusjakoa ei voitu kuitenkaan tehdä suunnitelmien mukaan.
Tempauksen yhteydessä jaettiin lentolehtistä jossa oli seuraava teksti:
-
OTA TAKAISIN SE MIKÄ KUULUU MEILLE
Aikana jolloin massaharhaluulojen media ja eriväriset poliitikot mutisevat "kalliiden hintojen" ongelmasta, olemme ymmärtäneet ongelman olevan järjestelmä itsessään, esivalta ja riistäminen. Tästä syystä päätimme toimia pomoja vastaan jotka repivät hyötyä heikentämällä jo valmiiksi epäinhimillisiä elinolosuhteitamme. Olettamalla että ratkaisu voi löytyä ainoastaan käytännöllisestä palkkatyön vastustamisesta, päätimme pakkolunastaa tuotteita suuryhtiön supermarketista, ja jakaa ne ihmisille joilla on oikeus niihin. Tämän tempauksen toteuttaminen ainoalla voimallamme, kollektiivisella järjestäytymisellä, todistamme että kuka tahansa voi taistella orjuuden järjestelmää vastaan kunhan vain päättää tehdä niin. Päämäärämme on saada toimemme laajenemaan yhteiskunnassa ja saada kaikki tekemään sitä. Sankarin tai "Robin Hoodin" nimikkeen antaminen meille vie meitä poispäin päämäärästämme joka on vieraantumisten poistaminen ja sen poistaminen että yhteiskunta jakautuu niihin jotka päättävät ja niihin jotka tottelevat, sekä vastaavasti niihin jotka riistävät ja niihin jotka ovat riistettyjä. Tästä syystä porvarilehdistö, riistäjien työkalu, valtion propagandan välittäjä, kyvyttömänä piilottamaan tai mustamaalaamaan tekojamme, väärentelee nitä antamalla meille rooleja joista kieltäydyimme heti alussa. Kaksi niistä onnistui jopa julkaisemaan joitain törkeitä haastatteluja kuvitteellisista henkilöistä joiden väitetään olevan joitain meistä, ja totta kai he kirjoittivat sontaa, todistaen ettei journalistit ole muuta kuin ammattivalehtelijoita.
Vastaamme jatkamalla toimintaamme. Tie vapauteen kulkee kapinan kautta. Haluamme järjestää sosiaaliset suhteet keskinäisen avun ja solidaarisuuden perustalle, yhteisössä jossa ihmiset jakavat työnsä tuotokset, ilman rahaa välittäjänä.
Antonis, Mitsos, Mihalis, Aleka, Katerina, ms Lena, Vasilis, Kostas, mr Jannis, Nikos, Babis ja heidän ystävänsä
ps1. Pomojen omaisuuden ryöstely on aina ollut yleistä sosiaalisissa kansannousuissa. Se ei ole tiettyjen kehittyneen maailman nuorten harrastus, vaan 'osattomien' toteuttama ratkaisu kaikkialla maailmassa, Argentiinasta Irakiin.
ps2. Vaikka se olisi vain syy mustamaalaukselle, toistamme että peitämme kasvomme jotta yksikään kyttä, ammattinsa tai vapaaehtoisen vasikoinni puolesta, ei pystyisi tunnistamaan meitä.
A
17. syyskuuta, Ateena - Kahdeksan naamioitunutta ihmistä hyökkäsi poliisin partioauton kimppuun Exarchian kaupunginosassa kivillä, tiilillä ja kepeillä. Autoa ajanut kyttä laukaisi paukkukranaatin päästäkseen pois. Auto kärsi vahinkoja ja kuski loukkaantui.
Lisäksi samana päivänä "Solidaariset toverit" tekivät tuhopolttoiskun poliisin erikoisyksikön ajoneuvoa ja poliisimoottoripyörää vastaan. Hyökkäykset tehtiin "solidaarisuudesta nälkälakossa olevaan vankia Vaggelis Pallisia kohtaan. Lähettäkää lasku niille poliiseille jotka hakkasivat hänet Korinthosin vankilaan tehdyn siirron aikana."
16. syyskuuta, Thessaloniki - Palopommi aiheutti vahinkoja turvayhtiön toimistolla Triandrian kaupunginosassa.
Tiedote:
-
Kun jopa vasikoinnista tulee yhteiskunnallinen ura, käytännön vastarinnasta tulee tietoinen valinta. Tästä syystä päätimme varhain tänä aamuna hyökätä yhtä palkattujen vasikkajoukkojen toimistoa vastaan. HYÖKKÄÄ VASIKKAVARTIJOITA VASTAAN, KYTTIEN PIKKU KÄSKYLÄISIÄ
VAPAUS VAGGELIS BOTZATZISILLE
SOLIDAARISUUTTA KOLMELLE KARKURILLE
sota jatkuu..."
Lähteet (Direct Action News from Greece):
Arson against ethniki bank and communique (Athens, 29/9/2008)
Hooded persons torched a Group 4 Security vehicle (Athens, 28/9/2008)
Unknown arsonist set school and luxurious cars on fire (Athens, 30/9/2008)
Villagers blockade military excercise with a tractor (29/9/2008)
Molotovs against "The Mall" (Athens, 28/9/2008)
Incendiary attack against a special police vehicle and a cop's motorbike (Athens, 17/9/2008)
Two days of numerous arson attacks (Athens, 25-26/9/2008)
Incendiary attack against national bank's ATM (Ioannina, 25/9/2008)
Paint attack and destroying control bars at the technical university (Larissa, 22/9/2008)
CCTV camera broken during march against gentrification/surveillance (Volos, 20/9/2008)
Supermarket products expropriated at Ampelokipi (Thessaloniki, 20/9/2008)
Attack against police patrol car at Exarchia (Athens, 17/9/2008)
Incendiary device damages offices of Mega Security at Triandria (Thessaloniki, 16/9/2008)













